perjantai 9. joulukuuta 2011

Mikko Nupposen ja Anna Stina o.s. Kauppisen jälkeläiset V.

Eetu ja Hilja Nupposen kauppa Helylässä ennen sotia.

Mikko Pekanpoika Nupposelle (1846-1936) ja hänen vaimolleen Anna Stina o.s. Kauppiselle (1848-1910) syntyi yhteensä viisi lasta. Vanhin lapsista oli tytär, Anna Riitta Nupponen (1871-1944), joka vihittiin 1895 Perivaaran Juho Mikonpoika Kurosen kanssa. He muuttivat Kurosen ostamalle tilalle Koirivaaraan. Tila on yhä heidän sukunsa hallussa. Anna Riitalla ja Jussilla on runsaasti jälkeläisiä.

Toinen Mikon ja Annan tytär, Maria, kuoli pikkulapsena.

Juho-poika, jota sanottiin Janneksi (1888-1967), oli varsinainen suvun pellonraivaaja. Hänen aikaan saamiaan oli pääosa  Nuppolan tilan pelloista. Mikko Nupponen, Jannen isä, sai tilan haltuunsa vasta vanhana miehenä.

Mikko Mikonpoika Nupponen (1890-1943) kävi kauppakoulun ja muutti Sortavalaan 1913. Mikko oli toiminut kirjurina veljelleen Jannelle, koska tämä ei osannut kirjoittaa  kirjeitä morsiamelleen. Tilaosuutensa Mikko antoi veljelleen lahjaksi, koska kotitalo oli maksanut hänen koulutuksensa. Mikko toimi liikemiehenä, tukkukauppiaana ja pankinjohtajana. Mikko Nupponen avioitui 1917 Anna Krohnholmin (1894-1939) kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa, vuonna 1926 Martti Nupponen, DI, ja 1932 syntynyt Olavi Nupponen, kauppaneuvos. Martti Nupponen on sukututkija. Toisesta avioliitosta Fanni Saikkosen kanssa ei ollut lapsia. Fanni rouva adoptoi miehensä pojat. Mikko Nupponen kuoli Salmissa Tuleman kylässä 1943.

Kauppias Mikko Nupponen 1. vaimonsa Anna o.s. Krohnholm.
Eetu Mikonpoika Nupponen (1893-1979) muutti samoin Sortavalaan. Hän oli toiminut puutavaraliikkeen ostoasiamiehenä, mutta myöhemmin avioiduttuaan 1921 hän ryhtyi Helylään kauppiaaksi (kts. ylempi kuva)! Hänen rouvansa Hilja Saikkonen (1902-1983), oli kouluja käynyt nainen. Sotien jälkeen he tulivat kauppiaiksi Joensuuhun. Pariskunnan ainoa lapsi, Mauno Nupponen (1926-63), perusti Joenkulta nimisen liikkeen yhdessä serkkunsa, Olavi Nupposen, kanssa.  Maunon kuoltua liikettä jatkoi hänen vaimonsa, Ritva Nupponen, sekä Olavi Nupponen perheineen. Kauppaneuvos Olavi Nupponen ja hänen vaimonsa, Annikki o.s. Saharinen, luovuttivat liikeen pojalleen, Jukka Nupposelle. Hän hoiti liikkeitä yhdessä serkkunsa Saharisen kanssa. Vuoden 2000 tienoilla Joenkulta ja muut sivuliikkeet myytiin. Parhaimmillaan Nupposilla oli viisi eri alojen liikettä Joensuussa. 

Tarina jatkuu...

Lähteet: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen (2004, 2006)
Esi-isien elämää etsimässä. Koonnut Martti Nupponen (2007)

10 kommenttia:

  1. Vuosi sitten syksyllä kävinmuutaman ystävän kanssa karjalassa, sortavalassa ja Helylässäkin, myös Läskelässä ja Hiidenselallä, Ruskealassa kävimme katsomassa marmori kaivosta, se oli henkeäsalpaava paikka, pikku poika juoksenteli siellä reunoilla,jossa ei ollut aitauksia,pelkäsin sydämen pohjasta että se tippuu jyrkänteeltä pohjattomaan veteen sinne, siitäkin kaivoksesta olisi kerrottavaa mulla enempi,ehkä kuvia voisin siitä joskus laittaa blogiin.Helylän kirkossa meni naimisiin katja ja pavel, heillä oli ongelmana pieni asunto,jossa piti hoitaa pavelin sairasta äitiä, kun katja muuttaa heidän luokseen, mutta sairas äiti kuolikin häiden seuraavana päivänä.

    VastaaPoista
  2. Sinä olet käynyt Karjalassa monissa paikoissa. Ruskealassa, Läskelässä ja Sortavalassa olen minäkin käynyt. Toissa kesänä eli 2009 kirjoitin Ruskealan marmorikaivoksesta ja kirkosta, jonka ovat Keinoset sinne rakentaneet. Salmissa ja Helylässä olisi myös mielenkiintoista käydä, onhan siellä sukua asunut ja harjoittanut ammattiaan. Myös Käkisalmi on minulla vielä käymättä. Ehkä vielä jonkain vuonna hankin viisumin, ja käymme niissä paikoissa. Miehellä on pitkä viisumi.

    Jotenkin ankeaksi vetää mielen, kun näkee nuo entiset suomalaiset seudut, ovat niin ankeita paikkoja. Nyt sentään on Viipuria jo vähän ruvettu saneeraamaan...

    Onneksi Pavelin äidistä ei tullut enää Katjalle ongelmaa...

    Mukavaa viikonloppua sinulle, Pepita.<3

    VastaaPoista
  3. kovat kuvat, isoisäni veli oli rikas tukkukauppias Viipurissa.

    VastaaPoista
  4. "Kovat" vai kivat?

    Tässä esittelen näitä mieheni rikkaita sukulaisia.;)

    Tokihan liikemies rikastuu, jos on hyvä liikemies.:D

    VastaaPoista
  5. Kivat kuvat.
    Vaik ei meil koskaan ollu tost liikemiehest mitään iloo :)

    VastaaPoista
  6. Ei itse asiassa minullakaan, mutta hänen (Mikko Nupposen) pojista on...

    Ja tuosta Eetu Nupposen rouvasta minulla oli karsea kokemus lähes 50v. sitten.;/

    Mukavaa jouluviikkoa sinulle, Hannele-mummu.<3

    VastaaPoista
  7. Valitettavasti, mutta on siitä hyötyäkin.;)

    VastaaPoista
  8. Onko tietoa millainen Nupposten liiketoiminta oli Salmissa ja onko valokuvia säilynyt sieltä?

    Yt Heikki Jeronen

    VastaaPoista
  9. Siirtomaa- ja sekatavarakauppaa tietääkseni, hän oli myös pankin konttorinhoitaja. Hän harjoitti myös tukkukauppaa. Näin kertoi minulle Martti Nupponen, Mkko Nupposen poika. Meillä ei ole valokuvia, mutta Martti Nupposelta, joka asuu Tampereella, voisitte ehkä kysyä.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥