sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Lehmän kautta näkee itsensä



Yksi pieni valkoinen lehmä riiputtaa päätään.
Nojaan sen vatsaa vasten.
Me kaksi märehdimme surujamme,
meillä on niitä monta,
ne itävät höyryävän ruohon keskeltä.
Niitä pitkin ei pääse taivaaseen,
ne eivät ole marttyrin kukkia.
Minua mietityttää rakkaus joka kestäisi kaiken.
Millainen rakkaus se olisi,
siipensä menettänyt lintu
joka syötetään pulleaksi.
Pienellä valkoisella lehmällä on mielessä muuta:
se haluaisi antaa lypsäjälle suuta.
~~~~

Lääkäri katsoo kiikarilla silmän sisään.
Hän sanoo: Tämä kuningatar on jo vanha.
Haluatko antaa sen mennä?
Lääkäri katsoo silmäni sisään,
hän on oikeastaan iiriksentutkija.
Ajattelen vanhuutta, näen tähtiä.
Vielä aamulla haluan soittaa että tuokaa takaisin.
Voihan se elellä kukka korvan takana,
opetella argentiinalaisen tangon eläkepäivillään.
Jos se tulee hulluksi se tekee sen viisaasti,
näyttelee välillä tervettä.
Se on ainoa joka osaa avata portin
siitä se pääsee kun on sen aika.

Vilja-Tuulia Huotarinen kokoelmassa Iloisen lehmän runot (2009)
~~~~
Vilja-Tuulia Huotarinen on uusia suomalaisia runoilijoita, jonka kokoelman lainasin kirjastosta. Kari Levolan mukaan hän on vapaa kirjailija ja sanataideopettaja Viita-akatemiassa. Vilja-Tuulia (pää-) toimittaa  nuorten Lukufiilis-lehteä. Hänen ensimmäinen runokokoelmansa on Sakset kädessä ei saa juosta (2004), jota seurasi runoteos Naisen paikka (2007). Lisäksi nuortenkirjoja ja lasten näytelmä. Muutamia palkintojakin on tullut, joten ura on lähtenyt hyvin nousuun.

Nämä Iloisen lehmän runot  ovat aika kovaa luettavaa, joten tuo iloinen-sana kokoelman nimessä kummastuttaa minua. Paljonkaan iloa ei  tästä runokokoelmasta löydy. Mutta teos on omaperäinen, ja siitä voi löytää paljon yhteisiä asioita ihmiselämän kanssa. Uskon että Vilja-Tuulia hallitsee lehmien hoidon, hän puhuu lehmistä asiantuntevasti - ja silti oudosti.

Kyllä minä tiedän etten voi lähteä näiden luota.
Ainakaan äänettömästi.
Kun sotken pyörällä mäkeä ylös
ne juoksevat aidanreunaan.
Yöllä kun palaan ja kuiskaan helliä sanoja
pimeästä vastataan.
Eilenkin ne imuroivat laidunta löystynein nilkoin
polttivat piippua koko päivän
Pamela, Priscilla, Pinjapuu.
Jokaisella täytyy olla joku joka muistaa.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Iloisen lehmän runot

Myös Kari Levolan teosta Runo vieköön (2009) kannattaa tutkia tarkemmin. Siinä esitellään nuorille lukijoille (oppikirja) nuoria suomalaisia runoilijoita. Sain kirjasta vihiä Hymyilevän eläkeläisen blogista muutama vuosi sitten, ja samassa tilasin teoksen itselleni. Muutamia mielenkiintoisia hetkiä olen sen parissa viettänyt, mutta niitä hetkiä vois vielä roimasti lisätä. Tästä kirjasta sattaa jopa oppia, jos itse kirjoittelee runoja. Luulisin.

Yhä enemmän puhun nyt kirjoista, johtuuko siitä, että muut puheen aiheet ovat loppuneet, vai siitä, että lukijakuntaa on tullut lisää monia kirjallisuusalan ihmisiä ja kirjailijoita. Ja etenkin meitä lukijoita, jotka etsimme uutta, mielenkiintoista luettavaa.
Kirjojen avulla me laajennamme elämäämme ja elämme sitä moneen kertaan. Hyvä kirja on elämys, jonka haluaa kokea uudestaan ja uudestaan---.

Ulkona on ihana aurinkoinen päivä. Pitää lähteä päiväkävelylle!

Oikein mukavaa Marianpäivää kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo! 

torstai 24. maaliskuuta 2011

Kuka, Mitä, Missä, Milloin...

Kotpihan karjoo opotasta hakemassa lypsyle.
Kiitän Sylviä saamastani  haasteesta, ja vastaan nyt siihen...

Kuka?

Tytär, nainen, äiti, vaimo, mummo, ihminen, maatilan emäntä, omakustanne kirjailija, runoilija, kyläaktiivi, harrastajanäyttelijä, runonlausuja, puheenjohtaja, sihteeri, tilinpitäjä, järjestövetäjä, kyläpoliitikko, kyläläinen, luottamushenkilö, eläkeläinen, blogisti...
~~~~

Neljätoista kesää nähneenä 
sen aloitin
yli nelikymppisen lypsymaratonin
rippikoulukin käymättä.
Yksi lehmä yhdestätoista
pakko myydä.
Kyllä teki lypsäminen
ja elämä tiukkaa!

Se oli silloin yleislakon jälkeen 1950-luvulla.
Pistettiin pakosta äidin lähdettyä aikuisen saappaisiin, mutta tuli se rippikoulu silti käytyä. Ja kansakoulu, myöhemmin talouskoulu ja autokoulu sekä joitakin kursseja, kirjekurssejakin.

Haastan Anjan, Herneen ja Eilan jatkamaan tätä haastetta, olkaa niin hyviä!

Mitä?

Akan elämää
- Akka, synnytä lapset! Akka hoida lapset!
Akka, pese, pue, riisu, kasvata, syötä,
nukuta, vahdi, herätä kouluun,
ohjaa valvo, opeta,
niistä nenä, pyyhi pylly!
Akka, hoida kotipiha, karja, mies,
vieraat, suku.
Akka, pidä mies hyvänäsi,
älä riitele, narise, ärhentele,
älä koskaan väsy.
Rakasta. Rakasta vain.
Akka ole tyytyväinen, onhan sinulla
maailman paras mies, ikioma.
Saat istua saapasnahkatornissa
      ja ihmetellä.

Akka-kulta, mitä sinä itse vaadit?

Missä

Pohjois-Karjalassa, Tohmajärvellä, Tikkalassa, Pohjois-Karjalan vuoden kylä v. 2009.

Tikkala, Tikkala, Tikkala, Tikkala, kaunis Tikkala.
Kylän kauniin tunnetko sen, Särkijärven kirkkauden.
Pellot viljavat vaarojen, koivut tuuheat, valkoiset.
Täällä työtäni teen, olen onnellinen, uskon uuteen huomiseen.
Täällä työtäni teen, olen onnellinen, uskon huomiseen.

Sanat: Marja Ilvonen


Kirjalliset kyhhäykset vuodesta 1991 vuoteen 2010.

Milloin?

Sota-ajalta tähän asti---.
Van ukko on sama kun sillon 1963!

Herra Viitasammakko
sinun pulputuksesi saa
pienen sydämeni hypähtämään
kurkkuun asti.
Tämän rapakon reunalla
minä istun ja ajattelen
sinua uskollisesti.
Yhteen liimautuneina
pulahdamme nirvanaan
jatkamaan sammakoitten sukua!
~~~~

Ei millonkaa ennee
uamulypsyjä eikä ilta.
Kello kaheksan ei käy
maitoauto navetan ovela.
Ei kuskiloihen kansa rupattelluu.

Ei ennee iltalypsyjä
rakas meijjer.
On ehittävä toiset lypsettävät.
Voi parrain Lihakunta -
ei ennee lehmänlihhoo
sikahalavala.

Mitä mielessä nyt?

Voikukkana vauhkona vaellan
ärsytän, loistan ja kukoistan.
Kitkerä maitiasnesteeni tää
kielelläsi jo kirveltää!

Vahva juureni raadollinen
syvältä maasta juo voimat sen.
Kun heikot sortuvat elämässään
uhmalla uudelleen nostan pään.

Jos tänään katkaiset kukkani pois
huomenna valmis jo uusi ois.
Pienin haituvin valloitan
ympäristöni avaran!

Runot kokoelmistani Elämänpelto ja Ruistähkähumppa

Näissä merkeissä, oikein miellyttävää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

Ps. Huomaattehan että tämä postaus on vuodelta 2011!  :D

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Iloa ja valoa vai arkitodellisuutta?



Pohjoisen maan siunaus:
kevättalven
huikaiseva kirkkaus,
kaikkialle tulviva valo
       vastustamaton.

Ja me kaikki
kaamoksen kurittamat
nousemme yön sylistä
       päästäinen
       oravan poika
       perhosen toukka
uudestisyntyneinä.
Talvilinnun reviirilaulukin
pelkkää iloa. Kiitosta
~~~~

Eivät vuodet veljeksiä,
sanoivat ennen vanhaan.
Eivät päivätkään.
Aina erilaisia -
        pitkiä, lyhyitä.
        Kevyitä. Painavia.
        Ihan ylivoimaisiakin.
        Väliin vastamaata.
        Joskus kuin kuilu
        repeäisi eteesi.
Vaan aina jostain löytyy
toivon sitkeä lanka
harmaimmassakin arjessa.
Kimaltaa, hohtaa
kultainen säie:
ilo siltana päiväsi yli.

Maaria Leinonen
~~~~~~~~~~~~~~

Turvauduin jälleen Maaria Leinosen apuun, kun tarvitsin elämänviisauksia. Maaria sanoo selvästi ja kirkkaasti sen mitä ajattelee. Verraton juttu, ilman kiihkoa ja intohimoa. Kauniita runoja kauniisti kuvitettuna kokoelmassa Ilo siltana päiväsi yli, lisänimikeenä Toivon ja valon runoja. Runot on poimittu Maarian edellisistä kokoelmista, ovat vanhojen kokoelmien helmiä. Upeilla valokuvilla elävöitettyinä ovat varsinainen aarre, ja hyvä lahjakirja. Kokoelma on ilmestynyt vuonna 2008, kustantajana Kirjapaja.

Toivoa ja valoa me kaikki tarvitsemme, jotta pääsisimme myös niiden vaikeiden ja pahojen päivien ylitse, joita tiellämme kohtaamme. Niitä on meillä jokaisella. Ei kenelläkään ole niin helppoa elämää, että siinä ei koskaan olisi surua ja muita vaikeuksia; ne on annettu meille siksi, että kasvaisimme ihmisinä täyteen mittaamme. Eräänlainen fatalisti (kohtaloonuskoja) olen, vaikka paljon muuta epäilenkin---.

Sain Sylviltä haasteen, ja otan sen vastaan, mutta kirjoitan asiasta myöhemmin. Tuskin minulla on teille mitään uutta kerrottavaa, mutta saadaan nähdä sitten.

Maailmalla menee lujaa, sotauutisia Libyasta riittää, ja Japanin järistyksen seurauksia seuraamme vielä jonkin aikaa. Kotimaassa ihmetellään eduskuntavaaleja, joista en nyt rupea kannuja valamaan. Saa nähdä, käyvätkö ihmiset äänestämässä kuinka ahkerasti, se näkyy sitten vaalituloksista. Ja millainen  hallitus kasataan; se aiheuttaa meille ison joukon ikäviä yllätyksiä, niistä ei edeltäkäsin puhuta mitään. Veronmaksajat maksavat nämä joidenkin EU-valtioiden, pankkien ja poliitikkojen yhteisen katastrofin. Veronmaksaja on maksumies, jolle kaikki lusmujen laskut lankeaa. Nykyään näyttää huijaaminenkin olevan laillista puuhaa, pankitkin on saatu siihen mukaan. Siinäpä sitä köyhille iloa---.

Suomi kehuu olevansa demokratia, vaan enpä tiedä, minusta se "demokratia" on varsin kaukana suomalaisesta yhteiskunnasta. Tietysti, jos verrataan vaikkapa arbimaihin, onhan meillä toki "demokratia", edes jonkinlainen tasa-arvo naisten ja miesten välillä. Miten lienee sen demokratian laita köyhien ja rikkaiden välillä? Tai suuri- ja pienituloisten välillä? Keskituloisten veroilla tässä yhteiskunnassa pääasiassa palvelut pidetään, suurituloiset osaavat verot kiertää, ja lakeja rustataan koko ajan siihen suuntaan, ettei veroja tarvitse rikkaiden maksaa. Kun valtionveroja kevennetään, joutuvat kunnat koko ajan nostamaan omaan veroprosenttiaan. Se ei ainakaan helpota meidän syrjäalueiden ihmisten elämää. Kieroa politiikkaa, jota on toteutettu vuosia ja vuosikymmeniä. Tämän lisäksi valtio kasaa kunnille yhä lisää uusia velvoitteita, jotka maksavat rahaa. Vain rintamaiden suuret kunnat pärjäävät tässä kilvassa jollain tavoin.

Taas minä pilasin kirjoitukseni ilosta ja valosta. Arkitodellisuus ilmestyi yhtäkkiä kuvaan mukaan. Mutta silti: osatkaamme iloita kaikesta hyvästä ja kevään valosta, niistä  saamme nauttia - toivottavasti - tasapuolisesti. Tai sitten emme...

Oikein hyvää ja valoisaa viikon alkua kaikille lukijoilleni toivottaa Aili-mummo!

torstai 10. maaliskuuta 2011

Lasten kanssa, lasten ehdoilla


Kuvat: Rudof Koivu, teoksessa Rudof Koivun LUKUKIRJA (2005)

Kuin rakasta
       kaukaista ystävää
lapsuuttani ikävöin.
Joku tuoksu
       ääni väri
avaa portin
ja mustot ryöpsähtävät yli.
Ja siinä ne ovat:
tummat totiset metsät
laulavat kukkaniityt
viljapellot vihreinä
        keltaisina
        kultaisina
tuulen kämmenten keinuttamina.

Äiti ja isä askareissaan
aina lähellä
aina saatavilla
        turvallisina
        kiireettä.
Ei kiirettä kellään.
Ei edes tuulella.
        Pilvillä

Maaria Leinonen



Minun täytyi olla hyvin pieni silloin.
Halusin aapisen.
Isä lupasi sen heti kun ärräni kuulostaisi
oikealta.

Koko seuraavan päivän 
istuin lattialla rukin veressä.
Äiti kehräsi
         hyräili.
Matkin rukin hyrinää.
Toistelin ärräloruja:
         ärrän kierrän orren ympäri -

Iltapäivällä paarustin hangessa
isän luo peltoladolle,
täristin kielenkärki aristaen 
kaikki ärräloruni.

Seuraavana päivänä sen sain,
Aapiseni.
Kannessa komeili kirjava kukko.
Kuvat hehkuivat
kukkien ja sateenkaaren väreissä.
Ei koskaan mikään kirja
tuoksunut niin hyvältä.
Ollut niin kaunis.
Mikään lahja ei rakkaampi.
Se synnytti tiedonjanon.
          Sammumattoman

Maaria Leinonen
~~~~

Kävin eilen Kemiessä kampaajalla ja myöhemmin kirjastolla, mistä lainasin taas joukon runokirjoja ja pari muuta teosta. Käteeni tarttui useita Maaria Leinosen runokokoelmia, joista pari ihan kuvitettua. Näyttää olleen Maarialla onnellinen lapsuus; sellainen pitäisi meillä kaikilla olla.

Kyllä meillä useimmilla on joitain kauniita, lämpimiä muistoja lapsuudestamme, olipa se sotien jälkeen vaikka kuinka ankara ollut. Eniten muistelen aina Miina-tätiäni, jolla oli aikaa kesken töidenkin pienelle, villille tytölle. Hän pelasti ainakin yhden kerran jopa henkeni. 

Lapsi on meille annettu/ että oppisimme rakastamaan./
Että vaalisimme hänessä/ viattomuutta ja iloa,/ 
tulevaisuutta ja toivoa./ Maailman huomista./

Lapsi on meille annettu/ että osaisimme yhä ihmetellä./ Mykistyä ihmeen edessä// 

Maaria Leinonen

~~~~~

Lapsuus lähestyy vinhaa vauhtia. Saa nähdä, milloin se astuu jokapäiväiseen elämääni. Joskus olen vitsaillut, että kun dementia etenee, kirjoitan sen romaanin, johon sain nuoruudessani ainekset. Juonia olen huono punomaan, mutta voinhan kertoa vain sen, minkä olen kokenut. Siitäkin saisi järisyttävän romaanin, tuskin jättäisi ketään kylmäksi. Mutta en tiedä pääsenkö koskaan näin pitkälle---.

Omasta lapsuudestaan ei kukaan pääse eroon, vaikka sanotaan, että aina voi hankkia itselleen onnellisen lapsuuden, jälkeen päin. Tietysti, jos pystyy aivopesemään itsensä perusteellisesti---.

Lehdistä saa joskus lukea, miten vanhemmat jättävät lapsensa vielä nytkin heitteille. Pieniä lapsia on jätetty jopa autoon yksinään moniksi tunneiksi vanhempien mennessä juhlimaan ravintolaan. Miksi tällaisten ihmisten on sitten hankittava itselleen lapsia, sitä en ymmärrä. Jokainen lapsi ansaitsisi ehdottomasti hyvän ja onnellisen lapsuuden, jotta hänestä kasvaisi vastuuntuntoinen ja ehjä aikuinen. Mutta taidamme olla kaukana tästä tavoitteesta.

~~~~

Huomenna aamulla tulevat tytöt mummolaan ilahduttamaan meitä vanhuksia. Tämä viikko on ollut meillä hiihtolomaviikko, joten isot tytötkin ovat kotona. Ajattelin paistaa pannareita aidosta juusto- eli ternimaidosta. Toivottavasti lapsille maistuu tämä perinteinen maalaisherkku marjahillon kanssa. Mutta tietysti joukossa on aina joku poikkeus eli Angi.

Viikko on kohta pulkassa. Kaikille lukijoille oikein "lapsellista" loppuviikkoa toivottaa Aili-mummo!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Mennyttä naista

Taiteilija Leo Karppasen ruusuja Saihosta. Kuva: Leo Karppanen



Herra varjele meitä
toisiltamme
sillä meillä on jo ennestään
kylliksi kestämistä
itsessämme
Herra auta meitä
sotkemasta asioitamme
keskenään
sillä kaksi sotkua
ei ikinä selviä
panemalla ne samaan läjään
Herra säästä meidät
uusilta vakavilta ihmissuhteilta
sillä vanhoissakin on yhä
enemmän tekemistä
kuin kohtuudella voisi vaatia
Herra avaa meidän silmämme näkemään 
että ihminen ja ongelma
kulkevat käsi kädessä
alituisesti kinastellen
kumpi on todella vahvempi
Herra jos meidän on
sinun mieliksesi
pakko joka päivä sietää
toista ihmistä
anna hänen tulla
myöhään, lähteä aikaisin
ja siinä välissä olla
hellä, intohimoinen
hauska, ymmärtäväinen
varakas ja kohtelias
Herra opeta meitä
viihtymään hyvin
omassa seurassamme 
ja märehtimään asioitamme
yksinäisyydessä
niin ettemme syyttä suotta
piinaa ketään toista
Herra suo meille
juuri sen verran elonpäiviä
ettemme ehdi kunnolla tajuta
kuinka vajaita ja hölmöjä
me lopulta olemme
ja mitä kaikkea syvää ja ihanaa
päästimme joka hetki
sivu suumme

~~~~

Ravistele ihmistä hyvin
ennen lopullista nauttimista
Käännä pohja valoa vasten
ravistele, nostata
sakka pintaan, tarkastele
vierain silmin
ennen kuin kaadat sen
ja olet mennyttä miestä

- Tommy Tabermann -

~~~~

Runoilija Tommy Tabermann osasi sanoa asiat hauskasti ja mielenkiintoisesti, runo ei tuntunut jo ennestään moneen kertaan luetulta. Vaikka joissakin piireissä Tommyä ei edes tunnustettu oikeaksi runoilijaksi, niin kuitenkin Tommy on juuri sitä. Tommyn sanonta on tuoretta, hänellä on ihan ikioma kuvakielensä. Ei ole mikään ihme, että Tommy oli jo eläessään hyvin suosittu runoilija varsinkin naisväen keskuudessa. Miehet töllistelevät kuin ihmettä ikään, miten Tommy vie feminat mennessään eikä muille jää mitään---.

Kuulin Hannelelta, että Tommyn runoja ei ole käännetty ruotsiksi. Se on minusta vakava puute, uskon että myös ruotsalaisnaiset rakastaisivat TT:n runoja. Tommyn runokirjoista otetaan aina vain uusia painoksia. Tommyn Eroottiset runot  (2009) on koottu yksiin kansiin, niistä voi lukea Leena Lumin blogissa.

Tuskin ainakaan minun elinaikanani syntyy uutta Tabermanin veroista erotiikkarunoilijaa, tai edes sen jälkeenkään. Runoilija loi oman "tavaramerkkinsä", jota hän toteutti koko luomiskautensa ajan. Näitä runoja monet meistä rakastavat---.

~~~~


Viikko on vierinyt iltapäivisin tyttöjen seurassa. Piirakoita on maisteltu urakalla, ja loppuaika katseltu DVD:tä televisiosta. Ostin viime viikolla yhden uuden rompun Nakke Nakuttajasta, muita entisiä on kymmenittäin. Kaikkia ei ole katsottu edes kertaalleen. Ellu, vanhin lapsi, haluaa katsella erilaisia ohjelmia kuin nuoremmat sisaret, mutta nythän olikin vain Angi toisena katselemassa. Tänään tytöt menivät kaverinsa luokse iltapäiväksi, joten mummolle jää aikaa kirjoitteluun, ja vaikka vähän mietiskelyynkin. Juvosetkin ovat ahkerasti soitelleet ensi kesän tapaamisesta, ajattelin piakkoin kirjoittaa siitä täällä blogissani. Jos sukuseura on tärkeä, miksi ihmeessä kukaan ei ota siitä vastuuta?

Ulkona on ihana ilma ja kirkas, aurinkoinen sää, pakkasta alle yhden asteen. Kävin kävelylenkillä postilla käydessäni. Kevään edistyessä pitää lenkkejä jatkaa ja kävellä joka päivä, jos mahdollista.

Jälleen on esitetty mielenkiitoinen teoria ihmisten älykkyydestä ja alkoholista: Alkoholia reilusti käyttävät ovat kuulemma älykkäämpiä kuin raittiit! Anna mun kaikki kestää: Eipä ole tullut mieleen, kun olen törmännyt alkoholisteihin! He kuulemma ovat oppivampia kuin raittiit, tavalliset ihmiset. Mutta eihän nykyään olekaan tavallista olla raitis---.

Oikein mukavaa viikon jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!