lauantai 19. helmikuuta 2011

Kotikuusten kunnailla

Tohmajärven kulttuuriympäristöohjelma. Päivi Airas-Luotonen (2004)

Niin lähellä itärajaa,
eikö teitä pelota?

Joulukuun alussa -39 tulijat
eivät kysyneet.
Takana, katseen tavoittamattomissa
paikat kuin ikonit:
sortavalat, lahdenpohjat, impilahdet,
harlut ja jaakkimat.
"Osataanko täältä takaisin?"

Marraskuun ilta viisi vuosikymmentä myöhemmin.
Kirkkopihassa seppelten lasku ja siirtolaisen kiitos:
"Hyvin otitte vastaan, hyvin olette pitäneet."

Täällä, rajattoman Euroopan itärajalla
ei tarvitse pelätä, eihän?

- Irmeli Loukkaanhuhta -
antologiassa Pilvijonon keskiviivalla (1990)

~~~~

Itärajan ihminen ei enää pelkää, hän on tottunut asioimaan ja kommunikoimaan lähinaapurien kanssa. Muistan toki senkin ajan, kun täällä pelättiin, sodan muistot olivat vielä tuoreena mielessä. Tältäkin seudulta ihmiset olivat jo vähällä lähteä evakkoon, huonekaluihin oli merkitty nimet ja osoitteet. Onneksi kuitenkin eivät tarvinneet lähteä, rintamalinja kulki Ilomantsissa, jossa taisteltiin kovasti. Mutta se aika on ollut jo kauan historiaa---.

~~~~

Halusin kirjoittaa tuosta ylhäällä olevasta kirjasta, Päivi Airas-Luotosen kokoamasta Tohmajärven kulttuuriympäristöohjelmasta, jonka nimi on Kotikuusten kunnailla. Sen hyvä puoli on se, että voitte kaikki halutessanne, katsella ja lukea sitä netistä; löytyy kirjan nimellä. Kirjalla on ollut toimituskunta, mutta siltä on tainnut puuttua paljon asiatietoa kirjoittamistaan aiheista. Löysin suuren määrän virheitä jo näistä Tikkalan ja Onkamon seudun historiatiedoista. Yllätyksekseni löysin kuvan sivulla 24 olevasta Perivaarasta, jossa on kuvatekstinä: "Kylämaisema Perivaarassa 1800-luvulla". Tuo kuva on otettu varmasti syksyllä 1961, sillä silloin siihen oli tehty jo uusi tie, joka näkyy oikealla kivikujosten vieressä. Talo mäellä on vanha kotitaloni, jonka toinen pää purettiin keväällä 1962 pois. Mäellä näkyvät myös sähköpylväät, jotka tulivat maisemaan vasta vuoden 1950 aikoihin. 

Onkamon kohdalla on mainittu, että Lahnalammen isäntänä oli oli Jaakko Simonen, joka palkittiin hopeapikarilla 1819 suoviljelystä ja pitkän kiviaidan rakentamisesta. Muut oikein, mutta Jaakko Simonen asui Marttilassa Hernevaaralla, josta Lahnalampikin on lohkaistu. Lahnalammen isäntänä oli Jaakko Immonen (1814-1844), joka oli avioitunut Martti Simosen lesken kanssa. Tilan nimi oli tuolloin myöskin Immola, ei Lahnalampi. Immoset lähtivät pois Lahnalammilta v. 1841, mutta nimellisesti asiakirjoissa Immonen oli isäntänä vuoteen 1844 asti.

Jaakko Immosta pidettiin suurnoitana, josta kirjoitti mm. Lauri Saloheimo sanomalehti karjalaisessa ja Karjalan Maassa 1960-luvulla. Tarkoitus oli varmaan se, että Immonen saataisiin häädettyä pois tilalta, ja saatiinkin. Hän muutti perheineen työmieheksi Jouhkolan Hoviin ja siltä edelleen Kiteelle. Jo v. 1845 uutena isäntänä oli Martti Simonen, tosin vain 5v eli kuolemaansa asti, ja hänen perästään isäntinä olivat perilliset.

Seuraava oikea Lahnalammin isäntä oli Juho Simonen, joka kävi (1859-61) Jouhkolan maanviljelyskoulun, ja oli Tohmajärven kuntakokouksen varaesimiehenä ja kunnallislautakunnan jäsenenä (v. 1868 alkaen).

Sivulla 94 kerrotaan Vatalan Petäikön kylästä, ja Anttilan tilasta, jonka asumattomina olleet rakennukset olivat noteerattu "kulttuuriympäristön helmiksi". Tuolla tilalla asuivat vielä 1960-luvulla tätini Hilda Rautiainen perheineen. Rakennukset ovat säilyneet entisessä asussaan juuri siksi, ettei tilalla ole asuttu.On oletettu, että päärakennus on vuodelta 1799, ja se on pärevuorattu ulkoapäin. Talossa on saumapeltikatto. 

Mielenkiintoinen kirja kaikenkaikkiaan. Lahjoitin yhden kirjan metropoliitta Ambrosiukselle, joka on kovasti kiinnostunut omista juuristaan. Näin hänkin voi muistella vanhaa syntymäpitäjäänsä.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo

Ps. Juuri nyt vuonna 2015 Suomen itärajalla opetellaan uudelleen pelkäämään. Kauan sitä turvaisaa aikaa kestikin... 

14 kommenttia:

  1. Hyvä kysymys tuo: niin lähellä itärajaa, pelkäättekö? Muistan miten olin nuorena vaimona Imatralla mieheni tädin luona uudenvuoden aattona -60. Kun kaupungin ilotulitusraketit lentelivät taivaalle kosken uomasta minä hölmö pelkäsin kuollakseni, että rajan takaa tullaan samantien. Niin lujassa se pelko silloin oli. Myöhemmin Leningradissa käydessäni pelkäsin, että raja suljetaan ja minä jään sille tielleni.
    Onneksi en enää pelkää. Olen käynyt rajan takana lukuisia kertoja ja itänaapurin väki ostaa täältä kaikki vapautuvat rannat ja omakotimökit. Niin muuttuu maailma.
    Ja minä.

    VastaaPoista
  2. Hei Anja!

    Pelko on hävinnyt, mutta muistot sota-ajoista elävät vielä niin kauan kuin me vanha polvi olemme elossa.

    En ole pelännyt Venäjällä tai Neuvostoliitossa käydessäni että jättäisivät minut sinne, mutta ensimmäisillä reissuilla 1975 oltiin rajalla vastassa rynnäkkökiväärien kanssa, ja niillä osoitettiin suoraan kohti. Ajattelin silloin, että tällä tavoinko "ystävät" ottavat meidät vastaan. Tuolloin hoettiin koko ajan pienen Suomen ja suuren Neuvostoliiton välistä ystävyyttä. Aidot ystävät eivät kivääreillä osoittele toisiaan edes leikisti!

    Tuota kiinteistökauppaa minä ihmettelen, miksi venäläisille Suomessa saadaan myydä, mutta suomalaisille ei Venäjällä kiinteistöjä myydä. Minusta asia on niin tärkeä, että tasa-arvoa pitäisi ehdottomasti vaatia.

    Tuli mieleeni, Anja, kysyä, oletko sinä tuolta rajan takaa kotoisin, koska pelkäsit niin kovasti?

    Kiitos kommentistasi, Anja, ja oikein hyvää viikonvaihdetta sinulle<3

    VastaaPoista
  3. Niin ihmisiähän siellä toisella puolella rajaa asuu.
    Ei tarvi pelätä.

    VastaaPoista
  4. Sylvi!

    Näin on. Toivottavasti johtajat säilyttävät positiivisen asenteensa pieneen Suomeen, ja ettei mikään Shirinovski pääse valtaan.

    Kiitos kommentista, Sylvi, ja oikein hyvää sunnuntaita sinulle<3

    VastaaPoista
  5. Niinpä niin. Ihminen tottuu kaikkeen ja koti on siellä missä läheiset ovat.
    Pelko on varmasti kaikilla sodan kokeneilla jossain sisällä, vaikka päälisin puolin sitä ei enää näy. Itse olen vasta sodan jälkeen syntynyt, mutta monin tavoin sota on tullut minuakin lähelle. Vanhin siskoni on syntynyt -39 ja appivanhempani olivat evakkoja.
    Sairaalassa ollessaan, vähän ennen kuolemaansa, isäni pelkäsi pommikoneiden tulevan päälle ja puhui kuumeisena, että suojaan jonnekin pitäisi päästä. Siinä istuessani hänen vieressään yritin rauhoittaa häntä puhumalla, mutta näin konkreettisesti pelon syvyyden.
    ----
    Kyllä sinua olisi tarvittu siinä KOTIKUUSTEN KUNNAILLA toimituskunnassa, olisivatpa älynneet pyytää. Oletko ottanut heihin yhteyttä virheiden pohjalta? Niitähän olisi mahdollisuus korjata ainakin silloin, jos kirjasta otetaan toinen painos. Lisäliitteitäkin tehdään joskus, niitä on tehty ainakin muutamiin Karjalakirjoihin.
    Uskon kirjan menevän hyvin kaupaksi, varmasti monet Tohmajärveläiset myös lahjoittavat sitä, kuten sinäkin teit.
    ---
    Kaikkea hyvää alkavalle viikolle!

    VastaaPoista
  6. En ole rajan takaa, isäni tosin kaatui ja jäi rajan taakse pohjoiseen. En tiedä, mistä se pelko oli iskostunut mieleen, mutta ehkä vieläkin vähän varauksella suhtaudun, vaikka ei enää olisi syytäkään. Rajamuodollisuudet ovat tietysti yksi syy alitajunnan mörköihin.

    VastaaPoista
  7. Hei EilaM!

    Pelkääminen taitaa olla ihmisellä "sisäänrakennettu" ominaisuus. Kun on joskus pelännyt oikein kovasti, se jää asumaan jonnekin syvälle ihmismieleen; vai olisiko se jonkinlaista "oppimista"?

    Jokin ihmisessä muistaa kaiken kokemansa. Se voi olla piilossa vuosikymmeniä, mutta yhtäkkiä se pomppaa esiin, juuri kun sitä vähiten odottaa...
    Ehkä noin tapahtui isällesikin; ne sodan muistot tulivat eläviksi uudelleen.
    ------
    Työryhmiin otetaan vain koulutettuja ihmisiä, ei minunlaisiani. Enkä minäkään tiedä paljoa muiden kylien asioista kuin tämän oman asuinalueeni, ja senkin siksi, että olen tutkinut historiaa.

    Annoin kerran kunnaninsinöörille paperin, johon olin merkinnyt kaikki virheet, jotka löysin. Hän lupasi panna kirjan väliin korjauspaperin, mutta enpä ole sellaista huomannut. Virheitä oli aika paljon, vaikka oli vasta pieni osa kirjan virheistä.
    -----

    Kiitos kommentistasi, Eila ja oikein hyvää sunnuntaita sinulle<3

    VastaaPoista
  8. Hei Anja!

    Sitten on vähän vaikea ymmärtää tuota pelkoasi, ehkä se johtuu sitten isäsi kuolemasta sodassa. Kaikkia muistoja me kannamme mukanamme, sekä pahoja että hyviä.

    Sota on vienyt sinulta paljon, Anja, kun se vei isän. Surullista, otan osaa...

    Kiitos kommentistasi, ja oikein hyvää pyhäpäivää sinulle, Anja<3

    VastaaPoista
  9. Mukava tietoa ja paljon tietoa sinulla on Aili-mummo :)
    Kirja saattaas kiinnostaa meidän Mattiakin.

    Oikein paljon kiitoksia kommentista blogissani ja mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  10. Moikka Seijastiina!

    Elämä on oppimista<3

    Jos Matti haluaa ostaa kirjan, sen voi tilata Tohmajärven kunnasta, keskustoimistosta. Hinta on halpa, vain 10 euroa + postikulut.

    Mutta näin netin kautta on helppo tutustua teokseen, jo ennakkoon.

    Kiitos itsellesi kommentistasi, Sijastiina, ja oikein kivaa viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  11. Hymyilevä eläkeläinen21. helmikuuta 2011 klo 5.10

    Tuommoisen kotiseutukirjan arvo laskee heti, jos siinä on virheitä ja ymmärettäväähän se on, koska luotettavuus katoaa jo yhdenkin virheen takia. Tekijän pitäisi ottaa huomioon jo kirjaa kirjoittaessaan se, että ennen kaikkea paikkakuntalaiset sitä lukevat. Tarkastajiksi olisi pitänyt saada juuri sinun kaltaisiasi paikkakuntalaisia. Eikä se olisi ollut edes kovin vaikeaa, kun asioista muistavia on vielä elossa.

    Siinä on nyt taas yksi kotiseutuyhdistys tumpeloinut ja eniten historiikin kirjoittaja.

    Kyllä ne oikaisut pitäisi ehdottomasti saada sinne joksikin liitteeksi mukaan!

    VastaaPoista
  12. Moi Hymyilevä!

    Olen toki minäkin tehnyt virheitä, paljonkin. "Havuttarenkin" ensipainoksessa oli joukko asiavirheitä, mutta korjasin ne toiseen painokseen. Virheet johtuvat usein liiasta kiireestä saada työ valmiiksi. Minä hupsu, annoin toisten panna kirjan julkaisupäivämäärän, mutta ehdottomasti silloin on tarvis ottaa aikalisä. Työ pitää tehdä valmiiksi hoppuilematta, tarkastaen kaikki mahdolliset lähteet. Lähteissäkin voi olla virheitä.

    Virheetöntä sukukirjaa ei ole vielä kukaan tehnyt - eikä kukaan tule tekemäänkään. Eivät nekään, jotka niin luulevat tekevänsä---.

    Kunta on myynyt tätä kirjaa varmasti isot määrät. Minusta kunnan puolesta teoksen tarkastus olisi pitänyt tehdä ehdottomasti, mutta eipä niitä "asiantuntijoita" taida sieltä paljon löytyä;/

    Kiitos kommentistasi, Hymyilevä Tuula, ja kivaa viikon jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  13. Isopeikko!

    Oikein hyvää tätä viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥