keskiviikko 17. elokuuta 2016

Anja Tuunanen muistelee koulunkäyntiään Tikkalan koulussa 2.

Jatkuu...
Vuonna 2004 palanut Tikkalan vanha koulutalo. Kuva: Jouko Mielonen.

Juhlat olivat keväisin, kun pääsimme kesälomalle. Silloin suvivirsi kaikui lasten suista hartaana. Myös vanhemmat olivat mukana kevätjuhlassa katsomassa omien lastensa ohjelmaesityksiä. Suurenmoisin koulun juhla oli kuitenkin äitienpäivä. Me oppilaat ja opettajat yhdessä kiitimme silloin äitiä ja mummia heidän kasvatustyöstään.

Juhliin saimme jouluksi ja kevääksi uudet juhlapuvut. Mummin sisar, Iida Holopainen, oli perheemme ompelija. Laihalammin Iida Eronen oli myöskin ompelija, joka teki juhla- ja käyttövaatteita kylän lapsille ja aikuisille.

Mieleeni on jäänyt sota-ajan vaatepula, sillä emme saaneet kankaita. Siitä syystä johtuen tädin, mummin ja äidin takit ja ulsterit ratkottiin, pestiin ja silitettiin ja nurin käännettynä niistä tuli meille uusia ja käytännöllisiä pitovaatteita.

Yläluokalla oli tytöille kotitaloutta, jota meille opetti Eevi Lampio. Pojat tekivät puutöitä.

Sodan alkaessa vuonna 1939 marraskuun 30. päivänä koulu päättyi talvisodan ajaksi, noin 3,5 kuukaudeksi kunnes tuli välirauha.

Sodan aikana Tikkalan koulu oli armeijan käytössä. Meillä kokoontui Tikkalan martat ja lotat sekä pikkulotat, joihin minäkin kuuluin. Teimme tallukkaita, ratkoimme paksuja ulstereita, tikkasimme 3 – 4 kerrosta päällekkäin kaavojen mukaan ja tallukkaat syntyivät. 10 - 15 naista ahkeroivat eri taloissa.

Sairasjuna seisoi Tikkalan aseman Santamäen raiteella, sinne tarvittiin sidetarvikkeita, kun kylää pommitettiin. Ikkunat oli oltava peitettynä pommikoneiden varalta.

Meidän perheemme muutti Riikolan tilalta vuonna 1939 niin sanotulle Inarin paikalle, jolloin koulumatkamme piteni kahteen kilometriin. ’Hämälän’ tila oli äidin ja isän mielestä hyvä, koska siellä oli hyvät karjanlaitumet. Maatalous oli silloin ainoa elinehto. Koulun ohella olimme auttamassa äitiä navettatöissä, puutarhassa ja peltotöissä. Kun isä oli sodassa yli viisi vuotta, äidillä oli apulainen karjanhoitotöissä,. Meillä oli silloin 10 lypsylehmää ja sen lisäksi pientä karjaa.

Koulunkäynti oli mielenkiintoista. Perheessämme oli neljä kouluikäistä lasta. Kilpaluentaa ja laulua harrastimme karbidi- ja öljylampun valossa. Sähköt saatiin Tikkalaan vuonna 1946.

Henkiset harrastukset ja koululiikunta kuuluivat opetusohjelmaan jo silloin. Osallistuin koulujen välisiin henkisiin harrastuskilpailuihin, joita olivat mm. laulu, runonlausunta, Tohmajärvellä veljeni Veli Juhon kanssa. Myös koulujenväliset hiihtokilpailut pidettiin Tohmajärven Kemiessä.

Tikkalan koululla kokoontui laulukuoro, joka oli yhdistetty Tohmajärven kirkkokuoroon. Sen johtajina toimivat koulun opettajat.

Muistiini on jäänyt tapahtuma, kun opettaja Kalle Massinen täytti 90 vuotta. Me kuorolaiset olimme onnittelukäynnillä hänen syntymäpäivillään. Kalle Massinen oli myös äitini opettaja.

Sodan aikana kotonamme oli armeijan esikunnan toimisto tuvan toisessa päässä. Toimiston henkilökuntaan kuului n. 20 upseeria. Kapteeni Riitasuo oli johtajana; heillä oli myös ratsuhevosia. Armeijan tiukkaa kuria ja heidän asemaansa saimme seurata sivusta. Armeijan maastoon pystyttämiä telttoja oli useita kotimme ympärillä.

Meille Erosen lapsille oli omistettu eräs runo, joka kuvasi asioita osuvasti:

”Erosella lapsilla on neljä karvapäätä. Kaikilla kouluikä on. Ei valitella säätä. Kouluun mennä reuhaavat he aina ajallaan, vaikka päänsä kampaavat, ovat harjat hajallaan”. Runon kirjoittaja oli meillä asuva siirtolainen John Mecklin, muuan veturinkuljettaja Sortavalasta, hänen vaimonsa oli tyttökoulun opettaja.

Oman elämänkumppanin löysin n. 10 vuotta sen jälkeen, kun koulu loppui. Hän on saman Tikkalan kansakoulun oppilaita, nimeltään Pentti Armas Tuunanen.

Oman ammattini löysin liike-elämästä, olinhan luonteeltani reipas ja avulias, opettajienkin mielestä palvelualalle sovelias. Kävin myymäläemäntäkoulutuksen Helsingissä, konsulenttikurssin ja kauppateknikkokurssin                  myös Helsingin Markkinointi-instituutissa. Minulla on takana yli 40 vuotta tavarataloemäntänä, muotitoimittajana, kodinkonemyyjänä ja Joensuun kaupungin matkaoppaana, yms.

Mieheni oli Valtion Rautateiden palveluksessa 45 vuotta. Sain sellaiset elämäneväät kotoani ja Tikkalan koulusta, jossa opettajani kannustivat käymään koulua hyvin elämää varten.

Sisarussarjani toinen lapsi oli Lilja, s. 07.01.1933, veljeni Veli, s. 08.03.1934 ja nuorin sisareni Raili, s. 24.03.1936.

Kansakoulumme juhlat keväisin sekä joulujuhlat olivat hyvin mielenkiintoisia, sillä me saimme olla ohjelmansuorittajia. Joulujuhlissa esitin runonlausuntaa yksin ja yhdessä toisten kanssa, esim. ”Yhdessä kymmenen kynttilää loistaa, tuikkaa ja lämmittää” sekä monessa muussa. Monet runot sopivat jouluevankeliumeiksi, kuten Kaarlo Sarkian Lapsuuden joulu. Kevätjuhlassa lausuin Einari Vuorelan Kaivotiellä. Olen esittänyt myös Anna Maija Raittilan runoja sekä Lauri Viidan runon Alfhild, joka on kuin esirukous: ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät”. Olin ohjelmassa mukana jokaisella luokalla.

Kesäloman lisäksi  meillä oli perunannostoloma ja joululoma, jonka kesto oli n. yksi viikko.

Yläluokalla ollessani muistan Suomi-Ruotsi maaottelumarssin, jonka muistini mukaan Suomi voitti. Matka oli viisi kilometriä.

Harrastustoiminnasta muistan opettaja Reiterän johtaman opintokerhon, laulukuoron, urheiluharrastukset koulun kentällä ja voimistelusalissa.

Johtokunnassa oli minun tietääkseni Kosti Lehikoinen, Väinö Lötjönen, Tauno Simonen ja ehkä Antti Manninen. Koulun joulujuhlaan toi Väinö Lötjönen usein joulukuusen.

Opettaja Niilo Reiterä antoi minulle koulutehtäväksi, että lausuisin runon Tikkalan hautausmaan kesäjuhlassa. Kävin runoa harjoittelemassa koululla kesäkuun alussa, kun koulu oli jo loppunut. Olin omasta mielestäni aika ujo ollessani opettajan kanssa kahdestaan luokassa. Runo oli Aleksis Kiven Sydämeni laulu: ”Tuonen lehto, öinen lehto. Siell’ on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan”.  Opettaja Reiterän arvio oli minusta, että olin reipas ja avulias samoin myös op. Vuojolaisen lausunto päästötodistuksessani.

Jatkuu...

Teksti: Anja Tuunanen (os. Eronen)

Lähde: Tikkalan koulumuistelmat. Toim. Sari Tuuva-Hongisto. Painokanava (2009)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi ♥