perjantai 26. elokuuta 2016

Anja Tuunanen muistelee koulunkäyntiään Tikkalan koulussa 3.

Jatkuu...


Tikkalan koulun laajennustyöt ovat alkamassa, se valmistui v.1924.


Kolme Tikkalan koulun opettajaa: vas.
Elsa Vuojolainen, Nils Reiterä ja Jenny Siitonen.


Tikkalan koulun 100-vuotisjuhlissa muistettuja: vas. op. M-L Jääskeläinen,
 op. Reiterä, mv. Väinö Lötjönen,  op. Antti Huttunen, op. Kaarina Jaatinen,
keittäjä Hilja Takkunen ja op. Matti Luostarinen.

Minun kotitalostani oli op. Reiterälle ja Vuojolaiselle maitotinki, jonka toimme kouluun tullessamme.

Opettajat kannustivat meitä opiskelemaan elämää varten. Ennen muita op. Reiterä kehotti tyttöoppilaita etsimään kunnon ammattia, koska pojat jäivät useimmiten kotitilalleen. Op. Eevi Lampio kehotti minua hakemaan emäntäkouluun, koska olin erittäin hyvä kotitaloudessa ja minulla oli hyvät arvosanat.

Muistelen tässä Suomen Suurkisoja kesällä 1947. Osallistuimme niihin 30 oppilaan joukolla.

Me Tikkalan reippaat koululaiset opettajamme Niilo Reiterän johdolla matkustimme Helsinkiin kesäkuun 10. päivän tienoilla. Olimme sillä matkalla 10 päivää. Me esitimme talven aikana harjoiteltuja voimistelunumeroita ja kansantansseja eli tanhuja.

Me majoituimme Helsingissä Kallion Aleksis Kiven kansakoulussa, jossa tytöt ja pojat olivat eri luokissa. Esityksessä me marssimme sulkeisissa voimistelupuku yllämme Mannerheimintietä stadionille. Aah – se oli niin juhlallista ja mieliin painuvaa…

Lippuparaatissa oli Tikkalan Veikot Suomen lippu ensimmäisenä, sitä kantoi op. Niilo Reiterä. Siinä oli myös urheiluseuramme lippu, jonka olimme ennen kisaan lähtöä naulanneet ja vihkineet käyttöön. Mukana oli TiVen johtaja Veikko Kuronen ja hänen tyttärensä Liisa Kuronen.

Vielä muistoja opettaja Jenny Siitosesta. Hän asui eläkevuotensa Joensuussa, varmaankin yli kaksi vuosikymmentä. Hän oli mieleltään virkeä. Hän pyöräili mm. Anni Massisen kanssa. Voimien vähennyttyä hän joutui sairaskoti Kuntohoviin, missä kävin sisareni Raili kanssa häntä katsomassa useita kertoja. Olin myös Jenny Siitosen siunaustilaisuudessa Joensuun Rauhankappelissa sekä sen jälkeen muistotilaisuudessa Noljakassa perheen huvilalla.

Jenny Siitonen kävi anoppini Hanna Tuunasen 80v päivillä ja piti kauniin puheen, jossa hän sanoi olleensa perheen 10 lapsen opettajana. Hän toi upeita keltaisia ruusuja kauniin kimpun. Mieheni Pentti Tuunanen toimi kyydinantajana entiselle opettajalle.

Teksti: Anja Tuunanen (o.s. Eronen)


Lähde: Tikkala(n) koulumuistelmat. Toim. Sari Tuuva-Hongisto. Painokanava 2009    

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Anja Tuunanen muistelee koulunkäyntiään Tikkalan koulussa 2.

Jatkuu...
Vuonna 2004 palanut Tikkalan vanha koulutalo. Kuva: Jouko Mielonen.

Juhlat olivat keväisin, kun pääsimme kesälomalle. Silloin suvivirsi kaikui lasten suista hartaana. Myös vanhemmat olivat mukana kevätjuhlassa katsomassa omien lastensa ohjelmaesityksiä. Suurenmoisin koulun juhla oli kuitenkin äitienpäivä. Me oppilaat ja opettajat yhdessä kiitimme silloin äitiä ja mummia heidän kasvatustyöstään.

Juhliin saimme jouluksi ja kevääksi uudet juhlapuvut. Mummin sisar, Iida Holopainen, oli perheemme ompelija. Laihalammin Iida Eronen oli myöskin ompelija, joka teki juhla- ja käyttövaatteita kylän lapsille ja aikuisille.

Mieleeni on jäänyt sota-ajan vaatepula, sillä emme saaneet kankaita. Siitä syystä johtuen tädin, mummin ja äidin takit ja ulsterit ratkottiin, pestiin ja silitettiin ja nurin käännettynä niistä tuli meille uusia ja käytännöllisiä pitovaatteita.

Yläluokalla oli tytöille kotitaloutta, jota meille opetti Eevi Lampio. Pojat tekivät puutöitä.

Sodan alkaessa vuonna 1939 marraskuun 30. päivänä koulu päättyi talvisodan ajaksi, noin 3,5 kuukaudeksi kunnes tuli välirauha.

Sodan aikana Tikkalan koulu oli armeijan käytössä. Meillä kokoontui Tikkalan martat ja lotat sekä pikkulotat, joihin minäkin kuuluin. Teimme tallukkaita, ratkoimme paksuja ulstereita, tikkasimme 3 – 4 kerrosta päällekkäin kaavojen mukaan ja tallukkaat syntyivät. 10 - 15 naista ahkeroivat eri taloissa.

Sairasjuna seisoi Tikkalan aseman Santamäen raiteella, sinne tarvittiin sidetarvikkeita, kun kylää pommitettiin. Ikkunat oli oltava peitettynä pommikoneiden varalta.

Meidän perheemme muutti Riikolan tilalta vuonna 1939 niin sanotulle Inarin paikalle, jolloin koulumatkamme piteni kahteen kilometriin. ’Hämälän’ tila oli äidin ja isän mielestä hyvä, koska siellä oli hyvät karjanlaitumet. Maatalous oli silloin ainoa elinehto. Koulun ohella olimme auttamassa äitiä navettatöissä, puutarhassa ja peltotöissä. Kun isä oli sodassa yli viisi vuotta, äidillä oli apulainen karjanhoitotöissä,. Meillä oli silloin 10 lypsylehmää ja sen lisäksi pientä karjaa.

Koulunkäynti oli mielenkiintoista. Perheessämme oli neljä kouluikäistä lasta. Kilpaluentaa ja laulua harrastimme karbidi- ja öljylampun valossa. Sähköt saatiin Tikkalaan vuonna 1946.

Henkiset harrastukset ja koululiikunta kuuluivat opetusohjelmaan jo silloin. Osallistuin koulujen välisiin henkisiin harrastuskilpailuihin, joita olivat mm. laulu, runonlausunta, Tohmajärvellä veljeni Veli Juhon kanssa. Myös koulujenväliset hiihtokilpailut pidettiin Tohmajärven Kemiessä.

Tikkalan koululla kokoontui laulukuoro, joka oli yhdistetty Tohmajärven kirkkokuoroon. Sen johtajina toimivat koulun opettajat.

Muistiini on jäänyt tapahtuma, kun opettaja Kalle Massinen täytti 90 vuotta. Me kuorolaiset olimme onnittelukäynnillä hänen syntymäpäivillään. Kalle Massinen oli myös äitini opettaja.

Sodan aikana kotonamme oli armeijan esikunnan toimisto tuvan toisessa päässä. Toimiston henkilökuntaan kuului n. 20 upseeria. Kapteeni Riitasuo oli johtajana; heillä oli myös ratsuhevosia. Armeijan tiukkaa kuria ja heidän asemaansa saimme seurata sivusta. Armeijan maastoon pystyttämiä telttoja oli useita kotimme ympärillä.

Meille Erosen lapsille oli omistettu eräs runo, joka kuvasi asioita osuvasti:

”Erosella lapsilla on neljä karvapäätä. Kaikilla kouluikä on. Ei valitella säätä. Kouluun mennä reuhaavat he aina ajallaan, vaikka päänsä kampaavat, ovat harjat hajallaan”. Runon kirjoittaja oli meillä asuva siirtolainen John Mecklin, muuan veturinkuljettaja Sortavalasta, hänen vaimonsa oli tyttökoulun opettaja.

Oman elämänkumppanin löysin n. 10 vuotta sen jälkeen, kun koulu loppui. Hän on saman Tikkalan kansakoulun oppilaita, nimeltään Pentti Armas Tuunanen.

Oman ammattini löysin liike-elämästä, olinhan luonteeltani reipas ja avulias, opettajienkin mielestä palvelualalle sovelias. Kävin myymäläemäntäkoulutuksen Helsingissä, konsulenttikurssin ja kauppateknikkokurssin                  myös Helsingin Markkinointi-instituutissa. Minulla on takana yli 40 vuotta tavarataloemäntänä, muotitoimittajana, kodinkonemyyjänä ja Joensuun kaupungin matkaoppaana, yms.

Mieheni oli Valtion Rautateiden palveluksessa 45 vuotta. Sain sellaiset elämäneväät kotoani ja Tikkalan koulusta, jossa opettajani kannustivat käymään koulua hyvin elämää varten.

Sisarussarjani toinen lapsi oli Lilja, s. 07.01.1933, veljeni Veli, s. 08.03.1934 ja nuorin sisareni Raili, s. 24.03.1936.

Kansakoulumme juhlat keväisin sekä joulujuhlat olivat hyvin mielenkiintoisia, sillä me saimme olla ohjelmansuorittajia. Joulujuhlissa esitin runonlausuntaa yksin ja yhdessä toisten kanssa, esim. ”Yhdessä kymmenen kynttilää loistaa, tuikkaa ja lämmittää” sekä monessa muussa. Monet runot sopivat jouluevankeliumeiksi, kuten Kaarlo Sarkian Lapsuuden joulu. Kevätjuhlassa lausuin Einari Vuorelan Kaivotiellä. Olen esittänyt myös Anna Maija Raittilan runoja sekä Lauri Viidan runon Alfhild, joka on kuin esirukous: ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät”. Olin ohjelmassa mukana jokaisella luokalla.

Kesäloman lisäksi  meillä oli perunannostoloma ja joululoma, jonka kesto oli n. yksi viikko.

Yläluokalla ollessani muistan Suomi-Ruotsi maaottelumarssin, jonka muistini mukaan Suomi voitti. Matka oli viisi kilometriä.

Harrastustoiminnasta muistan opettaja Reiterän johtaman opintokerhon, laulukuoron, urheiluharrastukset koulun kentällä ja voimistelusalissa.

Johtokunnassa oli minun tietääkseni Kosti Lehikoinen, Väinö Lötjönen, Tauno Simonen ja ehkä Antti Manninen. Koulun joulujuhlaan toi Väinö Lötjönen usein joulukuusen.

Opettaja Niilo Reiterä antoi minulle koulutehtäväksi, että lausuisin runon Tikkalan hautausmaan kesäjuhlassa. Kävin runoa harjoittelemassa koululla kesäkuun alussa, kun koulu oli jo loppunut. Olin omasta mielestäni aika ujo ollessani opettajan kanssa kahdestaan luokassa. Runo oli Aleksis Kiven Sydämeni laulu: ”Tuonen lehto, öinen lehto. Siell’ on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan”.  Opettaja Reiterän arvio oli minusta, että olin reipas ja avulias samoin myös op. Vuojolaisen lausunto päästötodistuksessani.

Jatkuu...

Teksti: Anja Tuunanen (os. Eronen)

Lähde: Tikkalan koulumuistelmat. Toim. Sari Tuuva-Hongisto. Painokanava (2009)

torstai 4. elokuuta 2016

Anja Tuunanen muistelee koulunkäyntiään Tikkalan koulussa 1.

Kirjailija Ville Kuronen armeijan harmaissa, viisi vuotta rintamalla.
Liipin Tauno Simonen, paikallispoliitikko ja lahjakas mies.

Tikkalan Veikkojen tytöt Suomen Suurkisoissa Helsingissä 1947.

ANJA ANNIKKI TUUNANEN os. Eronen, s. 10.12.1931. Vanhemmat: Martta ja Eino Eronen. Asuimme koulun lähellä sijaitsevalla Riikolan tilalla, josta muutimme Hämälän tilalle. Koulumatka 1-2 km.

Tikkalan kansakoulu, opinahjomme, oli kylän sydän. Kävin Tikkalan koulua 1938-1945 sisarusteni ja veljeni kanssa läheisestä Riikolan maalaistalosta tilalta numero 41. Mummoni oli Anna-Kaisa Riikonen ja hänen puolisonsa oli Antti Riikonen, joka myöhemmin kuoli tapaturmaisesti. Anna-Kaisa-mummi avioitui Antin veljen, Juhon kanssa myöhemmin.

Äitini Martta Riikonen avioitui Kiihtelysvaarasta kotoisin olleen Eino Herman Erosen kanssa vuonna 1929. Me kaikki Erosen lapset kävimme Tikkalan kansakoulua alaluokilta aina jatkoluokille saakka. Koulu kesti 8 vuotta jatkoluokat mukaan lukien. Koulumatkamme oli vajaa kilometri.

Alakoulun opettaja oli Jenny Siitonen, keskiluokkia opetti Elsa Vuojolainen sekä Katri Nylund ja johtajaopettajana toimi Niilo Reiterä. Hän joutui sota-aikana armeijan tehtäviin, jolloin koulussa oli sijaisopettajia. Joskus sijaisena toimi rouva Katri Siivola.

Koulu alkoi aamulla klo 9.00.  Aamuhartaudet olivat kaikkien luokkien yhteisiä, ja ne pidettiin keskiluokassa. Alakoulussa opettelimme aakkoset, harjoittelimme kirjoittamista ja lukemista, tavaamista ja lauseiden rakentelua. Myöskin taululle pääsimme tekemään tekstejä, vähän samaan tapaan kuin nykyajan eskarilaiset. Kirjat ja tarvikkeet olivat ilmaisia. Läksyjä annettiin kotiinkin ja op. Siitonen kuulusteli ne seuraavana päivänä.

Käsityötunnilla hän neuvoi meitä, miten virkataan pannulappu tai kirjaillaan ristipistoilla ruokaliina. Myös puolukanvarsista ja ruisoljista teimme liinoja, palmusunnuntaiksi  valmistettiin virpomavitsoja koululla. Äiti, isä ja mummo saivat meidän tekemämme, kauniit virpomavitsat. Me värjäsimme kananhöyheniä ja jostakin saimme kreppipaperia. Joulu- ja äitienpäiväkortit teimme pahvista askarrellen.

Tikkalan koululla oli avara pihamaa, joka sopi monenlaiseen liikuntaan  ja leikkeihin välitunnilla. Jo alakoulussa meillä oli ulkosalla urheilua, pallopelejä, leikimme kuurupiiloa, hyppäsimme ruutua pihalla. Kun välitunti päättyi, soitettiin kelloa ja siirryimme hyviin jonoihin, mistä opettaja päästi meidät luokkiin.

Joka viikko vaihtui järjestäjä ja jokainen sai olla vuorollaan siinä tehtävässä. Järjestäjä tuuletti luokan, ja pyyhki taulun puhtaaksi. Se oli suuri luottamustehtävä.

Luokassa käyttäydyttiin korrektisti. Kun opettaja kuulusteli läksyjä, meidän oli viitattava, jos halusimme vastata. Pulpetin viereen oli noustava seisomaan, kun opettajalle vastattiin tai häneltä kysyttiin jotakin. Jokainen meistä oppilaista yritti parastaan.

Tunnilla häirinnästä jätettiin jälki-istuntoon koulupäivän päätyttyä. Alaluokan häpeäpaalu oli se, jos joutui nurkkaan seisomaan.

Jos myöhästyi koulusta, joutui antamaan selityksen ja pyytämään opettajalta anteeksi.  Näin selvisi ilman jälki-istuntoa.

Opettajia puhuteltiin kunnioittavasti ’teitittelemällä’. Opettajan arvostus oli suurempi kuin nykyään, silloin ei saanut ainakaan opettajaa sinutella. Myös omia vanhempia ’teititelttin’.

Koulumatkalla saattoi tapahtua pientä koulukiusaamista, tönimistä ja pientä ilkeilyä, esimerkiksi hatun tai lapasten viskomista, työntämistä lumihankeen piikkilanka-aidan yli. Siitä ei yleensä tehty numeroa.

Opettajille annettiin pieniä lahjoja, jotka olivat omatekoisia sekä joulukortteja. Keväisin oli tapana muistaa opettajia vanhempien kanssa.

Kouluruokailu oli mielestäni hyvin hoidettu, koska lasten vanhempien varallisuus oli otettu huomioon. Kaikille ei annettu kouluateriaa. Silloin meidän oli syötävä omia eväitä ja tuotava oma maitopullo kotoa. Ruokaliina oli oltava jokaisella, usein se oli oma tekemä. Ruokarukous luettiin aina ennen ateriaa.

Jokainen oppilas toi syksyllä marjoja  5litraa/oppilas. Juureksia saimme omalta 4H-kerhon palstalta.

Jatkuu...

Teksti: Anja Tuunanen o.s. Eronen

Lähde: Tikkala - koulumuistelmat. Toim. Sari Tuuva-Hongisto. Painokanava 2009