torstai 29. syyskuuta 2016

KARJANHOITOA 1800-LUVUN TAPAAN 1.

Perivaaran talot 1960-luvulla. Etualalla Juvola, tummakattoinen kivinavetta lähellä teiden risteystä.

Leila Hurmalaisen piirros Karjataika.


Laiduntaminen ja maidon käsittely


Kotonani Perivaaran Juvolassa karjaa laidunnettiin metsälaitumella eli väljänmetsällä aina vuosiin 1955-1956 saakka. Vasta tuolloin salolla olleet omat metsälaitumet, jotka ulottuivat Mässän perukoille asti, aidattiin kahteen eri lohkoon piikkilangalla. Aamulla karja ajettiin kujosia pitkin kylän talojen ohi. Nämä kujoset kulkivat meidän ja Kurolan välistä rajaa pitkin, jossa molemmin puolin oli kiviaidan päällä lisäksi pisteaita. Kujoset haarautuivat meidän navetantakapellon alalaidassa vielä toiseen haaraan, joka kulki Simosen talon pihan läpi. Iltapäivällä klo 3 - 4 maissa oli sitten äidin lähdettävä lehmiä etsiskelemään salolta polkupyörän kanssa. Lehmät saattoivat olla kaukana Valkeasuolla Mustissa saarissa tai Sykönvaarassa asti. Yleensä lehmät tulivat harvoin hakematta kotiin. Joskus lehmien etsiminen saattoi kestää yömyöhään, jopa lähelle puoltayötä, jolloin tietysti lypsäminen kovasti myöhästyi. Saattoivatpa lehmähyväkkäät tulla kotiin ilman hakijaa, jolloin umpisokea Miina-täti nousi seisomaan kaivon kannelle ja huusi kovalla, kantavalla äänellään niin että se kuului monien kilometrien päähän karjan etsijän korviin. Vaskikelloja pidettiin lehmien kaulassa karjan käydessä metsälaitumella. Niitä oli ainakin 5 - 6 lehmällä. Juvolan karjan vaskikelloissa oli teksti O. Juvonen. Lehmät lypsettiin käsin aamuin illoin. Olin mukana ensi kertaa lypsypuuhissa noin kolmivuotiaana, tietysti leikkimielellä. Meillä oli silloin vihainen lehmä, Neito nimeltään, ja vielä vihainen pässikin, joka aina hyökkäsi pahasen lypsäjän päälle sarvet tanassa. Pässi tosin hämmästyi, kun sai kivellä otsaansa niin että paukahti. Tosimielessä rupesin lypsyhommiin vasta 12 - 13 ikäisenä, niin että kun karja jäi minun vastuulleni 1956 ollessani 14-vuotias, osasin toki lypsää. Voimat vain eivät vielä oikein tahtoneet riittää 11 lehmän lypsyyn, joista muutamat olivat todella tiukkalypsyisiä. Tästä syystä piti Oskarin jopa myydä yksi lehmä. Minua viisi vuotta nuoremman Eeva-siskonkin oli koulunkäyntinsä ohella käytävä avustamassa minua lypsyllä ja muutoinkin. Yöksi lehmät vietiin opottaan eli karjahakaan. Se oli metsää, kooltaan seitsemän hehtaaria, ja sijaitsi noin puolen kilometrin päässä talosta. Samalla laitumella laidunnettiin myös hevosia ja lampaita. Vasikoita ja nuorkarjaa pidettiin liekanarussa talon lähipelloilla tai ne olivat opotassa. Syksyisin karjaa paimennettiin, kun äpärikön syöttö alkoi. Sähköpaimen hankittiin melko pian lapsuudessani, joten kovin kauan en tarvinnut istuskella paimenessa ja kertoa itselleni satuja. Kesäaikaan keitettiin karjakeittiön suuressa muuripadassa lehmille haudetta, johon laitettiin viholaisia eli isonokkosia, pihlajanlehtiä ym. Laitumella annettiin heinäsuolaa ja palaksi jauhoja pala-altaaseen. Syksyllä niitettiin viikatteella odelmaa, vihantaa kauraa tai niin sanottua rehua, joka oli herneen ja kauran sekoitusta. Lämmin maito separoitiin maitohuoneessa, toisin sanoen kerma erotettiin tässä vaiheessa kurrista. Vasta vuonna 1956, äidin lähdön jälkeen, rupesivat maidot kulkemaan meiltäkin meijeriin pystöissä eli tonkissa. Separoitu kerma hapatettiin ja kaksi kertaa viikossa oli kova kirnuaminen suuressa, käsin pyöritettävässä puukirnussa, johon kerralla mahtui muistaakseni viisi ämpärillistä kermaa. Saattoi kulua kaksikin tuntia kunnes kerma muuttui voiksi. Tätä tehtävää sain tehdä monien vuosien ajan, heti kynnelle kyettyäni, jolloin olin hieman yli 10-vuotias. Loppu oli sitten äidin työtä: hän pesi voin moneen kertaan, suolasi sen, paloitteli kilon muotilla paloiksi, myi sen sitten Joensuun torilla tai vei Tikkalan kauppoihin.

Talviaika

Lehmien ruokinta talviaikaan oli karua. Tosin äidin aikaan ostettiin väkirehujakin. Oli muutamia lehmiä, jotka sen aikaiseksi lypsivät paljon. Soma-niminen lehmä kunnostautui lypsämisessä ja sillä oli monta hyvää tytärtä, niistä monella oli epäonnea äidin vähemmän huolekkaassa hoidossa. 

Jatkuu...
Teksti: Aili Nupponen

Lähde: Havutar, hyvä emäntä, koonnut Aili Nupponen. Joensuun yo-paino 2004.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi ♥