keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Esko Laasonen: Mieleenjääneitä muistoja lapsuudesta 3.

Jatkuu...

Talvisodan aikaan olin isän kaverina Liipin salolla ajamassa puita Kaukaan metsästä laanille. Ketään muita savottalaisia ei siellä ollut. Puutkin oli tehty sulan maan aikaan metsään pieniin pinoihin. Kuulimme kun lentokone lenteli yläpuolellamme ja hetken kuluttua alkoi taivaalta tippua lentolehtisiä maahan. Lehtiset oli painettu huononnäköiselle paperille, enkä enää muista tekstiä, mitä niissä luki. Keräsin niitä muutamia mukaani, mutta ne on tullut ajattelemattomuuttani hävitettyä johonkin. Olimme silloin majoittuneet Elli-tädin ja Taunon luo. Luultavasti koneesta huomattiin jotakin liikettä maasta ja luultiin siellä olevan enemmänkin ihmisiä. Hukkaan meni sekin propaganda.

Jatkosodan aikaan olin isän kanssa Onkamossa Kaukaan metsästä tekemässä isoista tervaskannoista pilkettä. Silloin oli vielä ainakin Kaukaan metsissä paljon sellaisia mäntyjen kantoja, jotka olivat useita satoja vuosia vanhoja. Kannot saattoivat olla yli metrinkin korkuisia maasta ja niissä näkyi yleensä palamisen jälkiä ja hiiltymistä. Kannot ammuttiin maasta ylös kloriitilla, joka oli salpietarin näköistä valkoista ryyniä. Isän täytyi hankkia tätä varten laturin paperit, että pääsi töihin. Siellä oli myös venäläisiä sotavankeja samassa työssä. Heitä varten oli vartijat mukana. Näistä tervaspilkkeistä tehtiin tervaa ja tärpättiä. Sellainen tehdas oli sota-aikana Tikkalan aseman luona olevan soranottopaikan tasanteellakin.

Tikkalan koulun rakentajia, menossa laajennus 1920-luvulla.

Vihin mummon ja ukin luona käynneistämme on minulla vielä monia muistoja. Tauno enon perhe asui samassa talossa ja samlla reissulla saatiin tutustua myös serkkuihimme. Väinö, Hilkka, Unto ja Helvi olivat minua vanhempia ja heidän kanssaan leikit sujuivat parhaiten. Talvella kävin poikien kanssa jänismetsällä jousipyssyjen kanssa. Kun kotiintultuamme kysyttiin "missä se saalis on", pojat vastasivat: "Eihän sitä nyt aina saa". Nukuimme usein siskonpetissä, ja siinä unta odotellessamme tulin monta kertaa viisaammaksi, kuullessani serkkujeni juttuja. Minun uskoni joulupukkiin ja haikaraan romuttui yhdessä yössä Hilkan kertoessa totuuden. Muitakin asioita selvisi samantien.

Vihissä ei ollut lähellä mäkiä, niinpä pojat olivat tehneet pienen hyppyrin riihikumpareelta pellolle. Pieni hyppyri oli mäen alla, joten hyppy tapahtui tasamaalle. Siinä hyppyrimäessä minäkin olen ensimmäiset hyppyni hypännyt. Kesällä pojat olivat kuokkineet riihen lähelle nurmikkoon viljapellon, joka oli kooltaan noin kaksi neliömetriä. Jokaisella oli omansa ja ne olivat erillään toisistaan. Niissä kasvoi ruista. Olen myöhemmin muistellessani ihmetellyt, kuinka hyvin ne olivat kasvaneet ja pysyneet pystyssä, vaikka ne olivat erillisiä typsyjä.

"Elli-tädin mies", Liipin Tauno Simonen.

Muutamia sanontoja Vihistä on jäänyt mieleeni ja joita en silloin tajunnutkaan, mitä ne tarkoittivat. Mummilla oli tapana sanoa myöntäessään jotain asiaa: "Niin, niin, aivan oikeen, reikä pyöree, toinen soikee." Alma-miniä taas sanoi,kun Kalevi opetteli kävelemään ja lempsahti välillä istualleen: "Kyllä pölkynpää taas niettautuu."

Jatkuu...
Teksti: Esko Laasonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi ♥