torstai 22. joulukuuta 2011

Nupposten tarina jatkuu VII

Nuppolan väkeä ja vieraita kesällä 1946. Oikealla Einari Nupponen.



Iida Nupposelta jäi perinnöksi muistivihkoja, joihin hän oli merkinnyt talon tulot ja menot. Niistä kävi selville tilan työväki ja vuokrasuhteet. Tyyne Muhonen tuli taloon apulaiseksi marraskuussa 1945 ja viipyi talossa reilun vuoden. Hänen tilalleen tuli Saimi Pesonen, joka oli talossa vain lyhyen aikaa. Kesäkuussa 1947 Nuppolaan tuli vihdoin pitkäaikainen apulainen, Tyyne Pitkänen. Talon poika, Einari, kuoli syksyllä 1946 epilepsiakohtaukseen. Hänen tilalleen oli taloon otettava työmieheksi Simo Varonen. Eino Hakkarainen tuli Simon jälkeen työmieheksi tammikuussa 1949; muita työmiehiä olivat Matti Kakkonen ja Yrjö Laasonen. Yrjö kävi myös Perivaarassa sahaamassa ja pilkkomassa polttopuita.

Ilmari Tikan siirtolaisperhe tuli alivuokralaiseksi toukokuussa 1948. He asuivat koko viiden hengen perhe talon pienessä peräkamarissa. Perheelle oli vuokrattu myös viljelys- ja heinämaata. Perhe oli tehnyt talon töitä, mutta muutti pois syksyllä 1948.

Päiväläisinä olivat samana syksynä mm. Arvi Simonen, Martta Simonen, Laihalammin Eerikäiset, Eetu Simonen, Laihalammin Iida ja Lassi Simonen sekä Veikko ja Impi Simonen.

Sota-aikan määrättiin taloille ns. pakkoluovutukset. Jokainen tila sai oman kiintiönsä, jonka mukaan elintarvikkeita oli luovutettava yleiseen käyttöön. Sama koski myös heiniä. Joitakin suurempia talollisia oli sakotettu käräjillä siksi, että he olivat luovutaneet liian vähän yleiseen kulutukseen tulevia rehuja ja elintarvikkeita. Maito käytiin etukäteen mittaamssa taloissa paikanpäällä, jolloin nähtiin, paljonko tilan lehmät lypsivät. Mitatusta määrästä laskettiin sitten luovutusvelvollisuus. Nupposten kohdalla luovutusmäärä oli ollut liian suuri, josta syystä heinänluovuksista valitettiin; niinpä luovutusmäärä putosi 6030 kilosta 2500 kiloon. Myös sato on merkitty muistiin. Perunaa saatiin 233 vasua, josta Joensuun sukulaisille lähetettiin 20 vasua. Turnipsia tuli 268 vasua ja viljaa saatiin 122 säkkiä. Leipävilja yleensä riihitettiin ja rehuvilja puitiin puimakoneella.  Vuonna 1949 satomäärät olivat suuremmat: viljaa152 säkkiä, perunaa 250 vasua. Heinää luovutettiin 1945 marraskuulla 300 kiloa Juho Pehkoselle, 300 kiloa Väinö Lankiselle, 250 kiloa Pekka Kettuselle ja 150 kiloa Liipin Tauno Simoselle. 
Viljat puitiin puimaladossa. Sotien jälkeen kävi sukulaismies Joonas Kuronen polttomoottoreineen ja myöhemmin traktoreineen puimassa Nuppolan viljoja. 

Vas. Mauri Manninen ja veljensä Arvo Manninen (oik.). Kesä 1939.
Vainajien vuosikymmen

Iida-emäntä teki pitkän päivätyön Nuppolan emäntä, 52 vuotta. Tyyne Pitkänen toimi hänen apulaisenaan ainakin 1960-luvun alkuun asti. Ilman apulaista vanha ja sairaalloinen emäntä tuskin olisi selvinnyt urakastaan.

Tyttärenpoika Mauri Manninen adoptoitiin siis isovanhempiensa lapseksi 1952, ja samassa yhteydessä hänen sukunimensä muuttui Nupposeksi. Talossa remontoitiin vanha kivinavetta, toiseen päähän tehtiin talli hevosille ja lampaille. Naudoille tuli parsia yhteensä 10. Urakoitsijana oli Arvi Kolehmainen, työmiehinä Toivo Rupponen, Eetu Lappainen, Ville Karvinen ja Kostamon Sahlman. Vetosillat tehtiin navetan oikeapuoleiseen päätyyn, aikaisemmin ne olivat olleet pihan puoleisella pitkällä seinustalla.

Ennen emännän kuolemaa kesällä 1962 rakennettiin taloon uusi varasto- ja aittarakennus. Entiset aitat purettiin. Vesijohtotyö valmistui vasta kesällä 1963. Tuolloin vedettiin taloon vihdoin voimavirta.

Iida Nupponen menehtyi sydänkohtaukseen 22.11.1962. Hautajaiset olivat vanhan ajan ruokapidot, joissa emännöi Viehkanpään Iida Soininen.

Iidan kuoltua teki Janne Nupponen sopimuksen tyttärensä Impin, vävynsä Eero Mannisen ja tyttärenpoikansa Maurin kanssa: Janne saa olla isäntänä kuolemaansa asti. Impi ja Eero Manninen muuttivat Jouhkolasta Nuppolaan asumaan. Talon menoista yksin vastasi Janne Nupponen, mutta metsätulot jaettiin osakkaiden kesken. 

Ensimmäinen traktori ostettiin 1963, henkilöauton Mauri hankki kesällä 1965.
Mauri vihittiin Aili Juvosen kanssa helmikuussa, ja ensimmäinen lapsi, poika, syntyi 1963. Neljän sukupolven perhe asui asui yhdessä Nuppolassa juhannuksesta 1963 tammikuuhun 1964, sitten miniä muutti poikansa, Mikon, kanssa takaisin kotiinsa Juvolaan, hoitamaan karjaa ja talonväkeä , jossa oli kaksi vanhusta, toinen heistä sokea.

Keväällä 1965 huomattiin Impi Mannisen sairastavan pitkälle levinnyttä syöpäsairautta, johon hän menehtyi kesäkuussa 1966. Impin kuoltua Nuppolassa asuivat Janne  ja Mauri Nupponen ja Eero Manninen, lisäksi pidettiin naisapulaisia, joista eräs oli Toini Pitkänen. Eero Manninen ja Toini Pitkänen vihittiin avioliittoon kesäkuussa 1967.

Janne Nupposen hautajaiset olivat toukokuussa samana vuotena. Janne oli huhtikuun lopulla iskenyt päänsä talon rappusiin ja oli siitä lähtien ruvennut kaatuilemaan itsekseen. Janne-isäntä vietiin ambulanssilla keskussairaalaan, jossa hän muutamien päivien perästä kuoli.

Iida Nupposen arkku vanhan aitan edessä joulukuussa 1962.

Nupposten tarina jatkuu vielä...
Toivotan kaikille lukijoille Hyvää ja Rauhallista Joulua!

Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen (2004, 2006)




6 kommenttia:

  1. Tarkkaa ja hienoa ajankuvaa. Ja, kuten aeimminkin olen sanonut, niin samankaltaista elämänmenoa kuin omassa kotikylässäni.

    VastaaPoista
  2. Näistä nuoremmista ajoista on enemmän asiatietoa kuin varhaisemmista ajoista.

    Tikkalaan tulivat sähkötkin varsin myöhään, meille kotiin v. 1950 (valovirta), voimavirta 10v. myöhemmin.

    Jossain Etelä-Suomen rintamailla kehitys on ollut luultavasti nopeampaa kuin syvällä maaseudulla.

    Kiitos kommentistasi, Minttuli, ja oikein Hyvää Joulua sinulle ja perheellesi.<3

    VastaaPoista
  3. Oli tuossa juttua sota-ajoista ja sen jälkeisestä ajasta. Sitten vei mukaansa kuningas kuolema, ensin talon pojan ja muutama vuosikymmen myöhemmin kolme talon ihmistä peräjälkeen.
    Tilalle astuvat uudet sukupolvet, kun entiset poistuvat näyttämöltä---.

    Eikös tämä ole elämän laki, Hannele-mummu?

    VastaaPoista
  4. On arvokasta dokumentoida tapahtuneita asioita.

    Nykyisin ollaan kovin salaperäisiä ja mitään ei saisi kertoa, kun ollaan EU:ssa ja kaikki on muuttunut salaiseksi.

    VastaaPoista
  5. En oikein pidä siitä periaatteesta; liika salailu on ikävää, eikä se anna lukijalle mitään.;/
    Monet ihmiset haluavat olla steriilejä, ja mitään sanomattomia, mutta huono homma sekin. Mutta tuhansia ellei satoja "ystäviä" silti pitää olla...

    Mukavaa torstaipäivää sinulle, Marleena.<3

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥