keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Karjalaiset laukkukauppiaat, kauppasaksat ja karjapartsikat 1.

Kiertävä kulkukauppias Juho Jaakkonen Perivaaran Kurolassa.


Entisaikaan kulki ympäri maata jalkaisin kiertäviä laukkukauppiaita, joilla oli monta nimeä. Heitä kutsuttiin kulkukauppiaiksi, rättiläisiksi, ’laukkuryssiksi’, rinkelikauppiaiksi tai harjulaisiksi. Osa heistä kulki hevosella, mm. rättiläiset ja rinkelikauppiaat, toiset olivat jalankulkijoita. 1900-luvun alkupuolella Suomessa kierteli runsaasti Vienan-Karjalasta kotoisin olevia miehiä, mutta Suomen ja Venäjän rajan sulkeuduttua he hävisivät maisemista. Heitä kierteli vuonna 1907 laskujen mukaan lähes tuhat henkeä laukkurin ammatissa Suomen ja Ruotsin puolella (Pöllä 1991). Karjalan kannakselaisia sen sijaan jäi asumaan vakinaisesti Suomeen (Kuronen 1978). Laukkukauppiaat olivat uskonnoltaan ortodokseja. Heillä oli vakituiset yöpymis- ja kokoontumispaikkansa, joissa he viettivät omat juhlansa. Kun rakennettuja teitä ei ollut, olivat vesitiet tärkeitä kulkuväyliä (Naakka-Korhonen - Keynäs 1988).

Laukkureita on kuvattu arvokkaiksi, puheliaiksi ja iloluonteisiksi miehiksi. Hyvää käytöstä tarvittiin jo sen takia, että kulkukauppiaat joutuivat yöpymään vieraiden ihmisten luona. Heitä pidettiin ”naisten naurattajina”, sillä he puhuivat naisille kaksimielisiä puheita ja sutkauksia. Useilla laukkureilla oli myös haukkumanimiä. Lisäksi heillä sanotaan olleen lääkintätietoutta, olihan heillä myynnissä monia lääkinnässä käytettäviä aineita (Naakka-Korhonen - Keynäs 1988). Tikkalassa asunut ja ”purlakkana” ja tietäjänä toiminut Pekka Eronen oli mies, joka osasi monet taiat ja loitsut. Lisää loitsuja ja taikoja hän oppi kierrellessään ympäri pitäjiä (Piela 1989). Eronen kertoi oppineensa taikoja ja loitsuja 13 eri henkilöltä. ”Kantväriä” sanottiin yleislääkkeeksi. Se oli kiinteää ainetta, ja sitä myytiin pikkupalasina. Viinaan sekoitettuna se oli erinomaista mm. särkyihin ja kolotuksiin, kertovat Naakka-Korhonen ja Keynäs. Ketunmyrkkyä sanottiin taas ”vanhaksi mieheksi”. Se oli kovaa myrkkyä, arsenikkia.

Kauppa-artikkelit

Tavallisesti laukkurit olivat tervetulleita taloon, sillä he toivat tarpeellisia tavaroita ja vaihtelua talon elämään. Kaupatkin olivat kaukana, tosin Joensuuhun ja Sortavalaan voitiin jo 1800-luvun lopulla matkustaa junalla ostosmatkoille ja markkinoihin. Laukkukauppiaat myivät kankaita, valmiita huiveja, esiliinoja ja muita vaatteita. Rättiläiset eli rytkyläiset myivät astioita, savikukkoja. Oli myös pelkkiä rihkamakauppiaita, harjulaisia eli harjaryssiä, joilta sai ostaa nappeja ja neppareita, kaikenlaista ompelussa tarvittavaa tavaraa. Heillä oli mukana useasta eri osasta koottu puuarkku. Heille kelpasi vaihtotavarana jouhet ja harjakset (Kuronen 1980). Kulkukauppiaat myivät myös suuria n.10 litran saviruukkuja, joita käytettiin vehnästaikinan tekemiseen. Riihiahon Iida Nupponen oli saanut sellaisen häälahjaksi syksyllä 1910. Oskari Juvonen kertoi, että Riihiahossa Jouko Kannusmäen paikalla asui 1900-luvun alkupuolella Aleksei Bogdanoff, joka oli harjoittanut mm. vuotakauppaa. Repolalainen Juho Jaakkonen (Jakovleff) kierteli Tohmajärvellä ja Tikkalassa kulkukauppiaana hevospelillä. Hän nai Perivaaran Kurosen Hilja-tyttären ja perusti sittemmin kiinteän kaupan Kiihtelysvaaran Viesimoon. Talvisaikaan Jaakkonen kierteli hevosensa kanssa kauppamatkoilla Ilomantsissa, Korpiselässä ja Suojärvellä saakka (Naakka-Korhonen ja Keynäs 1988). Simo Jekkonen oli rukajärveläinen kauppamies, joka päätyi Tohmajärvelle Saarioon kyläkauppiaaksi vuonna 1932. Hän harjoitti tämän ohella myös kulkukauppaa hevospelillä. Juho Karpoff oli Tohmajärvellä hyvin tunnetun kauppias Veera Tiilikaisen isäpuoli. Hänkin perusti Tohmajärven Kemieen kiinteän myymälän 1933 (Kuronen 1978). Monet joensuulaiset kauppiassuvut ovat alkuperältään karjalaista sukujuurta: Ipatoff, Tarma, Saharoff (Saharinen) ja Pänttönen, kertoo tutkija Kuronen. Näiltä heimolaisiltaan kävivät varsinaiset kulkukauppiaat hankkimassa tarvitsemiaan tuotteita.

‘Kauppasaksat’ ja ‘hevospartsikat’

Karjan ja luontaistuotteiden kauppiaita kierteli joka pitäjässä. Useimmiten he tulivat muualta, mutta oli myös oman paikkakunnan miehiä. Voita säästettiin myytäväksi tukkureille Joensuuhun, Viipuriin ja Sortavalaan. Entisaikaan lehmät lypsivät vain kesällä. Tuupovaaralaisen Maksima Toroskaisen asiamiehinä toimivat tikkalalaiset Taneli Ihalainen ja Martti Simonen, jotka ostivat nahkoja, lintuja ja voita (Saloheimo 1980). Hevos- ja karjapartsikat ostivat kylistä ennen markkinoita karjaa ja hevosia. Lehmänkerääjiä sanottiin karjapartsikoiksi. He ostivat ja myivät elo-omalehmiä. Tikkalassa toimi tässä ammatissa maanviljelijä Väinö Hassinen. Myös Viljo Korhonen toimi eloeläinten välittäjänä ainakin 1960luvun lopulla. Hän osti teuraseläimiä myös Karjakunnalle.

Jatkuu...

Teksti: Aili Nupponen
Lähde: Havutar hyvä emäntä, koonnut Aili Nupponen. Joensuun Yo-paino 2004.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Kontkasten sukukirjan työryhmän jäsenenä

Aili Nupponen, kirjoittaja.

Jouduin kutsuttuna mukaan kirjatyöryhmään vuonna 2006. Alkuperäinen työryhmä oli aloittanut toimintansa jo vuonna 2004. Laajennettuun työryhmään kuuluivat: Ulla Jolkkonen, Erja Karvinen, Juhani Kontkanen, Voitto Kontkanen, Aili Nupponen ja Irma Tuulio.

Sukua tutki palkattuna työntekijänä HuK Tuula Kiiski, hän on erikoistunut tutkimaan ortodoksisukuja. Muita tutkijoita olivat professori Veijo Saloheimo, FT Jukka Kokkonen, FT Jukka Partanen ja TM Minna Koistinen.

Sukukirjan alkuunsaattaminen oli nihkeää. Suvun jäseniä velvoitettiin etsimään tietoja ja tekemään kirjoituksia omasta sukuhaarastaan. Lisäksi perustettiin ns. agenttiverkosto, johon minäkin jouduin. Keräsin tietoja kolmesta sukuhaarasta, joista kaksi oli isovanhempieni sukuhaaroja. Äitini Niina Pulkkisen (o.s. Kontkanen) molemmat vanhemmat olivat Kontkasia, eri linjaa tosin.

Aika vierähtikin reippaasti sukutietojen kanssa. Onneksi useat sukulaiseni ottivat minuun yhteyttä sähköpostin tai kirjeen välityksellä. Löysin pikkuserkkuja melkoisen joukon. Ukkini Simo Kontkasen sukulinjasta ei sukuseuralla ollut ennen kerättyjä tietoja, joten Tohmajärven sukuhaara jäi paljolti minun työni varaan.

Lähetin sukulaisilleni kirjepostia, joista moniin ei vastattu. Näille serkuilleni lähetin jopa kaksikin kirjettä, tuloksetta. Muuan sukuhaara ilmoitti, että heitä on niin monta (11 lasta jälkeläisineen), etteivät he jaksa / kehtaa ruveta sukutietojen keruuseen. Heistä useat asuvat Saksassa.

Kirjoitin sukutarinan ukkini, Simo Matinpoika Kontkasen (1882-1946) suvusta, niin pitkälle kuin tietoja löysin. Samoin tein myös äidinäitini, Eliisa (Elli) Simontytär Kontkasen (1894-1977) suvulle. Tästä sukuhaarasta löytyi myös kirjoittaja, Aleksanteri Kontkasen tytär, Eeva Riitta Kontkanen (s.1931) sekä Jaana Kontkanen. He ovat joensuulaista kauppiassukua, joiden luona pikkutyttönä äidin kanssa kävin kaupunkimatkalla. Väinö ja Aleksanteri Kontkasella oli herrain vaatetusliike Koski- ja Torikadun kulmassa nykyisen Carelikumin paikalla.

Myös Rääkkylän sukuhaaran tietoja lupauduin kokoamaan, mutta kirjoittamaan siitä en enää ruvennut, saadut tiedot olivat siksi puuteellisia. Janne ja Hilma Kontkasen ja lähisuvun elämäntarinan kirjoitti suvun jäsen, Vieno Niemelä.

Sain myös pyynnön kirjoittaa aiheesta Miten minusta tuli runoilija. Viimeisin, muuta ei vähäisin kirjoitustehtäväni oli tehdä sukujuttu Huokkolasta, isosta tilasta Liperin Viinijärvellä. Ilman Ulla Jolkkosen apua en olisi tehtävästä selvitynyt; koskaan aikaisemmin en ollut taloon jalallanikaan astunut. Lämmin kiitos Ullalle kaikesta tiedosta ja avusta! Kaksi kertaa kävin Huokkolassa, nykyisessä Korholassa tekemässä haastatteluja ja lainaamassa sukukirjaan kuvia. Toisella käynnillä palautin lainaamani kuvat. Kuvat skannasi ja käsitteli Silja Nupponen ammattitaidolla.

Työryhmän kokouksia pidimme pääasiassa Juhani ja Leila Kontkasen huvilalla, Kesämaassa Kuoringan rannalla. Eräästä siellä toukokuussa 2008 pidetystä kokouksesta minulla on kuvia.

Leilalla ja Juhanilla oli mahtavat tarjoilut, sekä ruokaa että kahvia saimme usein. Kiitokseni näistä vielä kerran isäntäväellemme!


Kirjasuunnitelmia tehtiin ahkerasti, ja tavoitteet olivat kunnianhimoiset. Komea sukukirja oli saatava aikaan sekä teoksen ulkonäön että sisällön puolesta. Ja loppujen lopuksi komea kirja siitä tulikin.

Kirjan ilmestyminen siirtyi kahdella vuodella. Alunperin kirjan piti olla valmis jo vuonna 2009, mutta sitä se ei ollut. Sukututkimus edistyi palkatun työntekijän osalta liian hitaasti, ja siksi sukukirjan julkaisu lykkääntyi. Työmäärä oli liian suuri, materiaalia oli paljon, eikä suuresta aineistosta kirjoittaminen kirjoittaminen käy hetkessä. Suuren työn teki seuran pj. Juhani Kontkanen, kirjoittaessaan Laikanlahden sukuhaaran osuuden.

Myös arkistonhoitaja Erja Karvisen osuus oli suuri. Hänen tehtävänsä oli koota ja järjestää sukutaulut sukulinjoittain, joita jäi kuusi kappaletta kirjaan. Kaikkia sukuhaaroja emme onnistuneet yhdistämään yhden esi-isän alle. Kaipasimme sukututkija Kiisken apua tähän tehtävään.


Sukuseuran pj. Juhani Kontkanen piti luetteloa aineistosta, ja sen sekä suunnitelman pohjalta laati kirjan arkistoluetteloa. Viimeinen versio on minulla tallessa marraskuulta 2009, jossa monessa kohtaa luki ”ei ole vielä” ja tekijän nimi. Mutta kyllä siellä jo monta tehtyä ja luovutettua juttua olikin, samoin kuvia.

Pahin pettymys oli, että teoksen toimittajaksi valittu henkilö petti lupauksensa, ja sukuseuralle tuli tulenpalava kiire etsiä uusi toimittaja. Onneksi Juhani Kontkanen ja Erja Karvinen löysivät FT Jukka Partasen toimistoineen apuun. He kirjoittivat tietokoneelle suuren määrän tekstejä konekirjoitusliuskoista ja muista lähteistä. Ulla Jolkkosen monet kirjoitukset olivat näiden joukossa. Ilman Jukka Partasen apua sukukirjamme, Kontkaset, arjen karjalaiset, ei olisi ilmestynyt keväällä 2011. Ihanat kiitokseni hänelle ja hänen apulaisilleen.

Riitta Sulkamo taittoi upeasti kirjan, kiitokset hänelle!

Suurkiitokset myös Kontkasten sukuseuralle ja teille hyvät jäsenet! Te teitte mahdolliseksi sukukirjamme valmistumisen.

Kontkasten sukukirjaa kelpaa selailla ja lukea. Siinä on mahtavat 720 sivua!
Tästä on hyvä jatkaa...


Teksti: Aili Nupponen

Liitteeksi kuva 8510. Sukukirjatyöryhmä Kesämaassa 3.5. 2008. Kuvaaja: Aili Nupponen