tiistai 28. kesäkuuta 2016

Vanhan kansan merkkipäivistä ja sääennustuksista 1.


Ale Tuunasen perhettä Tikkalasta. Kuvannut Yrjö Martikainen.
Hernevaaran Mikko Kurosen miehet kantavat viljasäkkejä aittaan ahoksen jälkeen.

Sääprofeetta ja sananparret

Ihminen on utelias. Kaikkina aikoina häntä on kiinnostanut oma ja läheistensä tulevaisuus sekä tietysti myös tuleva säätila. Riippuihan maanviljelys ja vuodentulo mitä suurimmassa määrin säistä. Lähes jokaisella kylällä lienee ollut entisaikaan oma sääprofeettansa. Aikojen kuluessa näitä saattoi olla useampiakin, joskus ne myös periytyivät isältä pojalle. Tikkalassa vaikutti mv. Salomo Manninen (1877-1962), joka Ville Kurosen sanoin: “Pyryt ennusti, pakkaset pahat, sadekuurot kuulutteli, hallanhuurut syksyn tullen”. Erään sukulaisen kertoman mukaan “tiedot ja taidot tähän Salomo oli saanut ollessaan kyyditsemässä Turkin sodassa olleita upseereita, kun oli tarkkaavaisesti kuunnellut heitä.” Salomon poika Reino Manninen (s.1924) on jatkanut isänsä perinnettä, sillä hän kertoi ennustuksia sananparsilla höystettynä. Monia säähän liittyviä sananparsia kuulin myös Miina Juvoselta (1880-1967), jolla oli iso määrä eri tilanteisiin liittyviä vanhoja sanontoja.

Uusi vuosi, tammikuu ja helmikuu

Vielä nykyäänkin monilla on tapana valaa uuden vuoden tinat, jotka ennustavat tulevan vuoden tapahtumat. Tätä rituaalia on harrastettu vuosisatojen ajan, oletettavasti se jatkuu kauas tuleviin aikoihin asti. Itä-Suomessa tinanvaluperinne on kuitenkin hyvin nuorta (Talve 1979). Entisaikaan seurattiin tarkkaan enteitä, joista kuulosteltiin, mitä tuleva vuosi toisi tullessaan. Uudenvuoden aattosaunasta tultua saatettiin heittää saunan katolle vasta: mikäli tyvi osoitti kohti kirkkoa, tiesi se heittäjälle kuolemaa; jos latva osoitti kirkkoa kohti, pääsi naimaton henkilö naimisiin sinä vuonna. Aattona voitiin heittää myös tuvan kattoon olkia samalla kysyttiin: “Kasvaako tuvantauspelto hyvästi?” Jos olkia jäi kiinni tuvan orsille ja kattoon, silloin oli sato suotuisa. Uudesta vuodesta voitiin ennustaa koko tulevan vuoden säätila (Vilkuna 1998). Lehmät tuottivat hyvin voita, jos ne lypsi uuden vuoden aamuna mahdollisimman varhain ja silloin ne kesällä tulivat illalla hyvissä ajoin kotiin. Emäntä vei aamulla juhannuslehdet ja koivut karjalle syötäväksi ja toivotti karjalleen hyvää onnea (Vilkuna 1998). Toinen merkkipäivä tammikuussa oli Nuutin päivä, koska silloin päättyi ennen joulurauha. nuuttikiertueet kiersivät talosta toiseen vaatien itselleen kestitystä. Tavallisesti se oli olutta, josta asianosaiset juopuivat (Vilkuna 1998). Tohmajärveltä ja Tikkalasta vietetystä Nuutin päivästä ei ole muistitietoja. Jos tammikuussa suvesi, se oli hyvä merkki. Ruis oli valmista leikattavaksi 200 päivän perästä. Perivaaran Juvolassa nostettiin paukkupakkasilla Valkeasuosta karjalle kuivikesammalta. Talviaikaan taloissa ajettiin tunkioihin pelloille mutaa ja soille hiekkaa kerroksittain karjanlannan kanssa. Matikankutu oli keskitalven sydänkuilla. Mateen maku on parhaimmillaan pakkaskuukausien aikaan. Heikin päivänä oli karjaruoka kahtia (Vilkuna 1998). Paavalin päivänä 25.1. sanottiin meillä: “Jos ei pauka Puavalina eikä kylymä kynttelinä, ei oo helle heinäkuussa”.

Helmikuun 2. päivä oli kynttilänpäivä, jolloin “taittui talvenselkä”. Tuolloin ennustettiin “harjanpuruista”. Reino Manninen tiesi kertoa, että “harjanpurusta” on yhdeksän viikkoa sulaan maahan ja seitsemän viikkoa suliin vesiin. Tässä tapauksessa harjanpurut olivat kuitenkin vasta maaliskuun yhdeksännen päivän tienoilla. Karkauspäivä on 24. päivä helmikuuta. Se on tunnettu jo keskiajalta lähtien. Perimätiedon mukaan tyttö joutui kyöpeliin, kun hän täytti 25 vuotta eikä ollut siihen mennessä vielä avioitunut. “Raatikkoon, raatikkoon, vanhat piiat viijjään, tuonne, tuonne, Kyöpelinvuoren taa, ettei niitä, ettei niitä, pojat nähdä saa”. Tätä piirileikkiä näin tanssittavan serkkuni Aimo Kurosen ja Perivaaran Helvi Simosen häissä Tikkalan Kassantalolla helmikuussa 1947.

Maaliskuulta kevääseen

Seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä on laskiainen. Laskiaissunnuntaina aloittavat ortodoksit suuren paaston ennen heidän kirkkovuotensa suurinta juhlaa, pääsiäistä. Laskiaisena on ollut tapana syödä rasvaista sian päästä ja sorkista valmistettua hernerokkaa. Iltapäivällä siirryttiin ulos mäenrinteeseen laskemaan vesikelkalla “pitkiä pellavia”, jolla varmistettiin seuraavan vuoden hyvä pellavan kasvu. Tapana oli käydä myös hevosajelulla kulkusten kanssa. Maaliskuussa sanottiin Tohmajärvellä: “Jos ei maalis muata näytä, eikä huhti humahuta, niin ei touko tomahuta”. Marian päivä oli maaliskuun tärkeimpiä merkkipäiviä. Tikkalan kylällä on sanonta: “Mitä Muariina katola, sitä Vappuna vaula”. Luterilaiset juhlivat vain keväällä olevaa Marian päivää, mutta ortodokseilla oli peräti neljä Marian päivää kalenterivuodessa (Vilkuna 1998). Pääsiäisen vietto perustuu kristilliseen perinteeseen Kristuksen ylösnousemisen muistoksi. “Kristus nousi kuolleista,/ kuolemalla kuoleman voitti,/ ja haudassa oleville elämän antoi/”, laulavat ortodoksit. Viikkoa ennen pääsiäistä vietetään palmusunnuntaita, jonka aamuna lapset kiertävät virpomassa ukkeja ja mummoja sanoen: “Virvon varvon tuoreeks terveeks/ tulevaks vuuvveks/. Sulle vitsa/ mulle palkka/” tahi “ isännälle ikä pitkä/ emännälle perä levvee/” (Simonen 1985). Virpomaperinnettä levitti kansakoululaitos. Ennen palmusunnuntaita koulussa tehtiin kaksihaaraisista pajunoksista kauniita virpomavitsoja koristelemalla oksat kreppipaperilla ja kreppipaperiruusuilla. Virpomisen jälkeen pantiin vitsat hyvin näkyvälle paikalle oven tai ikkunan yläpuolelle. Virpojille kuului antaa palkaksi kananmuna, suklaamuna tahi karamelli. Nykyisin lapset pukeutuvat noidiksi tai trulleiksi ennen kuin he lähtevät virpomaan sukulaisiaan tai kummejaan. Pääsiäisviikon päivillä oli jokaisella oma nimensä: malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai ja sulkasunnuntai. Palmusunnuntain jälkeinen viikko oli nimeltään piinaviikko. Kiiranajo kuului kiirastorstain tapoihin, kun paha ajettiin pois pihapiiristä. Myös varsinaisten karjataikojen tekoon aika oli otollinen (Vilkuna 1998). Pitkäperjantaita vietetään Jeesuksen ristiinnaulitsemisen muistoksi. Silloin käytiin kirkossa tai oltiin kotona mietiskellen Kristuksen kärsimystä. Sen muistoksi saatettiin myös piiskata talon kaikki lapset (Vilkuna 1998). Pääsiäisruokana on mämmi, perinneruoka kaukaisilta ajoilta, säilyttänyt paikkansa. Niiden lisäksi pääsiäisenä syödään värjättyjä munia. Karjalaisen kreikanuskoisen väestön herkkuja olivat pääsiäispasha ja kulitsa eli pääsiäisleipä. Nykyään niitä tarjotaan muidenkin kuin ortodoksien pöydissä. Lammaspaisti viattoman Jumalan Karitsan muistoksi on elossa oleva perinne. Ennen uskottiin, että aarnivalkeat palavat pääsiäisyönä. Pohjanmaalla on poltettu pääsiäiskokkoja pahan karkottamiseksi (Vilkuna 1998). Huhtikuun ensimmäistä päivää on kutsuttu aprillipäiväksi. Tuolloin on sopivaa pilailla erityisesti lasten kustannuksella. Lapsia lähetettiin naapuriin hakemaan saparoveistä lainaksi. Tällä tavoin juoksutettiin hönttiä ympäri kylää. Vielä nykyäänkin tehdään sanomalehtiin ja televisioon aprilliuutisia kansan huvittamiseksi.

Jatkuu...

Teksti: Aili Nupponen

Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

♥ Ihanaa juhannusta! ♥

Kuva Anu Sahlsten:  Nainen ikkunan äärellä teoksessa Illan tummetessa. 


SIDOTTU


Sun sylissäsi usein kuuntelin
syvintä rauhaa, joka virtas minuun.
Mut yhtä usein, vangittuna sinuun
sinussa siipiäni räpytin.

Ei rakkaus voi koskaan olla vapaa.
Se yksin sidottujen aarre on.
Mut läpi rakkauden ristikon
olevan ääriin vangin silmä tapaa,

salatut aukoo se, mi kahlitsee,
ja kaikkeudeks kaartuu ahdas maja.
Se sydän, jok' on askelteni raja,
maailman sydämeksi laajenee.


- SAIMA HARMAJA -


Toivotan lukijoilleni oikein aurinkoista ja hyvää keskikesän juhlaa!
                     Aili-mummo




torstai 16. kesäkuuta 2016

Taiteilija Hellä Juvonen 3.

Taiteilija Hellä Juvonen jatkuu...

Hellä Juvosen taulu Viiniköynnös (157 cm x 50 cm). Yksityiskokoelma.
Hellä Juvosen taulu Palkintolehmä (30 cm x 27,5 cm). Yksityiskokoelma.
Hellä Juvosen pakotustyö Madonna ja lapsi (28,5 cm x 53 cm). Yksityiskokoelma.

Okra lahjoitti ristin kellotapulin harjalle. Tapulin valmistumisjuhlaa vietettiin 16.10.1994 hiippakunnan piispan Voitto Huotarin osallistuessa siihen. Pro Tapuli-liike sai kiitokset ja muistolahjat suururakan vauhdikkaasta ja onnistuneesta toteutuksesta. Talkootyön, puutavaran ynnä muun lisäksi Pro Tapuli-liike lahjoitti vielä 44 000 mk rahaa paanukaton jatkohoitoon.

Tohmajärveläistaiteilijat Hellä Juvonen ja Esa A. Luukkainen ovat olleet aloitteellisia muutenkin Tohmajärven seurakuntaan päin. Vuonna 1996 taiteilijat esittivät muistolehdon perustamista Kalpa-muistomerkin alueelle, kirkon läheisyyteen. He tilasivat aluetta varten suunnitelman. Siinä ehdotettiin mm. sukujen mahdollisuutta istuttaa oma muistopuunsa, kukkaistutuksia, vesiaiheita, perhosniittyjä yms. Järjestettiin kulttuurimaiseman suunnittelukurssi. Rahoitus ehdotettiin hankittavaksi Tapuli-talkoiden tapaan. Kirkkoneuvosto ei kuitenkaan kannattanut suunnitelmaa, ehkäpä asia tulee vihdoin huomioiduksi Kirkkoniemi-hankkeen yhteydessä. 

Hellä Juvonen oli myös keksijä

Keski-Karjan kuntien ja Kiteen seudun Osuuspankin järjestämässä "Hoksaa pois" yritysidea kilpailussa Hellä sai I palkinnon luontoystävällisellä kynttilälyhtyehdotuksellaan. "Ensimmäisen lyhtynsä Hellä rakensi talousrullan pahvihylsystä ja turveruukusta. Tämän jälkeen alkoivat erilaiset 
materiaalikokeilut paperimassoilla, savella ja niiden sekoituksella. Työpajana oli oma keittiö".

"Innosuomi"-kilpailussa Ihmisen elinkaari Hellän tuotesarja, kynttilälyhty, ulkotulilyhty ja tuhkauurna myös palkittiin: "Ilon ja murheen aikana, elämänkaaren päättyessä  ja ihmistä muistellessa" oli ajatuksen teemana. Valinnan kriteereinä olivat esteettisyys, ekologisuus, laatu, innovatiivisuus, toimivuus ja käyttö- sekä markkinakelpoisuus. Arviointiryhmän lausunnon mukaan tuoteperhe täytti pääosin edelläasetetut kriteerit yläluokan mukaan arvioituina.


Tuotteet sopivat käytettäväksi kodeissa, julkisissa tiloissa ja haudoilla.

Käyttöpaikan läheisyydessä kompostoitavat, kauniisti muotoillut lyhdyt ovat monissa näyttelyissä saaneet ihastuneen vastaanoton. Tuotantoteknologia on kokeiluvaiheessa, ehkäpä todellinen valmistaminenkin saadaan alkuun.

"Juuret" Tohmajärven kuntaan

Hellä Juvosen suunnittelema taideryijy "Juuret"  paljastettiin kesällä 2001. Ryijyn sanoma on: "Kun ei tiedä minne menee, on tärkeää tietää, mistä tulee". Ryijyn on kutonut Tarja Kokkonen ja kunnalle lahjoittanut Okra ry. Kuntaryijy on sijoitettu näkyvälle paikalle virastotalon aulaan.

Tohmajärven kunnan 125-vuotisjuhlassa 1994 Hellä Juvoselle luovutettiin upea kansallisen kulttuurin juhlavuoden mitali, hänen ansioistaan kotiseututyön ja paikalliskulttuurin edistäjänä. Mitalin on suunnitellut kuvanveistäjä, professori Aimo Tukiainen.

Hellä Juvonen on ammattijärjestönsä Ornamon, TAIKO ry:n jäsen, kuuluu Naisten idea- ja keksintöliittoon sekä Pohjois-Karjalan keksijät ry:n. Hellällä on Internetissä oma kotisivu.
Loppu.

Koonnut: Aili Nupponen
Lähteet: 
S. Kosunen-A. Nupponen: Suur-Liperin ja Kiteen Juvoset, Kuopio 2002.


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Taiteilija Hellä Juvonen 2.

Osa 2. Jatkuu...


Hellä Juvosen pakotustyö Raate on Tohmajärven kunnanvaltuustosalin seinällä.
Hellä Juvosen suunnittelema kuntaryijy on Tohmajärven kunnantalon yläaulassa.
Tämä teksti on kuntaryijyn vieressä.



Kalevala-korun kuukauden taiteilija Hellä oli 1982; Desing Centerin ja Keskikesän Aitta näyttelyissä useampana vuotena; Savonlinnan Oopperajuhlien taideteollisuusnäyttelyssä vuonna 1970; Tohmajärvellä kutsuttuna taiteilijana Potsipäivien näyttelyyn vuonna 1978; samoin kutsuttuna Espoon kotiseutuyhdistysten näyttelyyn. Hellän ehkä tunnetuimpia töitä ovat pakotetut metallitaulut, joiden patinoimismenetelmänkin hän on itse kehittänyt. Hellän töitä on Espoon, Helsingin, Tohmajärven, SVUL:n, puolustusvoimien sekä lukuisten yhteisöjen ja yksityisten kokoelmissa kotimaassa ja ulkomailla. Vuonna 1989 Hellä palasi juurilleen Tohmajärvelle ja alkoi 
tekemään lyijylasitöitä.

Tapulin paanukatto ja muistolehto

Tohmajärven evl-seurakunta oli päättänyt, rahapulaansa vedoten, kattaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan, vuonna 1760 rakennetun kellotapulin vuotavan katon pellillä. Taiteenystävien keskuudessa virisi keskustelu lähteä auttamaan seurakuntaa ja estämään mahdollinen kulttuuriskandaali. Kesällä 1993 Okra ry:n johtokunnan kokouksessa päätettiin perustaa Pro Tapuli-liike, jonka vetäjäksi Hellä Juvonen valittiin, muiksi jäseniksi Sinikka Mikkonen ja Eila Simonen. Hellä toimi tarmokkaasti itseään säästämättä hankkeen vetäjänä. 

Alkuhankaluutena oli saada seurakunta purkamaan tekemänsä päätös. Noin puolen vuoden kuluttua kirkkovaltuusto päätti tulla mukaan paanukattotalkoisiin. Syksyn aikana Pro Tapuli-liike oli aloittanut varojen keruun konsertein, arpajaisten, Tohmajärvi-aiheisten piirrosten ja Pro Tapuli-paitojen yms. myynnillä. Rahalahjoituksia ja puutavaraa saatiin runsaasti. Puutavara sahattiin talkoilla ja vaihdettiin valmiisiin paanuihin. Kiteen Aikuiskoulutuskeskus järjesti perinnerakentamisen kurssin. Opiskelijatyönä korjattiin tapulin lahovauriot; paanujen alusta rakennettiin ja myös paanujen naulaaminen tehtiin oppilastyönä.

Paanukatto tarvitsee suojakseen tervaa. Perinteinen tervahauta rakennettiin Onkamon metsäkoulun maille. Tervaskannot nostettiin Petravaarassa ja kuljetettiin tervahaudan läheisyyteen. Mittaviin kantojen pilkkomistalkoisiin saatiin apua prikaatin pioneereilta ja rajavartiostolta. Tervahauta sytytettiin juhlavin menoin maakunnallisena tapahtumana 21.5.1994. 

Jatkuu...

Teksti: Aili Nupponen

Lähde: Suur-Liperin ja Kiteen Juvoset, toim. Aili Nupponen. Kuopio 2002