keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Karjalaiset laukkukauppiaat, kauppasaksat ja karjapartsikat 1.

Kiertävä kulkukauppias Juho Jaakkonen Perivaaran Kurolassa.


Entisaikaan kulki ympäri maata jalkaisin kiertäviä laukkukauppiaita, joilla oli monta nimeä. Heitä kutsuttiin kulkukauppiaiksi, rättiläisiksi, ’laukkuryssiksi’, rinkelikauppiaiksi tai harjulaisiksi. Osa heistä kulki hevosella, mm. rättiläiset ja rinkelikauppiaat, toiset olivat jalankulkijoita. 1900-luvun alkupuolella Suomessa kierteli runsaasti Vienan-Karjalasta kotoisin olevia miehiä, mutta Suomen ja Venäjän rajan sulkeuduttua he hävisivät maisemista. Heitä kierteli vuonna 1907 laskujen mukaan lähes tuhat henkeä laukkurin ammatissa Suomen ja Ruotsin puolella (Pöllä 1991). Karjalan kannakselaisia sen sijaan jäi asumaan vakinaisesti Suomeen (Kuronen 1978). Laukkukauppiaat olivat uskonnoltaan ortodokseja. Heillä oli vakituiset yöpymis- ja kokoontumispaikkansa, joissa he viettivät omat juhlansa. Kun rakennettuja teitä ei ollut, olivat vesitiet tärkeitä kulkuväyliä (Naakka-Korhonen - Keynäs 1988).

Laukkureita on kuvattu arvokkaiksi, puheliaiksi ja iloluonteisiksi miehiksi. Hyvää käytöstä tarvittiin jo sen takia, että kulkukauppiaat joutuivat yöpymään vieraiden ihmisten luona. Heitä pidettiin ”naisten naurattajina”, sillä he puhuivat naisille kaksimielisiä puheita ja sutkauksia. Useilla laukkureilla oli myös haukkumanimiä. Lisäksi heillä sanotaan olleen lääkintätietoutta, olihan heillä myynnissä monia lääkinnässä käytettäviä aineita (Naakka-Korhonen - Keynäs 1988). Tikkalassa asunut ja ”purlakkana” ja tietäjänä toiminut Pekka Eronen oli mies, joka osasi monet taiat ja loitsut. Lisää loitsuja ja taikoja hän oppi kierrellessään ympäri pitäjiä (Piela 1989). Eronen kertoi oppineensa taikoja ja loitsuja 13 eri henkilöltä. ”Kantväriä” sanottiin yleislääkkeeksi. Se oli kiinteää ainetta, ja sitä myytiin pikkupalasina. Viinaan sekoitettuna se oli erinomaista mm. särkyihin ja kolotuksiin, kertovat Naakka-Korhonen ja Keynäs. Ketunmyrkkyä sanottiin taas ”vanhaksi mieheksi”. Se oli kovaa myrkkyä, arsenikkia.

Kauppa-artikkelit

Tavallisesti laukkurit olivat tervetulleita taloon, sillä he toivat tarpeellisia tavaroita ja vaihtelua talon elämään. Kaupatkin olivat kaukana, tosin Joensuuhun ja Sortavalaan voitiin jo 1800-luvun lopulla matkustaa junalla ostosmatkoille ja markkinoihin. Laukkukauppiaat myivät kankaita, valmiita huiveja, esiliinoja ja muita vaatteita. Rättiläiset eli rytkyläiset myivät astioita, savikukkoja. Oli myös pelkkiä rihkamakauppiaita, harjulaisia eli harjaryssiä, joilta sai ostaa nappeja ja neppareita, kaikenlaista ompelussa tarvittavaa tavaraa. Heillä oli mukana useasta eri osasta koottu puuarkku. Heille kelpasi vaihtotavarana jouhet ja harjakset (Kuronen 1980). Kulkukauppiaat myivät myös suuria n.10 litran saviruukkuja, joita käytettiin vehnästaikinan tekemiseen. Riihiahon Iida Nupponen oli saanut sellaisen häälahjaksi syksyllä 1910. Oskari Juvonen kertoi, että Riihiahossa Jouko Kannusmäen paikalla asui 1900-luvun alkupuolella Aleksei Bogdanoff, joka oli harjoittanut mm. vuotakauppaa. Repolalainen Juho Jaakkonen (Jakovleff) kierteli Tohmajärvellä ja Tikkalassa kulkukauppiaana hevospelillä. Hän nai Perivaaran Kurosen Hilja-tyttären ja perusti sittemmin kiinteän kaupan Kiihtelysvaaran Viesimoon. Talvisaikaan Jaakkonen kierteli hevosensa kanssa kauppamatkoilla Ilomantsissa, Korpiselässä ja Suojärvellä saakka (Naakka-Korhonen ja Keynäs 1988). Simo Jekkonen oli rukajärveläinen kauppamies, joka päätyi Tohmajärvelle Saarioon kyläkauppiaaksi vuonna 1932. Hän harjoitti tämän ohella myös kulkukauppaa hevospelillä. Juho Karpoff oli Tohmajärvellä hyvin tunnetun kauppias Veera Tiilikaisen isäpuoli. Hänkin perusti Tohmajärven Kemieen kiinteän myymälän 1933 (Kuronen 1978). Monet joensuulaiset kauppiassuvut ovat alkuperältään karjalaista sukujuurta: Ipatoff, Tarma, Saharoff (Saharinen) ja Pänttönen, kertoo tutkija Kuronen. Näiltä heimolaisiltaan kävivät varsinaiset kulkukauppiaat hankkimassa tarvitsemiaan tuotteita.

‘Kauppasaksat’ ja ‘hevospartsikat’

Karjan ja luontaistuotteiden kauppiaita kierteli joka pitäjässä. Useimmiten he tulivat muualta, mutta oli myös oman paikkakunnan miehiä. Voita säästettiin myytäväksi tukkureille Joensuuhun, Viipuriin ja Sortavalaan. Entisaikaan lehmät lypsivät vain kesällä. Tuupovaaralaisen Maksima Toroskaisen asiamiehinä toimivat tikkalalaiset Taneli Ihalainen ja Martti Simonen, jotka ostivat nahkoja, lintuja ja voita (Saloheimo 1980). Hevos- ja karjapartsikat ostivat kylistä ennen markkinoita karjaa ja hevosia. Lehmänkerääjiä sanottiin karjapartsikoiksi. He ostivat ja myivät elo-omalehmiä. Tikkalassa toimi tässä ammatissa maanviljelijä Väinö Hassinen. Myös Viljo Korhonen toimi eloeläinten välittäjänä ainakin 1960luvun lopulla. Hän osti teuraseläimiä myös Karjakunnalle.

Jatkuu...

Teksti: Aili Nupponen
Lähde: Havutar hyvä emäntä, koonnut Aili Nupponen. Joensuun Yo-paino 2004.

2 kommenttia:

  1. Juho Jaakkonen oli lapsena ollessani minullekin tuttu kauppias Viesimossa. Kulkukauppiasaikoinaan hän oli yöpynyt myös lapsuudenkodissani Tohmajärven Vatalan kylässä, josta kerron myös kirjassani Elämää Eljakselassa (ilmestynyt 2016). Kaupanpitoa jatkoi hänen poikansa Ossi Jaakkonen, mutta hänkin on lopettanut tiettävästi kaupanpidon joitakin vuosia sitten.

    VastaaPoista
  2. Onpa ollut hyvinkin tuttu tämä Juho J.
    Siitä Juvolan lähinaapurista oli hänen vaimonsa, Hilja J. os. Kuronen. Ossi lopetti sairauden takia muistaakseni kaupan pidon eli pakon edessä. Kyläkauppa on hyvin harvoin mikään kultakaivos, enemmänkin harrastus.

    ♥♥

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥