tiistai 28. kesäkuuta 2016

Vanhan kansan merkkipäivistä ja sääennustuksista 1.


Ale Tuunasen perhettä Tikkalasta. Kuvannut Yrjö Martikainen.
Hernevaaran Mikko Kurosen miehet kantavat viljasäkkejä aittaan ahoksen jälkeen.

Sääprofeetta ja sananparret

Ihminen on utelias. Kaikkina aikoina häntä on kiinnostanut oma ja läheistensä tulevaisuus sekä tietysti myös tuleva säätila. Riippuihan maanviljelys ja vuodentulo mitä suurimmassa määrin säistä. Lähes jokaisella kylällä lienee ollut entisaikaan oma sääprofeettansa. Aikojen kuluessa näitä saattoi olla useampiakin, joskus ne myös periytyivät isältä pojalle. Tikkalassa vaikutti mv. Salomo Manninen (1877-1962), joka Ville Kurosen sanoin: “Pyryt ennusti, pakkaset pahat, sadekuurot kuulutteli, hallanhuurut syksyn tullen”. Erään sukulaisen kertoman mukaan “tiedot ja taidot tähän Salomo oli saanut ollessaan kyyditsemässä Turkin sodassa olleita upseereita, kun oli tarkkaavaisesti kuunnellut heitä.” Salomon poika Reino Manninen (s.1924) on jatkanut isänsä perinnettä, sillä hän kertoi ennustuksia sananparsilla höystettynä. Monia säähän liittyviä sananparsia kuulin myös Miina Juvoselta (1880-1967), jolla oli iso määrä eri tilanteisiin liittyviä vanhoja sanontoja.

Uusi vuosi, tammikuu ja helmikuu

Vielä nykyäänkin monilla on tapana valaa uuden vuoden tinat, jotka ennustavat tulevan vuoden tapahtumat. Tätä rituaalia on harrastettu vuosisatojen ajan, oletettavasti se jatkuu kauas tuleviin aikoihin asti. Itä-Suomessa tinanvaluperinne on kuitenkin hyvin nuorta (Talve 1979). Entisaikaan seurattiin tarkkaan enteitä, joista kuulosteltiin, mitä tuleva vuosi toisi tullessaan. Uudenvuoden aattosaunasta tultua saatettiin heittää saunan katolle vasta: mikäli tyvi osoitti kohti kirkkoa, tiesi se heittäjälle kuolemaa; jos latva osoitti kirkkoa kohti, pääsi naimaton henkilö naimisiin sinä vuonna. Aattona voitiin heittää myös tuvan kattoon olkia samalla kysyttiin: “Kasvaako tuvantauspelto hyvästi?” Jos olkia jäi kiinni tuvan orsille ja kattoon, silloin oli sato suotuisa. Uudesta vuodesta voitiin ennustaa koko tulevan vuoden säätila (Vilkuna 1998). Lehmät tuottivat hyvin voita, jos ne lypsi uuden vuoden aamuna mahdollisimman varhain ja silloin ne kesällä tulivat illalla hyvissä ajoin kotiin. Emäntä vei aamulla juhannuslehdet ja koivut karjalle syötäväksi ja toivotti karjalleen hyvää onnea (Vilkuna 1998). Toinen merkkipäivä tammikuussa oli Nuutin päivä, koska silloin päättyi ennen joulurauha. nuuttikiertueet kiersivät talosta toiseen vaatien itselleen kestitystä. Tavallisesti se oli olutta, josta asianosaiset juopuivat (Vilkuna 1998). Tohmajärveltä ja Tikkalasta vietetystä Nuutin päivästä ei ole muistitietoja. Jos tammikuussa suvesi, se oli hyvä merkki. Ruis oli valmista leikattavaksi 200 päivän perästä. Perivaaran Juvolassa nostettiin paukkupakkasilla Valkeasuosta karjalle kuivikesammalta. Talviaikaan taloissa ajettiin tunkioihin pelloille mutaa ja soille hiekkaa kerroksittain karjanlannan kanssa. Matikankutu oli keskitalven sydänkuilla. Mateen maku on parhaimmillaan pakkaskuukausien aikaan. Heikin päivänä oli karjaruoka kahtia (Vilkuna 1998). Paavalin päivänä 25.1. sanottiin meillä: “Jos ei pauka Puavalina eikä kylymä kynttelinä, ei oo helle heinäkuussa”.

Helmikuun 2. päivä oli kynttilänpäivä, jolloin “taittui talvenselkä”. Tuolloin ennustettiin “harjanpuruista”. Reino Manninen tiesi kertoa, että “harjanpurusta” on yhdeksän viikkoa sulaan maahan ja seitsemän viikkoa suliin vesiin. Tässä tapauksessa harjanpurut olivat kuitenkin vasta maaliskuun yhdeksännen päivän tienoilla. Karkauspäivä on 24. päivä helmikuuta. Se on tunnettu jo keskiajalta lähtien. Perimätiedon mukaan tyttö joutui kyöpeliin, kun hän täytti 25 vuotta eikä ollut siihen mennessä vielä avioitunut. “Raatikkoon, raatikkoon, vanhat piiat viijjään, tuonne, tuonne, Kyöpelinvuoren taa, ettei niitä, ettei niitä, pojat nähdä saa”. Tätä piirileikkiä näin tanssittavan serkkuni Aimo Kurosen ja Perivaaran Helvi Simosen häissä Tikkalan Kassantalolla helmikuussa 1947.

Maaliskuulta kevääseen

Seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä on laskiainen. Laskiaissunnuntaina aloittavat ortodoksit suuren paaston ennen heidän kirkkovuotensa suurinta juhlaa, pääsiäistä. Laskiaisena on ollut tapana syödä rasvaista sian päästä ja sorkista valmistettua hernerokkaa. Iltapäivällä siirryttiin ulos mäenrinteeseen laskemaan vesikelkalla “pitkiä pellavia”, jolla varmistettiin seuraavan vuoden hyvä pellavan kasvu. Tapana oli käydä myös hevosajelulla kulkusten kanssa. Maaliskuussa sanottiin Tohmajärvellä: “Jos ei maalis muata näytä, eikä huhti humahuta, niin ei touko tomahuta”. Marian päivä oli maaliskuun tärkeimpiä merkkipäiviä. Tikkalan kylällä on sanonta: “Mitä Muariina katola, sitä Vappuna vaula”. Luterilaiset juhlivat vain keväällä olevaa Marian päivää, mutta ortodokseilla oli peräti neljä Marian päivää kalenterivuodessa (Vilkuna 1998). Pääsiäisen vietto perustuu kristilliseen perinteeseen Kristuksen ylösnousemisen muistoksi. “Kristus nousi kuolleista,/ kuolemalla kuoleman voitti,/ ja haudassa oleville elämän antoi/”, laulavat ortodoksit. Viikkoa ennen pääsiäistä vietetään palmusunnuntaita, jonka aamuna lapset kiertävät virpomassa ukkeja ja mummoja sanoen: “Virvon varvon tuoreeks terveeks/ tulevaks vuuvveks/. Sulle vitsa/ mulle palkka/” tahi “ isännälle ikä pitkä/ emännälle perä levvee/” (Simonen 1985). Virpomaperinnettä levitti kansakoululaitos. Ennen palmusunnuntaita koulussa tehtiin kaksihaaraisista pajunoksista kauniita virpomavitsoja koristelemalla oksat kreppipaperilla ja kreppipaperiruusuilla. Virpomisen jälkeen pantiin vitsat hyvin näkyvälle paikalle oven tai ikkunan yläpuolelle. Virpojille kuului antaa palkaksi kananmuna, suklaamuna tahi karamelli. Nykyisin lapset pukeutuvat noidiksi tai trulleiksi ennen kuin he lähtevät virpomaan sukulaisiaan tai kummejaan. Pääsiäisviikon päivillä oli jokaisella oma nimensä: malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai ja sulkasunnuntai. Palmusunnuntain jälkeinen viikko oli nimeltään piinaviikko. Kiiranajo kuului kiirastorstain tapoihin, kun paha ajettiin pois pihapiiristä. Myös varsinaisten karjataikojen tekoon aika oli otollinen (Vilkuna 1998). Pitkäperjantaita vietetään Jeesuksen ristiinnaulitsemisen muistoksi. Silloin käytiin kirkossa tai oltiin kotona mietiskellen Kristuksen kärsimystä. Sen muistoksi saatettiin myös piiskata talon kaikki lapset (Vilkuna 1998). Pääsiäisruokana on mämmi, perinneruoka kaukaisilta ajoilta, säilyttänyt paikkansa. Niiden lisäksi pääsiäisenä syödään värjättyjä munia. Karjalaisen kreikanuskoisen väestön herkkuja olivat pääsiäispasha ja kulitsa eli pääsiäisleipä. Nykyään niitä tarjotaan muidenkin kuin ortodoksien pöydissä. Lammaspaisti viattoman Jumalan Karitsan muistoksi on elossa oleva perinne. Ennen uskottiin, että aarnivalkeat palavat pääsiäisyönä. Pohjanmaalla on poltettu pääsiäiskokkoja pahan karkottamiseksi (Vilkuna 1998). Huhtikuun ensimmäistä päivää on kutsuttu aprillipäiväksi. Tuolloin on sopivaa pilailla erityisesti lasten kustannuksella. Lapsia lähetettiin naapuriin hakemaan saparoveistä lainaksi. Tällä tavoin juoksutettiin hönttiä ympäri kylää. Vielä nykyäänkin tehdään sanomalehtiin ja televisioon aprilliuutisia kansan huvittamiseksi.

Jatkuu...

Teksti: Aili Nupponen

Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.


2 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta oli hauska lukea. ja kuvat kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Irma..:)
      Mukavaa että pidit!♥♥♥

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi ♥