torstai 28. helmikuuta 2013

Tikkalan ja Onkamon Kuroset III.

Kurosten tarina jatkuu...

Juho ja Anna Riitta Kuronen (o.s. Nupponen) ja heidän lapsensa jälkeläisineen

Juho Mikonpoika Kuronen (1869-1941) kävi maanviljelyskoulun, jonka jälkeen hänet vihittiin avioliittoon 1895 Mikko ja Anna Nupposen tyttären, Anna Riitan (1871-1945) kanssa. Heistä on kuva edellisessä kirjoituksessa (kolmas kuva kirjoituksen alusta lukien). Jussi oli Osuuskassamies ja lautamies; hän sai herastuomarin arvonimen. Hän oli ollut kunnanvaltuutettuna 1920-luvulla. Jussilassa oli pellolla pajarakennus, jossa talon työkalut sepitettiin ja kunnostettiin itse.

Jussille ja Anna Riitalle syntyi kahdeksan lasta, joista puolet kumpaakin sukupuolta. Ensimmäinen lapsi, Lyydia (1897-98), kuoli vähän yli vuoden ikäisenä. Toinen tytär, Tyyne (s. 1900) vihittiin 1937 suutari Fredrik Kakkosen kanssa. Heille syntyi poika Toivo. Perhe muutti Kostamosta Pielisensuuhun 1937.

Aarne Kuronen (1902-83) avioitui 1932 kätilö Tyyne Hämäläisen (1909-96) kanssa. Heille syntyi neljä tytärtä: Aune Kuronen (s.1933), Pirkko Kuronen (s. 1938), Ritva Kuronen (1940-68) ja Ulla Kuronen (s. 1948). Kaikilla elossa olevilla tyttärillä on perhettä, Aune Ijäs asuu Heinolassa, Pirkko Stenberg Savonlinnassa. 

Aarne Kuronen toimi Tikkalan Osuuskassan hoitajana eläkeikäänsä asti. Hän oli myös sota-ajan kunnanvaltuustossa.
Taimi ja Joonas Kuroinen perheineen ja vieraineen.

Eetu Kuronen (1905-88) toimi Tikkalassa poikineen taksi- ja kuorma-autoilijoina. Heillä oli kaksi henkilöautoa ja yksi kuorma-auto. Eetulla oli vaimo, Lyydia Hirvonen (1907-75). Heille syntyi viisi poikaa: Aihe (s.1933), Alpo (1934-2004), Lauri (s. 1936),  Leo (1937-97) ja Seppo (1939-2004). Perhe poistui Tikkalasta 1950-60 lukujen vaihteessa.

Jenny Kuronen (1907-96) vihittiin ensimmäiseen avioliittoonsa 1937 Kostamon Vilho Simosen kanssa, joka  kaatui sodassa 1944. Heillä oli Kostamon lammen rannalla pieni maatila, jota he viljelivät. Parille syntyi viisi lasta: Mirja (1938-38), Seppo (s. 1940), Ritva Kaarina (s. 1941), Viljo (s. 1942) ja Matti (s.1943). 

Jenny avioitui vielä uudelleen 1947 Onni Kaasisen (1914-78) kanssa. Avioliitto oli lapseton.

Onni Juhonpoika Kuronen (1910-2003) avioitui Kaarina Siltasen kanssa (s. 1905). Parilla ei ollut lapsia. Puolisot erosivat 1950.

Toisen kerran Onni Kuronen vihittiin Anna Kinnusen (1912-86). Onnilla ja Anna Kurosella on lapsi Eija Marjatta Kuronen.

Joonas eli Jooppi Kuronen  (kuva yllä) (1911-93) vihittiin 1943 riikolalaisen Taimi Nupposen (s. 1920) kanssa. Taimi ja Jooppi viljelivät vanhempiensa tilaa. Heillä oli 7-8 ISK-lehmää. Joonas teki myös hienoja tuohitöitä. Varsinkin eläkkeellä ollessaan he sienestivät ja marjastivat ahkerasti. 1970-luvun alussa he 'paketoivat peltonsa' ja muuttivat asumaan Joensuuhun. Tila oli asumattomana 2000-luvun vaihteeseen asti, jolloin heidän nuorin tyttärensä Eija Kuronen palasi juurilleen ja kunnosti avopuolisonsa kanssa tilan kaikki rakennukset.

Arvo ja Eeva Mannisen talo Jouhkolassa kesällä 2012.  Kuva AN.

Kurosten vanhin lapsi, Eeva Riitta (s.1944) vihittiin 1961 Arvo Mannisen kanssa. He asuvat Arvon kotitilalla Jouhkolassa, jota he ovat yhdessä viljelleet siksi kunnes Arvo joutui 1983 työkyvyttömyyseläkkelle. Siitä lähtien Eeva teki maatilan työt yksin. Vuonna 1999 Eeva pääsi luopumistuelle. Heillä on ainoa lapsi, Jukka (s.1968). Jukalla on avioliitosta Krista Keinäsen kanssa kolme poikaa: Niko, Juha ja Joni. Jukka asuu ja on työssä Kiteellä.

Jorma Olavi Kuronen (s.1945) kävi koulua ylioppilaaksi, opiskeli sen jälkeen Jyväskylän  yliopistossa kasvatustieteitä, ja valmistui opettajaksi. Jorma toimi Joroisissa koulutoimenjohtajana, kunnes joutui klaukooman vuoksi eläkkelle.  

Jorma Kurosen puoliso on Elina Puhakka (s. 1941), vihittiin 1969. Elina eläköityi vuonna 2002.

Jormalla ja Elinalla on neljä poikaa: Janne, Jussi, Pekka ja Jaakko. Nuorin poika menehtyi sairauden murtamana muutama vuosi sitten.

Tellervo eli Telle Kuronen (s.1947) ja Ville Lahti (s.1947) avioituivat 1966. He perustivat menestyvän liikeyrityksen Hankoon. Heillä on lapset Virpi Lahti ja Vesa Lahti. 

Eija Anneli Kuronen (s.1954) vihittiin 1973 Ossi Davissonin (s.1951) kanssa. Heille syntyi lapset: Ritva Davidsson ja Olli Davidsson. Eija ja Ossin avioliitto päättyi eroon.

Elsa Juhontytär Kuronen (1913-85) avioitui Antti Nurmen (1911-2002) kanssa 1945. Perhe asui Porvoossa. Heillä on lapset Soili, Hannu ja Raino.

Kurosten tarina jatkuu...

Lähteet: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen (2004)
Esi-isien elämää etsimässä, koonnut Martti Nupponen (2007)

~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää Kalevalanpäivää ja viikonloppua!
                                 Aili-Mummo 


lauantai 23. helmikuuta 2013

Tikkalan ja Onkamon Kuroset II.

Kurosten tarina jatkuu...

Tahvo ja Maria Kuronen ja heidän jälkeläisensä

Kurosen pojat ja tyttäret sekoittuivat paikkakunnan muihin sukuihin avioliittojen kautta. Mikko Kurosen ja Anna Simosen vanhin poika, Tahvo Kuronen (1864-1818) liitettiin avioliiton sitein 1888 Anna Maria Pekantytär Kauppisen  (1866-1947) kanssa.  Anna Maria oli jäänyt isästään orvoksi jo pikkulapsena, sillä Pekka Kauppinen kuoli  pian avioiduttuaan kurkkumätään. Hän oli Kaisa Liisa Kauppisen (myöh. Juvosen) ja Anna Riitta Kauppisen (myöh. Nupposen)  pikkuserkku. Kerrottiin Maria Kauppisen olleen Liipin Törrösen kasvattityttärenä. Ennen aviotumistaan Tahvo Kurosen kanssa Maria oli ollut palveluksessa kuusi vuotta Riihiahon Hästilässä (nyk. Alapiha) Tahvo Simosella ja hänen vaimollaan Katri Vatasella. Rippikirjoissa on merkinnät vuosilta 1883-88 sekä kuulutus avioliittoon Tahvo Kurosen kanssa. Tahvo ja Maria jäivät Perivaaraan Aholan tilan isäntäpariksi.

Murtoin Uuno ja Iida Kurosen perhettä kesällä 1937. Oik. Helli ja Uuno Varonen.


Vanhin Tahvon ja Marian lapsista oli Uuno (1889-1972), joka vihittiin lokakuun 30. päivä 1910 pikkuserkkunsa Iida Mikontytär Juvosen (1891-1969) kanssa. Perhe asui yhteistaloudessa Perivaaran Kurolassa, missä isäntä oli niin tarkka, että tulitikutkin oli pyydettävä isännältä. Iidan ja Uunon perhe kasvoi seuraavana keväänä Aimo-pojalla ja vajaan kahden vuoden perästä Helli-tyttärellä. 

Lainattuaan rahaa sukulaiselta Uuno ja Iida ostivat Murroilta Kämäräisiltä maatilan vuonna 1914, jonne he muuttivat kahden lapsensa kanssa.  Kolmas lapsi, Toivo, syntyi elokuussa 1917.

Perhe raivasi lisää peltoa, ja tästä tilasta Toivo sai Mansikka-aho-nimisen tilan, vuonna 1924 syntyneelle Veikolle lohkottiin Pukranpuro-niminen tila, ja varsinaisen kantatilan Uuno jätti pojalleen Einarille (s.1921) ja hänen perheelleen.

Kämäräisiltä ostetulla tilalla asuessa syntyi vielä kaksi poikaa, Väinö Ilmari (1929-83) ja Veijo Oskari (s. 1936). 

1927 Uuno osti Satulanotko-nimisen tilan Simosilta, joka sijaitsi entisen tilan vieressä. Tilalla oli maata 112 hehtaaria, josta raivattua peltoa oli vain puolihehtaaria.. Uunon ja Iidan elinaikana siinä oli viljeltyä 9½ hehtaaria. He joutuivat rakentamaan tilalle kaikki rakennukset. Hirsitalo valmistui 1939, ja siinä toimi alakerrassa Murtoin kansakoulu. Kurosen perhe asui yläkerrassa , jonne piti kantaa kaikki talodessa tarvittava, mm. puut ja vesi.

Uunolla oli joitakin luottamustoimia. Hän oli kunnan taksoitus- ja vaalilautakunnissa sekä Osuusliike Yhteishyvän hallintoneuvostossa vuosikymmeniä. Uuno oli rauhallinen, pidetty maalaisisäntä, joka rakasti perhettään ja hevosiaan...

Iida oli vieraanvarainen emäntä, jolla oli sydämellinen vastaanotto sukulaisille. Hänellä oli hyvä ja kuuluva lauluääni, hän veisasi mielellään kirkossa. Radion jumalanpalveluksia kunnioitettiin ehdottomasti, ja kylään mentiin jo ennen kello 10. KIrkk'aikaan ei sopinut juoksennella.

Elettiin omavaraistalouden aikaa. Navettaan sopi kahdeksan lypsävää lehmää ja pienkarja. Talossa oli lihotussikoja, kanoja ja lampaita. Vielä 1960-luvun puolivälissä Kurosilla oli kaksi hevosta ja traktori. Metsät olivat kuusivaltaisia sekametsiä. Uuno voieraili ahkerasti lapsuudenkodissaan ja vaimonsa entisessä kodissa Perivaarssa. Iidan oli usein jäätävä kotimieheksi hoitamaan karjaa ja taloutta. Veijon avioiduttua 1969, Iidan ollessa jo vanhaemäntä, hän yhä kävi navetassa.

Satulanotkon tilan Uuno ja Iida jättivät kahdelle nuorimmalle pojalleen. Väinön kuoltua hänen osuutensa jäi perikunnalle. Avioiduttuaan Veijo ja Anja laajensivat viljelyksiään ja navettaansa sekä remontoivat talonsa nykyaikaiseksi. Viljelyn jatkajaa ei ole. Heidän ainoa tyttärensä Jaana asuu perheineen Etelä-Suomessa.

Iidan ja Uunon ainoa tytär, Helli, avioitui murtoilaisen maanviljelijän, Uuno Varosen kanssa. Heistä polveutuivat nykyiset Murtoin Varoset. Kurosten jälkeläiset ovat jatkaneet sukua jo useita sukupolvia eteenpäin.

Maria Kuronen perheineen poikansa Mikko Kurosen haudalla kesällä 1944.

Paavo Tahvonpoika Kuronen (s.1894) muutti vuonna 1924 Helsinkiin. Kerrotaan että Paavo oli kahteen otteeseen lähdössä Amerikkaan, toisella kertaa hän oli jo Norjassa asti, mutta päätti sitten palata Suomeen. Helsingissä Paavo rtyöskenteli poliisina ja perusti perheen. Paavolla oli vaimonsa Ingeborin kanssa lapset Otto, Mirjam, Jaakko ja Paavo jr. Paavo oli suvun isokokoinen voimamies. Hän oli 14v. perustamassa  voimistelu- ja urheiluseura Tikkalan Veikkoja kylään, ja toimi seuran alkuvuosina Antti Takkusen kanssa vuorotellen seuran sihteerinä. (Yllä olevassa kuvassa Paavo Kuronen rouvineen on oikealla Maria Kurosen takana).
1920-luvun lopulla otettu kuva Kurolasta. Oik. takana Jussi ja Anna Riitta K,  keskellä Maria ja  Liisa K. Vieraina Voutilaisia. Marian vas. puol. Hilja K. lapsineen.


Veikko Kuronen (1899-1949, hautajaiskuvassa sotilaspuku päällä takana vasemmalla) oli suojeluskuntapäällikkö ja innokas urheilumies. Hän toimi vetäjänä TiVen ja suojeluskunnan urheiluharrastuksissa. Hän oli piirinmestari suunnistuksessa ja 30 kilometrin hiihdossa. Veikon harrastusta jatkoi hänen vanhin tyttärensä, Liisa Kuronen, joka oli naisten piirinmestari 1945. Sota-aikana Veikko oli siirtolaisten majoituspäällikkö ja kävi taloista valitsemassa hevoset armeijalle. 

Veikko Tahvonpoika Kuronen vihittiin 1922 Hilja Niemeläisen (1893-1965) kanssa. Heille syntyi neljä lasta: Liisa (s.1923), Jalmari (1924-25), Reino (1925-2012) ja Laila (s.1929). Perhe osti Vilho Niemeläiseltä maatilan 1930-luvulla, joka sai nimen Veikkola. Veikko kuoli tapaturmassa saamiinsa vammoihin vain 50-vuotiaana.

Leski Hilja Kuronen ja poikansa Reino perheineen sekä Laila-tytär muuttivat 1956 asumaan Pyhäselkään. Liisa Kuronen toimi P-K:n Nuorisoseurojen liiton toiminnan ohjaajana, on käsistään hyvin taitava ihminen, ja piti mm. Tikkalassa askartelukursseja. Hän avioitui kiihtelysvaaralaisen Onni Rautiaisen kanssa, heillä on kaksi tytärtä ja poika. Otto-Veikko Rautaiainen asuu perheineen Tikkalassa omakotitalossa. 

Perivaaran (Tahvo ja) Maria Kurosen perhettä 1920-luvulla.

Anna Kuronen (1902-1995) kävi karjakkokurssin ja toimi karjakkona. Hän avioitui metsäteknikko Kosti Allaksen (1896-1976) kanssa vuonna 1931. Viimeiset vuotensa he asuivat Pyhäselässä vuodesta 1975 lähtien.  Heillä on tytär, Anja, ja poika Kalevi, joka asuu Niittylahdessa.

Mikko Kuronen (1904-44) työskenteli kotitilallaan Perivaarassa sotiin asti. Hänkin oli veljiensä tavoin innokas urheilija. Hän sai 1926 piirinmestaruuden 30 kilometrin hiihdossa. Mikko kaatui rintamalla Nietjärvellä vähän ennen sodan loppua. 

Tahvo Kuronen (1907-94) haavoittui sodassa jalkaan. Nuorempana Tahvo oli ollut kestävyysjuoksija ja innokas suojeluskuntalainen. Tahvo oli lukumies, ja omisti kotikirjaston. Tahvo avioitui liperiläisen Veera Janttosen kanssa (s.1924) vuonna 1945. Tahvosta tuli Kurolan isäntä, hänestä pidettiin naapureiden keskuudessa...

Tahvon ja Veeran  perheeseen syntyi kolme lasta: Ritva (s.1945), Mikko (s.1946) ja Leena (s.1952). Tahvon ja Veeran aikana Kurolassa oli ISK-lehmiä 6-7 ja muuta nuorkarjaa sekä hevonen, kunnes taloon hankittiin traktori.

Tahvon ja Veeran jälkeen tilaa hallitsi Mikko Kuronen vaimonsa Anna Liisa Martikaisen kanssa. Nuoripari laajensi navettaa ja asuintaloa, vuokrasi peltoa lisää. Perheeseen syntyi kaksi lasta, poika Harri ja tytär Sanna.

Karjasta luovuttiin kun Mikko sairastui vakavasti, josta hän kuitenkin parantui. Anna Liisa sairastui sitten vuorostaan parantumattomaan sairauteen, johon hän 11 vuoden kuluttua kuoli.

Mikko on ollut innokas metsämies ja on toiminut mm. riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana. Liisan harrastuksena olivat käsityöt, Martta-toiminta sekä jonkin aikaa 4-H kerhon  vetäminen.

Hilja Tahvontytär Kuronen (s.1913) avioitui kiihtelysvaaralaisen Juho Jaakkosen kanssa. Jaakkoset perustivat Viesimoon kyläkaupan, jota vanhempien poismentyä hoiti heidän poikansa Ossi. Toinen pojista, Hannu Jaakkonen, toimi rajamiehenä. Hannun omistuksessa ovat Hiljan perimät  kotitilan maat Tikkalassa. Jaakkosilla on myös yksi tytär. 

Jatkuu...
Lähde: Havutar, hyvä emäntä (2004), koonnut Aili Nupponen.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua!
                                 Aili-Mummo



tiistai 19. helmikuuta 2013

Tikkalan ja Onkamon Kurosista I.

Kurolan vanha talo Perivaaran laella. Kuva sotien ajalta.

Hammaslahdessa syntynyt Mikko Pekanpoika Kuronen  (1840-1917), muutti Perivaaran Aholaan (numerolle 10) perintöhärkänsä kanssa huhtikuussa 1863. Talot Perivaarassa olivat hänelle tuttuja entuudestaan, olihan Mikko vieraillut Juvolassa melko usein mummonsa, Susanna Juvosen (s. 1775) kanssa. Perivaarassa asui Juvolan talossa Susannan veljen, Pekka Juvosen (1768-1818) poika, Pekka Juvonen (s. 1813-1855), jonka emäntänä hääri Aholan Heikki Simosen tytär, Carin eli Kaisa Simosen (1818-80). Kaisa oli Aholan Anna Tahvontytär Simosen  (1841-1923) täti.

Mikko Kuronen oli perheensä pojista nuorimmainen, eikä hänestä siksi voinut tulla kotitalonsa isäntää. Tavallisesti isännäksi pääsi vanhin pojista. Mikko oli käynyt Joensuussa puusepän kisällinopissa, mutta palannut sieltä kotiinsa Hammaslahteen.  Uskon että hänen avioliittonsa Anna Simosen kanssa oli etukäteen jo valmisteltu. Oltuaan kaksi kuukautta renkinä Simosen talossa, hän avioitui juhannuksen aikoihin talon vanhemman tyttären, Annan kanssa. 

Simolassa oli tuohon aikaan väkeä kymmenkunta henkeä: Anna-emännän isä Tahvo Simonen (1808-1869), ja hänen nuorempi tyttärensä, Maria Simonen (1850-1906), Tahvon veli, Juho (1825-75) ja hänen vaimonsa Riitta Nupponen (1821-85), sekä heidän lapsensa. Tietenkin talossa oli tavan mukaan palkollisia tarpeellinen määrä.

Talon isännällä, Tahvo Heikinpoika Simosella, oli vaimonaan ollut Heleena Yrjöntytär Simonen (1814-60) Simolan tilalta (uusi nro 15, Onkamo). Tahvolle ja Heleenalle oli syntynyt vain kaksi tytärtä, Anna ja Maria. Kotivävyn paikka oli siis vapaana. 

Muutaman vuoden kuluttua tuli omaisuuden selvityksen vuoro. Juho Simonen ja Anna Riitta Nupponen muuttivat perheineen Aholammille, vaaran alle. Tilaa oli ennen viljellyt arentilainen eli vuokraviljelijä, rakennukset olivat talossa valmiina. Virallinen jako tapahtui vasta 1908. Perimätiedon mukaan Aholan talo oli pahoin velkaantunut. Veljekset Tahvo ja Juho Simonen olivat pitäneet Hernevaaralla narikkakauppaa, ja he olivat antaneet asiakkailleen liikaa luottoa. 

Kantapaikalle Simolaan jäi Mikko ja Anna Kuronen isäntäpariksi. Näin Perivaaran Simola muuttui uuden isännän myötä Kurolaksi.
Mikko Ja Anna Kuronen (o.s. Simonen).

Annan ja Mikon talonpito alkoi menestyä, olihan heillä ahkeruus ja tarkkuus elämänsä ohjenuorina. Myös harras uskonnollisuus ja postillan lukeminen sunnuntaisin kuului talonväen tapoihin. 

Mikko ja Anna saivat yhdessä kuusi poikaa: Tahvon (s.1864), Juhon (s.1869), Eliaksen (s.1875), Antin (s. 1878),  Mikon (s.1880) ja Aapelin (s. 1888)  ja kolme tytärtä. Tyttäret lähtivät aikanaan maailmalle, mutta viisi poikaa toi miniän Kurolaksi muuttuneeseen Aholan taloon. Toiset miniät olivat naapuritaloista, mutta Antti Kuronen haki itselleen vaimon Kiihtelysvaarasta.

Talossa kävi tila ahtaaksi ja sopu alkoi rakoilla, vaikka isäntä ylläpiti jämerästi järjestystä. Joka aamu Mikko-isäntä piti perheelleen käskynjaon, jossa määräsi päivän aikana tehtävät työt. Vuonna 1902 oli pieniä lapsia veljeksillä jo kahdeksan: Tahvolla 4, Juholla 3 ja Eliaksella 1. 

Karjaa kerrotaan olleen 1800-luvun lopulla jo Aholassa 26-28 lypsävää. Nämä kaikki eivät olleet samassa navetassa. Mikko oli hankkinut pojilleen Juholle ja Eliakselle naapurista Jaakkola-nimisen tilan nro 3. Tila oli Aholan kanssa, yhteisviljelyksessä.

Vuonna 1901 Mikko Kuronen osti Onkamon Kannakselta Kauppilan tilan, uusi nro 26. Seuraavana syksynä  muuttivat Anna ja Mikko pienentyneen perheensä kanssa kalavesien äärelle. Mukana seurasivat Antti ja Mikko nuorikkoineen, Aapeli-poika ja Hanna-tytär. Vanhin poika, Tahvo, jäi isännäksi Aholaan Perivaaraan, Jussille ja Eliakselle oli lohkottu Jaakkolan tila kahtia. Myöhemmin Aapelille lohkottiin Kauppilasta Savelan paikka. Mikko ja Elisa Kuronen joutuivat lähtemään raivaamattomaan Kostamon korpeen...

Mikko Kuronen oli edistysmielinen isäntä, hän ajoi Onkamoon kansakoulua, ja tarjosi jopa huoneistoa omasta talostaan. Kyläläisten riidan jälkeen Onkamon kansakoulu saatiin Tikkalaan vuonna 1889. Se toimi Tikkalan kylällä Pekka Ihalaisen talossa. Varsinainen koulutalo rakennettiin n. 10 vuotta myöhemmin nykyisen koulun tontille. Vanha koulutalo paloi vuonna 2004.

Myös peltoviljelyksen kohdalla Mikko Kurosta on kiitetty ajasta edellä olleeksi mieheksi. Hän toi mukanaan hiekan ajon suoviljelyksille ja mudan ajon pelloille. Liisa Rautiaisen (o.s. Kurosen) mukaan voita myytiin Pietariin asti. Voirahoilla ostettiin mm. talous- ja ruoka-astioita perheen käyttöön.

Mikko Kurosen kädentaidot ovat siirtyneet suvun jälkipolville.

jatkuu...

Lähde: Havutar, hyvä emäntä (2004). Koonnut Aili Nupponen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonjatkoa!
                           Aili-Mummo

lauantai 16. helmikuuta 2013

Matkalla menneisyyteen II.

Matkalla menneisyyteen jatkuu...
Kuva Turkin vuoristosta Alaniasta. AN.

Kun nuorin jumalan tyttäristä 
hymyili, syntyivät maailmat.

Kun hän katseli itseään
vesien syvyydestä,
syttyivät taivaalle tähdet.

Kun hän laskeutui kylpemään,
puun lehdet värähtivät,
kasvit kohahtivat.

Kun hän nousi 
ja  ravisti märkiä hiuksiaan,
tanssi taivaalla sateenkaari.

Kun hän kuivasi itsensä
raukein liikkein,
pilvet kietoivat kätensä taivaan ympärille.

Kun hän lähti pois,
syntyivät aavikot
ja janosivat.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jossakin ajan ja unen rajalla
Kámila venettelee
ruskeita jäseniään
           jumalantytär
           lumpeenlehdellä
silmissään:
Marakanda oikeassa, 
Samarkand vasemmassa
ja huulilla virta, Zarafshán.

Kun uni nousee,
Kámila kietoutuu hiuksiin,
ummistaa silmät.
Marakanda sammuu,
ja Samarkand.

Jossakin 
minä tapaan Kámilan,
unen ja ajan rajalla.

Vuoristokylän moskeijan minaretti. Kuva AN.

Kuvat kumpuavat silmistäsi,
tummat, rauhalliset kuvat,
joissa yö astelee arvokkaasti,
ja värähtelevät, paljaat kuvat,
joissa sielu sykkii avoimena.
Ne tulevat minun unikseni.

Jos käännät katseesi,
minä jään yksin.

                   Avaa silmäsi, katso minuun.
                   Minä olen unesi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Marakanda, Marakanda!
Afrásiyábin kaupunki
tomuisten vuorien takana.

Tarut kuninkaista,
vieraista valloittajista,
haartemin neidoista,
julmista kohtaloista.

Samarkandin illassa
värivalot ja liukas lattia.

                    Ajan nikamat
                    suistuvat sijoiltaan.
                    Kirjavista langoista
                    kudotaan matto.

Sikarin savun läpi 
näen Kámilan.
Kun savu haihtuu,
eilisen ilmestys
vaihtuu taruksi.

Autiossa diskossa
värivalot ja tyhjä lattia.

Alanian kaupunkia. Kuva AN. 
Marakanda:
muurit huojuvat,
tiet umpeutuvat, tuuli
puhaltaa ihmiset pois.

Jossakin näillä kaduilla
Kámila, tuhat vuotta sitten
tai eilen.

Vain tuuli 
hengittää kujalla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuka on Kámila?
Kasvot unohtuneet,
vartalo minulle vieras.

Mutta sanat
         Kámila, Marakanda
herättävät tarinan.

Lyhyt uni,
kaipauksen pitkä autuus.

Kámila on totuus, muu väistyy.
Marakandan kujat
kuulevat hänen askeleensa
öiden ja päivien halki.

- JAAKKO HÄMEEN-ANTTILA -

~~~~~~~~~~~

Näillä Jaakko Hämeen-Anttilan runoilla toivotan teille, hyvät lukijani, oikein ihanaa viikonloppua!
                                     Aili-Mummo






perjantai 8. helmikuuta 2013

Matkalla menneisyyteen

Turkin Alaniaa. Kuva: AN.

Pölyinen tie
Buharasta Kashghariin
vie nykypäivästä menneisiin.
Kuin uni.

Kámila, täydellinen,
unelmoi viisumista
       Britanniaan
       Yhdysvaltoihin
Samarkandin kaupungissa.

Kujilla savitiilten väri,
lampaan pää sorkkien päällä,
torilla veren ja elämän tuoksu.

Kámila ystävineen
matkalla diskoon
        Night Bar Roma,
        yksi välkkyvä pallo,
        usbekkipoppia.
        Tarjoilijat tutkimassa
        Davidoffin putkea.

Mutta Kámila.
Kuin uni haaremista.

Sulttaanin lempivaimo,
julman tyrannin, 
joka surmasi meidät
yhden katseen takia,
kahden sanan.

Kámila
matkalla diskoon
ystävättärineen.

Vuoristomaisemaa...Kuva: AN.
Marakanda,
yhteinen unemme,
lyhyt,
ajan ulkopuolella ikuinen.

~~~~~

Kartan tiheään painetut lehdet,
jokien suonet, vuorten rosoiset arvet,
keltainen tasanko leviää reunoja kohti.

Etsin sinua, Marakanda.

Kartan sameat värit.
Tasangot hehkuvat auringon alla.

Kaupungit mustia pisteitä:
           Kashghar, Buhara, Samarkand.
Kaupungeissa
ihmisten paljous katuja pitkin.
Ja Kámila, täydellinen.

Marakanda,
jonka kuolleet sotilaat löysivät
marssillaan itään.
He rakensivat muurit.

Hevoset korskuivat,
tuuli hyväili kypärän töyhtöä.
He eivät piirtäneet kaupungin karttaa,
Marakanda vajosi,
Samarkand kasvoi tarujen päälle. 

Vuoristoa Zoomattuna. Kuva: AN.
Yöllä Samarkand sammuu.

Muinaisen kaupungin ikkunat
katsovat nykyisyyttä.

Yön tomu peittää palatsin muurit.
Päivällä tuuli lakaisee maiseman.

Aurinko kiillottaa siniset tiilet.
Katse liukuu kupolin kirkkaudessa.

Yö kulkee katuja
hitain ja raskain askelin, etsii eilisen jälkiä.

~~~~
----

Karavaanit saapuvat 
kaukaisista maista
           silkkiä, teetä, turkiksia,
           punaisiksi kiteytyneitä unia,
           kiveen vangittu vihreys.
Äänet sulavat kaduille.

Kaiken keskellä
hiljainen kulkue,
kohti palatsia,
kantaa lahjoja ruhtinaalle
ja tämän valitulle.

Tarinankertojan ääni
avaa palatsin portit,
vie sisälle salattuun maailmaan.

- Jaakko Hämeen-Anttila -
teoksessa Matkalla Marakandaan.

Runoelma jatkuu...

~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua!
                                 Aili-Mummo


perjantai 1. helmikuuta 2013

EUROAIKA

Leila Hurmalaisen piirustus kokoelmassa Hullun lehmän tanssi.

Lama on kuollut - eläköön Euroaika!
Eläköön byrokratia, paperisota, korvamerkit,
         turhantärkeät tarkastajat.
Tuliko mittavirhe, yksi aari liikaa peltoa tai
         tai liian vähän, kuoliko
mulli navetasta pari päivää ennen määräaikaa,
tallasiko lehmä polkuja laitumille?

Se on rahantuloa nyt! Markka kahdeksankymmentä
penniä litra maidosta sekä tukiaispennit.
     Tai kahdeksan markkaa kilo lehmästä.
Kahdella tonnilla saat koko lehmän 
ikiomaksi, teuraana.
Lama on mennyt. Maajussit rypevät 
byrokratiassa ja paskassa.

Olis konekiväärimiehille töitä.
Pellon laidalle pari kappaletta joka taloon.
       Jopa työttömyys helpottaisi.
Rikollinen, rikollinen. Laiska
turvenuija. Tekee työtä vain 
seitsemän päivää viikossa.
Yhteiskunnan elätti. Nostelee
tukiaisia, makaa pankolla ja
sylkee kattoon. 

Onneksi on Euro-Suomi.
On halpaa ruokaa. Hieno luonto,
mukavat ihmiset. Ja ihan kohtuullisesti 
      liksaa, lyhyet viikot ja pitkät lomat.
Ynnä autot, kesämökit ja ulkomaanmatkat.
Onneksi saan istua siellä tiskin 
      toisella puolella. Katson
kun kello napsahtaa pykälään,
      suljen oven ja lähden.

Olen vapaalla. Minua 
      ei saa häiritä. Ei lehmän
poi'itusta, ei paskakoneremonttia
juhlapäivänä. Minua saa lähestyä
vain virka-aikana.
Minä olen nyt lomalla.

Optimismia, optimismia!
Virkoja kaikille. Lisää liksaa.
Työpaikka on oltava jo julkisivun tähden.
Silloin voin kehua elättäväni
       kaikki laiskiaiset, silloin
minä maksan valtionvelan, pankkituen,
       elätän koko rupusakin.
Minä olen niin rikas ja ahkera.
Ja tietysti hyvätuloinen.

Suomi on elänyt vuosisatoja
       maasta ja puusta,
metsäneläimistä ja vedenviljasta.
       Sekä paljosta työstä.
Nyt on Euroaika. Se on
raha joka elämää pyörittää.
Ja tyhmyrit Helsingissä ja Brysselissä.
      Riistä tai tule riistetyksi.
Se on Euroaika.

- AILI NUPPONEN -
kokoelmassa Hullunlehmän tanssi (1999)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
 Ps. Onneksi nyt ei enää ole halpaa ruokaakaan...

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua!
                 Aili-Mummo