lauantai 25. kesäkuuta 2011

Historiaa, perinnettä, ja muuta mielenkiintoista

Lottia kokoontuneina johtajansa, Fanni Luukkosen, ympärille. Johtajan vieressä vasemmalla Tyyne Kuronen Tikkalasta. Kuvassa saattaa olla myös muita kylämme lottia. Kuva: Pirjo Rinteen arkisto.

Tätä blogia olen pohtinut kauan, mutta viimeinkin rupesin tuumasta toimeen. Hommat on ensin ajateltava loppuun asti, ennen kuin kannattaa aloittaa.

Ajatukseni on, että siirrän siirrän osan Aili-mummon arkea blogistani tähän blogiin. Kysymykseen tulevat historia, perinne, sukujutut, historiikit tai sen tapaiset, sekä omaa kylää ja sen ihmisiä, samoin kuntaa ja sen asukkaita koskevat kirjoitelmani. Arvelen, että niitä voi olla sata juttua. Kirjoitusta koskevia kommentteja otan vastaan. Aili-mummon arkea on täystyöllistetty kommentoinneista, joten toivon, että kommentointi pysyy kohtuullisena. 

Tästä se sitten alkaa, hyvät ystävät ja kylänmiehet! Lukekaa menneisyydestä jotta ymmärtäisitte nykyisyyttä---.
~~~~~
Lotat olivat Suojeluskunnan naisjärjestö. Onkamon-Tikkalan suojeluskunnan kyläosasto perustettiin kansalaisodan jälkeen 1919-20. Vuonna 1921 perustettiin Lotta Svärd- järjestö. Lotat tekivät sotien aikana maanpuolustustyötä sekä koti- että sotarintamalla. Ilman lottia Suomi ei olisi sodistamme selviytynyt.

Kylämme naisia oli näissä tehtävissä kymmenittäin. Tunnetuimpia heistä olivat kätilömme Tyyne Kuronen, ja opettaja Jenny Siitonen. Eräs heidän tehtävistään oli ilmavalvonnassa toimiminen. Näissä tehtävissä oli mukana mm. Perivaaran Martta Simonen, nykyinen Laasonen. Hänen sisarensa Helvi Simonen, toimi rintamalottana, ja pikkusisarensa Sirkka Simonen, oli pikkulottana. Perivaaran korkeimmalla mäellä sijaitsi  ilmavalvontatorni, jossa tähystyslotta kiikaroi lentokoneita. Lotan tehtävänä oli antaa puhelimella tiedote vihollisen lennoista valvontakeskukselle. Nämä puhelut menivät aina ensisijaisena muiden puheluiden ohitse.

Asemahuoneen kanttiinissa lotat pitivät kanttiinia, josta junilla matkustavat saivat ostaa kahvia ja pullaa. Tikkala oli junien huoltoasema, jossa junat tankattiin puilla ja vesillä, eli junat seisoivat kohtuullisen pitkään asemalla. Myös komennuksilla olevia sotilaita muonitettiin tästä pisteestä.

Ompeluilloissa lotat kunnostivat sotilaiden vaatteita, ommeltiin uusia paitoja, lumipukuja, tehtiin siteitä valmiiksi rintamaa varten. Kankaat saatoivat olla lähiliikeiden lahjoittamia. Valmiit tuotteet menivät rintamalle nimettöminä esimiesten jaettaviksi. Alla kuva Perivaaran näkötornista.



Tyyne Kurosen ja Jenny Siitosen tehtävänä oli hoitaa sankarivainajat kotikylän ruumishuoneelle, ja sitten sankarihautaan. Kuolleet tulivat junan mukana rintamalta, lottien oli vietävä suruviesti vainajien omaisille. Tikkala oli kaukana kirkkoherranvirastosta, joten työ jäi lottien huoleksi. Myös hautojen kaivamisesta huolehtiminen oli näiden kahden lotan tehtäviä. Neiti Anni Massinen toimi hautausmaalla kellonsoittajana vielä sotien jälkeenkin. Kuronen ja Siitonen joutuivat myös välillä luomaan haudatkin umpeen, kun omaiset eivät siihen kyenneet. Lotat hankkivat myös haudalle laskettavan seppeleen.

Tämän vuoden maaliskuussa täytti Lotta Svärd järjestö 90v, mutta suurimman osan tuosta ajasta järjestö on ollut lakkautettuna. Näiden naisten keski-ikäkin lähestyy jo yhdeksää vuosikymmentä. Näitä muistojuhlia järjestettiin eri puolilla maata useampia, mutta ei Joensuussa.

Tikkalan lottia Kassantalon takana. Vas. Tyyne Kuronen, kätilö, Jenny Siitonen, opettaja, ja Anni Massinen. Kuva: Pirjo Rinteen arkisto.
Hyvin harvat lotistamme ovat enää kiitoksia vastaanottamassa. Nämä alimman kuvan naiset ovat kaikki kuolleet vuosia sitten. En ihaile sotia, mutta ymmärrän sen näiden naisten suuren vastuuntunnon ja sen kantamisen raskauden, jonka he tekivät koko kansamme puolesta. Kun juhlimme itsenäisyyttä, ja nostamme lipun salkoon, olkoon se samalla myös kiitos lotillemme. He ovat lunastaneet oman paikkansa maamme ja kotikylämme historiassa. Me nykypolvi, saamme olla heistä ylpeitä ja kiitollisia.

Lähdeteoksena olen käyttäny toimittamaani kylähistoriikkia, Tikkalan neljä vuosisataa (1993).

Oikein hyvää juhannuspäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!


8 kommenttia:

  1. Tätä blogia tulen seuraamaan ja aloitus on hieno kunnianosoitus lottien arvokkaalle työlle. Omassa suvussani oli monta lottaa, äitinikin.
    Kiitos tästä ja kauniita kesäpäiviä.

    VastaaPoista
  2. Hei Minttuli!

    Oikein hauskaa että tulit lukijkaseni ja kommentoijakseni, heitähän ei ole koskaan liikaa:D

    Varsinkin onkamolaiset ovat valittaneet, eten saisi kirjoittaa mistään muusta kuin kyläasioista, täällä niitä on esillä monen muun asian ohella...

    Toivoin että kyläyhdistykset ottaisivat vastatakseen kylien asioita koskevista jutuista, mutta toivomukseni ei näköjään koskaan toteudu, kenelläkään ei ole aikaa.

    Sinulla on lähiomainen (äitisi) ollut lottatyössä mukana. Olemme kaikille heille suuren kiitoksen ja enemmänkin velkaa. Toivon etteivät lotat kansaltamme koskaan unohdu<3

    Lämmin kiitos kommentistasi, Minttuli, ja oikein hyvää kesää ja juhannusta sinulle<3

    VastaaPoista
  3. Luin melkein tippa silmässä tuon lottien historiaa. olenhan itse aikanani ollut pikkulottana, olin senverran nuori, etten isoksi lotaksi ehtinyt ennenkuin järjestö kiellettiin. Se oli meille silloin valtava pettymys, niin monenmoista oppia ja toimintaa saimme siellä kokouksissamme ja monessa olimme mukana isojen lottien apuna. Meille opetettiin sidonnan alkeita ja jopa sukkia kudoimme taitojemme mukaan rintamalle lähteviin paketeihin.
    Olen myös saanut kätellä itseensä Fanny-tätiä niinkuin tuo meille pikkulotille esitelyiin hänen vieraillessa paikkakuntamme lottien vieraana.
    kkitos sinulle Aili- mummo tästä kunnianosoituksestasi menneille ajoille.

    VastaaPoista
  4. Hei Mummeli!

    Sinulla on ihan omakohtaisia muistoja pikkulotista, se on kunnioitettava kokemus! Ennen meitä lapsia opetettiin ihan kädestä pitäen tekemään erilaisia töitä ja askareita. Sanotaan, että oppia ikä kaikki, ja se on totta;)

    Melkoisiin ihmeisiin Suomen naisetkin pystyivät, kun tekivät kaikkensa oman kansansa eteen. Naisten osuus vain tahdotaan usein unohtaa, he ovat mielestäni oikeita arjensankareita:D

    Ota sinäkin, Mummeli, jälkipolvien lämmin kiitos vastaan toimistasi isänmaan hyväksi<3

    Kiitos kommentistasi, ja oikein mukavaa kesänjatkoa sinulle ja Himmulle<3

    VastaaPoista
  5. On tärkeää, että näitä historiamme tärkeitä asioita kirjataan muistiin jälkipolville.
    Kiitos, kun jaksat historiaa ylös kirjata.

    Minun äitini ei ollut lottana. Sotien alkaessa olin vauva ja hän oli kotiäiti. Hänet määrättiin sitten verkatehtaalle kutomaan kankaita sotilaiden asepukuihin.Tuskin sitä tärkeänä työnä pidettiin, ei tullut "rinikoita" rintaan. Isäni teki sitten oman osansa rintamalla alusta loppuun asti. Ensimmäiset viisi vuotta minultakin meni, että isääni näin hyvin harvoin.

    Toivotaan, että koskaan enää ei tuollaisia kokemuksia suomalaisille tule.

    VastaaPoista
  6. Hei Unelma!

    Varmasti äitisi työ siellä verkatehtaalla oli sotilaiden kannalta ensiarvoisen tärkeää työtä, ei ihminen tule toimeen ilman vaatteita, eikä varsinkaan sotien aikuisissa pakkasissa, lähes miinus 40 astetta! Sodan aikana mielestäni kaikkien työ oli tärkeää, työn laatuun katsomatta.
    Ja isäsi paahtoi rintamalla koko ajan, viisi vuotta! Se on hyvin kunnioitettava teko---.

    Minä rakastan näitä vanhoja tapahtumia, ja haluan että niitä luetaan vielä meidän lähdettyämme pois tästä maailmasta. Sain kiintymyksen historiaan ja tarinoihin jo pikkulapsena, kun vanha tätini kertoi entisajoista minulle.

    Naisten teot ovat jääneet historian hämärään, miesten ponnistukset ja sankariteot kyllä hyvin tunnetaan: He pitävät itse niistä huolen. O_O

    Paljon kiitoksia kommentistasi, ja lukijaksi kirjautumisesta, Unelma, ja oikein hyvää uutta viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  7. Kiitos Aili-mummolle mieleniintoisesta
    uudesta blogista!

    Kyllä Lotat tekivät todella hyvää työtä,
    siinä missä miehetkin. Yhtä tärkeitä
    sodassa olivat naisetkin, hoitivat
    kotiolot, karjan, maat ja lapset,
    ja vielä jaksoivat toimia Lottina!
    Maaseudun Lotista puheenollen.

    Äiti sanoikin aina,että he Mummon
    kanssa vastasivat viittä miestä,
    kun jaksoivat ja kerkisivät
    metsähommiakin tekemään, ja
    tenavat ja huushollin
    hoitamaan siinä sivussa.

    Suomalainen nainen on erikoisrotua,
    sen on täälläkin työmaalla saanut
    nähdä, ahkeria rehellisiä naisia.

    VastaaPoista
  8. Hei Herne!

    Löysit sinäkin tänne uuteen blogiini, kiitos sinulle<3

    Tosi on, että suomalainen nainen on sisukasta rotua, kyllä sitä paljon jaksaa, kun on pakko! Kotirintamalla oli miehiä kourallinen,niitä, jotka oivat yli-ikäisiä rintamalle. Pääasiassa naiset ja lapset yhteisvoimin pitivät kortirintaman (siis kotiolot) pystyssä. Nuorille sälytettiin vielä niiden halkojen tekokin, mm. VR tarvitsi paljon halkoja höyryjuniin ja valtio häkäpönttöautoihin.

    Lottina toimivat pääasiassa naimattomat nuoret naiset, pikkulottina nuoret tytöt, heitä on jäljellä vielä jonkin verran keskuudessamme. Olihan siellä joukossa rouvashenkilöitäkin, mutta varmasti aika vähän.

    Elämä sota-aikana on ollut kovin paljon erilaista kuin nykyään, oli elintarvike- ja muiden tuotteiden säännöstely. Tarvittiin mielikuvitusta ja hyvää selviytymiskykyä, ja sitä kyllä, Luojan kiitos, kansallamme on ollut...



    Kiitoksia Herne, kommentistasi, ja lukijaksi kirjautumisesta<3 Oikein antoisa kesää sinulle sinne Göötanmaalle, ja hyvää tätä kuluvaa viikkoa<3

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥