tiistai 21. maaliskuuta 2017

Oskari Juvosen haastatteluja paikallisella murteella 2.

Jatkuu...

Takana Perivaaran Juvolan ja Kurosen talot, edessä Simolan torppa.

MP: Se ol nokista hommoo.
OJ:  Se ollii nokista hommoo. Eikä se kevyttä ookkaa. Siinä tulenpuahtiissa sitä varistu (‘kuumentui’) ja nuo virsut pit ollaj jalassa, ei siinä nahkakengälä kärsi ollak - eikä millää. 
MP: Eikö ne (virsut) palaneet sielä? 
OJ:  Ainahan ne suatto palloo, va sittä tehtii uuvvet. Äiti se aina illalla otti tuohii käsilleen niiv välleen niitä synty. 
MP: Millaset ne ol vuattiit piälä? 
OJ:  Vuattiit huonot piälä, ei niitä tavallissii, ne pittää ollaj jo niinku hylyssä olevat. Eihäs sinne nokkee ja tullee mittääh hyvistä - eihän ne kestä. Nykyimmeiset ei ennee ruppee niihen töihe. Ja enne ku nuoj joutillaat (=joutomiehet) ne ruato paljo. Se ol sillo se leipä ehittäväs sieltäj juuren alta. Se ol melekeen joutilas ku joutilas, se hakkas kasken. Siitä kun muan omistaja siemenet pan, niin sillon män viljat ja kaurat kahtii (=puoliksi). Van siemenet pit panna muan omistajan. Sitä pellii pitivät, tuota.
MP: Tehtiinkö sitä kasken ympärille tuota aitoo?
OJ:  Ei sunkaa...aitahan se panttiin. Se pantiin niistä omista puista. Eihän se miten aijjata säily. 
MP: Miten semmonen aita tehtii niistä puista? 
OJ:  Puistako? Siihen kelepas puu kun puu, sanotaan. Se tehtiij jotta ei elukka piäse läp siitä
mänemää pistaijan tappaan. Van riehot ol pitkät, ne ol syltä pitkät riehot ja kun toisinnaa paha paikka sattu, ne män yl... Van se kesti sen kaks ja kolome vuotta. Sittä otettiij ja veittiin ne aijat polttopuiks. Ne ol kuivoo puuta. 
MP: Eikö sitä käytetty palanutta puuta siinä aijassa?
OJ:  Minkätähe ei - silleij jollu välliim mittää. Ja siihen aikaak kelepas pihassa (‘kotona’) polttoo nokinen puu, eis sillon niis siisteyttä pietty.
MP: Poltettiinko tuvassa? 
OJ:  Tuvassa. Ja sittä ku hauvetta keitettiij (karjalle) kansak ja sittä saunassa, ne kun ol kaikki vanhanaikaset. Paloranka ku kuiva on, nih sehäh hyvästi pallaa ja lämmintä antaa. 
MP: Ne on nokisia kantoo. 
OJ:  Ka, onhan ne nokisii van lähtööhäs se nok, veshän sen pessöö. Ja iltasilla aina sauna lämmitettii kuv viertämästä tultiij ja kylyvettii, ja vielä pessyvyttii. Eihäs sitä muute ois puhtaaks piässykkää. MP: Onko sitä tiälä tehty semmosta aitoo, jotta on kuajettu vuan puita piälekkäin - semmosii karsimattommi puita? 
OJ:  Ka, se on, sanotaan, vanhan aijjan korjuuta se, kus se vanha aita laskeutuu muaha niis siihe ne piäle kuato elävän puun. En mie muutev van semmosta näin. 
MP: Olko sillä aijala mittään nimmee? 
OJ:  Ka, en mie sitä tiijjä, sitä voip jo risuaijjaks sannoo. Eihäs se pahhoo elukkoo piek siinä ennee. Ennen sitä aitoo sai panna paljo - sitä sai aitakampsuu (=aitatarvikkeita) varata talavela paljo. Sitä sai viikkaustolokula (=viikkokaupalla) työntee sitä aijjaspuuta. 
MP: Onko tiälä puhuttu sortoaijjasta? 
OJ:  Sortoaijjasta? No, se sortoaita on semmosta, jotta se tehhään niinku alle vaikka oksanen puu vuan kuajettaa ja sittä sijansorpile (‘ristiin kahtapuolta’) seipäät ja seipäihen piäle pannan toinen puu. Sitä sitä miun mielestä sortoaijjaks sanottaan. Olhas sitä niitää, kyl on nähtynä kaikki. 
MP: Missä sitä semmosta aitoo käytettää? 
OJ:  Ka, siinä jotka eivät oo jären (=ihan) niinku pitämyksiin (‘viljelysten’) ympärillä, jotka ovat vähä käytännössä, niissä ne sitä käyttäät. Tuola Ilomantsissa on aijjan sortti (‘laji’) vähä toista, näkkyy. Tiällää kokkeilivat sitä sorttii (‘lajia’), van kyllä siihes seivästä mänöö paljo. Van kyllä se pitkääv voip kesteekiik. Ku se pistaita latjattaa ja kuvotaan, ku se riehto (‘seiväsväli’) sanottaa on viis - kuus korttellii (kämmenen pituutta) pitkä, ne panivat vielä sen piäle vaun. Siihen riehon välliin panttiin seipäät ristiin ku varakkaat (‘tukipuut kahtapuolta’). Siihe ku puu pantii serniekkoiv (‘siansorppien’) välliin vielä vihaksilla kiini, se seisoo ku pukki vaikka seipäät sai hapata siitä alta pois muan sisästä. No, ruostemua, sieltähä se ensih happannoo, seo semmone. 
MP: Kertokeepa tuo aijjan teko. Minkälaista aitoo tiälä on käytetty? 
OJ:  Pistaitoo, tavallaan, käytettiin. Sanotaan niin seivästellään ja kun pohja-aijat männööt suoraan, se seivästellään. Sittä pannaan alavihas tuohon nuin korkiile, toinen vihas nuin korkiile, ja sittähä se tulloo, ku se om miestä korkii, ylävihas. Ja varokas pittää panna eriksee. Se pit olla melekeen kolmkyynäräinen (kolme kyynärää pitkä eli 180 sm). Se pohjapuol latjattii eriksee ja sittä selekä kuletettiij jälestä, jotta ne yhtä luiskat tulloo. Heleppuu se on tehä. Mie paljo oon sitä tehny, kyllä mie sen ossoon. 
MP: Mitä puita siinä käytettään? 
OJ:  Jos on missä närettä, niin näreaijjasta ja -seivästä siinä pietää. Van meilä ol petäjee seipäättii. Mie ostinnii näreseipäitä monta tuhatta, van kun nyt ei tarvihe, ne jäi hylykyyn (=hylyksi). Sitä kun nuita aitoja on monta kilometrii. Ei ne oo poltettukkaa kaikki nuo aijjat. 
MP: Mites se pist’aijan teko alotettiin? 
OJ:  No, se lähtökolokasta (=lähtönurkasta) alotettaan. Lähtöpuolella aijjakset niät pannaan tasan... 
MP: Mikä se on tiälä päin se aukko, mistä peltoon männään? 
OJ:  Veräjä tähe portti.
MP: Miten se veräjä tehhään? 
OJ:  Ka, veräjässä on, sanotaan, siinä on puut. Ne auvvastaan ne puut ja sittä ne tuota, pannaan kiini. Onko juoksupuut tähe onko vihaksiin kansa veräjä tehty. Van nykyjään on portti, ja se on saranoila tehty. 
MP: Eihän sitä ennen ollut muuta kun pisteaitoo tiälä? 
OJ:  Ka, onhas sitä lap’aitoo, ku se tul vuan kesän olemaa. Ne panivat aijaksen pittuuven ja sittä vuan seipäät piähän lyötiin. Sitä lap’aijjaks sanottiin. Seol tasalleen lauttu (=ladottu).
 MP: Se ol helepompoo. 
OJ:  Ka, helepompoohas seol tehä. Ja huonompooha seol muutennii, tykkännännii. MP: Olko se joutusampoo tehhä? 
OJ:  Ka, enhäm mie sitä tiijjä. Onhan se vähä joutusampoo, va sitä enemmänhä siihep pittää seivästä lyyvvä. MP: Onko tiälä vielä mittää muita aitoja? 
OJ:  Ka, en mie häntä tiijjä. Van toisila taisha sitä ollas semmostakkii aitoo, jotta ne vuan löivät seipäät pystyyn rivviisä ja siinä ei muuta olluk kun ne seipäät. Van ei se elukka niistä männy huhtiin. 
MP: Jos puhuttas siitä, kun se kaski oli poltettu, mitä sille sen jäläkeen ihan ensimmäiseks tehtiin? Pitikö sitä puhistoo, sitä muata? 
OJ: Puhistooko? Ka, kekäleet kerätiin pois ja sittä risut vierron jäliltä, ne sittä poltettiin läjässä. Sittä otettiij ja kynnettiij ja sittä harattiin. Ja sittä ruis kun kylyvettii syyskesälä, tuas kynnettii. Haroja ei tunnettu. Nääkii toukoviljat, kaurat ja otrat, kaikki kynnettiin. Se ol uatrakylyvö, ei muuta. 
MP: Millanen se ol, se (uatra)? 
OJ:  Se ol samallainen kahvel’uatra ku muuttii. Suarapuut ja rauvat on sittä, sanotaan, pannat ja ojat. Ne on tuola laussa (=ladossa). 
MP: Onko siinä muita semmossii ossii? 
OJ:  Ossiiko? Vähä siinä on niitä ossii. Sarvikko, sanotaan, tehhään koivusta ja siihen ojat istutetaan, sanotaan, ja lapa on valamis. Suarapuut meilä on omatekoset, mie oon niitä myönyt. Tässä yhtenä kevväänä mie tein niitä kahet. Nyt eij joo muuta ku par näkkyy, ei ossoo ennee antoo. 
MP: Mistä puusta ne ojat ol? 
OJ:  Närreestä ne pittää olla. Se on sitkein puu. 
MP: Eikö koivu oo vahvempoo? OJ:  Ei koivusta oo, se mähhii (‘lahoaa’). Se eij joo mihinkää sorttiin niin käypänen kun näre. Ne pittää painoo (‘taivuttaa’), ne ojapuut. Niistä lyhheistä ojista mie en perusta (‘tykkää’). Jos on pitkät ojat ja hyvä hevonen, siinä on miehelä heleppo kulukii, varsinnii peltokynnössä. Siinä eijjooku piep pystyssäja astu ('kävele') jälestä.

Jatkuu.
Teksti kirj. nauhalta Aili Nupponen sekä selitykset suluissa.

Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi ♥