lauantai 30. toukokuuta 2015

♥ Maalaiselämää ♥

Toivo ja Saimi Simosen Itä-Suomen karjaa

KARJATYTTÖ

Lehdet lensi puusta,
myrskyn torvi soi.
Lehmät kujain suista
tyttö kotiin toi.

Pihan yli kulki.
Minä huusin: Hoi!
Tyttö silmät sulki,
sitten katseen loi.

Huulillansa hymys
suussa suli voi.
Karjakotaan lymys.
Maitokiulun toi.


Ihaninta rieskaa
tämä poika joi.
Sydän tulta lieskaa.
lemmenlaulut soi.



 - EINARI VUORELA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hyvää viikonloppua kaikille!
            Aili-mummo

tiistai 19. toukokuuta 2015

Anna Simosen lapsuus Tikkalassa II.

Jatkuu...

Enpä silloin aavistanut, että pari luokkaa ylempänä oli tuleva kohtaloni - Perivaaran Veikko Simonen, johon en kiinnittänyt minkään vertaa huomiota. Vallitsi totaalinen molemminpuolinen tunteettomuus. Sitä vastoin hänen Sirkka-sisarensa - luokkatoverini - oli seurallinen tyttö ja silmissäni niin kaunis, että hänelle piti ihan niiata. Hänen ja muiden perivaaralaisten ja liippiläisten suksiletkaan päästiin joskus mukaan sukuloimaan Liippiin serkkuni Oskari Simosen kotiin, jossa alati tyyni Anna-äiti hääri valmistaen hyvää ruokaa perheelleen ja vierailleen. Ne lampaan tappajaisruuat keittoineen, makkaroineen saavat vieläkin veden herahtamaan kielelle. Siinä tämän päivän TV-kokit jäävät hopealle.



Anna Simonen o.s. Hukka.

Tikkalan asema ja Särkijärven asemaranta hyvine hiekkarantoineen olivat tärkeimmät
tapahtumapaikat. Joka kevät kipaistiin katsomaan junien tulot ja lähdöt, litistettiin lantteja ratakiskoilla vaununpyörien alla, pidettiin "junaravintolaa" koko aseman lapsilauman kera keräämällä metsämansikoita ja myymällä ne tuohi- tai pahviropeissa matkustajille. Yritteliäimmät hyppäsivät junaan jo ennen asemaa ja laskeutuivat asemalle junasta rahat taskussa kilisten. Todellisia "rokkefellerin" alkuja!

Postinjakelun odottelu kokosi odotussalin täyteen kyläläisiä. Jakaminen tapahtui nokkelasti "huutopostina" lippuluukun kautta. Piti nopeasti kopata omansa, ettei huutajalle tullut rytmikatkoksia. "Kuluttajain lehti" tuli meillekin, eipä juuri muuta. Luetuin sivu taisi olla "Pekka Puupää ja Pätkä".
Tikkalan vanha koulutalo paloi v. 2004. Kuva: Jouko Mielonen.

Illansuussa oli toinen tärkeä rituaali, kun pönäkkä asemamies "Ukko-Hacklin" astui ulos punaisesta piparkakkumökistään tuomaan valoa kansalle - karbidilamppua korkeaan lyhtypylvääseen. Tiiviisti seurattiin myös iltamia Osuuskassan talolla. Joskus istuttiin eturivissä kuumalla rautanaulalla väännetty kihara etuhiuksissa. Vaiva ei tuottanut tulosta, vaikka Liipin tiellä oli harjoitettu hyppypolkkakin. Kesäpäivät kuluivat asemarannassa ongitellen ja uiden. Kerran löydettiin rantavedestä iso hauki kellumassa vatsapuoli pinnalla. Oli ollut raju ukonilma, jonka aikana lienee taintunut salamaniskusta. Pentti-veljeni kanssa veimme sen kotiin kahdestaan käsivarsilla kantaen. Onneksi ei herännyt matkalla. Sen päivän ateria oli pelastettu. 

Tikkala on säilyttänyt asemansa ensisijaisena lapsuuspaikkanani. Ehkä muistikuvat alkoivat siellä ollessa painua mieleen pysyvämmin.

Loppu.

Teksti: Anna Simonen (o.s. Hukka).
Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Anna Simonen on koulutukseltaan notaari. Hän toimi Joensuussa Postipankin kamreerina. Hän oli itse opiskellut aikuisena ammattiinsa tenttimällä opintonsa Helsingin yliopistossa. Myös ylioppilastutkinnon hän suoritti aikuisena yksityisesti. Vielä lähes 90v. hän on virkeä ja elämänhaluinen!!

Hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoilleni!
                     Aili-mummo

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Anna Simosen (o.s. Hukka) lapsuus Tikkalassa I.

Tikkalan asema menneinä aikoina. Edessä asemarakennus.

Synnyin vuonna 1926 Kaurilassa Tohmajärvellä: olin Antti ja Anna-Liisa Hukan 8-lapsisen katraan viimeinen niitti. Kasteessa sain äitini nimestä vain puolet, ja niinpä tuo pisamanenäinen, punalettinen ja kasvunvaraisissa mekoissa menevä pikkutyttö Anna Hukka oli kuin ikäihmisen diminutiivimuoto. Se oli maantapa siihen aikaan, minkä voi todeta vanhoista koulukuvista - kuin ryhmä pikku-ukkoja ja mummoja, joiden päälle - ilmeistä päätellen - on koottu kaikki maailman huolet ja murheet.

Isäni oli suutari, joka viihtyi samalla paikkakunnalla vain niin kauan kuin piiskatut vuodat oli taituroitu saappaiksi, lapikkaiksi, lipokkaiksi, naisten korkokengiksi. Oppi oli saatu Sortavalassa. Pikku-Annalle oli harmin paikka, jos muutto tapahtui joulun kynnyksellä; silloin kun piti jättää tonttu-, keiju- ym roolit , joihin tämä laulaja oli valittu. Vuodessa oli kaksi suurta juhlaa, koulun joulujuhla ja keväällä äitienpäiväjuhla, joita aina odotettiin innolla.

Aloitin koulutieni Tohmajärvellä pientenkoulussa. Koulumatkalla piti varautua yläkoulun poikien harrastamaan koulukiusaaamiseen. Minun kohdallani se ei ollut kovin rajua; piti vain seistä ojanpohjalla lapikkaiden varret lunta täynnä.
Anna Simosen (os. Hukka) vanhemmat, Antti ja Anna-Liisa Hukka lapsenlapsensa kanssa.
Seuraavana vuonna muutimme Matkaselkään, jossa kävin alakoulun toisen luokan opettajanani Aili Wegelius. Laskuoppia takoi päähämme johtajaopettaja Tankred Wegelius. Vaikeaa oli! Kevätaika valkovuokkoineen oli juhlaa: keräsimme kukkia suuret kimput asemaravintolaan, josta saimme palkaksi pullaa.

Palattiin Tikkalaan ja seuraavat pari vuotta kävin sen kauniissa kansakoulussa. Keväisin lakaisimme lakaisimme koulun pihan omilla luudillamme, syksyllä keräsimme puolukoita koulukeittolalle. Tilalliset ja muut varakkaat joutuivat maksamaan lastensa kouluruokailun; vähävaraisille se oli maksuton. Niinpä minäkin kävin koulua ruokapalkalla.Ja rakkaus riisivelliin on säilynyt noista ajoista alkaen... 

Jatkuu...

Teksti: Anna Simonen (o.s. Hukka)
Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Mies jota tituleerattiin ministeriksi II.

Jatkuu...

Sotien jälkeen myytiin Onkamon Työväentalo pois huutokaupalla ja se purettiin; sen tontti oli aivan liian pieni lakien mukaan eikä lisämaata saatu ostetuksi. Myös työväenliike hajosi, sillä osa jäsenistä erosi ja perusti uuden osaston, jonka nimi oli Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL). Tauno jäi SDP:n jäseneksi.

Tauno Simonen oli teräväpäinen poika, joka oppi nopeasti sekä koulussa että sen ulkopuolella uusia asioita. Työväenliikkeessä hän osallistui 16-vuotiaasta saakka jäsenenä ja toimihenkilönä.Hän oli ehdokkaana vuonna 1945 ja pääsi kunnanvaltuustoon. Hän oli kunnanvaltuustossa vuodesta 1946-1980 yhtä vaalikautta lukuunottamatta. Lisäksi Simonen kuului hyvin erilaisiin lauta- ja johtokuntiin, joista mainittakoon kunnanhallitus, maatalous-, verotus-, tutkija-, terveys- ja sosiaalilautakuntien jäsenyys edelleämainittujen valtuustovuosien ajan. Lisäksi hän oli Riihiahon kansakoulun johtokunnan puheenjohtaja sekä Tikkalan äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtaja.

Taunon kunnallispoliittinen ura kesti kaikkiaan 35 vuotta. Se on pisimpiä aikoja Tikkalan kylän historiassa.  Tauno oli hyvin huumorintajuinen ihminen, hänellä oli aina 'kokkapuheet' valmiina. Hänet nähtiin myös iltamissa soittamassa hanuria samoinkuin veljensä Elias 
Simonen.

Liipin Oskari Simosen mökki. Tässä asui myöhemmin myös Tauno Simonen perheineen. Kuva Jenni Vuorinen.

Tauno ja Elli Simonen eivät halunneet muuttaa asumaan kirkonkylään palvelujen ääreen, kuten useimmat muut tekevät. He elelivät omassa itserakentamassaan talossaan Liipissä elämänsä viimeisiin aikoihin asti.  Vasta sairauksien vaikeutuessa he lopulta joutuivat lähtemään sairaalaan hoidettaviksi.

Liipin Tauno Simonen oli kylämme yksi originelli, joka ansaitsee säilyä jälkipolvien muistissa.

Anna Simonen (o.s. Hukka), Taunon serkku, esitti Taunolle ja hänen tarmokkaallle taustavoimalleen Ellille 19.5.1984 kirjoittamansa 75-vuotispäivärunon, jossa hän kuvaa Ellin suhdetta mieheensä:

"Isäntä kun itsepäinen, valtias oot vaativainen,
Ellin - ehtoisan emännän, kartanoos oot kaunistajan
neitosena neuvotellut, orjattareks' ohjastanut,
viisahasti vihittänyt, herran pelkoon pehmittänyt,
jott' ois koissa kuuliainen, vierahissa vaitonainen.
- Tuota Ellistä jos luulet, totuuden nyt tässä kuulet!"

-----------

"Kaverit kun herjan heitti, neitosista sopan keitti,
virkkoi virkaa-tekevistä kassapäistä kärkkyvistä -
eipä Elli kummastunut, vaimo viisas vihastunut;
sanan säilät suustaan suolsi, siippaansa kun Elli puolsi:
'Mieskö mulle mieluisampi, yksin pitäin piisaavampi,
kuin on konna koeteltu, auervaaraks' ajateltu?
Jos ei tätä tahdo kukaan, minäkään en ota mukaan!' "

----------

"Elli jotta jouhevasti, akka armas antoisasti
kaikki tarpees voisi täyttää, kelloa Sä muista käyttää.
Kilinän kun kulta kuulee, tarpeellisemmaksi luulee
elinpäiviensä laadun - sekä MIEHEN - mukaan saadun..."

Taunolla oli Annan kertoman mukaan ollut tapana kilisyttää kahvikuppia asettia vasten, jotta Elli olisi saanut tarjoiluunsa vauhtia. Niinpä sukulaiset lahjoittivat Taunolle kauniinpiäänisen kilistimen eli kellon, johon runon lopussa viitattiin.
Loppu.

Teksti: Aili Nupponen
Lähde: Suur-Liperin ja Kiteen Juvoset. Kosunen-Nupponen. Kevama (2002)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua!
                           Aili-mummo