tiistai 19. toukokuuta 2015

Anna Simosen lapsuus Tikkalassa II.

Jatkuu...

Enpä silloin aavistanut, että pari luokkaa ylempänä oli tuleva kohtaloni - Perivaaran Veikko Simonen, johon en kiinnittänyt minkään vertaa huomiota. Vallitsi totaalinen molemminpuolinen tunteettomuus. Sitä vastoin hänen Sirkka-sisarensa - luokkatoverini - oli seurallinen tyttö ja silmissäni niin kaunis, että hänelle piti ihan niiata. Hänen ja muiden perivaaralaisten ja liippiläisten suksiletkaan päästiin joskus mukaan sukuloimaan Liippiin serkkuni Oskari Simosen kotiin, jossa alati tyyni Anna-äiti hääri valmistaen hyvää ruokaa perheelleen ja vierailleen. Ne lampaan tappajaisruuat keittoineen, makkaroineen saavat vieläkin veden herahtamaan kielelle. Siinä tämän päivän TV-kokit jäävät hopealle.



Anna Simonen o.s. Hukka.

Tikkalan asema ja Särkijärven asemaranta hyvine hiekkarantoineen olivat tärkeimmät
tapahtumapaikat. Joka kevät kipaistiin katsomaan junien tulot ja lähdöt, litistettiin lantteja ratakiskoilla vaununpyörien alla, pidettiin "junaravintolaa" koko aseman lapsilauman kera keräämällä metsämansikoita ja myymällä ne tuohi- tai pahviropeissa matkustajille. Yritteliäimmät hyppäsivät junaan jo ennen asemaa ja laskeutuivat asemalle junasta rahat taskussa kilisten. Todellisia "rokkefellerin" alkuja!

Postinjakelun odottelu kokosi odotussalin täyteen kyläläisiä. Jakaminen tapahtui nokkelasti "huutopostina" lippuluukun kautta. Piti nopeasti kopata omansa, ettei huutajalle tullut rytmikatkoksia. "Kuluttajain lehti" tuli meillekin, eipä juuri muuta. Luetuin sivu taisi olla "Pekka Puupää ja Pätkä".
Tikkalan vanha koulutalo paloi v. 2004. Kuva: Jouko Mielonen.

Illansuussa oli toinen tärkeä rituaali, kun pönäkkä asemamies "Ukko-Hacklin" astui ulos punaisesta piparkakkumökistään tuomaan valoa kansalle - karbidilamppua korkeaan lyhtypylvääseen. Tiiviisti seurattiin myös iltamia Osuuskassan talolla. Joskus istuttiin eturivissä kuumalla rautanaulalla väännetty kihara etuhiuksissa. Vaiva ei tuottanut tulosta, vaikka Liipin tiellä oli harjoitettu hyppypolkkakin. Kesäpäivät kuluivat asemarannassa ongitellen ja uiden. Kerran löydettiin rantavedestä iso hauki kellumassa vatsapuoli pinnalla. Oli ollut raju ukonilma, jonka aikana lienee taintunut salamaniskusta. Pentti-veljeni kanssa veimme sen kotiin kahdestaan käsivarsilla kantaen. Onneksi ei herännyt matkalla. Sen päivän ateria oli pelastettu. 

Tikkala on säilyttänyt asemansa ensisijaisena lapsuuspaikkanani. Ehkä muistikuvat alkoivat siellä ollessa painua mieleen pysyvämmin.

Loppu.

Teksti: Anna Simonen (o.s. Hukka).
Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Anna Simonen on koulutukseltaan notaari. Hän toimi Joensuussa Postipankin kamreerina. Hän oli itse opiskellut aikuisena ammattiinsa tenttimällä opintonsa Helsingin yliopistossa. Myös ylioppilastutkinnon hän suoritti aikuisena yksityisesti. Vielä lähes 90v. hän on virkeä ja elämänhaluinen!!

Hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoilleni!
                     Aili-mummo

2 kommenttia:

  1. Tutun tuntuista on tuo postinhaku homma ! Olivat kai nuo postinjakajat koullutettu "laulamaan " postin saajat. Ei siihen kyllä katkoja mahtunut väliin ! Ja kolikkojen litistäminen junakiskoilla muistui myös mieleen. Mukavia muisteloita !!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos että pidit, Else! ♥
    Postineiti itse hoiti huutopostin, tunsin hänet äänestä!
    Varmaankin oli koulutettu. Ellen väärin muista, ihmiset seisoivat jonossa odottamassa. Kantoposti oli muistaakseni noin kolme kertaa viikossa. Se jätettiin kylässä johonkin taloon, laatikoita ei ollut!

    Hyvää loppuviikkoa sinulle, Else! ♥♥

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥