torstai 29. maaliskuuta 2012

Itselleen nauramisen taito



Kuva: Martti Ruokonen teoksessa Liian iso karuselliin. Gummerus 2005.


Varo itseäsi, erilainen. 
Varo päätäsi,
kun viikate vilahtaa.
Parhaiten menestyvät

ja kauimmin elävät ne, 
joilla on
keskikertaisuus

kiitettävä 
kymmenen.
~~~~

Tärkeää elämässä
on nöyryys
ja intohimo.
Minkä teetkin,
tee takapuoli savuten, 
syöksy siihen
suorin vartaloin 

kahdella kierteellä,
koska vain siten 
lunastat itsekunnioituksesi.
~~~~



Ja jos kaadut, 
nouse ylös,
pane heftaa polveen
ja etene taas. 

Jos kaadut aina vain,
ajattele, että
kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä, 

niin suoraan mahalleen
ja näköalapaikalle. 

Sillä autuaita ovat ne, 
jotka osaavat nauraa itselleen,

koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.

Aino Suhola teoksessaan Rakasta minut vahvaksi.

Aino Suholan kaltaisia sanankäyttäjiä on Suomessa melkoisen vähän. Asiaan käydään suoraan, mutta kirjoittaja löytää totuuden ohella myös asian humoristiset puolet, jotka keventävät muutoin väkevää sanomaa. Runoissahan tällainen suoraan sanominen ei ole ensinkään suositeltava asia. Yhtä paljon kuin runoina Ainon jutut voi lukea aforismeina, sisältyyhän niihin suurta elämänviisautta.

Itselleen nauramisen taito on mielestäni välttämätöntä, niin vaikeaa kuin se onkin. Siitä on se hyvä puoli, ettei pidä itseään ollenkaan erehtymättömänä ja aina oikeassa olevana, vaan on lupa nauraa omille erehdyksilleen ja virheilleen.


Tunnen ihmisiä, jotka pelkäävät sitä, että heille nauretaan. Mielestäni se on suurta pelkuruutta ja lapsellisuutta. Jokaisessa meissä on heikkouksia ja ominaisuuksia, joille voi huumorin keinoin antaa "synninpäästön".

Taas minä saarnaan, anteeksi. Saarnan tarkoitushan lienee opettaa ihmisiä, ehkä itseäänkin saarnanpitäjää. Nämä kirjoitukset selventävät omia ajatuksia, ja sitä mihin pyritään.

Elämässä ei tosiaankaan puutu hupia, jos oppii nauramaan itselleen. Se on tavoittelemisen arvoinen taito.

Oikein hyvää aprillipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Näkymiä Budapestistä


Budapestin Rantabulevardin näkymiä syksyllä 2007.
Parlamenttitalo Tonavan rannalla sumuisena päivänä.
Széchenyin kylpylä, kävimme siellä lillumassa eräänä päivänä. Sain influenssan tuomisiksi.
Kalastajan torni Budapestissä.
Syyskuva Margitin saarelta.

Syksyllä 2007 taideyhdistys Okra teki matkan Budapestiin, jolla olin mukana. Mukana oli vain kuusi Okran jäsentä, ei sen enempää. Minun huonetoverini oli Marjatta.

Perille saavuttuamme ensimmäisenä aamuna lämmintä oli 23 astetta, mutta viikon mittaan ilma viileni joka päivä. Me turistit kävelimme kaduilla hellevaatteissa, mutta paikalliset olivat jo siirtyneet talvivaatteisiin, ja kulkivat paksu pomppa päällä.

Pikku-Pariisi, kuten Budapestia myös nimitetään, on hieno ja kaunis kaupunki, jossa kävijälle on paljon nähtävää. Hinnat ovat meille edulliset, ja kaupunki/valtio antaa yli 65v. turistin matkustaa julkisissa kulkuneuvoissa ihan ilmaiseksi. Tarkastijille pitää kuitenkin joka paikassa näyttää alennuskortti, jossa on kuva ja matkustajan ikä selvästi esillä. Minulla oli sitä tarkoitusta varten hankittu Kela-kortti, joka jo ensimmäisellä reissulla maksoi hintansa.

Tonava virtaa kaupungin halki mutaisena, ei kovin houkuttelevana. Kaupunki oli jaettu Budaan ja toisella rannalla sijaitsevaan Pestiin, jotka myöhemmin muistaakseni 1900-luvulla yhdistettiin samaksi kaupungiksi. Pestin puoleisella rannalla on suuri kuninkaan linna, jota voi ihailla joen vastarannalta, tai mennä linnaan tutustumaan siihen lähemmin. Kävimme linnan pihalla koko joukolla, aikaa meni useita tunteja. Pihalla pidetään paraati tasatunnein. Kaupustelijoita ei ollut paikalla paljon, etupihalla ei yhtään, takaosassa sentään muutamia kojuja. Varsinaisena turistiaikana kauppiaita on kuulemma pilvin pimein, väkeä paljon, ja samoin varkaita. Säästyimme onneksi niiltä kokemuksilta.

Laskeutuessamme alas Linnavuorelta portaissa oikea polveni rusahti ja paukahti, polvirusto oli mennyt rikki. Pääsin kuitenkin omin jaloin hissukseen kulkemaan, ja vähitellen junalla menimme hotellille, toiset jatkoivat matkaansa vielä Parlamenttitalolle.

Kävimme vielä toisena päivänä Margitin saarella ihailemassa soivaa suihkulähdettä, ja Kansallismuseossa tutkimassa kansallisaarteita. Helena otti videokuvia kamerallaan, minä kuvasin tavallisia kuvia omallani.

Rantabulevardin varrella on runsaasti kauniita ja erikoisen hienoja rakennuksia. Myös kansallisrunoilijan patsas sijaitsee siellä puistikossa. Otin paljon valokuvia näiltä kävelyretkiltämme.

Kuljimme Sinikan ja Kuunon kanssa eri puolilla kaupunkia, eräässä suuressa tavaratalossa ostoksilla parikin kertaa. Piti ostaa tuomisia lapsenlapsille, t-paitoja ja sukkia, joku kirjakin taisi olla.

Viimeinen vierailupaikka oli paikallinen kylpylä, nimeä en muista. Kylpyläkulttuuri on täysin erilainen kuin meillä. Lämminvesialtaita on monia erilaisia ja ne ovat suuria. Väkeä oli pilvin pimein lillumassa altaissa. Niissä altaissa ei siis uida, vaan lillutaan. Monet miesjoukot tappavat aikaa pelaamalla korttia ringissä. Näytti siltä, että seksi oli hyvin monilla mielessä, siellä suudelttiin, halailtiin ja tehtiin luojaties mitä. Käyttäytymiskulttuuri erosi täydellisesti meikäläisestä, ei meillä tuollaista suvaittaisi.

Tämä oli viimeisiä hauskoja muistoja siltä matkalta. Nähtävästi tällä allasmatkalla vilustuin, lämpimästä vedestä noustua puhalsi aikamoinen viima lämpimään ihoon. Kävelimme pitkähkön matkan sisätiloihin, jossa vihdoin saimme vaatteet päälle.

Läksiäisiltaa vietimme porukalla kämpillä. Olipa mukava reissu. Lähtöpäivänä olin jo kuumeessa, ärhäkkä influessa oli iskenyt. Sairastin vielä kotona muistaakseni viikon ajan.

Budapest-oppaan löytää netistä suomenkielellä sivuilta: www.budapestinfo.hu

Oikein kaunista lokakuun sunnuntaita kaikille toivoo Aili-mummo

torstai 22. maaliskuuta 2012

Kateus ja kiima


Tikkalan v. 2004 palanut koulu. Kuva Jouko Mielonen.


Olen seurannut kauhulla ja mielenkiinnolla netissä käytävää tohmajärveläistä koulukeskustelua. Pahin palsta on sanomalehti Karjalaisen Mielipidesivuilla, jossa haukutaan ja vääristellään asioita. Kaiken pahan syynä ovat tietysti kepulaiset, joita kaikki yhdessä liittoutuneet vastustajatkaan ei ole voineet vielä selättää. Vahingonilo kokousmokista ja muusta kiusanteosta nostattaa mieltä maasta taivaisiin.

Tikkalan koulu viettää vuonna 2009 toimintansa  120v. juhlia. Jos olisi naapurikylän ihmisistä kiinni, sitä ei olisi koskaan rakennettu. Tikkalassa on kuitenkin Tohmajärven toiseksi vanhin koulu, ja siitäkin asiasta väännettiin aikanaan kättä kovasti. Tikkalassa on myös lapsia lähes 50 kouluikäistä. Muuttoliike Tikkalaan on ollut voimakasta viimeisen 20 vuoden aikana.

Koulun 120v. juhlan kunniaksi ilmestyy palaneen koulun muistelukirja, jonka toimittaa tohtori Sari Tuuva-Hongisto. Itse olen kerännyt pääasiassa sen kirjan aineiston haastattelemalla ihmisiä, ja lisäksi kymmenet ihmiset kirjoittivat juttunsa itse. Sari T-H on nykyinen Tikkalan kyläyhdistyksen puheenjohtaja.

Niin, se kateus ja pahansuopaisuus, joka näistä keskusteluista hyppää silmille, on raakaa ja ilkeää luettavaa. Monissa asioissa myös valheellista. Näitä lukiessa tulee mieleen eräs Kostamossa asunut perhe, jonka äiti riiteli ja tappeli koko kylän kanssa. Paikallinen tiekuntakin piti purkaa, kun elämä meni ihan mahdottomaksi. Sopii sieltä Liperistä lähetellä solvauskirjoituksia mielin määrin, näinhän asiat voi kostaa. Sen voin sanoa, että tuskin missään on kostamolaisia mukavampia ihmisiä, eivätkä tikkalalaisetkaan ole yleensä ensimmäisinä tappelua aloittamassa.

Kateus vie kalatkin vedestä, sanoo onkamolainen sananlasku. Totta joka sana.

Pitää syyttää entistä selkärangatonta valtuustoa siitä, että koulujen lopettaminen jäi uuden valtuuston tehtäväksi. Paska on housuissa, ja pysyy. Ja se haisee, pahalle.

Järki käteen hyvät kansalaiset! Parempi elää laihassa sovussa kuin lihavassa riidassa, sanoi vanha isäni. Etenkin naapurien keskuudessa tästä olisi paljon hyötyä. Jos välit ovat huonot naapuriin, asioiden hoitaminen ja muu kanssa käynti menee mahdottomaksi. Riitely ja vahingonilo ei maailmaa pelasta, vaan sopu ja rauha. Toivon mukaan.

Oikein hyvää pyhänseutua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!


Ps. Kirjoitus on tehty maaliskuussa 2009.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kuinka ennen hulluus parannettiin

Figaro laiva Savonlinnan satamassa 1970-luvulla.


Tikkalalainen kyläseppä Juho Riikonen oli toinen suurista kylämme tietäjistä. Häneltä ja Pekka Eroselta kerättiin erikseen yli 60 loitsua ja taikaa 1889-91, jotka on muistiinmerkinnyt J.H. Hakulinen. Nämä jutut olen etsinyt Joensuun Kansanrunousarkistosta (KRA Filmirulla 59). Olen julkaissut ne Havutar, hyvä emäntä teoksessa v.2004, jonka olen myös koonnut.
Juho Riikonen oli kuullut alla olevat taiat joutomies Olli Tenhoselta Tohmajärven pitäjän Kaurilanvaaran kylästä. Tenhonen oli ollut kova velho ja suuri juoppo.

Wiijjään (hullu) umplammin laijalle. Siinä nostetaan penger lammin laijasta kohollej jotta tulloo reikä sinne lampiin. Sittä paiskattaam mies nuoriin kainaloistaan ja ähkätään alastomana sinne lampiin umppeähän ja sittä veitään pois reijän kautta siitä penkereen alatik. Sittä ol jo ennen tehty panta, kerättiin siihen pihlajat ja kaikkii suurii puita, veistettiin sittä lastuja hongam poskuksesta ja pantiin ne palamaaj ja pistettiin pystyyn siihev vanteeseej ja siitä vanteesta sittä pujotettiin se mies läp, lammista nostettuu ja sittä panttiim puhtaat vuatteet peälle.

Toinen taika samasta asiasta, sama kertoja.
Vietiin pohjoseem päinj juoksevaj join rannale, siinä riisuttiiv voatteet peältä pois ja pantiin selälleen join äprääle, - ol polovillaam moassa vieressä ja ol leikkoovinnaam peän ja sano: "elä leikkook, leikkoon, elä leikkook, leikkoon, elä leikkook", kolomannela kerrala sittä leikkas , löi niät piäm pohjiin kirveelä, narras kehnuu; kun sai leikatuks, jokkeem pyöräytti virram mukkaan mänemään, nuorasta vuan kiini piettiin, sittä veittiin moalle ja pantiim puhtaat vuattiit piälle, likaset jätettiin sinne join varrele puuhun. Sittä kun lähettiin pois, valittiin tuo semmonen petäjä, joka soatiin seisaallaan keskii halk, niij jotta latvasta ja tyvestä jäi ehhyyks kiinnik, ja se halastiij jotta siitä mies sop ja siitä sittä mies pyöriteltiil läp.

Samasta asiasta olisi vielä ollut kolmas taika, jossa tarvittiin myös kirkkomaata, mutta jätän sen nyt tähän laittamatta.

Näin siis ennen kansaa parannettiin, kun ei vielä tunnettu näitä nykyajan parannustapoja eikä lääkäreitäkään ollut kuin ehkä yksi tai kaksi läänissä. Heidän tehtävänsä oli vastustaa tarttuvia tauteja, jotka riehuivat kansan keskuudessa.1800-luvun loppupuolella oli jo isorokkorokote keksitty, sitä sai ostaa jos oli millä ostaa. Harvat varakkaammat sitä ostivat esimerkiksi lastensa suojaksi. Oma tätini, isäni sisar, Miina Juvonen sairasti isonrokon kaksi kuukautta vanhana, ja selvisi taudista ilman rokotusta. Täti eli äitinsä Kaisan tavoin 87-vuotiaaksi, mikä on kunnioitettava ikä 1800-luvun ihmiselle.

Oikein hyvää pyhäiltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Tsarskoje Selosta arkipäivään...

Katariina Suuren palatsi Tsarskoje celossa.  Sisällä en ole käynyt...




Katariina Suuren palatsi Tsarskoje selossa 24.09.09. Nimi tarkoittaa keisarillista kylää, suunnittelijan oli kuuluisa arkkitehti Rastrelli, joka on tullut tunnetuksi myös Talvipalatsin suunnittelijana. Ensimmäinen palatsin asukas oli ollut Jelizaveta Petrovna. Kuva AN.

Vierailumme Pietarissa jäi melko lyhyeksi, sillä viivyimme siellä vain yhden yön. Menomatkalla Novgorodiin tutustuimme Pietarin nähtävyyksiin lyhyesti, lähinnä auton ikkunasta. Katunäkymät Pietarissa olivat entiseen verrattuna epätodellisen siistejä. Muistan vielä neuvostoaikaisen Leningardin, joka oli likainen ja nokinen, ei ilahduttanut silmää. Kultauksia Katariinan palatsissa pelkästään ulkopuolella on mahtava määrä, sanotaan siihen menneen 100 kiloa lehtikultaa. Valitettavasti emme käyneet palatsissa sisällä, kun nyt se kuuluisa meripihkahuonekin on uudelleen rakennettu. Kolme seinää lattiasta kattoon on koristettu meripihkamosaiikilla; se näyttää ihan kullanväriseltä. Huone saatiin valmiiksi Pietarin 300v. juhliin.

Missään muualla maailmalla en ole tavannut sellaista loistoa ja ylellisyyttä kuin Venäjän hallitsijoilla on ollut. Kaikki muut linnat ja palatsit vaikuttavat karun askeettisilta näihin keisarillisiin luomuksiin verrattuna. Tosin en ole varmaan maailman kaikkia palatseja nähnytkään, mutta oletan venäläisten palatsien olevan vailla vertaa mitä loistoon ja kultauksiin tulee.
***
Tilasimme pyhänä NetAnttilasta uuden kameran, joka jo tänään saapui postissa. Miniä sanoi, että joskus voi tilauksen saada jopa seuraavana päivänä, kun oikein hyvin käy. Miniä opasti minua kameran käytössä, joten otin jo muutamia kuvia Paupausta. Hän pääsee jo omin avuin nousemaan sohvalle ja osaa myös laskeutua sujuvasti sohvalta alas. Puolentoista viikon perästä on neidolla synttärit sisarensa Ellun kanssa.Paupau on mukava luonteinen lapsi, ei kiukuttele eikä ole vaativainen, ja enimmäkseen hymyilee. Vain väsyneenä Paupau saattaa hermostua, tai sitten on jotakin muuta valittamisen aihetta.

Myös Angi oli joukossa mukana, tytöt söivät munia ja jätskiä. Sitten piirrettiin mummolle muistoksi ihanasta hetkestä. Kaksoset olivat seurakunnan kerhossa mukana.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kulttuurikierros on tehty...

Kuten huomaatte, on Iisakin kirkkokin kallistunut. Kuvan ottanut 24.09.09 AN Pietarissa.

Matkalta palattua on kerrottavaa paljon, muun muassa se, että kamerani särkyi viime torstaina Pietarissa, kun läksimme kaupunkikierrokselle. Jäi monta kuvaa ottamatta, sain vain Pietarista muutamia. Tärkein asia, jota toivoin, olivat juuri valokuvat. Kauan se Canon PowerShot A70 kestikin, lähes 8 vuotta, mikä ei ole huono ikä digikameralle. Seuraavaksi on ostettava uusi PowerShot...

Olimme ensimmäisen yön Moskova-hotellissa. Se on melko uusi ja upea hotelli, joka täyttää eri liikkeineen kokonaisen korttelin. Samassa rakennuksessa on mm. paikallinen Prisma, jossa pistäydyimme peräti kaksi kertaa ostoksilla. Löysin sieltä koululaiselle syntymäpäivälahjaksi ihanan rannerenkaan, jota toivottavasti tyttö osaa arvostaa.

Kävimme matkalla monessa ortodoksikirkossa ja -luostarissa. Matkan aiheena oli kulttuuri, ja erityisesti ortodoksikulttuuri. Satuimme moneen jumalanpalvelukseen lauantaina ja sunnuntaina. Kun ei ollut kameraa, sain ostaa kuitenkin pari kirjaa sekä romppua, jotka osaltaan korvasivat kameran puutetta.

Hotelleissa oli meno muuttunut; paikat olivat hienoja ja palvelut pelasivat hyvin. Palveluskunta oli englanninkielen taitoista ja varsin nuorta, tytöt kauniita. Jos jostakin pitää valittaa, se on se, että kahdessa ensimmäisessä hotellissa ei ollut lämmitys ensinkään päällä, vaikka ilma oli kolea. Kolmannessa hotellissa oli ainakin kolmannessa kerroksessa lämmitys, mutta jotkut olivat yöpyneet kuudennessa kerroksessa, eikä siellä ollut ollut lämmitystä.

Ruoka oli pääasiassa länsimaista ja kevyttä, ei ensinkään samaa rasvaista mössöä kuin viisi vuotta aikaisemmin, kun kävimme Novgorodissa. Pyysin tuolloin diabeetikon ruokavaliota: se oli sitä, että sokeri oli jätetty pois, mutta rasvaa oli sitäkin runsaammin. Huonoa oli ravintolakahvi, ainoastaan erikoisliikkeessä eli kahvilassa sai hyvää kahvia.

Tiet olivat Venäjän puolella huonoja Pietarin ulkopuolella. Kuljettajan oli ajettava jopa 30-40 km/h, kun auto tärisi hirveästi kuopissa. Aikaa meni paljon ja matkanteko oli raskasta. Kun tulimme Viron puolelle, tiet olivat uusia ja vastarakennettuja, ja ajaminen oli melkein ilo. Tiet on rakennettu EU-rahoilla, tietenkin. Ainoastaan Viron tulli oli vähemmän miellyttävä yllätys, sillä siellä etsittiin keinoja ihmisten sakottamiseen. Venäjän viinaa ei paljon suvaittu, ainakaan jos oli kahta lajia. Sakot olivat naurettavan pienet, mutta se ajan menetys jäi kaivelemaan mieltä. Minua ei tosin sakotettu, mutta joitakuita muita sen sijaan...

Flunssa joka oli jo menossa pois, vahvistui ja tuli entistä ärhäkäämpänä takaisin. Edellinen yö meni kokonaan linja-autossa istuessa, tosin torkuin pienen osan matkasta. Tänään pesin ulkoapäin ikkunat, toisena päivänä jatkan harjoitusta. Matkaseura oli hyvin miellyttävää, samoin kuski, jolla oli omaperäisiä ja hauskoja ajatuksia elämästä ja meitä ympäröivistä asioista. Hyvää palvelua parhaimmillaan Itä-Suomen Tilausautot Ky:ltä, kiitokset siitä!

Oikein hyvää tiistai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!