keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kätilö Tyyne Kuronen muistelee kotisynnytyksiä 2.

Jatkuu...

Puute (kodeissa) oli valtava. Professori Hall teroitti meille, että synnytykseen piti varata neljä puhdasta lakanaa, mutta lapsi vain syntyi, vaikka talossa ei ollut yhtään puhdasta lakanaa. Oli puute ruuastakin. Kerran läksin synnytykseen kello kolme iltapäivällä, illalla juotiin kahvit. Lapsi syntyi yöllä. Sitten taas juotiin kahvit, ehkä viimeiset papuset. Mies lähti sitten kahden kilometrin päähän naapuriin, josta sai suuruspuolta. Nälkä kurni niin kätilön kuin talonväenkin mahassa. Samassa huushollissa eivät astiat ja muut tarvikkeet olleet ylellisiä: kahvipannu, kattila, kymmenen litran pyöreäpohjainen rautapata. Siinä piti keittää instrumentit, lämmittää pesuvedet, ja siinä se oli lapsikin pestävä. Lisäksi oli saviruukku, jossa voi pestä kädet, kaksi paria kuppeja ja kaksi ruokakuppia. Minulle esiteltiin saunassa olevaa pyttyä, mutta ei sitä voinut mihinkään käyttää: siinä samassa astiassa juotettiin vasikkaa. Oli myös vesi- ja likavesisangot. Lapsen vaatteita otin omista, koska tiesin puutteen. Ei silloin ollut muita avustuksia. Kyllähän ne naapurit muistivat rotinoida tuoda. Seuraavan lapsen syntyessä vein äidin - vaikakin vastahakoisesti - kunnalliskodille. Hoidin sitten siellä sen synnytyksen.


Piirustus Hannele Leppänen.

Tyttärentytär teki piirustuksen, kun kerroin hänelle tapauksesta. Oli nimittäin sovittu, että synnyttäjä tuodaan kunnalliskodille synnyttämään ja saamaan tarpeellisen hoidon ja ruuan. Tapaus on näin. Mies soitti minulle, että nyt se synnytys alkoi. Minä puolestrani soitin autoilija Honkalatvalle, että hän hakisi minut Tikkalasta. Ja niin mentiin mökille. Auto oli jätettävä ison tien varteen. Mies oli jo synnyttäjän pyynnöstä hakenut Annin, joka oli luvannut hoitaa lehmän. Matkaa oli yksi kilometri. Meillä oli myös mukana 2 - 3 vuotias poika. Hän oli hoidossa lastenkodissa sen ajan, minkä äiti viipyi kunnalliskodissa. Piirtäjälle en muistanut tätä kertoa. Kulkueesta puuttuu siis pieni poika. Hän piti äitiään kädestä, sillä hän vierasti minua. Honkalatvalla oli äitiysavustuspakkaus olkapäällä. Hän käveli myös edellä, sitten tulin minä synnyttäjän ja pojan kanssa Seuraava kulkija oli Anni lehmän kanssa. Rinteessä synnyttäjä sanoi Annille, että hänen pitäisi käydä hakemassa myös lammas. Niinhän Anni oli tehnyt, mutta kun hän meni mökille, oli lampaalta katkaistu pää pois. Mikäpä oli miehen elellessä ja syödessä lammaspaistia!

Eihän niitä synnytyksiä niin paljoa ollut, mutta se ainainen päivystys oli raskasta. Neljä lasta synnytin itse ja ensimmäisen synnytyksen jälkeen oli kolme viikkoa omasta synnytyksestäni, kun avustin toisen synnytyksessä. Toisilta lapsiltani sain sentään yhden kuukauden loman, sillä minulla oli sijainen. Toisaalta synnytyksiä saattoi olla kasapäin. Yhtenäkin yönä oli ollut viisi hakijaa. Neljä synnytystä kerkesin vuorokauden aikana hoitaa, mutta yhteen piti hakea Kemien kätilö. Jossain helmikuussa oli yhdeksän synnytystä. Kerran taas olin kolme päivää ja kaksi yötä synnytyksessä, mutta ei tainnut syntyä kuin kaksi lasta. Väsymys sen jälkeen oli niin suuri ettei mikään ruoka pysynyt sisällä. Nukuin sen jälkeen yhden päivän ja yhden yön yhteen pötköön.

Loppu.

Teksti: Tyyne Kuronen. Täydennykset Aili Nupponen.
Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuu (2004).

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kätilö Tyyne Kuronen muistelee kotisynnytyksiä 1.

Kätilö Tyyne Helena Hämäläinen (1909-1996) muutti elokuussa 1931 Tikkalaan (Onkamoon) kunnan kätilöksi. Hän avioitui Aarne Kurosen kanssa 1932. Tyyne Hämäläinen asui hirsimökissä nuorisoseuran talon luona (nyk. TiVen seurantalo). Myöhemmin Kurosen asuivat Tikkalan koululla, kunnes terveystalo valmistui Tikkalan asemalle. 1952 Kuroset rakensivat oman talon Hiltusen korjaamon läheisyyteen. Tyyne Kuronen toimi koko työaikansa Tohmajärven kunnan kätilönä Tikkalan-Onkamon alueella. Vielä kauan aikaa sotien jälkeenkin äidit synnyttivät kotona, joten kätilön vastuu oli suuri. Suuret ikäluokat syntyivät vuosina 1945-50. 
     Tyyne Kurosen harrastuksia olivat kuorotoiminta, lotat, martat, SPR ja näytelmäryhmän kuiskaajana toimiminen. Kätilö Kuronen kirjoitti nämä muistelmat vuonna 1985 Pohjois-Karjalan Projektille. Tohmajärven terveyskeskuksen johtava hoitaja Pirjo Rinne on luovuttanut tämän tekstin Aili Nupposelle Tikkalan kylähistoriikkia varten. Myös kuvat ovat Pirjo Rinteen arkistosta. Muistelmat on julkaistu 'Havuttaressa' Tyyne Kurosen perillisten luvalla.

Takana Tyyne Hämäläinen hoitamassa lapsia ennen Tikkalaan tuloaan...

Olen tullut tänne heinäkuun viimeisenä päivänä, Helenan päivänä. Se oli muistaakseni perjantai. Tikkalan aseman seuduilla kysyin, että missä se kätilön asunto on. Tulin autolla poikaystävän kanssa Impilahdelta. Meille neuvottiin, että se on aivan tuossa mäellä. Niinpä ajoimme hiljakseen emmekä noteeranneet pientä pahaista mökkiä asuttavaksi asunnoksi. Ajoimme eteenpäin ehkä kilometrin verran eikä ollut muuta kuin puita ja mäkeä. Käännyimme takaisin sen mökkipahasen pihaan. Siinä seurojentalon vahtimestari huomasi meidät ja arvasi asian sekä toi avaimen.
     Eihän siinä muu auttanut kuin mennä sisälle. Näky oli kaikkea muuta kuin miellyttävä: Oli uuni ja kaksirinkinen hellakin, mutta tapetit olivat niin likaiset, ikäänkuin tämä asunto olisi ollut viimeksi navettana. Ensimmäinen ajatukseni oli lähteä samassa kyydissä pois. Velvollisuudentuntoni ja lupaukseni, että otan vastaan kätilön toimen Onkamon piirissä, pakottivat minut jäämään. Purettiin sitten tavarat autosta. Sen ajan tavan mukaan minulla oli patjankuori. Vahtimestarin neuvon mukaan pyysin Lehikoisesta tuomaan olkia patjan täytteeksi. Tietysti myös siivosin lainavälineillä niin, että irtolika lähti pois. Yön nukuin lattialla. Yhteishyvän kaupanhoitaja Taipaleet ottivat minut ensimmäiseksi suojelukseensa, syöttivät ja juottivat minut.
     Lauantaina päivällä tulla körötti hevosella ja rattailla Janne Simonen viemään minut tutustumaan kunnanhallituksen puheenjohtajan luokse Matti Lampioon. Siinä kyydissä körötellessä vanhahko mies osasi kysellä vanhemmat ja sisarukset aina esi-isiä myöten. Tietysti myös elinolot siellä kurjassa Karjalassa. Ennen Lampioon tuloa tuli se kysymys, mikä oli ollut hänen ja koko kunnanhallituksen mielessä ja kielessä: "Kun olet noin nuori, niin oletko jo tehnyt lapsen?" Heillä oli ollut sellainen käsitys, ettei kätilökouluun pääse ellei itse ole tehnyt lasta. Muistan että nauroin makeasti vastatessani, etten ole vielä tehnyt lasta, mutta vielähän minä kerkiän. Lampion talohan on ollut kuulu vieraanvaraisuudestaan, silloin ja sen jälkeenkin, niin että käynti siellä oli kerrassaan miellyttävä.
     Julius Hietala omisti silloin sen asunnoksi määrätyn mökin. Asiasta soiteltuani hän lupasi ostaa uudet tapetit ja maalit seuraavalla viikolla.Lupaus täytettiin. Joku tiesi myös, että jossain koulun vintillä oli käytöstä poistettu pöytä ja neljä tuolia, jotka tuotiin heti. Eino Hirvonen toi sikalaatikon ensimmäiseksi sängyksi.
     Ensimmäisinä päivinä kävin tietysti lääkärin luona tutustumassa ja hakemassa reseptilääkkeiden reseptit sekä kunnantoimistosta palkaan. Se oli silloin muistaakseni 666 markkaa. Kouluvelkaa tehneelle se oli suuri ilo. Aivan alkukuukausina apteekkari houkutteli minua ottamaan lääkemyyntiä. Otinhan minä, mutta ei sitä voinut pitää jatkuvasti, sillä niitäkin haettiin yöaikaan ehkä kolme vuotta. Tohtori Bäri (Berg) otti myös omia potilaitaan vastaan minun asunnossani. Se loppui myöhemmin kannattamattomana.
     Kyyti tuotti aina erimielisyyksiä miesten kanssa. Vuonna 1932 sain kunnalta polkupyörän. Sen jälkeen ei kukaan olisi hankkinut muuta kyytiä synnytykseen. Täällä ei ollut pitkään aikaan muuta hoitaja-apua, joten jouduin tekemään sairaskäynnit ja tapaturmat. Myös kuolevien luokse haettiin. Eniten sain hevoskyytiä, mutta resinalla haettiin radanvarsiasuntoihin. Väinö Rautiainen Onkamosta hakiessaan apua synnytykseen antoi minulle selkähevoskyytiä.

Jatkuu...

Teksti: Tyyne Kuronen
Lähde: Havutar, hyvä emäntä, koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista maaliskuun loppua!
                          Aili-mummo

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Sielukkaita olentoja

"Sielun veljet ja sisaret" ovat Tohmiksen teatterin näyttelijöitä. Kuva kesältä 2013.

Sielun veljet
ja sisaret
ystävät, ohikulkijat.
Teitä minun on välillä ikävä,
sillä tullessamme hajaannuimme maailman ääriin.

Sinua, joka istuit paikallasi etkä väistänyt vihollistasi.
Sinua, joka puhuit suusi puhtaaksi kaikesta huolimatta.
Sinua, jonka syli oli kaikille avoin.
Ja sinua, joka vain katselit kaikkea.
Sinua, joka kannoit toisen ristiä.
Sinua, joka sait surmasi tuntemattomassa metsässä.
Ja sinua, joka läksit nuorena.

Kun uni ei ole vielä väistynyt, mutta valve jo raottaa verhoa,
tunnen teidät kaikki nimeltä.
Aamu pyyhkii nimet ja vuodet, vuosisadat, kilometrit, valtameret,
planeetat.

Olen dementikkona olevaisessa, en muista mistä tulin.
En tunne lähimpiänikään.
En tiedä, kuka olen, miksi.


- MARJA LEENA TOUKONEN -
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua!
                       Aili-mummo


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Vanhasta kansanuskosta ennen kristinuskoa II.


Jatkuu...

Janne (Juho) Nupponen (1888-1967); Nuppolan isäntä.


Vanha ajattelu ja kristinuskon vaikutukset

Entisaikaan ajateltiin, että luonnonesineillä oli henki, jota ihminen saattoi hallita sanan voimalla. Jos tiesi oikeat sanat, niin silloin saattoi parantaa tauteja, löytää kätkettyjä aarteita tai hallita luonnonvoimia. Tähän koulutettuja oli noidat, shamaanit, tietäjät, uhripapit (Krohn 1894).

Suomen voimakkaimmat noidat asuivat Lapissa. Puolinoitia sanottiin myrrysmiehiksi. Pohu taas oli tietäjä eli poppamies (Haavio 1967).

Kun entisaikaan ei ollut koulutettua lääkärikuntaa, hoitivat nämä noidat, shamaanit, ja tietäjät kansanterveysasiat. Apuna olivat kupparit, hierojat ja lapsenpäästäjät eli 'puapot'.
Käsikivet. Kuva Rantasalmen museosta.

Loitsut olivat parannuskeinoja sairauksia ja muuta pahaa vastaan. Jos tiesi, millä esineellä paha oli aiheutettu ja tunsi syntysanat, silloin oli mahdollista parantaa potilas. Kivut manattiin Kipuvuorelle, jossa ne eivät voineet enää vahingoittaa henkilöä. "Ei kivi kipuja itke, puasi vaivoja valita".

Taioilla suojauduttiin pahaa vastaan. Juhannustulia ja pääsiäiskokkoja on poltettu pahan karkottamiseksi. Juhannuskokkojen on sanottu olevan muistona entisestä auringonpalvonnasta, jota esi-isämme juhlivat keskikesän auringon ollessa korkeimmillaan (Vilkuna 1998).
      
Mauri N. lämmittää Nuppolan vanhaa savusaunaa. 

1600-luvulle saakka Tohmajärvi kuului Novgorodin vaikutusalueeseen. Siirtyminen esikristillisestä uskosta kristinuskoon tapahtui vähitellen monien sukupolvien aikana. Monet uskonnolliset käsitteet ja sanat on otettu uuteen käyttötarkoitukseen. Lisänä on käytetty lainasanoja vieraista kielistä. Kansan suussa käsitteet ja sanat muuttuivat. Entisten haltijoitten sijalle tulivat kristinuskon marttyyrit ja ja pyhimykset, jotka muuttivat entisen uskonnon 'sekauskonnoksi'.

1650-luvulta lähtien Tohmajärvi kuului luterilaiseen kirkkoon. Siihen asti pitäjä oli ollut ortodoksiuskoinen (Juvonen 1990).

Ruptuurisodan aikana 1655 muutti ortodokseja sankoin joukoin Venäjälle. Tohmajärvelle jäi ortodokseja eniten Petravaaran kylään, jossa asutus on säilynyt meidän aikaamme asti. Lähinnä Savosta muuttanut luterilainen väestö on korvannut entisen ortodoksiväestön.

Vuonna 1653 tulivat ensimmä'iset luterilaiset papit Tohmajärvelle ja Ilomantsiin (Juvonen 1990). 1600-luvulla tulivat myös noitavainot ja -oikeudenkäynnit, koska tiukkapipoinen luterilaisuus ei sallinut palvontamenoja tai noituutta. Toisin oli mystisen ja vapaamielisen ortodoksiuskonnon laita. Se osasi soveltaa entiset menot omiin uskonnollisiin riitteihinsä. Lapissa muinaisusko säilyi paljon kauemmin kuin muualla Suomessa. Tästä syystä uskottiin, että Lapin noidat olivat paljon voimallisempia kuin muualla asuvat.

Loppu.

Koonnut: Aili Nupponen
Lähteet: Havutar, hyvä emäntä. Joesuu (2004).

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua ja naistenpäivää!
                          Aili-mummo

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Vanhasta kansanuskosta ennen kristinuskoa I.

Miina Juvonen (1880-1967).

Ihmisellä on sisäsyntyinen tarve uskoa johonkin jumalaan tai jumaliin, joka tai jotka päättävät ja säätävät ihmiskunnan ja koko maailman asioista. Entisajan suomalaisilla oli useitakin jumalia, joista Ukko oli mahtavin. Ukon kunniaksi vietettiin Ukonvakka- ja Ukonmalja-juhlia, jotka kiellettiin taikamenojen vuoksi jo 1600-luvulla. Myöhemmin nämä juhlat saivat kuitenkin kristillisen sisällön, vaikka menot olivatkin entiset (Haavio 1959). Ortodoksikirkko on osannut taitavasti hyödyntää pakanuuden aikaisia menoja antamalla niille kristillisen merkityksen. 

Ahti oli aaltojen kuningas, Vellamo hänen vaimonsa, veden emäntä eli vein emä. Äitini Niina Juvonen pelotteli minua pienenä vein emälä. Näkki oli myöskin vedessä asuva paha olento , jolla säikytettiin pikkulapsia (Talve 1979).

Käkri, Kekri eli Köyri oli myöskin vanhimpia karjalaisia jumalia. Entuudestaan Kekri oli vuoden alkamisjuhla. Satovuosi päättyi syksyllä, ja kekriä oli hyvä syy juhlia, kun vuoden sato oli korjattu. Muinoin vuosi oli vaihtunut kekrin aikaan eli syyskuun puolivälin ja marraskuun ensimmäisen päivän välisenä aikana. Eri taloissa kekriä oli juhlittu hieman eri aikoina. Myöhemmin kirkon vaikutuksesta kekrin menot siirtyivät jouluun. Tästä syystä joulusta on tullut syömäjuhla (Haavio 1967, Vilkuna 1998). Ison sonnin virttä on esitetty kekrilauluna. Cristfrid Gananderin sanoin:

Härkä kasvo kaunihisti (Kainuhussa), Lihoi mulli lijotengin, Pää häly Hämeen maassa,
Händä torkku torniossa: Päivä kauden pääsky lensi Häpehäldä hännän päähän;
Kuukauen orava juoksi , Härjän sarvein väliä, Eipä vielä päähän pääsnyt, ensingänä ennättänyt; Hajettihin tappajata...Mies musta merestä nousi...Ensin väänsi polvillensa,
Sitten käänsi kyljellensä, Siitä siirsi seljällensä. Saatiin siitä saalihiksi, Sata saavia lihoa,
Werta seitsemän venettä, kuuta kuusi tynnyriä; Täst on voiteet otetut, Tästä kahleet katotut, Jolla wihat wiskotahan, Tulen poltot poltetahan, Tulen woima woitetahan, Tulen pahat paratahan...            
Lahnalammen isäntä Juho Simonen (s. 1841).


Tapio ja Mielikki olivat Metsolan väkeä. Heiltä saattoi metsästäjä pyytää hyvää saalisonnea. Tapiolla ja Mielikillä oli poika Nyyrikki ja tytär Tellervo.

Apua saatettiin pyytää myös maahisilta ja hiisiltäkin. Gananderin mukaan Hiisi oli mahtava jumala tai jumalatar, joka asui Hiidenvuorella tai Hiiden linnassa. Hiisiä oli useita eri lajeja.

Tohmajärvellä on Hiidenvaara sekä Tikkalassa että Joukolassa.
Hiisiksi on myös sanottu pyhiä lehtoja, joissa uhrattiin jumalille palvontapuun juurella.

Savolaisten uhrilehto oli karsikko, joka tehtiin asuinpaikan välittömään läheisyyteen. Karsikkopuun juuressa uhrattiin vainajille. Aina kun talosta kuoli joku, tehtiin karsikkopuuhun merkki: sahattiin oksa pois, naulattiin joku laudankappale tai kaiverrettiin vainajan puumerkki. Vainajille annetut uhrit olivat ruoka- ja rahauhreja (Krohn 1894). Venäjän ortodokseilla on tapana vielä nykyaikanakin tuoda ruokauhreja vainajan haudalle.
Kaisa Liisa Juvonen os. Kauppinen (1850-1936)

Myös uhrikivet olivat tärkeitä, sillä esimerkiksi lehmän poikiessa tuotiin ensimmäiset maitotipat uhrikivelle, joka tavallisesti oli 'kuppikivi' (kivi, jossa oli syvennyksiä, kuoppia). Tavallisesti talon emäntä tai isäntä toi uhrin. On uhrattu myös kokonaisia eläimiä ja joissakin tapauksissa käytettiin myös ihmisuhreja, joka tavallisimmin oli kolmiöinen pikkulapsi (Krohn 1894).

Haltijat ja tontut olivat talonväelle tuttuja olentoja. Eri rakennuksilla oli omat tonttunsa: oli tallitonttu, riihitonttu, kotitonttu tai kotihaltia. 

Para-jumala toi talolle karjaonnea (Siikala 1985). Jumalan kuvan, nuken, voi valmistaa rievuista tai muista tarpeista. Myös karhua on palvottu karhunpeijaisissa uhrimenoin. Lopuksi sen kallo ripustettiin uhrihonkaan (Haavio 1967).

Jatkuu...

Lähde: Havutar, hyvä emäntä, koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.

Toivotan lukijoilleni mitä parhaita maaliskuuta!
                  Aili-mummo

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Ihanaista maaliskuuta!



RYPYT


Ryppyinen
on aikuinen iho,
ryppyinen mutta oma
Ryppyisiä ovat kädet, jalat,otsat, sielut,
rinnat ja kivekset,
kaikki kulkuvälineet, tämän
kiikkerän ruuhen, rakkauden, melat ja airot

Ryppyisinä me tänne tulemme,
ja ryppyisinä me täältä lähdemme

Jokia kartalla ovat rypyt,
mereen laskevia jokia
tai kuivuneita uomia

Ryppyisiä ovat lakanat aamuisin,
myös lakanoissa
lasketaan jokia pitkin meriin
tai surraan kuivuneita uomia

Sileissä lakanoissa ei ole kukaan nukkunut,
eikä liian sileään ihoon
ole kukaan mitään istuttanut,

ei puuta, kukkaa, unta, haavetta, halun polttavaa kekälettä, 
ei ole nauranut, ei ole surrut
ei ole käynyt taivaissa eikä tumman pinnan alla

Ei jätä jälkeensä mitään
hän joka vailla ryppyjä täältä lähtee,
ei jätä jokea virtaamaan, ei jätä merta kaipaamaan


- TOMMY TABERMANN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua sekä alkanutta maaliskuuta!
                                         Aili-mummo