tiistai 21. huhtikuuta 2015

Mies jota tituleerattiin ministeriksi I.

Tauno Simosen äiti, Wilhelmiina Simonen (os. Hukka, 1869-1935).


Ukkini Mikko Pekanpoika Juvosen sisar, Anna Hukan o.s. Juvosen tytär (s. 1845) Wilhelmiina eli Miina Simonen (o.s. Hukka) oli kansanparantajana ja hierojana sisarensa Anna Kaisa Simosen  (o.s. Hukka, 1867-1946) tavoin. Miina Simonen avioitui Mikko Simosen /1861-1915) kanssa. Sisarusten miehet olivat veljeksiä, joten heidän lapsensa olivat tuplaserkkuja. Mikolla ja Miinalla oli yhdeksän lasta, joista tunnetuin oli Liipin Tauno Simonen (1909-1995); miestä tituleerattiin Liipin ministeriksi. Hänellä onkin mahtava kunnallispoliittinen ura Tohmajärvellä, yli 35 vuotta.

Tauno edusti aikanaan modernia ajattelua, hänellä ja avovaimollaan Elli Laasosella (1911-1991) Onkamon Säkäniemeltä oli hankittuna jo kolme vanhinta lasta ennen avioliittoa. 

Tauno kiinnostui politiikkaan

Taunon isä, Mikko Simonen, oli kuollut jo 1915 lasten jäädessä pieninä yksin äidin huoltajuuden varaan. Arvata voi, että Miina Simosella oli kova työ hankkia leipä yhdeksän lapsen suuhun hieromisella ja kuppaamisella. Miinalla ja perheellä oli vaatimaton maakuoppa-asunto Tikkalan koulun läheisyydessä. Myös Ujalan lähellä he ovat asuneet vastaavassa paikassa. 

Aivan koulun lähellä sijaitsi myös Onkamon Työväentalo, missä työväenliikkeen aktivistit pitivät poliittisia tilaisuuksia ja ohjelmallisia iltamia. Niiden tuotolla avustettiin muunmuassa vähävaraisia, orpoja lapsia, joiden perheille lahjoitettiin kankaita vaatteiden ompelua varten. Taunolla oli muistona lapsena sairastetusta luumädästä jalkavamma, vasemman jalan kantapää oli märkimisestä mennyt niin pahoin pilalle, että jalkaterä oli kävellessä vinossa ulospäin. Tästäkin Tauno sai liikanimen. Miina, Taunon äiti, oli vastustanut kiivaasti, kun lääkärit olivat hänelle sanoneet, että jalka pitäisi amputoida. Jalka kuitenkin parani luonnonlääkkeillä, ja poika sai pitää oman jalkansa.

Tauno Simonen (1909-95 ) oli iloinen velikulta.

Tauno ja Elli Simonen ostivat Liipin Oskari Simosen talon hänen muuttaessaan pois Liipistä 1940-luvulla. Myöhemmin Tauno ja Elli rakensivat uuden talon samalle Pitkänlammen töyräälle, missä entinenkin oli ollut. Heillä oli ollut myös pari lehmää, joista saatiin maitoa ja voita perheen ruokapöytään. Viimeisinä vuosinaan emäntä hoiti perhoskoiria. Heillä oli oma kennel, sillä narttukoiria pennutettiin, ja pentuja myytiin ihmisille lemmikeiksi. Elli Simoselle koirien poi'ittaminen oli vaativa tehtävä, sillä emot tarvitsivat apua synnytyksessä.

Ammatiltaan Tauno oli työmies, sillä mahdollisuuksia köyhällä pojalla koulunkäyntiin ei ollut. Tauno kävi perheineen päivätöissä naapuritaloissa. Taunolla oli hevonen, jolla ajetettiin metsästä puita tienvarteen. Savotat olivat sitä aikaa, että saha olkapäällä piti kahlata paksussa lumessa puiden juureen, mistä ennen kaatoa luotiin lumi pois. Varsinaien kaato tapahtui siten, että puu joko kaadettiin kahden miehen vedettävällä justeerilla tai yhden miehen pokasahalla. Moottorisahat tuli käyttöön vasta 1960-luvulla. Nekin painoivat tankattuina 16 kg.

Jatkuu...

Teksti: Aili Nupponen
Lähde: Suur-Liperin ja Kiteen Juvoset. Kevama (2002)

4 kommenttia:

  1. mielenkiintoista historiaa, on aina jännää tutkia omien juurien menneisyyttä.. tarinasta tuli päällimmäisenä mieleen, kuinka rankkaa elämä on ollut 1800 luvulla eikä sitä helpottaneet sotavuodet 1900 luvulla.nyt 2000 luvulla kun meillä teoriassa olisi mahdollisuus luoda hyvinvointia kaikille, saamme kuitenkin elää monenlaisten pelkojen ja epävarmuuden keskellä.. kumpa poliitikot osaisivat poimia kaikki parhaat vinkit vaikka maailmalta, kyllä niitä on. tällä hetkellä olisi hyvä lisätä tukea kotimaan tuotantoon, tukea viljelijöitä ja pienyrittäjiä, se lisäisi omavaraisuutta, kotimainen ruoka on parasta.. kai me kuluttajatkin voimme siihen vaikuttaa, jättämällä tuonti tuotteet hylylle, ei me tarvita kuin kahvia, teetä ja hedelmiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista oli vähävaraisen elämä siihen aikaan, kun yhteiskunta ei ottanut vastuuta kansalaistensa elämästä. Toimeen joko tultiin tai oltiin tulematta. Ainoa sosiaalihuolto oli suku, jos sekään! Parhaimmassa tapauksessa annettiin työtä, jolla köyhä saattoi jollain tavoin korvata hänestä aiheutuneen tappion.

      Nyt on tietysti ihan toiset ajat, mutta huolta ja murhetta sekä uhkia on pilvin pimein. Kotimaista työtä on, kun sen teko muuttuu kannattavaksi, ja lisäksi korjataan asenteita parempaan suuntaan. Se on yleensä kateus, joka pilaa kaikki. Kateelliset eivät varmaankaan syö edes kotimaista ruokaa, vaikka kerman kuorivat kauppalikkeet ja teollisuus. Maamiehen pussiin tulee hirveän vähän, siksi ne tukirahat ovat välttämättömiä.

      Tulevan hallituksen ei kannata sotkeentua lillukanvarsiin, vaan linja on hallituksen sisällä oltava yhteinen. Kyllä suomalainen työ on aina tuottanut hyvän tuloksen, ja samaan on mahdollisuus nytkin.

      Oikein hyvää huhtikuun loppua sinulle, Kaisumarjatta! ♥♥

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ole hyvä, Aila, tämä jatkuu vielä..;)
      Hyvää viikkoa sinulle! ♥ ♥

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi ♥