perjantai 16. tammikuuta 2015

Esko Laasonen: Mieleenjääneitä muistoja lapsuudesta 4.

Jatkuu...

Tikkalan asemarakennus (mansardikatto) ja vasemmalla varastomakasiini.

Minä olin poikavuosina sellainen yksinäinen samoilija, joka saatoin olla päiväkaudet jossain retkeilemässä. Olen myöhemmin ihmetellyt, eikö kotona hätäilty, kun ei poikaa alkanut kuulua ruokapöytään.

Eräs retkeni on jäänyt mieleeni silloin sattuneesta tapauksesta. En oillut koskaan käynyt Polvilammella. Kartasta näin ja tiesin missä se oli. Olinhan opetellut suunnistamaan verrattain nuorena.

Eräänä kevätpäivänä lähdin sitten suunnistamaan Polvilampea kohti. Etelärinteiltä oli jo lumi sulanut ja lammen rannoillakin oli jo paljon sulaa. Olin ottanut uistimen ja siimaa mukaani, jonka sitten laitoin rantametsästä löytämäni vavan päähän. Vaikka muutamasta kohti rantamatalikosta lähtikin kutuhauki häiritsijäänsä pakoon, ei minun uistimeni kiinnostanut niitä. Niillä oli silloin vielä muut ajatukset mielessä.


Tikkalan koululaisia, vv. 1923-24 syntyneitä. Esko on heitä nuorempaa vuosikertaa.
Oikealla takana yläluokkien opettaja Kalle Massinen.


Minulla oli eväspalaset mukana ja pitihän ne syödä, kun retkellä olin. Siirryin vähän kuivempaan paikkaan mäenrinteeseen, jossa oli jo sulaa maata. Minulla ei ollut juomista mukana, ja jano tuntui lämpimänä päivänä lisääntyvän, keksin siihen keinon. Tein tuohesta ropeen ja kävin lammesta sillä vettä. Vesi ei kuitenkaan houkutellut sitä sellaisenaan juomaan, vaan aioinkin keittää sen. Olin jo poikasena lukenut paljon poika- ja eräkirjoja, ja tiesin, että tuohisessa voi keittää vettä sen syttymättä palamaan. Minulla oli mukana tarvittavat välineet, puukko ja tulitikut. Kasasin kuivia puunoksia nuotiota varten ja raaputtelin kuivat heinät ja roskat nuotiopaikan ympäriltä , ettei tuli pääsisi leviämään. Sain teeni jo kiehumaan, kun tuulenpuuska lennätti kipinöitä hiukan kauemmaksi ja sytytti kuloheinän rinteessä palamaan. Nyt tuli kiire sammuttamaan, sillä tuli levisi nopeasti kuivassa heinikossa. Sain kiireessä katkaistua kuusenoksan, jolla onneksi sain estettyä tulen leviämisen ja sain sen myöskin sammumaan. Siinä rinteessä ei vielä silloin ollut lumetonta aluetta kuin muutamia aareja, mutta olisihan se tilanne olla lumettomaan aikaankin. Onneksi niin, sillä sainpahan hyvää käytännön opetusta koko elämäni ajaksi, miten ei saa tehdä. Joskus olen leikilläni sanonut: "Oppi ikävää kaikki". Parhaat opit monissa asioissa saadaan ikävien kokemusten kautta.

Loppu!

Teksti: Esko Laasonen
Toimitus: Aili Nupponen

2 kommenttia:

♥ Kiitos kommentistasi ♥