torstai 5. toukokuuta 2011

Ruukinmyllyltä Kannukselle


Ruukinmylly sijaitsi lähellä Ruukkilampea Tohisevanpurossa. Kuva: Jouko Kannusmäen arkisto.

Herään kevätaamuun. / Kuusi, joka nukkuvan talven keskellä /
ylpeili omasta voimastaan, / ujostelee nyt suurta kokoaan. /
Hartiat lysyssä, / kömpelöt kourat selän takana /
se yrittää tehdä tilaa / ensimmäisen kevätaamun valolle. /

Siinä värisemme, / vanha minä ja talvitoverini kuusi, / me tosikot.//
~~~~
Tahdon olla kuin tuo vanha liiteri / meidän pihalla. /
Sen katolta sulaa jää / hunajaisina pisaroina / maan maiskutella. /
Sen vanha ruumis pehmenee auringossa / tuoksuen maalta ja - taivaalta! /
Ovet auki rempsottavat / ja koko leveydeltään / katto nauraa taivaalle.//

- Aino Kemppainen -
~~~~
Antti ja Emma Simonen pienen tyttärensä Elsan kanssa. Kuva.: Jouko Kannusmäen arkisto.

Historia on mielenkiintoista sekä kylien, talojen, sukujen ja niiden ihmisten osalta.
Simoset ovat laajin ja kauimmin  (300v) paikkakunnallamme asunut suku, johon itsekin kuulun; molemmat isäni mummot olivat Simosia. Riihiahon Mäkelässä oli asunut Simo Simonen (1841-96) ja Susanna Riikonen (1847-1921) perheineen, he myivät pois oman tilaosuutensa Pekka Ihalaiselle, jolta Simo Tahvonpoika Simonen osti osuuden takaisin. Heillä oli kolme poikaa: Juho Simonen (1871-1936), Eemil Simonen (1878-1941) ja Antti Simonen ( 1881-1954). Antti asui ja jauhatti kotitarveviljaa  Ruukinmyllyllä, joka on tuohon aikaan ollut puutavarafirman omistuksessa. Myllyn ympärillä ovat pellot, jotka yhä vielä ovat suosittu leiriytymispaikka paikkakunnalla. Mylly sijaitsi lähellä Ruukkilampea. 

Kesäkuussa 1926 Antti Simonen osti Kivikummun tilan Tikkalan Riihiahosta, jonne perhe muutti asumaan. Pikkutyttö Elsa Simonen ( 1923-87) oli tuolloin ollut 3v. Ammatti vaihtui isännältä maanviljelijäksi. Emäntä Emma Simonen oli Aholammin tyttäriä, ja kirjailija Ville Kurosen täti.

Kivikumpu oli lohkottu Härkäahon tilasta. Tilalla olivat asuneet sitä ennen mm. suurperhe Bogdanoffit. Mies oli kulkukauppias, hän oli ostanut ja myynyt mm. lampaannahkoja. Isäni Oskari Juvonen kutsui  miestä Potkanohviksi.

Elsa Simonen varttui isoksi, ja avioitui (1945) hämäläisen Verneri Kannusmäen kanssa, ja perhe sai kolme lasta. Nyt tilaa asuu Elsan ja Vernerin vanhin poika, Jouko Kannusmäki, perheineen. Mies on sirkkelisahuri.

Tuo myllyn kuva on varmaan 1900-luvun alkupuolelta, se on jäänyt Joukolle hänen äidiltään. Tätä myllyä en ole koskaan nähnyt, se on purettu jo kauan ennen syntymääni.

Vanhat kuvat viekoittelevat kertomaan vanhoja tarinoita. Lapsuudestani muistan, että purossa oli rapuja. Pöllässä, missä Ruukkilampi sijaitsee, oli hyvät ravustuspaikat. 

Kannusjärvi laskettiin jo 1759, jolloin luultiin saatavan paljon lisää heinämaata. Kannus oli ennen laskuaan iso järvi, se ulottui Perivaaran alta Haukilampiin asti. Nyt sen tilalla on Pöllässä ja Haukilammissa pikkulampia puolenkymmentä kappaletta, ja järven ranta on siirtynyt kauas sen alkuperäisestä rannasta. On arvioitu, että Kannuksen ranta oli 7,5 metriä ylempänä kuin nykyisin, ja sen pinta-ala oli 4 neliökilometriä, ja rantaviivaa oli 24 kilometriä. Toisin sanoen se oli tuolloin Tikkalan Särkijärven kokoinen. Nykyinen Kannus on enää  kooltaan 1,5 neliökilometriä.

Kävikin niin, että elokuussa 1759 vesi karkasi järvenkaivajilta  Sahisärkästä, joka on Pöllän ja Kannuksen välissä. Vesi tulvi Lotokanjokea myöten Pyhäselkään vieden mukanaan juuri kokoon saadut kuivat heinät, mikä oli tietenkin kova vahinko maanviljelijöille. Taas päästiin käräjöimään, ja päätös tuli 1767. Uskottiin että saatiin lähes 50 kuormanalaa heinämaata, mutta hiekkainen ja kivinen maa ei ollutkaan hyvää siihen tarkoitukseen. Esille tuli rautaokra- ja keltamultaesiintymiä, jotka olivat huomattavia. Pitkärannan ruukki valmisti 1900-luvun alkupuolella puna- ja keltamultaa. 1919 rakennettiin uusi polttouuni Kannukselle ja 1920-luvulla markkinoitiin koko maahan (Jaana Juvonen).

Kannusjärvestä on nostettu 1800-luvulla myös järvimalmia, jota ajettiin hevosella Onkamon asemalle. Se oli ollut hevosille raskasta työtä, viikossa ajettiin vain 2-3 reissua.

Nykyään tuolla Pöllässä ja niiden lampien rannoilla on useita huviloita ja myös Helluntaiseurakunnan leiripaikka. Kannuksella on vain pari huvilaa, ja Kokkoselän rannalla muutama. Entinen Punamultatehdas sijaitsee Kokkoselän päässä, ja sen talon omistaa UPM-Kymmene. Joensuulainen metsästysseura on vuokrannut talon omaan käyttöönsä.

Oikein mukavaa torstai-iltaa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!


26 kommenttia:

  1. Ihana vanha kuva.
    Historia on aina kiinnostavaa,
    todella vanhat rakennukset ja ladot, puut ym. ovat romanttisia.
    kitos historiasta ja mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Hymyilevä eläkeläinen5. toukokuuta 2011 klo 8.29

    Arvokasta kotiseutuhistoriaa! Ja arvokkaita valokuvia. Ei ollut tuolloin Nokiaa eikä EU:ta , ei tukipaketteja eikä edes pieniä eläkkeitä tai kunnallista terveydenhoitoa.

    Mutta monenmoisia ideoita oli niin kuin se järven kuivaaminenkin. Tuo järvimalmikin oli ilmeiseti kovin tärkeää raaka-ainetta. Mihinkähän sitä erityisesti käytettiin?

    VastaaPoista
  3. Historia entisistä asuinajoista on tavattoman kiehtovaa. Tätäkin kylää on nyt kovasti tutkittu ja sukuja laitettu ylös. minulle vain tämä seutu ei ole lapsuudesta tuttu, kun olen sellainen virrantuoma muualta suomesta. Mutta mielenkiintoista on tutkia näiden paikallisten sukujen yhteyksiä toisiinsa.

    VastaaPoista
  4. Vanhat kuvat ovat tuovat eletyn elämän lähelle. Suku ja juuret ovat mielenkiintoisia tutkimuskohteita. Minun isäni sukua on tutkittu 1600- luvulle asti ja on selvinnyt että juuret ovat Kuurinmaalta Latviasta.

    Hyvää loppuviikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Elävästi kerroit historiaa. Monelle nuorelle tarinassasi paljon tietoa - ja miks ei vanhemmallekin. Mielenkiintoista tarinointia.

    VastaaPoista
  6. Rapukanta on nyt ihan erilaista kuin ennen. Rutto vei, ihminen auttoi.

    VastaaPoista
  7. Ovatkohan nuo Simosen sukua niille Simosille, jotka asuivat Kemien kylällä meidän perheen naapurissa..? Muistan, kun kerran heidän lehmänsä karkasivat äitini kukkapensaita pureksimaan ja meidän piti hätyytellä niitä pois kaikenmaailman tulppaanien ja ruusujen keskeltä :D

    VastaaPoista
  8. Hei Sylvi!

    Oikeassa olet Sylvi: historia on ihananaa, ainakin niille, jotka siitä tykkää.

    Romanttisia rotiskoita nämä rakennukset, mutta niin kiehtovia<3

    Kiitos kommentistasi, Sylvi<3

    VastaaPoista
  9. Hei Hymyilevä!

    Rauta poltettiin masuuneissa, jotta se puhdistuisi, ja siitä taottiin mm. maanviljelystyökaluja ja muita tarve-esineitä. Ennen aikaan raudoitettiin kärrin pyörät, reen jalakset, hevosen kengät, sirpit viikatteet jne.

    Eipä tullut silloin yhteiskunta apuun, omiin neuvoihin oli silloin pakko turvautua, ja omaan työhön. Päivän pituutta ei laskettu, tehtiin niin paljon kun jaksettiin ja nähtiin, kesällä varsinkin.

    Kiitos kommentista, Hymyilevä Tuula<3

    VastaaPoista
  10. Hei Mummeli!

    Todella: vasta sitten kylähistoria pääsee oikeuksiinsa, kun tunnetaan yhteydet ja sukulaisuudet naapureihin. Silloin ymmärtää asioita paljon enemmän ja syvemmin kuin pelkästään seudun tapahtumia tutkimalla.

    Olen juuriltani paikkakuntalainen, siksi ne ovat minulle tärkeitä.
    Ihan eri juttu, jos on muualta tullut eikä suku ole omalta paikkakunnalta kotoisin.

    Kiitos kommentistasi, Mummeli<3

    VastaaPoista
  11. Hei Minttuli!

    Hyvin on juuresi tutkittu, kun tiedät että sukusi on Latviasta kotoisin. Monetkin esi-isät ovat voineet tulla "sota-saaliina" Baltiasta, kävihän Ruotsi ahkerasti sotia siellä päin maailmaa. Tai sitten Saksasta, mistä Lipponenkin on "kotoisin".

    Omat esi-isäni ovat Savosta, mutta mistä ne sinne tulivat, ei ole tietoa. Vanhin esi-isä oli Niilo Juvonen Säämingistä tai Varparannalta, josta suku tuli Kiteelle. Paljosta saamme kittää kirkonkirjoja, ne ovat varma tietolähde sukuasioissa, mutta yleenä 1600-lukua pitemmälle niissä ei pääse.

    Kiitos kommentistasi, Minttuli<3

    VastaaPoista
  12. Moi Anja!

    Nämä jutut saattavat kiinnostaa enemmän paikkakuntalaisia, anteeksi Anjuska, mutta kun olen innostunut näistä jutuista, ei jaksa hillitä itseään...

    Sinulla on hauskoja juttuja monista mukavista asioista, luen ja nauran usein niille, ja pyyhin silmistäni ilonkyyneliä. En pysty kilpailemaan siinä lajissa sinun kanssasi.;)

    Kiitos kommentistasi, Anja-Regina ja hyvää viikonvaihdetta sinulle<3

    VastaaPoista
  13. Moi Peikko!

    Niinhän ne sanovat, että ihmisen laiskuuden takia tuli rapurutto, joka vei ravut järvistä. Mutta kyllä Kannuksessakin on yhä rapuja, eivät kai liene sitä toista lajia.;/

    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle, Peikko<3

    VastaaPoista
  14. Moi Helmi-Maaria Pisara!

    Ainakin Aholammin isäntä, Tauno Simonen kertoi minulle, että Kemien Mikko Simonen, oli lähtöisin heiltä.
    Suku on laajalle levinnyttä...
    Tiedän Kemien Simosen talon, se on Kirkko(niemen)tien varressa, Takkunurmentie lähtee heidän talonsa kohdalta.

    Kiitos kommentistasi, Helmi-Maaria, ja hyvää viikonvaihdetta sinulle<3

    VastaaPoista
  15. Ihania nuo vanhat kuvat,kiva on lukea tuota historiikkia,hyvää viikon loppua Aili-mummo:)

    VastaaPoista
  16. mielenkiintoista tuo historian muistelu. ja nuo vanhat valokuvat. minun täytyy joten saada ne myös kuvastoon. albumissa on, ne on vain yritettävä kuvata uudestaan. digillä.vai miten niistä sais.

    VastaaPoista
  17. Hienoja vanhoja kuvia ja mielenkiintoista asiaa, Aili-mummo.

    Sukuasiat ovat kiinostavia.
    Tämä netin käyttö
    on avannut minullekin ovia
    oman sukuni asioihin, joita en
    ennen tiennyt.

    Sellainenkin tieto, että Ruotsin
    kalparitari asui 1780 luvulla
    Mummoni kotitalossa.

    Nyt taloa ei enää ole, mutta
    olin siellä kouluaikana kesäisin piikana,ja lehmiä lypsämässä.

    Viimekesänä kun kävimme kotipaikkakunnalla Etelä-Pohjanmaalla, ja myös
    Rippikoulukirkossani, sieltä
    löytyi eteisestä pieni vihko
    kirkon vaiheista, joihin
    Mummon isä ja vaari olivat
    vaikuttaneet, ja valokuviakin oli,
    joita en ollut koskaan nähnyt.

    On se hyvä, että jotakin jää
    jälkipolvillekin tietoon, ettei
    kaikki asiat kuole ihmisten mukana! Meistä jokainen tekee
    sitä sukujemme historiaa.

    Vaikka ei tunne ihmisiä,
    ja toisten sukuja
    on silti mielenkiintoista
    lukea heidän vaiheistaan.

    Jotenkin he silloin kurkistavat tänne menneisyyden kulissien takaa, ja on ilo saada heidän
    elämäänsä tutstua.

    Hyvää viikonloppua sinne Tohmajärvelle, Aili-mummo,
    ja oikein Ihania Toukokuun hetkiä
    Sinulle.

    VastaaPoista
  18. Moi Ritva!

    Tuon ylimmäisen kuvan laadussa on kyllä paljon toivomisen varaa, mutta tämän paremmaksi ei kuvankäsittelijäkään päässyt. Kirjassani Havutar, hyvä emäntä se näyttää paljon paremmalta.

    Vanhoja kuvia on mieluista katsella, pidän niiden kertomasta historiasta.

    Kiitos toivotuksista ja kommentista, Ritva! Oikein mieluisaa pyhänseutua myös itsellesi<3

    VastaaPoista
  19. Aikatherine!

    Eiköhän ne parhaiten onnistu skannaamalla. Nyt on siihenkin tarkoitukseen kehitetty flash-skanneri, jonka periaate on luullakseni vähän smantapainen kuin kameran. Pikkukuvien valokuvaamista en ole yrittänyt, isompien kyllä.

    Voit varmaan kysellä joiltakin tietävämmiltä ihmisiltä...

    Kiitos kommentistasi, Aikatherine, ja mukvaa viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
  20. Hei Herne!

    Netistä on paljon iloa ja hyötyä sukuja tutkittaessa. Sukututkimukseen pitäisi minunkin panostaa enemmän, mutta kun en ehdi - paljoakaan. Vielä on kirjoittamatta Kontkasten juhlaruno, asioita joutuu ajattelemaan ja pohtimaan laajemmin ja tarkemmin. Olen nykyään hidas kuin jyrän alle jäänyt, sen se ikä tuo.

    Sinäkin Herne, etsit omien esivanhempiesi tietoja ja elämää, olisi oikein kiinnostavaa tietää heistä enemmän. Asioita pitää hakea laajalta alueelta, silloin löytää enemmän. Kaikki kirjalliset ja kuvalliset lähteet kuten myöskin tarinat ovat hyödyllisiä, faktat selviävät kirkon kirjoista, onneksi.

    Tuntematon ihminen ja suku voi tulla tutuksi, varsinkin jos hänen muinoinen elämänsä liittyy jotenkin omaan menneisyyteen ja sukuun. Tuntuu siltä, että nämä kauan sitten eläneet ihmiset ovat edelleen minun naapureitani ja ystäviäni, ja siksi haluan tutustua yhä enemmän heidän elämäänsä.

    Olen iloinen, Herne, että yllättäen löysit lisää tietoa mummosi ja vaarisi elämästä. Ne tiedot ja kuvat ovat kullanarvoisia.

    Oikein mielyttävää toukokuuta sinulle, Herne, sinne Göötanmaalle, ja lämpimät kiitokset kommentista<3

    VastaaPoista
  21. Tuttuja paikkoja minulle tuo Tikkala ja Kemie, taitaa olla useampikin lukija Tohmajärveläisiä ? Nuo vanhat kuvat ja tarinat on mielenkiintoisia, varsinkin kun itsekkin olen niillä seuduilla lapsuuden ja nuoruuden viettänyt. Hyvää Äitienpäivää myös minulta !

    VastaaPoista
  22. Olipa siinä taas kivasti kerrottu tarina. Ja sinulla on todella taito kirjoittaa.
    Miekin tykkään noista vanhoista kuvista.
    Hyvää Äitienpäivää sinulle Aili-mummo. Huomenna saammekin nauttia auringonpaisteesta. Toivottvasti.

    VastaaPoista
  23. Moi Pipsa!

    Onhan niitä tohmajärveläisiä lukijoita ties kuinka paljon, kirjautuneina vähemmän verran, ja he ovat vaatimattomia, eivät ole kuviaan laittaneet.

    Tohmislaiset ovat niin kovin laiskoja kirjoittamaan mielipiteitään, vain muutamia kommentteja heiltä olen saanut.
    Varmaan minua kommentoidaan selän takana sitten enemmänkin, toisin muutamilta olen saanut hyvää palautetta. Muuan onkamolainen antoi ohjeeksi, että saan kirjoittaa vain kylien asioista, mutta ei se oikein sovi...Eihän sitä kukaan osaa kaikkien mieliksi olla ja elää.:/

    Kiitoksia toivotuksistasi Pipsa, ja kommentista. Hyvää Äitienpäivää myös itsellesi (oletko äiti?)<3

    VastaaPoista
  24. Moikka Eila!

    Näitä vanhoja tarinoita minulla riittää, sillä olen tehnyt näistä aiheista useita kirjoja. Nämä jutut liittyvät oman kotiseudun ja niiden sukujen historiaan, mieliaiheesiini.

    Oikein hyvää ja aurinkoista äitienpäivää sinullekin, Eila, ja kiitokset kommentista<3

    VastaaPoista
  25. Hei Aili:)
    Taas kerran tuli mukavia asioita mieleen:)))))
    Se RUUKINRÄNNI...
    Pikkutyttönä 1960-luvulla pääsin isäni mopon tarikalla Ruukille.
    Tehtiin aina mutka matkaan ja poikettiin Ruukille kun oltiin tulossa pois kalalta Kannukselta.

    Silloin oli vielä osa ränniä ja patoa jäljellä.
    Siinä me istuttiin padon alla puron hierottavana. Vesi ryöppysi niskasta selkään ja sekös tuntui ihanalta:)
    "Hoidon" jälkeen popsittiin niityltä suut täyteen mansikoita.
    Mukavia muistoja nämä ovat!
    Terveisin Riitta

    VastaaPoista
  26. Moi Anonyymi Riitta!

    Ruukinrännin muistan minäkin, ainakin nyt, kun sinä kerroit siitä. Siitä oli joskus muinoin uitettu puutavaraa Kannukselta eteenpäin, ja Lotokanjokea pitkin Pyhäselälle. Minne sahalle lienevät vieneet, en tiedä.

    Riihiahon koulussa olessamme (Alapihassa) teimme aina retkiä Kannuksen suuntaan puolukkaan, ja katselemaan vanhoja rantavalleja.
    Punamultatehtaalla en muista että olisimme käyneet.

    Ruukilla oli kiva retkeillä, siellä voi uida, ja syödä mansikoita. Oikein mukavia muistoja sinullakin on mukanasi, Riitta, kelpaa niitä kertoa toisillekin.

    Ruukilla myös ravustettiin tuosta purosta, josta kerroinkin.

    Kiitos kommentistai, Riitta, ja mukavaa kesää sinulle sinne Ruotsinmaalle<3

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥