keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Vanhan kansan merkkipäivistä ja sääennustuksista 3.

Jatkuu...
Vas. Simolan torppa 1960-luvulla. Takana Perivaaran talot.
Anja ja Pekka Myllynen heinällä sukulaisten kanssa.

Syksystä jouluun

Mikkeliä eli Mikonpäivää on vietetty 29.9., jolloin saatiin vuoden sato korjattua. “Mikkelinä nauriit kuoppaan ja akat tuppaan”. Reino Manninen kertoi: “Jos syksylä sattaa vettä ‘pyörittämällä’, niin yheksän viikon perästä tulloo lunta”, ja “jos häränpaska syyskuula jiätyy, niin on pitkälti kyntöilimoja”. Mikkeliksi teurastettiin mikkelpässi ja keitettiin maukas kaalikeitto makkaroineen. Tohmajärvellä “Mikonpäivän uamuna tapettiin lammas ja kualista vietiin ensimmäinen tilikka liävään” (Vanhat merkkipäivät 1986). Mikkelistä alkoi palvelusväen “riiviikko” eli vapaaviikko. Se oli heidän ainoa pitempi lomansa työvuoden aikana. “Riiviikolla” käytiin sukulaisissa tai mentiin naimisiin. Reino Manninen ennusti, että “miten monta viikkoo ennen mikkellii lehti lähtöö pois, siitä on 200 päivee sullaan muahan”. “Syksynen yö ajjaa yheksälä hevosela” kuulin Miina Juvoselta. Lehtien puusta lähtemistä ja vesien jäätymistä on ennen seurattu tarkkaan. Tohmajärvellä sanotaan: “Pihjala ei kahta kanna, lunta ja marjoja, yhtä aikoo” ja “minä päivänä mehtä on kuurassa lokakuussa, sinä päivä toukokuussa vihottaa lehti puussa”. 28.10. on Simon päivä. Tohmajärvellä on sananparsi: “Simo siltoja tekköö, Martti maita vahvistaa”. Reino Mannisen mukaan “jos syksylä jiät paukkaa kovasti, on ens kesänä paljo ukkosta”. Simon päivän perinteeseen on kuulunut sian tappaminen. Sian pernasta on taas voitu ennustaa tulevan talven säätä. Kustaa Vilkuna kertoo, että ennen muinoin kalenterisauvojen aikaan uusi vuosi alkoi lokakuusta ja vanha vuosi päättyi mikkeliin. Isältäni, Oskari Juvoselta kuulin: “Kahotaan kuollutta vetäneen hevosen länkiin läpi. Jos joku näyttää sillon olevan iliman piätä, se kuoloo sitten vuuven kulluissa”. Myös Rääkkylässä tämä ennustus on tunnettu. Simon päivästä Marttiin ja Kaisaan asti on ennen ollut ns. jakoaika, joka on tasannut kalenteri- ja kuuvuoden. Kummituksetkin olivat jakoaikana ahkerasti liikkeessä. Pyhäinmiesten päivän aikoihin on ennen vietetty vuodenalkajaisia. Silloin on talosta tapettu lammas ja tehty paljon ruokia ja juomia. Tätä juhlaa on vietetty eri taloissa eri aikaan. Pyhille miehille tuli talonväen olla vieraanvaraisia; heille lämmitettiin sauna, jossa pyhät miehet saivat kylpeä ennen talonväkeä. Myös juhlapöytään “pyhät” kutsuttiin vieraiksi (Vilkuna 1998). Keyriä, kekriä tai köyriä on juhlittu monien vuosisatojen ajan. 1800-luvulle tultaessa keyri sai vainajainjuhlan merkityksen. Toivo Vuorela kertoo (1975), että “kekrin perinne säilyi aidoimpana lähes meidän päiviimme savolais-karjalaisella alueella”. Tohmajärvellä sanotaan: “Keyrinä kellää, jouluna jollaa”, jolla tarkoitettiin ruuan paljoutta ja että keyri on köyhän joulu. Tehtiin myös taikoja. Kekri oli maaseudun juhlapäivä. Kekrijuhlia vietetään yhä edelleen maakunnissa. Marraskuu on kuolleiden kuu, sillä maa on mahona eli martaana. Martin päivänä syötiin makkaroita 10-11. päivä marraskuuta. Pyhä Martti oli anteliaisuuden esikuva. “Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat” ovat myös marraskuun loppupuolella. Miina Juvonen muisti aina puhua niistä, sillä hänen äitinsä oli Kaisa Liisa. Katariinaa eli Kaisaa pidettiin karjan suojelijana, ja karjataikoja tehtiin liävissä. Talon ‘pereväk’ kokoontui syömään navettaan huttua. Hutun jäännökset annettiin karjan kellokkaalle ja sitten rukoiltiin karjaonnea yhdessä. Kaisan päivänä kuului keritä lampaat (Vilkuna 1998). Marraskuun viimeinen päivä on Antin päivä. Meillä tunnetaan sananparsi: “Antti aisola ajjaa, Martti maita vahvistaa”.
     Joulukuun sijasta on entisaikaan ollut talvikuu. Sana joulu, jól, on lainasana. Lumituiskun ennustajina ovat linnut. Tikkalan Reino Mannisen mukaan: “Kun auringonlaskussa tulloo pitkii ‘kaulaliinoja’, joila on koukku piässä, niin kahen päivän piästä ilimat leutonnoo”. Adventti on neljä sunnuntaita ennen joulua. “Hoosiannan” laulaminen kirkoissa on vanha ja kaunis tapa, joka virittää mielet joulun odotukseen. Lucian päivän vietto on 13. joulukuuta, tämä on ruotsalainen kansantapa ja se perustuu Pyhän Lucia-neitsyen kulttiin. “Pyhä Lucia oli sisilialainen neito, joka kohtasi marttyyrikuoleman oletettavasti 13.12. 304”, kertoo fil. tohtori Kaisu Vuolio 1981 ilmestyneessä teoksessaan Suomalainen joulu. Tapa levisi Porvoosta 1860-luvulla. Nykyisin Lucian päivä on uusimpia vuotuisia juhliamme. “Lutun yö, Annan uatto” on vuoden pisin yö, ja Annan päivä on vuoden lyhin päivä. Anna on neitsyt Marian äiti, Anna. Ennen vietettiin Annan päivää Lucian jälkeen 15.12., nykyisin ennen Luciaa, 9.12. Vanhaa talvipäivän seisausta vietettiin Annan päivänä. Tuomaan päivä on 21.12. Sanotaan, että “hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi”. Tuomas aloitti joulurauhan. Silloin entisaikaan kävivät seurakunnan pappi ja lukkari perimässä saataviaan, olihan jouluksi varattu runsaasti syötävää ja juotavaa sekä kynttilöitä. Lutikoille annettiin lähtökäsky, samoin torppien vuokrasopimukset irtisanottiin, jos oli aihetta. 

Jatkuu...

Teksti: Aili Nupponen

Lähde: Havutar hyvä emäntä, perinnettä ja historiaa Tohmajärven Tikkalasta ja Onkamosta; koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.



2 kommenttia:

♥ Kiitos kommentistasi ♥