sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tapahtui Kauppisen talossa Onkamolla

Onkamon rantaa kesällä 2010.




"Kauppisen veljekset, Matti ja Pekka, lähtivät kevätkalaan Onkamolle 25. päivä toukokuuta 1864. Saalista tulikin runsaasti, sitä kannettiin korennolla olkapäällä pärekorissa, joka oli painava. Äkkiä toinen korva korista katkesi, ja vasu repsahti yhden korvan varaan. Edellä kävellyt Matti käännähti äkisti katsomaan taakseen nähdäkseen mitä tapahtui, jolloin korento iski voimakkaasti takaa kävellyttä Pekkaa päähän. Iskun voimasta Pekka Kauppinen (1823-64) tuupertui maahan ja tajuihinsa tulematta kuoli".


Tähän tapaan kertoi emäntä Aini Hirvonen Kilomäen Iitalta eli Iida Simoselta (o.s. Kauppinen) kuulemastaan perimätiedon tapauksesta. Kylillä liikkui myös toisenlaisia versioita siitä, että Kauppisen veljekset olivat tapelleet ja teloneet toisensa kuoliaaksi. Saattoi olla myös niin, että Matti oli lyönyt veljeään...


Tapausta käsiteltiin 1865 Viipurin hovioikeudessa, missä Matti Kauppinen (1814-1868) tuomittiin "mestattavaksi ja teilattavaksi", mutta Suomen Senaatin päätöksessä sanottiin - Martti Nupposen suomennoksen mukaan - että "Keisarillinen Majesteetti  oli suosiollisesti ja armollisesti  säästänyt Matti Kauppisen tästä rangaistuksesta ja sen sijaan määrännyt sovittamalla rikoksensa 28 päivää vedellä ja leivällä sekä määräämällä kuudeksi vuodeksi pakkotyöhön julkisissa (valtiolle tehtävissä ) töissä Turussa." Tämä päätös oli annettu Helsingissä 30. päivä joulukuuta 1866.
"Mestaaminen ja teilaaminen" oli lisähäpeää tuottava rangaistus, joka määrättiin vain miehille. "Mestatun ruumis pujotettiin teilipyörään ja mestauksessa mahdollisesti irtihakattu pää kiinnitettiin siihen. Teilipyörä nostettiin sitten maahan lyödyn pylvään päähän kansan nähtäväksi ja pelotukseksi", kertoo Martti Nupposen selvitys asiasta. Tosiasiassa Matti Kauppisen rangaistus oli kuitenkin kuolemantuomio. Matti kuoli Turun vankilassa elokuussa 1868.


Kuolema niitti runsaasti satoa Kauppilassa (Onkamo uusi numero 26). Lokakuussa 1866 kuoli vasta avioon mennyt nuorimies Pekka Antinpoika Kauppinen (1840-66), kurkkumätään, ja seuravan vuoden tammikuussa Kauppilan silloinen isäntä ja talon ainoa mies, Juho Kauppinen, muuhun sairauteen. Taloon jäi vain vaimoja ja lapsia, joille määrättiin holhoojaksi Tohmajärven nimismies Axel Stenius. Stenius käytti tilaisuutta hyväkseen ja otti holhoussaatavistaan koko Kauppilan tilan nimiinsä 1968.  Tila oli ostettu Kauppisille perinnöksi 1863. Kesä 1867 oli ollut koko vuosisadan pahin katovuosi, jonka johdosta ihmisillä oli kova nälänhätä vielä 1868. Talonväki sai muuttokäskyn holhoojaksi määrätyltä uudelta isännältä. Rippikirjojen 1862-69 mukaan, oli Matti Kauppisen leski, Anna Simonen ja hänen tyttärensä Anna Stina Kauppinen, asuneet yhä Kauppilassa. Jo 1869 syksyllä Anna Stina Kauppinen (1848-1910) vihittiin riihiaholaisen Mikko Pekanpoika Nupposen (1846-1936) puolisoksi. Pekka Kauppisen leski, Anna Stina Simontytär Simonen (s.1846) pelastautui palaamalla lapsuuskotiinsa Riihiahon Hästilään. Hänellä oli varmaankin ollut tyttärensä Anna Maria Kauppinen (1866-1947) mukanaan. Kauppisen naiset onnistuivat selviämään hengissä nälänhädästä huolimatta, he turvautivat sukulaisiinsa ja pääsivät taloihin piioiksi, jotkut heistä "ylennettiin" emänniksi asti.


Tämän jälkeen Kauppilan tilaa asuivat lampuodit eli vuokraviljelijät. Eräs niistä oli Kustaa Mannisen perhe. Sukutarina kertoo vielä, että nimismies Stenius menetti myöhemmin Kauppilan peliveloistaan. Vuonna 1901 Anna Maria Kauppisen appi, Perivaaran Mikko Kuronen, osti tilan ja muutti tialle asumaan. Nykyisin tila on Martti Kurosen omistuksessa.
~~~
 Tämä kirjoittamani kertomus on julkaistu  teoksessani Havutar, hyvä emäntä (2004, 2006). Lähteenä olen käyttänyt Tohmajärven evl-seurakunan rippikirjoja ja Joensuun Maakunta-arkistossa säilytettävää Tohmajärven seurakunnan rikollisten luetteloa v. 1865. Minulla olisi ollut mahdollisuus tutkia myös käräjäpöytäkirjoja, mutta kehnon ruotsinkielentaitoni vuoksi en voinut sitä tehdä. Matti Kauppisesta oli runsaasti merkintöjä käräjäkirjoissa, mutta varsinaisesti hänen asiansa oli käsitelty Viipurin hovioikeudessa, josta Suomen Senaatti antoi oman päätöksensä. 


Mainitsen vielä, että Matti Kauppisella ja hänen vaimollaan Anna Simosella oli yhdeksän lasta, joista kahdeksan tytärtä. Osa lapsista kuoli pienenä. Kauppisten jälkeläismäärä on kuitenkin suuri, satoja ellei tuhansia.

torstai 13. lokakuuta 2011

Mysteeri syksyltä 1944.

Perivaaran kylän kolme taloa1960-luvulla. Etualalla Juvola, oikealla Simola ja vasemmalla Kurola. Kivikujoset näkyvät Kurolan ja Juvolan välissä, ne menevät oikealla taakse. Uusi tie on vasta muutama vuosi sitten tehty, kuten Juvolan talokin on.

Tikkalan sivukylän, Perivaaran alla ja Lahdenluhdan laidalla, sijaitsi Jussin Marin eli Maria Simosen (1882-1944) torppa. Maria oli ollut leskenä jo vuodesta 1936, jolloin hänen miehensä, Juho Simonen, kuoli.

Marialla ja Juholla oli poika, Veikko Simonen (1913-1971), joka asui yhdessä äitinsä kanssa. Kun sitten tuli talvi- ja jatkosota, joutui Veikkokin lähtemään sotapolulle Suomen armeijaan. Maria eleli yksin ainoan lehmänsä kanssa, ja pojastaan maksetun pienen sotakorvauksen turvin hän sinnitteli päivästä toiseen. Veikko haavoittui sodassa Kollaalla ja sen jälkeen toimi yksikössään Ilmajoella.

Sota päättyi syksyllä 1944. Rintamalta palanneet sostilaat täyttivät kaikki kylän talot, heitä oli majoitettuina myös kylän metsiin suuriin sotilastelttoihin. Vain joku naapuri, maitotinkiläinen tai vieras matkalainen sattui käymään Marian mökillä.

Oli sitten lokakuun 29. päivän ilta 1944. Perivaaran Simosen talossa oli vieraita ja majoitettuja sotilaita, muun muassa alikerssantti Jouko Sakkara. Iltapimeällä klo 22.50 huomattiin, että jostakin lähitienoilta tuli savun hajua ja tulenlieskat valaisivat maiseman. Matti Simosen talonväestä kaikki kynnelle kykenevät, mukana sotilashenkilöitä, lähtivät palopaikalle ämpärin kanssa noin puolentoista kilometrin päähän Maria Simosen torpalle. Apuun rientäneet näkivät, ettei mitään ollut enää pelastettavissa; lieskat löivät jo ikkunoista ulos, katto oli palanut puhki ja laipio romahtanut alas. Sammutusväki keskittyi varjelemaan toisia rakennuksia palamiselta. Oviaukosta huomattiin jotakin mustaa lattialla, jonka arveltiin olevan Maria Simosen ruumiin. Se paloi ja antoi outoa käryä. Ruumiin päälle heitettiin vettä, jotta palaminen loppuisi. Mariasta oli jäljellä vain epämääräinen lihaläjä, jossa kallo oli kiinni, sekin vasen puoli palaneena. Marian jäännökset jäivät paikoilleen palaneen mökin raunioille. Vasta kuukauden kuluttua, marraskuun lopulla, ruumis vietiin piirilääkäri Ruuskasen tutkittavaksi. Tuolloin vainajan jäännökset olivat jo lumen ja jään peitossa. Ruumiin kuljettamista varten oli pitänyt hakea lupa Kuopion lääninhallitukselta, siitä syystä ruumiinavaus viivästyi.

Poliisikonstaapeli Teuvo Hietala.
Poliisikonstaapeli Teuvo Hietala teki lokakuun 30. päivänä kuulustelupöytäkirjan, jonka todistajana oli Uuno Ujala. Silminnäkijöinä kuultiin Simosen talon väkeä, ja Liipin Heikki Kinnusta, koska Maria oli päivällä ennen kuolemaansa  käynyt Liipin Kinnusessa. Sotilashenkilöinä kuulusteltiin Jouko Sakkaran lisäksi kersantti Tauno Turusta Juuasta, sotamies Vilho Koistista Alavudelta ja sotamies Eino Räsästä Harlusta, joka oli samana iltana kello 17 aikoihin käynyt hakemassa Marialta maitoa. Räsänen oli majoitettuna Perivaaran Tahvo Kurosen taloon.


Marian poika, Veikko Simonen, sai tiedon yksikköönsä Ilmajoelle marraskuun kolmantena päivänä, josta hän tuli kotiinsa eräänä yönä. Vastassa ei ollut kahvikupposta eikä äidin lämmintä kättä, vain palaneet rauniot ja kuollut äiti. Veikko meni nukkumaan Kurosen talon navetan vintille heinäkasaan.


Perivaaran Simosen talon tyttäret, Helvi ja Maire, joista viimeksi mainittu oli vasta 13-vuotias, kävivät sen jälkeen lypsämässä aamuin illoin Marin lehmän, ruokkivat sen ja lisäksi vasikan ja lampaat.


Maria Simosen kuolemaa palavaan mökkiin käsiteltiin Tohmajärven talvikäräjillä 1945. Päätös oli tuolloin, ettei ollut näyttöä siitä, oliko kysymyksessä murhapoltto - niin kuin vahvasti epäiltiin - vai pelkkä onnettomuus. Ruumiinavauspöytäkirjassa piirilääkäri Ruuskanen ei voinut valansa perusteella vahvistaa olettamusta murhapoltosta, sillä Marian jäännökset olivat pahasti tuhoutuneet.


Riihiahossa Takkulan Tauno Siimosessa oli siihen aikaan töissä Santeri Haimakainen niminen evakkomies töissä. Hän oli vieraillut Marian mökillä silloin tällöin. Kyläläisten ihmeeksi hän katosi samana yönä kylältä, kun Maria kuoli eikä häntä ole täällä päin sen jälkeen nähty. Käräjäasiakirjoista selvisi, että Haimakainen oli samaan aikaan jäänyt kiinni Riihiahossa pontikankeitosta ja varkauksista, joista häntä syytettiin samoilla talvikäräjillä. Monien paikkakuntalaisten epäilykset kohdistuivat joko Haimakaiseen tai paikkakunnalle muuttaneisiin sotilaisiin. 


Marialla ja hänne pojallaan Veikolla oli kummallakin pankkitili, mutta Maria säilytti osaa rahoistaan sekä pankkikirjojaan kotonaan arkussa tuvan nurkassa. Huhupuheitten mukaan hän näytteli rahojaan vieraillekin. Kukaan ei tiedä tätä asiaa varmuudella, mutta paikkaunnan ihmisten puheissa siitä kerrottiin murhapolttona.


Veikko ja Impi Simonen perheineen.

Veikon suruaika vaihtui elämän myötä. Hän rakensi uuden talon entisen mökin raunioille ja perusti perheen Impi Raijaksen kanssa 1945. Heillä oli yhteensä seitsemän lasta, joista kaksi kuoli pienenä. Nyt kaikki lapset ovat maailmalla.


~~~~
Olen kirjoittanut tämän tositarinan teokseeni Havutar, hyvä emäntä (2004, 2006). Lähteinä Martta Laasosen o.s. Simosen kirjoitus sekä Joensuun maakunta-arkistossa tekemäni tutkimukset. Olin tuon tapauksen sattuessa 2½ vuotias, ja katsoin kotini rappusilta tuota tulipaloa aikuisten kanssa. 


tiistai 4. lokakuuta 2011

Sinulla on kiva blogi-tunnustus


Sain Nojatuolipuutarhurilta eli kirjailija Anna Amnellilta tämän mukavan blogitunnustuksen:
Sinulla on kiva blogi.

Tähän tunnustukseen liittyy seuraavanlainen tehtävä:

1. Käsityösi, josta olet ylpein ja jota arvostat eniten. Kuva mukaan.

Olen käsistäni kömpelö enkä suuremmalti ole harrastanut käsitöitä, entisaikoina harrastin kutomista, revinnäistöitä ja sukkien ja lapasten neulomista. Olen sanonut ihmisille, että käsityöni ovat korvieni välissä. Niinpä esittelen parhaana käsityönäni teokseni, 'Havutar, Hyvä emäntä', perinnettä ja historiaa Tohmajärven Tikkalasta ja Onkamosta (2004, 2006).

Kansien välissä 280 sivua A4 kokoista tekstiä kuvineen. Teos sisältää seutumme henkistä ja aineellista perinnettä, suku- ja talohistorioita, tarinoita ja suakkunoita unohtamatta. Lähtökohtani oli etsiä kylämme ihmisen sielua ja olemusta, elävää elämää vuosisatojen kuluessa. Asiatietoja on 1700-luvulta nykypäivään saakka.



2. Toiseksi kysytään kauneinta rakennusta, jonka olen nähnyt.
Se löytyy Budapestistä, jossa kävin neljä vuotta sitten.


Tämän rakennuksen nimeä en muista, oli ehkä Rantabulevardin varrella...
3. Laulu joka koskettaa sinua kovasti.


Yksi niistä on Viimeisen kerran katson Dniepriin, Markus Allanin laulamana. Sanat löytyvät tästä linkistä:


4. Minkä asian koet arjessasi raskaaksi?


Siivoaminen ja leipominen on nykyään raskasta työtä, samoin kasvimaiden hoito ei tahdo minulta onnistua, nivelrikkoisten polvien ja kipeän selän tähden. Kremppoja on ja lisää tulee, mutta näin meille vanhoille käy. Onneksi vielä on arjesta selviydytty ilman suurempia ostopalveluita. Ja onneksi mies voi auttaa niissä pahoissa paikoissa.


5. Mistä asioista arjessasi nautit eniten?


- Siitä, ettei tarvitse aamulla sängystä hypätä navettaan kello 5.15, vaan voin mieleni mukaan valita heräämisaikani. Kaikenlaista pakkoa inhoan.


- Siitä, että voin surffailla netissä milloin haluan, vietän siellä paljon aikaa. Valokuvaaminen on tärkeää, sillä tarvitsen paljon kuvia blogeihini. Saunominen vastalla omassa saunassa 60 asteen lämmössä on rentouttavaa, ja siellä kestää olla kauemminkin. Tyttöjen kanssa puuhastelusta ja heidän passaamisestaan. Lukemisesta ja kirjoittamisesta. Keittiöpuuhistakin tykkään, sillä jonkun on nekin hoidettava. Ja myös luonnossakävelystä pidän, kamera on ainakin silloin tällöin hyvä olla mukana.


Ojennan tämän Sinulla on kiva blogi-tunnustuksen Eilalle Lumous-blogiin. Oikein paljon Onnea sinulle, Eila, tunnustuksen johdosta!