torstai 13. lokakuuta 2011

Mysteeri syksyltä 1944.

Perivaaran kylän kolme taloa1960-luvulla. Etualalla Juvola, oikealla Simola ja vasemmalla Kurola. Kivikujoset näkyvät Kurolan ja Juvolan välissä, ne menevät oikealla taakse. Uusi tie on vasta muutama vuosi sitten tehty, kuten Juvolan talokin on.

Tikkalan sivukylän, Perivaaran alla ja Lahdenluhdan laidalla, sijaitsi Jussin Marin eli Maria Simosen (1882-1944) torppa. Maria oli ollut leskenä jo vuodesta 1936, jolloin hänen miehensä, Juho Simonen, kuoli.

Marialla ja Juholla oli poika, Veikko Simonen (1913-1971), joka asui yhdessä äitinsä kanssa. Kun sitten tuli talvi- ja jatkosota, joutui Veikkokin lähtemään sotapolulle Suomen armeijaan. Maria eleli yksin ainoan lehmänsä kanssa, ja pojastaan maksetun pienen sotakorvauksen turvin hän sinnitteli päivästä toiseen. Veikko haavoittui sodassa Kollaalla ja sen jälkeen toimi yksikössään Ilmajoella.

Sota päättyi syksyllä 1944. Rintamalta palanneet sostilaat täyttivät kaikki kylän talot, heitä oli majoitettuina myös kylän metsiin suuriin sotilastelttoihin. Vain joku naapuri, maitotinkiläinen tai vieras matkalainen sattui käymään Marian mökillä.

Oli sitten lokakuun 29. päivän ilta 1944. Perivaaran Simosen talossa oli vieraita ja majoitettuja sotilaita, muun muassa alikerssantti Jouko Sakkara. Iltapimeällä klo 22.50 huomattiin, että jostakin lähitienoilta tuli savun hajua ja tulenlieskat valaisivat maiseman. Matti Simosen talonväestä kaikki kynnelle kykenevät, mukana sotilashenkilöitä, lähtivät palopaikalle ämpärin kanssa noin puolentoista kilometrin päähän Maria Simosen torpalle. Apuun rientäneet näkivät, ettei mitään ollut enää pelastettavissa; lieskat löivät jo ikkunoista ulos, katto oli palanut puhki ja laipio romahtanut alas. Sammutusväki keskittyi varjelemaan toisia rakennuksia palamiselta. Oviaukosta huomattiin jotakin mustaa lattialla, jonka arveltiin olevan Maria Simosen ruumiin. Se paloi ja antoi outoa käryä. Ruumiin päälle heitettiin vettä, jotta palaminen loppuisi. Mariasta oli jäljellä vain epämääräinen lihaläjä, jossa kallo oli kiinni, sekin vasen puoli palaneena. Marian jäännökset jäivät paikoilleen palaneen mökin raunioille. Vasta kuukauden kuluttua, marraskuun lopulla, ruumis vietiin piirilääkäri Ruuskasen tutkittavaksi. Tuolloin vainajan jäännökset olivat jo lumen ja jään peitossa. Ruumiin kuljettamista varten oli pitänyt hakea lupa Kuopion lääninhallitukselta, siitä syystä ruumiinavaus viivästyi.

Poliisikonstaapeli Teuvo Hietala.
Poliisikonstaapeli Teuvo Hietala teki lokakuun 30. päivänä kuulustelupöytäkirjan, jonka todistajana oli Uuno Ujala. Silminnäkijöinä kuultiin Simosen talon väkeä, ja Liipin Heikki Kinnusta, koska Maria oli päivällä ennen kuolemaansa  käynyt Liipin Kinnusessa. Sotilashenkilöinä kuulusteltiin Jouko Sakkaran lisäksi kersantti Tauno Turusta Juuasta, sotamies Vilho Koistista Alavudelta ja sotamies Eino Räsästä Harlusta, joka oli samana iltana kello 17 aikoihin käynyt hakemassa Marialta maitoa. Räsänen oli majoitettuna Perivaaran Tahvo Kurosen taloon.


Marian poika, Veikko Simonen, sai tiedon yksikköönsä Ilmajoelle marraskuun kolmantena päivänä, josta hän tuli kotiinsa eräänä yönä. Vastassa ei ollut kahvikupposta eikä äidin lämmintä kättä, vain palaneet rauniot ja kuollut äiti. Veikko meni nukkumaan Kurosen talon navetan vintille heinäkasaan.


Perivaaran Simosen talon tyttäret, Helvi ja Maire, joista viimeksi mainittu oli vasta 13-vuotias, kävivät sen jälkeen lypsämässä aamuin illoin Marin lehmän, ruokkivat sen ja lisäksi vasikan ja lampaat.


Maria Simosen kuolemaa palavaan mökkiin käsiteltiin Tohmajärven talvikäräjillä 1945. Päätös oli tuolloin, ettei ollut näyttöä siitä, oliko kysymyksessä murhapoltto - niin kuin vahvasti epäiltiin - vai pelkkä onnettomuus. Ruumiinavauspöytäkirjassa piirilääkäri Ruuskanen ei voinut valansa perusteella vahvistaa olettamusta murhapoltosta, sillä Marian jäännökset olivat pahasti tuhoutuneet.


Riihiahossa Takkulan Tauno Siimosessa oli siihen aikaan töissä Santeri Haimakainen niminen evakkomies töissä. Hän oli vieraillut Marian mökillä silloin tällöin. Kyläläisten ihmeeksi hän katosi samana yönä kylältä, kun Maria kuoli eikä häntä ole täällä päin sen jälkeen nähty. Käräjäasiakirjoista selvisi, että Haimakainen oli samaan aikaan jäänyt kiinni Riihiahossa pontikankeitosta ja varkauksista, joista häntä syytettiin samoilla talvikäräjillä. Monien paikkakuntalaisten epäilykset kohdistuivat joko Haimakaiseen tai paikkakunnalle muuttaneisiin sotilaisiin. 


Marialla ja hänne pojallaan Veikolla oli kummallakin pankkitili, mutta Maria säilytti osaa rahoistaan sekä pankkikirjojaan kotonaan arkussa tuvan nurkassa. Huhupuheitten mukaan hän näytteli rahojaan vieraillekin. Kukaan ei tiedä tätä asiaa varmuudella, mutta paikkaunnan ihmisten puheissa siitä kerrottiin murhapolttona.


Veikko ja Impi Simonen perheineen.

Veikon suruaika vaihtui elämän myötä. Hän rakensi uuden talon entisen mökin raunioille ja perusti perheen Impi Raijaksen kanssa 1945. Heillä oli yhteensä seitsemän lasta, joista kaksi kuoli pienenä. Nyt kaikki lapset ovat maailmalla.


~~~~
Olen kirjoittanut tämän tositarinan teokseeni Havutar, hyvä emäntä (2004, 2006). Lähteinä Martta Laasosen o.s. Simosen kirjoitus sekä Joensuun maakunta-arkistossa tekemäni tutkimukset. Olin tuon tapauksen sattuessa 2½ vuotias, ja katsoin kotini rappusilta tuota tulipaloa aikuisten kanssa. 


7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisesti kirjoitit tästä järkyttävävästä tapauksesta. Ikävää ettei varmaa totuutta saatu selville.
    Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  2. Moi Minttuli!

    Sotien jälkeen poliisi tuntui olevan paljon enemmän kiinnostunut pontikankeittäjistä, kuin mahdollisista henkirikoksista. Tietenkin ajat olivat tuolloin sekaisin, ja tutkimusmenetelmät primitiivisiä.

    Lausunnosta kävi selville, että vainajlla oli ollut kuollessaan takki (ulsteri) päällä, kangasjäänteitä siitä oli jäljellä, joten voi uskoa, että vainaja oli ollut lähdössä ulos. Puhuttiin myös siitä, että vainajaa olisi lyöty puntarilla päähän, ja sen jälkeen sytytetty tulipalo. Mutta siitä päästäkään ei ollut kuin osa jäljellä.

    Uskon kyllä siihen, että joku ihminen oli käynyt tekemässä raa'an ryöstömurhan. Ikävä loppu tälle Maria-emännälle.;/

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle, Minttuli, ja kiitos kommentistasi<3

    VastaaPoista
  3. historiallisesti katsoen asiallisesti kirjoitettu teksti.. eihän siihen voi lisätä mitä luulee. faktat taitaa tietää vain taivaan isä.. aika paljon tapahtui niinä surullisina aikoina. Paljon kertoi minunkin mummi ja pappa.. hurjia juttuja ja lapsena ne ihan pelotti.pelottava on tämäkin tarina, jos kuvittelet vaikka elokuvaksi, huh huh.. melkein näin kuin filminä Marian käpertyvän kynnykselle.

    VastaaPoista
  4. Aikatherine!

    Naapuri kirjoitti kyllä omia luulojaan, mutta kävin arkistosta penkomassa kuulustelupöytäkirjoista ja käräjäkirjoista, mitä viralliset paperit sanoivat. En ihmettele sitäkään, ettei Lääkäri Ruuskanen voinut valansa perusteella sanoa sen enempää, olihan vain ruumiin jäännökset enää jäljellä, nekin kuukauden lumi- ja vesisateessa maanneena. Vainajan poika levitti huhua, että teon tekijä oli ollut nimenomaan tuo Santeri Haimakainen, joka katosi. Mutta katoamiseen löytyi toinenkin syy.

    Tuo on totta mitä sanoit: "Vain taivaan isä tietää faktat..."

    Oikein hyvää sunnuntaipäivää sinulle, Aikatherine, kiitos myös kommentista<3

    VastaaPoista
  5. Ensiksikin kiitos kommentistasi, niin onhan minun kahdella vanhimmista lapsista jo perhe ja kummallakin on 2 lasta, ja vakituiset työt ja kunnolliset puolisot, jotka myös on työssä, paitsi hoitovapaalla on pojan vaimo.Nuorimmainen on ihan kohta 20v. joka muutti,hän käy vielä koulua joka on nyt lähempänä, me kun asumme maaseudulla ja kaupunkiin on 30km, se tää yht äkkinen hiljaisuus ja yksinäisyys, aluksi ikävä ja kaupaus ja kyyneleet.Äidit ottaa sen herkemmin itselleen kuin Isät,mutta ehkä lasten isäkin jotenkin reagoi.
    Luin tuota tarinaasi,olipa koskettava ja mielenkiintoinenkin,mukava on lukea historiaalisia tarinoita, mitkä on lapsuus maisemissa tapahtuneet.minulla on yx järkyttävä tarina sieltä, mutta en viitsi sitä nyt kertoa, se tapahtui silloin kun asuimme Uudessa-värtsilässä. Mutta hyvää pyhäinpäivää sinne susirjallekkin.

    VastaaPoista
  6. Äitini ehkä muistaisi tuonkin tarinan, pienellä kylällä kun kaikki tietää, voin lukea hänelle tuon, kun jouluna menen hänen luo.

    VastaaPoista
  7. Hei Pepita!

    On hyvä, että lastesi asiat ovat kunnossa. Oletkasvattanut kunnon kansalaisia lapsistasi, ja sinulla on hyvä omatunto siitä, että työsi on niiltä osin hyvin suoritettu. Tai ainakin näin ajatellaan...

    Äitisi asuu varmaan Tohmajärvellä. Kerro hänelle terveisiä minulta, vaikka en tunnekaan häntä.:)

    Lähtipä ihminen minne hyvänsä, hän jättää jälkeensä aukon, jota kukaan muu ei voi täyttää. Mutta ajan mukana sitä tottuu siihen, ettei läheistä ole fyysisesti paikalla, mutta aina me voimme häntä/heitä ajatella.

    Oikein hyvää pyhäinpäivää sinulle Pepita, ja kiitos kommenteistasi<3

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥