tiistai 27. tammikuuta 2015

Tohmajärvellä tunnettuja sananparsia 1.

Uuno Hukan ja Anna Turusen häät Tikkalan Kassantalolla.

- Ei siä siäreen nouse jos mänö on mieluinen.
- Mikä eiltä makkiin maistaa, se perästä karvaan kakasoo.
- Suolanen ja sakkii seun talonpojan makkii.
- Aina sitä suap, kun ei käsijään taskussa piek.
- Koira käsköö pentujjaan, pennut persekarvojaan.
- Mattaa ku lammainen täi (hidastelija).
- Syö, syö, nii syksylä tapetaan.
- Suu syöp satakii kekkoo, kekosellaa ellää.
- Leipee syöjäle, paskoo mannoojalle.
- Hupa huttu, viepä velli, rieska kaikkein kavalin.
- Rupiturpa ruuvan syöpi, törkyturpa työn tekköö.
- Keyrinä kellää, jouluna jollaa (ruokaa runsaasti).
- Söishän se kissaa kaloja, van ei kastas kynsijjää.
- Aika aikoo kutakii, sano pässi, kun piätä leikattii.
- Koiran suap syöttee ja juottoo, koira on koira arvollaan (ei muutu miksikään).
- Mi kätteen, se kärsään (suuhun).
- Vähä vale on puhheen kaunistus.
- Huora toista huolii, varas toista vualii.
- Suapi hiihtäjä hikesä, riihenpuija lämpimäsä.
- Mies musta, leipä valakii (riihenpuija).
- Siinä se on eikä minniimem persiissä.
- Vävyks aina välttää, minniiks ei millonkaa.
- Piijasta piru emäntä.
- Kylymä kahvi ja leskel lempi, ne ei paljoo maksa.
- Hyvä löyly vanhassa saunassa (vanhan naisen lempi).
- Hyvä on hylykyy tarpeessa, heittijo hätävarana.
- Ei muuta perintöö kun tuulenhuuhtoma perse (köyhästä tytöstä).
- Hyvä luonto huoraks tekköö, paha piikana pittää.
- On reikee revennyttä ja huavoo halennutta.
- Mitä vanhempi puu, sitä kovempi oksa.
- Piijat ja nauriit on hyvvii jouluun asti.
- Äkänen akka ja kivinen pelto ne miehen kyllässä (kylläsenä) pittää.
- Emäkirkkoo helepottaa kun pappi kappelissa suarnovvaa (uskoton aviomies).
- Hevonen hyvä jouhellinen, paha akka hapsellinen.
- Akola ja hukila on mualima pilattu.
- Ei paska pahho tiek, kenen luonto vastaan ottaa.
- Kus kuivaa, paska murenoo.
- Haisoo kun kärpän ruato.
- Eihäs se oma paska pahale haise!
- Istu jottei mäne lapslykky talosta!
- Paha akka, huapa aijas ja heittijo hevonen, niihen ikkee ei lopeta. 
- Ei haukku huavoo tie.
- Joka syytä suuttuu, se lahjata leppyy!
- Hutkalehtaa kun sus takkavihassa (vihoissaan)!
- Kahtoo kun piru iltasta (katsoo pahasti).

Jatkuu...

Koonnut Aili Nupponen
Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää viikkoa!
                      Aili-mummo

perjantai 16. tammikuuta 2015

Voi niitä aikoja: Sadistista apua sairaille

Voi niitä aikoja: Sadistista apua sairaille

Esko Laasonen: Mieleenjääneitä muistoja lapsuudesta 4.

Jatkuu...

Tikkalan asemarakennus (mansardikatto) ja vasemmalla varastomakasiini.

Minä olin poikavuosina sellainen yksinäinen samoilija, joka saatoin olla päiväkaudet jossain retkeilemässä. Olen myöhemmin ihmetellyt, eikö kotona hätäilty, kun ei poikaa alkanut kuulua ruokapöytään.

Eräs retkeni on jäänyt mieleeni silloin sattuneesta tapauksesta. En oillut koskaan käynyt Polvilammella. Kartasta näin ja tiesin missä se oli. Olinhan opetellut suunnistamaan verrattain nuorena.

Eräänä kevätpäivänä lähdin sitten suunnistamaan Polvilampea kohti. Etelärinteiltä oli jo lumi sulanut ja lammen rannoillakin oli jo paljon sulaa. Olin ottanut uistimen ja siimaa mukaani, jonka sitten laitoin rantametsästä löytämäni vavan päähän. Vaikka muutamasta kohti rantamatalikosta lähtikin kutuhauki häiritsijäänsä pakoon, ei minun uistimeni kiinnostanut niitä. Niillä oli silloin vielä muut ajatukset mielessä.


Tikkalan koululaisia, vv. 1923-24 syntyneitä. Esko on heitä nuorempaa vuosikertaa.
Oikealla takana yläluokkien opettaja Kalle Massinen.


Minulla oli eväspalaset mukana ja pitihän ne syödä, kun retkellä olin. Siirryin vähän kuivempaan paikkaan mäenrinteeseen, jossa oli jo sulaa maata. Minulla ei ollut juomista mukana, ja jano tuntui lämpimänä päivänä lisääntyvän, keksin siihen keinon. Tein tuohesta ropeen ja kävin lammesta sillä vettä. Vesi ei kuitenkaan houkutellut sitä sellaisenaan juomaan, vaan aioinkin keittää sen. Olin jo poikasena lukenut paljon poika- ja eräkirjoja, ja tiesin, että tuohisessa voi keittää vettä sen syttymättä palamaan. Minulla oli mukana tarvittavat välineet, puukko ja tulitikut. Kasasin kuivia puunoksia nuotiota varten ja raaputtelin kuivat heinät ja roskat nuotiopaikan ympäriltä , ettei tuli pääsisi leviämään. Sain teeni jo kiehumaan, kun tuulenpuuska lennätti kipinöitä hiukan kauemmaksi ja sytytti kuloheinän rinteessä palamaan. Nyt tuli kiire sammuttamaan, sillä tuli levisi nopeasti kuivassa heinikossa. Sain kiireessä katkaistua kuusenoksan, jolla onneksi sain estettyä tulen leviämisen ja sain sen myöskin sammumaan. Siinä rinteessä ei vielä silloin ollut lumetonta aluetta kuin muutamia aareja, mutta olisihan se tilanne olla lumettomaan aikaankin. Onneksi niin, sillä sainpahan hyvää käytännön opetusta koko elämäni ajaksi, miten ei saa tehdä. Joskus olen leikilläni sanonut: "Oppi ikävää kaikki". Parhaat opit monissa asioissa saadaan ikävien kokemusten kautta.

Loppu!

Teksti: Esko Laasonen
Toimitus: Aili Nupponen

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Esko Laasonen: Mieleenjääneitä muistoja lapsuudesta 3.

Jatkuu...

Talvisodan aikaan olin isän kaverina Liipin salolla ajamassa puita Kaukaan metsästä laanille. Ketään muita savottalaisia ei siellä ollut. Puutkin oli tehty sulan maan aikaan metsään pieniin pinoihin. Kuulimme kun lentokone lenteli yläpuolellamme ja hetken kuluttua alkoi taivaalta tippua lentolehtisiä maahan. Lehtiset oli painettu huononnäköiselle paperille, enkä enää muista tekstiä, mitä niissä luki. Keräsin niitä muutamia mukaani, mutta ne on tullut ajattelemattomuuttani hävitettyä johonkin. Olimme silloin majoittuneet Elli-tädin ja Taunon luo. Luultavasti koneesta huomattiin jotakin liikettä maasta ja luultiin siellä olevan enemmänkin ihmisiä. Hukkaan meni sekin propaganda.

Jatkosodan aikaan olin isän kanssa Onkamossa Kaukaan metsästä tekemässä isoista tervaskannoista pilkettä. Silloin oli vielä ainakin Kaukaan metsissä paljon sellaisia mäntyjen kantoja, jotka olivat useita satoja vuosia vanhoja. Kannot saattoivat olla yli metrinkin korkuisia maasta ja niissä näkyi yleensä palamisen jälkiä ja hiiltymistä. Kannot ammuttiin maasta ylös kloriitilla, joka oli salpietarin näköistä valkoista ryyniä. Isän täytyi hankkia tätä varten laturin paperit, että pääsi töihin. Siellä oli myös venäläisiä sotavankeja samassa työssä. Heitä varten oli vartijat mukana. Näistä tervaspilkkeistä tehtiin tervaa ja tärpättiä. Sellainen tehdas oli sota-aikana Tikkalan aseman luona olevan soranottopaikan tasanteellakin.

Tikkalan koulun rakentajia, menossa laajennus 1920-luvulla.

Vihin mummon ja ukin luona käynneistämme on minulla vielä monia muistoja. Tauno enon perhe asui samassa talossa ja samlla reissulla saatiin tutustua myös serkkuihimme. Väinö, Hilkka, Unto ja Helvi olivat minua vanhempia ja heidän kanssaan leikit sujuivat parhaiten. Talvella kävin poikien kanssa jänismetsällä jousipyssyjen kanssa. Kun kotiintultuamme kysyttiin "missä se saalis on", pojat vastasivat: "Eihän sitä nyt aina saa". Nukuimme usein siskonpetissä, ja siinä unta odotellessamme tulin monta kertaa viisaammaksi, kuullessani serkkujeni juttuja. Minun uskoni joulupukkiin ja haikaraan romuttui yhdessä yössä Hilkan kertoessa totuuden. Muitakin asioita selvisi samantien.

Vihissä ei ollut lähellä mäkiä, niinpä pojat olivat tehneet pienen hyppyrin riihikumpareelta pellolle. Pieni hyppyri oli mäen alla, joten hyppy tapahtui tasamaalle. Siinä hyppyrimäessä minäkin olen ensimmäiset hyppyni hypännyt. Kesällä pojat olivat kuokkineet riihen lähelle nurmikkoon viljapellon, joka oli kooltaan noin kaksi neliömetriä. Jokaisella oli omansa ja ne olivat erillään toisistaan. Niissä kasvoi ruista. Olen myöhemmin muistellessani ihmetellyt, kuinka hyvin ne olivat kasvaneet ja pysyneet pystyssä, vaikka ne olivat erillisiä typsyjä.

"Elli-tädin mies", Liipin Tauno Simonen.

Muutamia sanontoja Vihistä on jäänyt mieleeni ja joita en silloin tajunnutkaan, mitä ne tarkoittivat. Mummilla oli tapana sanoa myöntäessään jotain asiaa: "Niin, niin, aivan oikeen, reikä pyöree, toinen soikee." Alma-miniä taas sanoi,kun Kalevi opetteli kävelemään ja lempsahti välillä istualleen: "Kyllä pölkynpää taas niettautuu."

Jatkuu...
Teksti: Esko Laasonen