sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Muuan pitämätön muistopuhe

Simo Matinpoika Kontkasen vaimo Elli (takana vasemmalla), tyttärineen; oikealla Aune Kontkanen.
AUNE KETTUNEN O.S. KONTKANEN IN MEMORIAM


Puoliso, mummo, isomummo, sisar, täti, ja maatilan emäntä. Kaikkea tätä hän oli: puoliso Armaalle, joka rakkaudella kaipaa häntä. Äiti kahdelle tyttärelleen, jotka surevat poismennyttä. Mummo lapsenlapsilleen ja isomummo heidän jälkeläisilleen.


Aune oli juhannusmorsian. Jollakin tavoin muistan vielä ne juhannushäät, kun yhdessä äitini Niinan ja sisarusteni Mikon ja Eevan kanssa kesällä 1947 olimme niissä mukana. Kaikki oli silloin kesäisen kaunista sekä luonto ympärillä että Kettulan tupa ja talo Jakokoskella. 


Kettulassa asui paljon väkeä: appivanhemmat, Armaan Sulo-veli vaimoineen ja Hirvosen Pirkko, joka oli minun ikäiseni. Olin tuolloin viisivuotias.


Kettulassa oli aina siistiä, kammarissa oli hohtavan puhtaat pitsilakanat vierasvuoteissa. Katossa oli jo silloin sähkövalaisin, jollaista ei minun kotonani ollut. Huomasin myös, että sopu vallitsi tässä talossa. Kaikki työt tehtiin yhdessä yhteistuumin. Myöhemmin rakennettiin Jalon perheelle oma koti läheisyyteen,
jossa myös kävimme ihmettelemässä ulkomaan tuomisia; Jalo oli ammatiltaan laivakokki.


Kettulan vieraskirjaan riipustelin tyttösenä runoja. Sitten äidin ja isän erottua 1956 yhteydet Kettusiin ja muihin äidin sukulaisiin katkesivat vuosikymmeniksi, kunnes ne viisi vuotta ennen Aune-tädin kuolemaa hänen aloitteestaan  elvytettiin ja uudistettiin. Viimeisten vuosien aikana täti kävi meillä kotona kaksi kertaa tuoden tuliaisiksi omien käsiensä tuotteita, kudonnaisia ja tyynyliinoja, joiden kuviot hän oli itse tehnyt ja sommitellut.


Aune-täti huolehti perheestään ja sukulaisistaan, erityisesti Irja-siskostaan. Hänellä oli vanhva sukuside: me olemme yhtä!


79 vuotta on pitkä aika elää ja kypsyä. Elää yli puoli vuosisataa yhteistä elämää aviopuolison ja lasten kanssa. Kypsyä hiljaa osaansa, luovuttaa sairaudelle, hyvästellä rakkaansa iäisyysmatkaa varten.


"Se on viisautta", sanotaan ortodoksisessa kirkkolaulussa. Aune-tädillä oli viisautta, monenlaista. Hän valmistautui muuttoon taivaan kotiin.


Meille sukulaisille jäi Aune-tädistä valoisa ja kaunis muisto. Hän eli elämänsä periaatteidensa mukaan ahkerana, uskovana talonemäntänä ja perheenäitinä. Hän meni edeltäpäin valmistamaan rakkailleen tilaa toiseen kotiin.


Jumalan kutsua emme voi vastustaa, vaan meidän on seurattava sitä tuonpuoleiseen. Aune-täti sai sairauden raskaiden hoitojen mukana hieman jatkoaikaa valmistautua. Hän oli valmis lähtöönsä, elänyt täyden elämän, jota voimme yhdessä kiitollisuudella muistella. Aune-tädin muistoa siunaten sisarentytär Aili Nupponen.


Ps. Aune Kontkanen, myöhemmin Kettunen (1921-2000). Isä: Simo Matfeinpoika Kontkanen (1882-1946) Tohmajärvi. Äiti: Elisa Simontytär Kontkanen (Liperi 1894-1977 Kiihtelysvaara).


Tämä puhe jäi pitämättä minulta siksi, että tytär pyysi minua pitämään perheen puolesta puheen, jonka tein. Muokkasin puheeni runoksi, jonka muistotilaisuudessa sitten luin, mutta mielestäni se ei muokkautunut luonnikkaasti.