torstai 30. lokakuuta 2014

Entisajan tiet, majatalot ja posti 2.

Jatkuu!

Maanteitä rakennettiin hätäaputöillä, kun kriisiaikoina oli pakko keksiä ihmisille työtä, jotta he voisivat hankkia itselleen ruokaa. Näitä joutuivat tekemään lähinnä tilattomat, joilla ei ollut toimeentuloa omasta maastaan. Yleisten maanteiden aurauksesta huolehtivat samoin talolliset. Vuonna 1850 Onkamossa aurasi teitä Heikki Hämäläinen (tila nro 16) sekä herastuomari Jaakko Simosen leski Hernevaaralta (vanha nro 30) ja Gabriel Martikainen (nro 35). Heille maksettiin vuosittainen urakkapalkka (Juvonen 1990).

Joka vuosi pidettiin maanteille tiekatselmus, jossa kävi ilmi tien kunto ja tarvittavat korjaustoimenpiteet. Jokaisella maanomistajalla oli hoidettavanaan tieosuus, jonka kunnosta hänen oli huolehdittava. Kylätiet ja niiden rakentaminen oli kokonaan tilojen vastuulla, jossa yksi tilallinen oli määrätty työnvalvojaksi. Hänen piti huolehtia siitä, että kaikki talot tekivät tien rakentamisesta ja hoidosta oman osuutensa. Kuulin isältäni Oskari Juvoselta, että hän joutui valvomaan Koirivaaran tien rakentamista.
Laasosen talo Onkamon Säkäniemellä.

Siltavoudit joutuivat huolehtimaan jokia ylittävistä silloista. Aluksi nämäkin olivat pelkkiä kapulasiltoja. Kiviarkkusiltoja Tohmajärvellä oli vain muutamia, ja siltojen yhteisvastuuhoidosta luovuttiinkin pian. Vuodesta 1863 lähtien siltatyöt annettiin urakalla tehtäväksi  ja yhteisillä pitäjän varoilla kustannettavaksi. Sitä ennen onkamolaiset huolehtivat Elinjoen, Haapajoen ja Rauvanjoen silloista. 

Joitakin talollisia jopa syytettiin käräjillä tietöiden laiminlyönnistä. Vuonna 1954 manasi siltavouti Gröhn käräjiin kymmenkunta Onkamon isäntää Kemien-Hammaslahden tienteon välttelemisestä. Asianomaiset puolustivat itseään sillä, että lapset toivat viestikapulan ilmoittamatta sen tarkoitusta. Syy laiminlyöntiin oli hyvin ymmärrettävä: monet katsoivat ettei heille ollut mitään hyötyä koko tien tekemisestä, kun muitakin paljon tärkeämpiä töitä olisi tehtävänä. Kun sitten Gabriel Walleniuksen virka-aika koitti, pani hän vauhtia koko Pohjois-Karjalan tiestön kehitykseen (Juvonen 1990).

Kun kyyditys laajeni, oli välttämätöntä hankkia nimismiehelle apulaiseksi kyytirättäri tai siltavouti. Kylissä taas oli ruotumiehiä, Onkamossa oli vuonna 1765 Pekka Niiranen ja vuonna 1773 Antti Simonen. Maaherran asetuksen mukaan majatalojen tuli sijaita puolentoista peninkulman välein. Jokaisella majatalolla oli 2-3 varataloa, joiden oli pakko tarpeen tullen tehdä matkustavaisten kyydityksiä (Saloheimo 1980).

Vesitse oli kesällä hyvä matkustaa. Tässä matkustetaan perämoottorilla.


Onkamojärvellä on ollut liikenteellistä merkitystä vielä 1800-luvulla, mutta sitä pitkin ei päästy kirkkoon (Juvonen 1990). Perivaarasta ja Riihiahosta käytioin kirkossa Kiihtelysvaarassa, jonne tuli yli yli 10 kilometriä lyhyempi matka kuin Tohmajärvelle. Sen sijaan Jouhkolasta, Akkalasta, Järventauksesta sekä Peijonniemeltä käsin käytiin kesällä kirkossa suurilla kirkkoveneillä, joista joitakin joutui onnettomuuteenkin ja ihmisiä hukkui runsain joukoin. Onkamon Sintsistä käsin mentiin kirkkoon Oravilahden kautta Rääkkylään.

Jatkuu...

Teksti: Aili Nupponen
Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Onkamo-Tikkala: Entisajan tiet, majatalot ja posti 1.

Tiestön kehitys


Satoja vuosia sitten lähes ainoina kulkuväylinä olivat vesitiet, jotka olivat käyttökelpoisia ympäri vuoden. Näitä pitkin levisi myös asutus Savosta Karjalaan, kun paikkakunnan (Tohmajärvi) entiset ortodoksiasukkaat olivat paenneet uskonvainoja ja pakkoverotusta suureen Venäjän maahan Ruptuurisodan (1556-58) jälkeen. Myöhemmin tulivat teiksi ratsu-, erä- ja karjapolut. Talvella hevospelillä kuljettiin talviteitä pitkin, jotka jäällä virtapaikoissa olivat viitoitettuja niin sanottuja viehkateitä. Talvitiet oikaisivat matkantekoa suoraan metsiä ja viljelysmaita pitkin. Onkamon Kannakselta Heikki Kurosen talon tienoilta lähti talvitie, joka jatkui Vuosalmen yli jäätienä Liperin puolelle saakka. Tämä tie oli varsin petollinen, sillä Pyhäselän ja Jänisselän seuduilla oli kovia virtapaikkoja salmien kohdalla.


Jussi ja Iida Simonen hevosajelulla lastensa kanssa.

Perivaarasta kulki talvitie lähes nykyistä Viesimontien linjaa pitkin Tikkalaan, samoin Riihiahosta kulki talvitie Tikkalaan Lahnalammin suon kautta. Tikkalasta oli Särkijärven yli ainakin kolme viehkoitettua tietä Onkamon ja Kostamon kylille. Näistä yksi viehkatie erkani jäällä Hietalan myllylle.Erkki Lampio kertoo haastattelussaan, että vielä hänen isänsä aikaan oli Kostamosta kuljettava ratsupolkua Tikkalaan. Sama tilanne lienee ollut muillakin Onkamon kylillä.

Kesällä kylätiet kulkivat yleensä tilojen rajoja pitkin. Ne olivat siitäkin syystä hyvin mutkaisia. Peltojen kohdilla oli usein kujoset: kiviraunio oli tien molemmin puolin ja pisteaita oli raunion päällä. Tiet kulkivat jokaisen talon pihan kautta karjapihojen läpi. Pauli Laasonen kertoi muistavansa että kun vielä 1950-luvulla käytiin Säkäniemeltä kärripelissä Perivaaralla mummolassa, oli sillä matkalla avattava ja suljettava 34 porttia tai veräjää. Voi ymmärtää, että matkanteko oli hidasta. Talviteitä pitkin matka oli noin puolet lyhyempi.

Ensimmäinen jonkinlainen "maantie" kulki Onkamon kannasta pitkin Nivaan ja Rääkkylään. Tämä oli 1700-luvun pääväylä. Kannaksella oli Hukkalan tilalla (nyk. Eero Hyvärisellä) kestikievari eli majatalo, jota piti vuodesta 1773 lähtien isäntä Tahvo Simonen ja myöhemmin Martti Simonen. Tämä tuli käyttöön maaherra Ramsayn virka-aikana (Saloheimo 1980). Majataloissa yöpyivät pääasiassa kruunun virkamiehet. Muutoinkin yöpyjällä piti olla viranomaisen antama matkapassi, sillä kyydityksen sai antaa vain matkapassin omistajalle.

Tikkalaan menevä tie Särkijärvellä. Kuva Museovirasto.


Tuon ajan tiet olivat mutkikkaita, koska ne polveilivat monien kylien kautta. Kestikievaritaloilla tuli olla käytössään useita hevosia. Lisäksi varataloissa piti järjestää miehiä ja hevosia kyytejä varten. Saman reitin saattoi kuski joutua ajamaan kolmekin kertaa päivässä.

Uusi maantie rakennettiin 1800-luvun vaihteessa, jolloin se kulki Tikkalan pääkylän (nykyisen Särkilahdentien) ja Hernevaaran kautta Honkavaaralle ja siitä edelleen Joensuuhun. Tällöin kestikievarina toimi Halola (vanha n:ro 1) Yrjö Halosen ollessa isäntänä. Vuonna 1809 majatalo siirtyi Tikkalan tilalle (vanha numero 29), jota isännöi Juho Riikonen. Nykyisin paikka on Eino Monosen perillisten omistuksessa. Myöhemmin v. 1863 kestikievari siirtyi numerolle 2, Yrjölään Niilo Haloselle. 1850-luvulla kestikievari oli numerolla 41 (uusi), jota hoitivat Juhani Riikosen perilliset. Reservitalot olivat Onkamossa nro 23 ja Tikkalan Halosella, numerolla 1 (Juvonen 1990).

Jatkuu...

Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuun Yliopistopaino 2004.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein kaunista talven alkua!
                           Aili-mummo

lauantai 18. lokakuuta 2014

♥ Avunpyyntö ♥



JUOHTOMATKOILLA
                A.

Mistäpä anon apua
Tuekseni, turvakseni
Tätä neittä naitaessa,
Miestä vie'essä vihille,
Katehen kaehtimatta,
Pahan suovan sortamatta?
Tuoltapa anon apua,
Tuolta hoivoa hotaisen:
Luusormi sorasta nouse,
Teräsleuka liettehestä,
Nouse neito lähtehestä,
Helma hieno hettehestä,
Sinisukka suon sopesta;
Jos et itse jouakkana,
Työnnä pystyin piioistasi,
Paras palkkalaisistasi,
Peitoksi tämän perehen,
Tämän kansan katteheksi!
Kave eukko Luonnotar,
Kave kultainen korea,
Lähe tietä neuvomahan,
Ratoa ojentamahan,
Minne neittä naitetahan,
Morsianta juohetahan!
Tiet on auki auvetkohon,
Raa'at rikki riutukohon,
Hako vastahan tulevi,
Sekin syrjähän syseä,
Mennä suuren, mennä pienen,
Kulkea vähäväkisen!

Kun ei tuosta kyllin liene,
Tuolta mä anon apua,
Taatoltani taivahasta,
Maamoltani maaemästä,
Jolta aina armot käyvät,
Avut tuttavat tulevat.
Tule taatto taivosesta,
Maammoseni maaemästä,
Tätä neittä naittamahan,
Miestä viemähän vihille,
Katehia kaatamahan,
Vastuksia voittamahan!


- SUOMEN KANSAN LOITSURUNO -
 ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille oikein hyvää & kaunista viikonloppua!
                     Aili-mummo


lauantai 11. lokakuuta 2014

Aleksis Kivi



IKÄVYYS

      Mi ikävyys,
Mi hämäryys sieluni ympär
Kuin syksy-iltanen autiol maall?
      Turha vaiva täällä,
      Turha ompi taistelo
Ja kaikkisuus maailman, turha!

     En taivasta 
Mä tahdo, en yötä Gehennan,
Enp' enään neitosta syliini suo.
     Osani vain olkoon
     Tietämisen tuskast pois,
Kaik' äänetön tyhjyys olkoon.

     No ystävät!
Teilt' kerranpa viimeisen pyydän,
Oi! kuulkaat mitä nyt anelen teilt:
     Tuonen-tupa tehkäät
     Poijan tämän asunnoks;
Hän kätköhön mullan astuu.

     Mun hautani
Nyt kaivakaat halavain suojaan
Ja peitol mustal se peittäkäät taas,
     Sitten ainiaaksi
     Kartanostain poistukaat;
Mä rauhassa maata tahdon.

     Ja kumpua
Ei haudallein kohotko koskaan,
Vaan multakedoksi kamartukoon,
     Ettei kenkään tiedä
     Että lepokammioin
On halavan himmeän alla.


- ALEKSIS KIVI -

Toivotan kaikille oikein hyvää viikonloppua!
                  Aili-mummo


tiistai 7. lokakuuta 2014

Esko Laasosen kertomuksia 1.

Venevalkama Onkamolla kesällä 2014.

Tavaroiden katoamiset ja ihmeelliset löytymiset

Olin kauniina kevättalven päivänä Kiteeltä käsin pilkillä Särkijärvellä hiihtäen. Kokeilin monesta paikasta etsiä hyvää kalapaikkaa. Aurinko paistoi ja kairatessa tuli hiki. Riisuin pilkkihaalarin yläosan päältä niin että se jäi roikkumaan vyötäisiltä alaspäin. Ison lenkin tehtyäni lähdin saaliin kanssa ajelemaan Kiteelle. Perillä huomasin lompakon kadonneeksi. Arvasin heti, että se oli pudonnut haalarin rintataskusta jäälle. Oli vielä valoisaa, joten lähdin takaisin etsimään jäältä. Erehdyin arvailuissani ja läksin kiertämään reittiäni vastapäivään, sillä lompakko oli pudonnut alkumatkasta, kun riisuin hallarin päältä. Lompakko ei näkynyt etemmäksi hangella, koska aurinko oli lämmittänyt mustaa niin paljon, että se oli syvällä lumen sisässä.

Monissa ulkoilupuseroissa on rintatasku hyvin matala, eikä niihin pitäisi laittaa muuta kuin kädet korkeintaan. Kerran oli Juhan porukka Onkamossa ja Kiteelle lähtiessä kävin kaivamassa vähän perunoita pellosta, vaikka oli jo aika hämärä. Kiteelle tultuani huomasin, ettei lomapakko ole taskussa. Soitin Juhalle, joka kävi taskulampun kanssa katsomassa pellosta, eikä löytänyt. Olin jo aikeissa mennä pankkiin kuolettamaan pankkikorttia, kun Juha sen kuitenkin löysi mullan seasta.

Olimme Rauhan kanssa ajelemassa pohjoisessa. Kävimme joulupukkiakin tervehtimässä joulumaassa. Tulimme sitten Rovaniemelle, jossa Rauha huomasi lompakkonsa kadonneeksi. Epäilimme sen pudonneen joulumaahan ja soitimmekin sinne. Oli liikkeiden sulkemisaika, eikä kassalle ainakaan kukaan ollut sitä tuonut, eikä muutenkaan missään näkynyt. Menimme aamulla kaupan avaamisaikaan takaisin sinne ja etsimme kaikista niistä paikoista, missä olimme liikkuneet. Siellä oli suuri esittelypöytä, joka oli täynnä erilaisia lompakoita. Yhtäkkiä lompakkokasassa sattui silmään vähän paksumpi lompakko ja ihme, siinähän se oli. Varmaankin moni asiakas kerkesi katsella lompakoita, mutta ei huomannut sitä. Lompakossa on paljon muutakin arvokasta kuin rahaa. Siinä on pankki-, ajo- y.m kortteja joiden katoamisesta voi tulla suuriakin vahinkoja.

Kerran olimme Joensuussa asuessamme käymässä Onkamossa. Naisväki pesi pyykkiä saunalla ja minä virittelin pyykkinaruja pihamaalle. Anja antoi jostain syystä sormuksensa minulle sisään vietäväksi. Laitoin ne paidan taskuun ja unohdin sinne. Kaivosta oli vesi vähissä ja se loppuikin kesken pyykinpesun. Minä laskuduin kaivoon ja lapioin sieltä monta ämpärillistä hiekkaa, jotka ukki nosti ylös. Kaivoon tuli nopeasti vettä lisää ja pyykinpesu pääsi jatkumaan. Anja kyseli sitten sormuksistaan, eikä niitä ollut taskunpohjalla kuin yksi. Toinen oli johonkin tipahtanut. Ensiksi kävin kaivosta etsimässä  tuloksetta. Sitten seulottiin kaivosta nostetut hiekat moneen kertaan ja pihanurmikko monen hengen kanssa, eikä löytynyt. Pihamaalla seistessämme ukki arveli lähtevänsä aamulla Joensuuhun kihlamarkkinoille. Ukki kokeili miltä näyttää sormus heinikossa ja pudotti oman sormuksensa maahan. Näkyihän se, mutta vieressä näkyi myös Anjan sormus. Uskomatonta!

Liipin Taunon (Simosen) kanssa oravanmetsällä ollessamme ammuimme hyvästi näkyvät oravat pienoiskiväärillä, ettei nahkaan tulisi monta reikää. Minulla oli pienoiskivääri ja Taunolla haulikko. Tauno ampui edellisen oravan pienoiskiväärillä ja antoi minulle kiväärin ammuttuaan oravan. Kun minun vuoro tuli ampua, kiväärissä ei ollutkaan lukkoa. Lukko oli jostain syystä pudonnut, mutta mihin? Seuloimme lunta käsin ja suksien kanssa ison alan, mutta mistään (ei) löytynyt. Hiihdimme edellisen oravan ampumispaikkaan ladunvarret tutkien tutkien tuloksetta. Sitten huomasin lumessa lukon kokoisen reiän ja siellähän se oli. Lukko ei lähde irti tavallisesti ennenkuin sen vetää auki ja vetää sitten liipasimesta. Tauno otti heti rahapussin esille ja antoi minulle omasta mielestäni ison rahan, ettei minulta hyvä tuuri katoaisi.

Teksti: Esko Willenpoika Laasonen

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kansanperinnettä!

Kyntäjän lepohetki. Kuva: Aulis Juvonen.


HEVOSEN PUOLESTA

B.

Tahvanus hevosten herra, 
Soimen suomija jumala,
Katso minun karjoani,
Ruoki minun ruuniani,
Sanatonna, saamatonna,
Viatonna, vilmitönnä.

Kun katsoit katoksen alla,
Varoit alla varjoleuan,
Niin katso katottomassa,
Varo varvikkosalossa,
Havuisilla vuotehilla,
Risuisilla pääaloilla,
Ett' ei karva katkeaisi,
Puolikan' ei pois tulisi,
Ylitse tahon Jumalan,
Päitse auvon autuahan!
Jospa karva katkeaisi,
Puolikana pois tulisi,
Kohta kahta kaipoaisin,
Kolmea kovin kysyisin.


- SUOMEN KANSAN MUINAISIA LOITSURUNOJA -

TOIVOTAN KAIKILLE LUKIJOILLENI OIKEIN HYVÄÄ KEKRIÄ JA MIKONPÄIVÄÄ!
                                   Aili-mummo