lauantai 20. toukokuuta 2017

Oskari Juvosen haastatteluja paikallisella murteella 4.

Jatkuu...

Oskarin sisar, Miina Juvonen (1880-1967) 1900 luvun alussa.


MP: Eikö ne piikit katkennu tiälä? 
OJ:  Ka, minkäs tähe ne ei katkee. Sittähä se kiännettii alassuin (‘ylösalaisin’) ja tasattii, jotta seol tasane joka paikka. Monta harrooha sitä miekii tein, tuota. 
MP: Millaset siinä ol ne ojat? 
OJ:  Ahjot (‘pannat’) tehttii vihasta, tuota. Taappäin saverikot (aisan päissä olevat kiinnikkeet) ja sittä etupuolella harasta tuas pistettiin lautoin läp pystyy, jotta se ei kiänny muassa sen enempee ku tavallisesti...Uuvvesta ne ol kaikki, koivusta tehty. Ja koivuset ahjot. 
MP: Luajittiinko sitä semmosta harroo tuola kaskimuala? 
OJ:   Kaskimualahan niitä käyettiin ja pellola kansa siihen aikaa. Ja vielä nykyjäännii on puuharoja, vielä peltojjaan harovaat tuota, viimessii turpeita ja heinäjjuurii. Van nykyjjään näkkyyt piikilä tekevän. Eivät kehtoo nijjuu (=nijoa). 
MP: Onko sitä harroo käytetty siihennii jotta (sillä) ois sotkettu ne jyvät muahan? 
OJ:  Kyllä. Van tällä puuharala se männöö (siemen) vähä liijjan matalaa. Sitä pittää olla rautavehkeet. 
MP: Onko tiälä kivisillä maila tehty semmosta jotta ois lampaila sotketettu (vilja maahan), ajettu sinne lammaslauma kaskimuale kun on kylyvetty? 
OJ:  Eee, en mie sitä semmosta nähny, ei meilä ollut ainakkaa lampaita. 
MP: Oliko se kaskiruis ihan tavallista ruista? 
OJ:  Tavallista ruista, tavallista vuosruista (kylvetään edellisenä kesänä). 
MP: Siitä yks sato vuan otettiin? 
OJ:  Yks suur sato, yks ruista, toinen kauroo, sillä ei ollu lupa enempee muata ruakata. 
MP: Se ol tavallista kauroo? 
OJ:  Tavallista kauroo. Se toisinnaan ku sattukkii hyvä kauravuos, se antokkii kauroo kovasti. Se anto jyvvee. 
MP: Sitten ku se sato ol otettu, mitä sillä muala tehtiin? 
OJ:  Ka, ei muuta ku (se) jäi sittä, sanottaan, karjanmuaks ja sittä se otti puuntaimet. Siinä kum mehtee ol ympärillä, voi kun se tasasee ottaa taimet. Ne karjanmuat, ku huhtii ruajettiin , ne ol aika hyvät. Lehmä lypsi hyvästi. 
MP: Minkähän tautta ne ei antana enempee ottoo? 
OJ:  Ka, ne kahtoot, jotta ne muan ruakkovvaa (=raaistaa). Sitä jos vuan rupes usseempii viljoja ottammaa - jos ne sen tokahtivat (‘huomasivat’) - siitä sakon sai. Se ol semmosta. 
MP: Ei siitä peltoo tehty koskaan? 
OJ:  Ka, eihän se, jos eij ollut pihaseuvussa. Se kun pelloks tehtiin, sittä ei poltettu. Ohan sitä meillää tehty uuvvispeltoja aika paljo. Ei sitä poltettu. Näinnikkää ku kevväälä otettiip paksummat puut poikkee ja syksylä risut kerättii ja kynnettii tulevaks kesäks valamiiks. MP: Onko tiälä naurista kynnetty kaskimuahan?
 OJ:  Kylyvettiihäs sitä ennen, ja viljeltii. Sitä ol melekeen eläjä ku eläjä (‘jokaisella’). Seol lehmäle hyvvee. 
MP: Eikö ne o pienii ne nauriin siemenet? 
OJ:  Ka, pieniihän ne. 
MP: Miten ne kylyvettiin? 
OJ:  Ne panttii sylykemällä. Ei niitä kylyvetty, sylykemällä ne panttiin. Tehtiin tuohilippi ja siitä aina kielellään otti tuota sanotaaj, ja sylyki, tuota. Minnää tein jo, tuota veikkonen, keskenkasvusena ollessa. Nauriit muuten kasvaa aika hyvästi. 
MP: Siitä pittää tulla niin harvoo? 
OJ:  Harvoo, ja ei sitä hyvin tihhiiks ossoo kylyveekkää. Männööhä siinä toisinnaa jotta tulloo tihhii(kii), van ei läppeesä (‘kauttaaltaan’). Sillon siitä pienempee (nauriita) tulloo. On niitä meiläkkii tuola opotassa nauriskuoppii. Kun niitä nauriita läjjää luotiin, sinne kuoppa kaivettiin. Talavela sittä veittiin poikkeen. Ei niitä kesälä veitty pihhaan.——
MP: Otettiinko niistä naurishuuhista usseempii sattoi? 
OJ:  Usseempiiko satoja? Ei yheltä alalta. Aina ol veres (‘uusi’) ala. Kyllä siitä kauroo otettiin. 
MP: Nauris ol yksvuotinen? 
OJ:  Yksvuotinen. Van kaura otettiin. Ja kauroo ottihan ne tuota, pätevämmiltä (‘paremmilta’) alolta kaks - kolomekkii sattoo miun muistin aikaa. Ja sittä aho kasvoha se heinee. Miunnii muistin aikaa sitä ol hyviv vähä niitä nurmiloita (‘nurmia’). Ja niitä ku ensinkää ei ruajjettu. Heinä ol heikkoo sillo, miun pentuna ollessa. 
MP: Pitikö se joka vuos sillon uus kaski (tehä)? 
OJ:  Ka, joka vuos, mittee sitä ois syöty? Pellot ol pienet, ja perunanviljelys ol miun pienenä ollessa heikonpuoleista. Ja sittä kun (perunanviljelys laajeni) luajen, sittä luajen isoks. Sitä nelin viisinsaan hehon (=hehtolitroin) talloin tul sitä perunoo. Siihen aikaan ennen vanhaan jos 30 korvoo tul perunoo talloonnii, seol olevinnaa jo paljo. Eihän ne nykysir riitä ies (‘edes’) siemenperunoiks. 
MP: Sitä män ennen tuota mehtee paljo? 
OJ:  Ka, mänhäs sitä, van ei sillä puula mittää suatu. Ei korkeintaan (‘kerrassaan’) mittää. 
MP: Kauanko se kesti ennen ku siihem muahan kasvo uus mehtä? 
OJ:  Ka, se nyt on sanottaa, eihän se taimisto pitkääv viipynä, van sanottaaj jotta se seihtemänkymmentä vuotta se viep, kus siinä oj jo tukkimehtä hyvvee. Se verestyy (‘uudistuu’) hyvin. 
MP: Ja hyvä ruakata (?) pitemmälle. 
OJ:  Ka, en tiijjä, van mie oon kahtona, jotta ne ruajannin jälet parraiten puuta kasvaa. Tää ruatamaton...meilä on kummastakkii, jotta mie tiijjän. 
MP: Onko teilä semmossii kaskii vielä olluna, jotta työ ootta polttana kaskii ja nyt om mehtee? 
OJ:  Onha niitä tuossa pihaopotassa....Siinä ol lepikko sejassa (‘seassa’)...

Loppu.


Mikko Maurinpoika Nupponen Juvolan pihamaalla kesällä 1965.

Tekstin kirj. Aili Nupponen O.J:n haastattelunauhoilta.
Lähde: Havutar hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.

Toivotan lukijoilleni hyvää viikonloppua! Tulkoon pian kesä...♥
                              Terveisin Aili-mummo