perjantai 27. huhtikuuta 2012

Suomalainen mies


Suomalaisia miehiä esiintymässä...
Kulunut sanonta on, että suomalainen mies ei puhu eikä pussaa eli ei osaa näyttää tunteitaan eikä sanoa selvinpäin mielipidettään asioista. Mutta annas olla kun on viikonloppu ja mies vetää perskännit: silloin puhetta tulee kuin putkesta, paljon sellaistakin joka saisi jäädä sanomatta. Alkoholi nostaa monen miehen mieleen ihan sairaitakin ajatuksia ja tekoja. Kun murhia ja itsemurhia tapahtuu, se suoritetaan tavallisesti humalatilassa. Selvänä suomalainen mies on jäyhä, rehellinen, ahkera ja hiljainen, usein syrjään vetäytyvä.

Nykyajan sielunhoitoa on painua kapakkaan tai baariin vetämään lanttu täyteen. Meillä ei hyvällä katsota sitä, jos pappi menisi kapakkaan kuten Englannissa ja Irlannissa. Niissä maissa bubi on tavallisten ihmisten olohuone; siellä kerrotaan ilot ja surut ystäville, osallistutaan yhteisön elämään.

Suomessa ovat naisverkostot ja yhdistykset joka päiväisessä käytössä. Naisten on meidän kulttuurissamme helpompi avautua ja kertoa murheensa naisystävälleen. Miesten kulttuurissa avaudutaan vain humalassa, hyvä jos silloinkaan. Ei ole ihme, että mies on ahdistunut ja hädissään, tekee ennemmin itsemurhan kuin että puhuisi jollekin asioistaan.

Tämä umpimielisyys on perintöä vanhoilta ajoilta. Mies tekee töitä ahkerasti, on luotettava kumppani ja kelvollinen isäkin, mutta puhua hän ei osaa. Vai eikö miehellä ole sanoja, ajatuksia tuppaa olemaan sitäkin enemmän, niin paljon että järki menee.

Salailukulttuuri saisi meiltä jo loppua. Sellaisesta ahdistuu kuka tahansa. Ellei ole jotakin tapaa purkaa ajatuksiaan ja paineitaan, olemme tuhon tiellä. Ei ole miehuuden merkki se, että mies ei itke. Jokaisella meistä on lupa itkeä ja nauraa, lupa olla välillä heikko. Ei tarvitse olla aina superihminen, sellainen on hölynpölyä. Kaikki me olemme jollakin tavalla heikkoja. Ehkä eri tavalla kuin joku lähimmäinen, mutta kuitenkin...

Pitää päästä sallivampaan kulttuuriin, saa olla erilainen ihminen kuin naapuri. Ei ole yhtä sopivaa ihmisen mallia, vaan hyvin monenlaisia on olemassa. Yhteisöllä on kuitenkin omat lakinsa ja sääntönsä, joita on noudatettava.

Rauhallista perjantai-iltaa toivottaa Aili-mummo

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks...



Tyttöjen virpomavitsat vuodelta 2012.




PALMUSUNNUNTAINA

Sairaalan synnytyshuoneessa

kaikuivat kirkonkellot.
Hoosianna! Hoosianna!

-Öhöh, hän sanoi ensitöikseen ja
imeskeli rystysiään. 

Kolme vuosikymmentä myöhemmin
rystysillä hakkasi niskani, pääni, 

toivoni rikki. Polvet ja
sydän kipeänä pelkään, 

pääsiäisaamu ei koskaan valkene.


- Aili Nupponen -

Viime sunnuntaina oli virpomasunnuntai, pääsiäinen lähestyy kovaa vauhtia. Hyviä kuvia saatiin taas uutta kuvakirjaa varten. Niitä on sitten valmiina ilo katsella. Suklaamunat tuli heti syödyiksi...

Paupau on iloinen ja helppohoitoinen lapsi, käyttäytyy mallikelpoisesti jo vauvasta pitäen. Ei ole tullut onneksi isäänsä eikä minuun, mummoonsa.

Virpomavitsat olivat komeita. Askartelua oli tytöille ja heidän äidilleen riittänyt moneksi päiväksi, kun piti virpoa kahdet ukit ja mummot sekä Rääkkylän kummit. Vitsat säilytän muistoina tulevaisuuteen asti.

Kutsuin miniää käymään tänään meillä kuvajuttujen takia. Hän päivitti erään käytössä olevan kuvaohjelman ajan tasalle. Aina olisi uutta oppimista, jos vaan pystyisi. Mutta toisaalta: Onhan se hyvä, että uuden oppimista vielä riittää, vanhanakin. Se pitää mielen virkeänä ja lisää kiinnostusta asioihin ja elämään.

Tikkalasta tehdään kuulemma jo radio-ohjelmia verkkoon. En ole kuunnellut, mutta aktiivisemmat ihmiset kuin minä varmaan uteliaina kuuntelevat Tikkala-juttuja. Aikoinaan osallistui minäkin aika usein näiden radio-ohjelmien tekoon, nyt ei enää ole siihen aihetta. Tiedotus sujuu hyvin näinkin, kirjoittamalla.

Oikein hyvää Pääsiäistä kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Pääsiäisperinteitä muistellessa

Pääsiäisasetelma Mummon ikkunalla vuonna 2009.

Mie virvo viina iest,/ raha iest raksuttelen,/
kohvin iest kopsuttelen,/ muna iest muksuttelen./
Kasvakuon rutost ruista,/ kaurua aumoin kaheksin/
tulkuot puhtoist potuatit,/ nauriheist kupera napaist.// 



Sakkola 1932, Ss. Ollikainen

Teoksesta Pääsiäispilke. Toim. Juha Nirkko (2000)

Mummoa vähän jännittää, on luvassa virpojaisia. Pikkuporukka on nyt Rääkkylän mummolassa virpomassa toista ukkia ja mummoa, ja onhan siellä myös kummeja, joita on käytävä myös virpomassa. Tämä on jokavuotinen traditio, josta ei sovi poiketa. Viikkokausia on vitsoja väkerretty äidin kanssa, joka on toiminut tämän tärkeän tehtävän ylimpänä tuomarina. Ja lasten äiti on ollut innolla mukana ihan joka vuosi, alussa sai tehdä yksin kaikki vitsatkin.

Meidän tytöt eivät pukeudu trulleiksi, vaan tulevat ihan omana itsenään. Ortodokseiltahan tämä tärkeä virpomisperinne on lähtöisin, minäkin sain tietää sen kansakoulussa. Teimme joka kevät opettajan johdolla kreppipaperiruusuilla koristetut vitsat, jotka toimme kotiin, mutta emme ketään kuitenkaan virponeet. Vaikka äitini oli syntyperältään ortodoksi, ei hän vaatinut, että häntä pitäisi virpoa. Olisi kyllä voinut hieman opettaakin ortodoksiperinnettä minulle, ei sitä olisi tarvinnut hävetä. Hän oli avioituessaan kääntynyt luterilaiseen uskoon, ehkä hän sen vuoksi vieroksui oman perinteensä opettamista. En myöskään käynyt virpomassa Tikkalan mummoa tai tätejäni.

Myös meillä on tunnettu ylläolevan kaltainen virpomaloru, jota en kylläkään nyt muista. Siksi laitoin vastaavan lorun Sakkolasta.

Ortodokseille pääsiäinen ja sitä edeltävä suuri viikko ovat kirkkovuoden tärkein tapahtuma. Meille luterilaisille piinaviikolla ei taida enää olla yhtä suurta merkitystä. Pääsiäisyön jumalanpalvelus kirkon ympärikiertämisineen on kuitenkin taitanut tarttua myös luterilaisiin, ainakin muistelen, että myös Tohmajärvellä näin on tehty. Onko tämän rituaalin alkuperäinen tarkoitus ollut pahojen henkien karkotus, sitä en tiedä. Kiirastorstaina ainakin on meillä Perivaarassa mummo ajanut tulen kanssa Kiiraa pois, isä on ollut siinä kuulemma myös mukana. Tämä tehtiin kolme kertaa sekä myötä- että vastapäivään. Myös karjataikoja mummo Kaisa-Liisa oli tehnyt ahkerasti. Hän kuoli yli viisi vuotta ennen syntymääni, joten koskaan en ole häntä nähnyt.

Kaupittaret (mummon isän suku) ovat olleet kovia tekemään varsinkin karjataikoja, pitihän omille lehmille hankkia hyvä "karjalykky", joka suojelisi eläimiä vaaroilta ja metsän pedoilta. Karhu oli kerran raadellut yhden lypsylehmän ukin veljeltä, Heikki Juvoselta, perheen asuessa vielä Perivaarassa. Vuonna 1888 Heikki Juvonen osti Koirivaarasta Halolan tilan, Onkamo numero 1, jonne muutti asumaan. Kaikki perheen lapset, joita oli viisi, syntyivät Perivaarassa.

Tulevalle piinaviikolle on annettu oma nimi joka päivälle: "Malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai ja sulkasunnuntai". Tämän lorun opin äidiltäni.

Oikein hyvää virpomasunnuntaita kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!