Suuri on ikäväni
kesän mentyä
ja suuri minun rauhani.
Kuka jaksaa pitää lukua kuolemasta?
Kesä kutsui jälkeläiseni elämään
ja elämästä pois,
se oli vahvaleukaisten saalistajien aikaa
ja käärme, Myrkkyhampaisten veljeskunnan haarniskoitu ritari
kulki niityn yli
ja nieli rakastettuni kuin kukan
välipalakseen.
Kenen sydän jaksaa pitää päiväkirjaa
kaikesta minkä menettää?
Se on kirjoitettu tervalepän lehdelle
jossa hänen kasvonsa kuvastuivat,
kirjoitettu, luovutettu
hajottajien käsiin.
Maan laboratoriossa
mustien ovien takana
ne tekevät siitä uutta,
hänen kuvansa pestään siitä pois
ja kevät nostaa kirkkaan lehtipeilin
jota kaipaus ei vielä ole koskettanut.
Suuri on minun rauhani kun tämän tiedän,
liikahtamaton kuin kiven ympärillä jää.
Kun olen väsynyt
en pyydä voimia vaan lepoa,
korjaamatta jääneen viljapellon rauhaa
jossa tähkät taittuvat
iltojen hämärtyessä.
Ne saavat olla,
niiden kasvu oli erehdys tai uni
ja jyvät unijyviä,
levollisesti maahan putoilevia.
Ne itävät uusia unia
kaikille niille
jotka vahingossa kylvettiin ja kasvoivat.
Kaukana toisilla rinteillä,
ovat päivänpuoleiset pellot, puimurit
kahiseva hyvinvointivilja
täällä taittuneet harmaat tähkät
hyönteisten sipinä mullan sokkeloissa
kääpiöhiiriä, unenpesiä, unta.
- EEVA TIKKA -
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Toivotan kaikille lukijoilleni oikein kaunista viikonloppua!
Aili-mummo
