lauantai 25. tammikuuta 2014

Luvattomasta rakkaudesta IV.

Nuppolan väkeä ja sukulaisia kesällä 1946. Vilttihattu päässä Janne-isäntä, oikealla Iida-emäntä.
jatkuu...

Huoruus, avioero

Yleensä nainen sai aina huoran leiman lapsenelatusjutuissa (Pohjola-Vilkuna 1995). Tohmajärvellä oli sanonta: "Huora tyttären tekköö, piika pojan potkassoo". Tämä lause isän suusta kuultuna viittaa siihen, että tyttölapsen synnyttänyt tytär on vain halpa huora, kun taas pohjan saanut tytär on tehnyt kunniakkaan teon. Näin ihmisiä leimattiin tärkeästi tarkoitusperien mukaan, koska oletetaan, että miehuus on ansiokkaampaa kuin naiseus. Yleensä talontyttären kunnia yritettiin pelastaa.

Kirkon rangaistuksia naiselle olivat kirkottaminen, julkirippi, "tervarahat" ja nuhtelu (Pohjola-Vilkuna 1995). Tikkalassa oli 1800-luvulla tapaus, jossa vihkimätön pari oli hankkinut lapsia. Isä oli joitakin lapsia "tunnustanut omakseen", joitakin lapsia adoptoinut. Lisäksi lasten isää ja äitiä oli sakotettu. Kun vanhin lapsi oli yhdeksän vuotta vanha, pari meni vihittäväksi Kiihtelysvaaraan. Pappi saattoi tulla myös "susiparin" kotiin  nuhtelemaan avionrikkojia yrittäen pakottaa asianomaiset kirkolliseen avioliittoon. Tällaisesta tapauksesta kertoo romaanikirjailija Ville Kuronen eräässä romaanissaan.

Vielä 1900-luvulla haettiin monesti avioeroa miehen karkaamisen perusteella. Onkamossakin oli tapaus, kun suuren perheen isä lähti muualle maahan, ja perusti uuden perheen jättäen entisen perheensä oman onnensa nojaan. Tässä tapauksessa lapset vietiin lastenkotiin, vanhemmat pojat pääsivät lapsenvahdeiksi toisiin perheisiin siksi, kunnes saivat koulunsa käydyksi.

Vaimo saattoi elää yli 10 vuotta miehen lähdön jälkeen hakematta avioeroa.

jatkuu...

Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuu (2004).

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua!
                     Aili-mummo

tiistai 21. tammikuuta 2014

Luvattomasta rakkaudesta III.

Perivaaran mäki näkyy tuolla ylhäällä taustalla. Vas. Kurosen talo, oik. Juvolan rakennuksia.
Jatkuu...

Käräjät

Kun erästä avioero tapausta puitiin Tohmajärven käräjillä 1950-luvulla, joutuivat todistajat kuvailemaan "latukantasiaan myöten"  naisen ja miehen seksiaktia. Tauon aikana irtosi lautamiehiltä mahtava röhönauru lemmensuhteesta. Todistajina esiintyivät naapurin emäntä ja asianomaisen oma tytär. Kuvailua vaadittiin myös tapauksissa, joissa äiti vaati oletetulta isältä "lapsen ruokkomaksua"  eli elatusapua. Syyllisen hakeminen on entisaikana ollut tärkeä tekijä siveellisyysasioissa. Vain naisen papinkirjaan tuli merkintä "aviottomasta" lapsesta. Asian toteennäyttäminen saattoi olla vaikea ellei mahdoton työ lapsen äidille. Ilman silminnäkijöitä elatusmaksua ei tullut (Pohjola-Vilkuna).

Monesti piioilla oli useitakin aviottomia lapsia, mm. Nuppolan eräällä apulaisella oli eräässä lastenkodissa useita lapsia. Talossa ollessaan 1946 hän tuli uudelleen raskaaksi. Isää etsittiin ympäri kylää ja maksumieskin löytyi: ei tosin talon isäntä eikä naapurin renki, vaan talollisen poika Onkamolta.

Perivaaran Juvolassa oli taas 1956 syksyllä muutamia kuukausia töissä nainen, jolla oli mukana kaksi poikaa, lisäksi useita lapsia lastenkodissa. Nainen päättikin perustaa rengin kanssa uuden perheen muuttaen asumaan miehen kotiseudulle Rääkkylään. Nainen sai vielä useita lapsia tälle uudelle isälle.

Usein puhuttiin "jälkien korjaamisesta", kun pariskunta päätyi avioliittoon naisen tultua raskaaksi. Tikkalassa puhuttiin "kihlojen panemisesta peräkamariin". Monesti talolliset naivat piikojaan. Aina silloin tällöin syntyi avioton lapsi myös talollisten tyttärille. Muuan talontytär tuli raskaaksi varattomalle miehelle. Hän matkusti joksikin aikaa sukulaisten luokse ja synnytti lapsensa jättäen hänet adoptoitavaksi. Tytär saattoi palata kotiinsa menettämättä mainettaan!

Jatkuu...
Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen. Joensuun Yliopistopaino (2004).

Toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää tammikuun neljättä viikkoa!
                             Aili-mummo

perjantai 17. tammikuuta 2014

Luvattomasta rakkaudesta II.

Häät  Perivaarassa Simosen talossa kesällä 1949. Rovasti Siilas Leskinen vihki hääparin.
Jatkuu...

Seksuaalisuus josta ei voinut puhua

Kirkon opin mukaan seksuaalisuus tuli kokonaan rajata avioliittoon. Kirkolla oli paljon valtaa, sillä se syyllisti ja häpäisi ihmisiä, jotka olivat rikkoneet kirjoitettuja ja kirjoittamattomia moraalisääntöjä. Luvatonta seksiä pidettiin hyvin vaarallisena yhteisön moraalille (Pohjola-Vilkuna 1995). Äpärälapsesta nainen joutui jalkapuuhuin kirkon eteen. Oletettu isä saattoi joutua tervaamaan kirkonkattoa.

Yhteiskunnan ihanne ja rahvaan tavat poikkesi suuresti toisistaan. Lain mukaan mikäli lapsi oli siitetty kihlaparille, oli sillä aviolapsen oikeudet vanhempiinsa (Talve 1979). Myös rahvaan asenne aviottomiin lapsiin oli sallivampi kuin muun yhteiskunnan.

Talonpoika etsi vaimonsa yleensä oman säätynsä parista, sillä morsiamen varakkuus oli yksi tärkeimmistä tekijöistä. Pirttiviljelys kukoisti, vaikka avioliitot solmittiin hyvin harvoin rakkaudesta. Talon isännällä oli hyvin usein piikalemmitty, joka synnytti lapsen tai lapsia isännälleen (Pohjola-Vilkuna 1995). Erään talon isännälle synnytti sekä emäntä että piika lapsen vain neljän kuukauden väliajoin.

Talollisten keskuudessa hyväksyttiin "yöjalassa käynti" tyttöjen luona kesällä aitoissa.

Vielä 1900-luvun alkupuolella annettiin talon emännille velvollisuus vahtia talon tyttöjen ja naisväen moraalia.  Siveellisyys oli naisen moraalin korkein päämäärä (Pohjola-Vilkuna 1995). Vielä sotien jälkeen voitiin "isä" määrätä pakkotyölaitokseen kuittaamaan lapsen tai lasten elatusmaksuja.


Jatkuu...
Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen (2004). Joensuun Yliopistopaino.
ISBN 952-91-7368-7.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua!
                         Aili-mummo

tiistai 14. tammikuuta 2014

Luvattomasta rakkaudesta I.

Laasosen talo Onkamolla.


Säädyistä ja muusta väestöstä

Maalaisväestön ylintä kastia olivat talolliset, jotka pitäjänkokouksissa päättivät yhdessä seurakunnan kirkkoherran ja säätyläisten kanssa paikkakunnan asioista. Äänioikeus oli vain miehillä, se määräytyi heidän tilansa koon eli manttaalin mukaan. Kokonaisen tilan vuokraajaa sanottiin lampuodiksi. Entisaikoina maat olivat kruunun omistuksessa, mutta talollisilla oli perinnöllinen asumis- ja hallintaoikeus tilaansa. Vasta isonjaon jälkeen maatilat voitiin ostaa perinnöksi suvulle Tällainen tila voitiin myös myydä (Björn 2002).

Kruununtorpparit olivat vuokratilallisia, joiden torpan omisti valtio eli kruunu. Kruununtorppa periytyi isältä pojalle, jos vain vuokrat ja verot maksettiin sekä torppa hoidettiin asianmukaisella tavalla. Varakkaan torpparin ja talollisen näkyvää eroa tuskin huomasi. Myös tilallisilla oli vuokratorppia, joiden väki kävi talossa töissä ja näin maksoi vuokravelkansa (Juvonen 1990).

Säätyläisiä auttoi vaikutusvaltainen suku. Tohmajärven säätyläisiä olivat papiston lisäksi mm.Kemien hovin omistajat, mutta myöhemmin sai Jouhkolan hovi voiton Gabriel Walleniuksen ansiosta. Korkeinta virkakuntaa edustivat paikkakunnalla kruununvouti, nimismies ja kihlakunnan kirjuri ja -tuomari. Alemmatkin virkamiehet, lukkari, siltavouti ja pitäjän kirjuri katsoivat kuuluvansa säätyläisiin, vaikka olivat rahvaasta lähtöisin (Juvonen 1990).

Onkamossa ja Tikkalassa sai väestö elää rauhassa 1800-luvun loppupuolelle asti, jolloin alettiin rakentaa rautatietä paikkakunnalle. Tällöin määrättiin nimismies Gyldén asumaan ja pitämään väestöä silmällä Tikkalaan. Nimismies asui entisellä Robert Immosen paikalla nykyisen Särkilahdentien varressa. Koulun perustamisen jälkeen kylän merkkihenkilöitä olivat opettajat.

Torppareiden alapuolella säädyn mukaan olivat vielä mäkitupalaiset, itselliset ja loiset. Mäkitupalaiset asuivat tilan mailla olevassa mökissä. Jotkut saattoivat omistaakin mökkinsä. Loisia asui lähes joka talossa. He tekivät töitä talossa kuntonsa ja vointinsa mukaan. Palkollisia olivat rengit ja piiat. Usein talollisten nuoremmat pojat jotuivat rengiksi joko kotitaloonsa tai kylän toisiin taloihin (Björn 2002).

Tilanahtaus oli tuvissa suuri, kun jouduttiin nukkumaan ns. siskonpetissä. Kirkonkirjoihin merkitsivät papit äpärälapsia äideille, joilla ei ollut aviomiestä. Hyvin harvoin tunnusti lapsen isä vapaaehtoisesti jälkeläisen omakseen (Pohjola-Vilkuna 1995).

Jatkuu...

Teksti: Aili Nupponen
Lähde: Havutar, hyvä emäntä (2004).