maanantai 7. helmikuuta 2011

Kolmas retki Goaan

Matkatoverini Helena huonekaverini Tertun kanssa hindutemppelissä. Kevät 1992.
Okralaiset illallisilla pöydän ympärillä. Matkanjohtaja Helena Nieminen pöydän päässä.
Erään suuren temppelin lähettyvillä tehtiin muinaiskaivauksia. Maaliskuu 1992.
Hindutemppelin edessä ollesta kaivosta nainen nosti astialla vettä...
Eräässä katollisessa temppelissä arkussa makasi puunukke...
Huonetoverini, kuin kukkanen kukkien keskellä...
Rihkaman kauppaita Anjuunan markkinoilla maaliskuussa1992...
Matkoille lähtemisen  
ja jälleennäkemisen hetket,
elämän hetkistä kauneimmat.

Hyvää matkaa.
Sinä palaat vielä.

Eeva Heilla: Tässä iässä (2009)
Anjuunan markkinat keväällä 1992...

Lapsia me varoitamme tulitikkuleikeistä,
vaikka itse leikimme tulella.

Olemme unohtaneet kuinka jo viisivuotiaana
elämä ilman aakkosia
talletti meihin tapahtumia,
iloisia
mutta myös monia murheita,
lähtemättömin värein maalattuja.

Eeva Heilala: Tässä iässä (2009)


...ja kauppa käy kuin siimaa...
Menossa isompaan ja hienompaan hindutemppeliin...
Yhä edelleen Anjuunassa; nautakin oli lähtenyt markkinoille...

Niinpä minä palasin vielä, mutta HÄN oli lähtenyt iäksi luotani pois. Tuonilmaisiin. Se oli minun Goan matkani paluun yllätys. Kuuden ja puolen viikon kuluttua siitä on jo 19 vuotta. Minun lapseni, joka oli lähtenyt iäisyysmatkalleen yksin, omasta tahdostaan.

Tein surutyötä seitsemän piinallista vuotta, melkein sekosin. Sitten pääsin jo hieman eteenpäin, sanoin jäähyväiset pojalleni, jota ei enää ollut. Runot löytyvät runokirjastani Hullun lehmän tanssi (1999).

Enkelit, pienet enkelilapset,/ kantakaa rakkaani Tuonenvirran yli./ Hyvät kiltit enkelit,/ lohduttakaa lastani. Minne hän meni/ minä en voi häntä seurata./ Kiltit pienet enkelit,/ viekää lapseni kukkaniitylle/ poimimaan ilonkukkia./ Hänellä oli niitä/ liian vähän elämässä./ Hyvät enkelit, varjekaa/ minua katkeruudelta ja itsesääliltä.// AN 

Lisää kuvia ja tekstiä Goasta löytyy tästä.

Elämä on matka, on sanottu. Joillakin se voi olla hyvin suunniteltu koko loppuiäksi. He kehuvat hallitsevaansa  elämäänsä, mutta varmaan he hallitsevat myöskin kuolemaa. Oma mietelauseeni on: Ei ihminen hallitse elämää, vaan elämä (hallitsee) ihmistä. Minusta se on totta. Nykyään ihminen on vähitään kuin Jumala, kaikkivoipa ja itsevaltias. Niin suureen hallintaan en usko yhdenkään ihmisen pystyvän, vaikka olisi kuinka mahtava ja "kaikkivoipa". Ahneinkin diktaattori suistuu valtaistuimeltaan, kun aika on tullut. Ihminen ei ole mitään omasta voimastaan. "Ihminen on vain ihminen", lainatakseni Tatu Pekkarisen Peräkylän profeettaa. Ihminen on heikko ja särkyvä olento.

Kaikilla meillä on omat heikkoutemme. Jos olisimme niin mahtavia ja kaikkivoipia, ei meillä kenelläkään olisi heikkouksia, vaan vahvuuksia. Silloin todellakin voisimme hallita elämäämme.

Kävin eilen sanan ääressä, ja siellä meidän käskettiin olla arkienkeleitä, mikä on tämän vuotisen Yhteisvastuukeräyksen motto. Hienoa, jos muutamalla killingillä pääsee enkeliksi, mutta voi sillä pienelläkin rahasummalla tehdä jotain hyvää nuorille ihmisille. 
Yksinäisyyden torjunta on tärkeää myös lapsille ja nuorillemme. Monet lapsistamme ja nuoristamme suistuvat epätoivoon, joka saa heidät tekemään jopa äärimmäisen pahoja tekoja itselleen, ja lähimmäisilleen.

Näissä merkeissä toivotan lukijoille oikein hyvää alkavaa viikkoa!  Aili-mummo

14 kommenttia:

  1. Hymyilevä eläkeläinen7. helmikuuta 2011 klo 9.55

    Tässä elämän juhlahumussa me ihmiset kaikin tavoin yritämme unohtaa, että olemme kuolevaisia. Harva meistä osaa puhua kuolemata luontevasti. Sinä uskallat puhua poikasi kuolemasta, vaikka taatusti jokainen sana on tuskaa täynnä. Mutta rakkaus säilyy ja sekin on aina mukana puheessasi. Syvästi tuntevana jaksat kantaa huolta vielä kaikista lapsista ja nuorista.

    Näin meidän kaikkien pitäisi tehdä. Nuorissa on kuitenkin tulevaisuus. Uskon, että me kaikki ikääntyneet ihmiset olemme jonkin verran arkienkeleitä.

    PS. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  2. Voi sentään. Peikko on sanaton.

    VastaaPoista
  3. Hei Hymyilevä Tuula!

    Joillekin elämä on yhtä juhlaa. Minulle juhla on ollut jokapäiväistä työtä ja arkea. "Silloin se on parasta ollut, kun on työtä ja tuskaa ollut", sanotaan; ja taistelua joka päiväisestä leivästä ja olemassa olosta.

    Kun menettää jonkun hyvin läheisen, tietää sen ettei rakkaus koskaan häviä. Elämä on kipeä runo, mikä jokaisen meistä on opeteltava elämään.

    Mitä muuta toivoa enää on kuin lapset ja nuoret? Onneksi he ovat olemassa, tehkäämme heidän hyväkseen parhaamme. Elämä jatkuu heidän kauttaan ja heidän jälkeläistensä kautta.

    Oikein sanoit, Hymyilevä, että me ikääntyneet olemme - ainakin jossain määrin - niitä arkienkeleitä.

    Sinä Hymyilevä kasvattajana, tiedät ja ymmärrät, nämä nuorten asiat paremmin kuin minä.

    Kiitos kommentistasi ja hyvää viikon alkua sinulle, Tuula<3

    VastaaPoista
  4. Moi Peikko!

    "Sellaista elämä on", sanoo Junnu tai joku muu laulussa.

    Kiitos Peikko osanotosta<3

    VastaaPoista
  5. Otan osaa.
    Kauniit kuvat.
    voi kun muistaisimme että emme elä täällä ikuisesti,
    eläisimme varmasti parempaa elämää.
    Olemme kaikki heikkoja itsessämme , mutta Jumalassa vahvoja.

    lainaus:
    Vasta kuin voit olla äärimmäisen herkkä ja pehmeä,
    voit olla äärimmäisen kova ja vahva. -Zen
    siunausta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Voi Aili-mummo, olen murheellinen lapsesi vuoksi, sitä ei pitäs koskaan vanhemman joutua kokemaan :(
    Suru on mieletöntä varmasti, minä en selviäisiä kyllä.
    Niin kaunis tuo runo alla ♥

    Mutta mukavia matkakuvia sinulla kivojen runojen kera, pitää katsoa jos löytäisin tuon kirjan ,pistän mieleen :)

    Iloa päiviisi ja hyvää tätä viikkoa Aili-mummo ♥

    VastaaPoista
  7. Hei Sylvi!

    Kiitos osanotosta ja lämpimistä sanoistasi! Suru on, mutta enää se ei hallitse elämää; tosin surun vaikutus kestää koko loppuelämän.

    Näin vanhana uskaltaa sanoa olevansa heikko,luuloja ei ainakaan enää ole.

    Kiitän muutamia ystäviäni siitä, että he auttoivat minua vaikeimpina hetkinäni. Jokaisella meistä pitäisi olla sellaisia ystäviä.

    Pitää luottaa Jumalaan ja kohtaloon.

    Tuo lause herkkyydestä ja kovuudesta on kyllä totta.

    Kiitos kommentistasi, Sylvi, ja siunausta elämääsi<3

    VastaaPoista
  8. Moi Seijastiina!

    Ihan totta mitä sanoit: Ei pitäisi yhdenkään vanhemman joutua kokemaan lapsensa kuolemaa. Se on julminta, mitä ihmiselle saattaa tapahtua. Lapsensa mukana hautaa samalla osan itseään ja omaa sieluaan.

    Jos tarkoitit minun runokirjaani, niin niitä saa ainakin Joensuun kirjastosta, jos jostain muualtakin.

    Nämä matkakuvat ovat ihania. Sain postia ystävältäni Helenalta, joka oli mukana Goan retkellämme silloin, ja on käynyt siellä kolmannen kerran juuri muutama viikko sitten---.

    Kiitos kommentistasi, Seijastiina, ja oikein kivaa viikon jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  9. Hei Aili-mummo. Olen joskus aikaisemminkin piipahtanut blogissasi ja tulin jäädäkseni. Minuun niin kolahti paitsi Heilalan runot (lempirunojani) kuin kertomuksesi poikasi menetyksestä. Olen itse kokenut saman ja tiedän myös, ettei mikään tämän jälkeen ole niin kuin ennen. Suru ei näy enää joka päivä mutta se asuu sisimmässä lopun ikää. Eikä vastauksia kysymyksiin ole. Onneksi arki kantaa ja ikävän kanssa oppii elämään.
    Matkakuvat Goasta on hienoja, en ole siellä käynyt, vaikka Intiassa yli yön kerran ollutkin.
    Hyvää ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  10. Ihminen on heikko ja särkyvä olento.

    Elämä kuljettaa kaikenlaisia polkuja, on ylämäkeä ja vähän alamäkeä, on murhetta iloa ja kuolemaa.

    Niin katoavaista kaikki, vain lainaa. Mitään ei voi ikuisesti omistaa, eikä täältä mukaansa saa mitään.

    Kun oms lapsi kuolee, äidin sydän särkyy. Suru on aina olemassa, senkin jälkeen kun tuska loppuu.
    Muisot ovat, mutta ei poismennyttä, on vain suuri Miksi, kesken elämän?

    Ihminen ei määrää elämäänsä, vaikka itseviisaat sanovat, että jokainen valitsee itse; ei
    voi valita, kun ei ole valinnan varaa, elämä voi viedä kenet tahansa tien päähän, eikä takaisin jaksa kääntyä.

    Kuolemaa ei punnita ihmisten puntarilla. Uskon oikeudenmukaiseen punnitsijaan, joka on kuolemankin voittanut, ja Jumala sallii tai on sallimatta, kuinka ja koska, täältä kukin lähtee.
    Sattumaa ei ole Elämä eikä Kuolema.

    On Tärkiä asia saada olla
    se Arkienkeli nuorille!
    Helposti tänä aikana nuoret
    ajautuvat itsetuhoon kun ei ole yhteiskunnassakaan tulevaisuuden toivoa, niin siinä häviää silloin elämän ote.


    Voimia ja jaksamista ja
    aurinkoisia päiviä, Sinulle, Aili-mummo!

    VastaaPoista
  11. Hei Anja!

    Tervetuloa, Anja, keskustelemaan ja kommentoimaan!

    Suru jää asumaan meidän menetyksen kokeneiden äitien sydämiin. Olen ajatellut, että uskovilla äideillä on hiukan helpompaa, kun tietää mihin nojata. Sanotaan, että usko siirtää vuoria, enkä sitä epäilekään...

    Mutta vaikka menetys on ollut suuri, on sen kanssa elettävä, joka päivä. Suru muuttaa ihmisen personallisuutta, ja vie monista asioista ilon; mutta iloitakin pitäisi osata. Iloitkaamme siitä, mitä meillä yhä on, se tuttu ja turvallinen arki ja lapsenlapset.

    Intiassa oli elämys käydä, minäkin iloitsen näistä kuvista.

    Kiitoksia kommentistasi, Anja, ja oikein hyvää sunnuntaita sinulle<3

    VastaaPoista
  12. Herne!

    Totta on, mitä tuossa sanot: olemme heikkoja ja särkyviä olentoja. Varsinkin nyt vanhana sen kokee hyvin elävästi, kun voimat vähenevät vähän kerrallaan.

    Nuoren ihmisen kuolema järkyttää aina, mutta eniten silloin, kun hän on oma lapsi.

    Emme voi sanoa: Hallitse elämäsi, koska emme voi sitä hallita, vielä vähemmän voimme hallita kuolemaa.

    Sinulla, Herne, on uskosi, joka kantaa sinua vaikeitten aikojen yli. Toivoisin, että minullakin olisi sellainen usko ja luottamus Kaiken Antajaan, että se olisi voimanlähteeni elämässä ja kuolemassa.
    "Sattumaa ei ole Elämässä eikä Kuolemassa", sinä sanot. Varmaan lienee niin...

    Lapset ja nuoret ovat kalleinta, mitä meillä on; siksi on hyvä olla arkienkeli<3

    Voimia sinullekin, Herne!

    Kiitos kommentistasi, ja oikein hyvää sunnuntaita sinulle<3

    VastaaPoista
  13. Luen aina kaikki päivityksesi, vaikka aina en ehtisikään kommentoida. Tähän haluan kuitenkin kirjoittaa jotain.

    Kaikki sisarukseni ovat minulle todella läheisiä, ja kun yhden siskoni poika poistui täältä omasta tahdostaan 17 vuoden ikäisenä, oli kuin maailma olisi pysähtynyt. Siskoni on vieläkin kärsinyt ajoittaisesta masennuksesta, se oli niin kova juttu. Vieläkään en voi ajatella pojan kohtaloa ilman kyyneleitä, joten ymmärrän jotain menetyksestäsi. Me kysymme; Miksi? emmekä saa vastausta.
    Olet aivan oikeassa siinä, että nykyisin ihmiset asettavat itsensä jo Kaikkivoivan asemaan. Kuitenkaan emme tiedä päivää, emmekä hetkeä. Maallisesta rikkaudesta ei todellakaan ole mitään hyötyä poistuessamme täältä ajallamme.

    Voimia elämääsi, olet tärkeä niin monelle!

    VastaaPoista
  14. EilaM!

    Valitettavasti näitä surullisia lastemme kuolemia tapahtuu, eivät ne lopu. Jälkeen päin tunnemme hirveää syyllisyyttä ja murhetta vuosikausia; monet jäävät lääkekoukkuun loppuiäkseen.

    Omat voimat eivät riitä tämän asian työstämiseen, on vaara, että surija menehtyy suruunsa. Siksi ystävät ovat tärkeitä, kunhan he eivät loiki karkuun menetyksen kohdannutta.

    Sisaren lapsi on lähiomainen sinulle, Eila, joten surusi ja menetyksesi on suuri. Suru kanssa voi elää, kunhan tekee surutyön urheasti. Elämä kuitenkin muuttuu, ja joskus persoonallisuuskin (kuten minulle kävi).

    Voimia sinullekin Eila, että jaksat elämässä eteenpäin. Sinulla on jäljellä vielä paljon: aviomies ja ne ihanat lapsenlapset, joita hoidat ahkerasti.

    Kiitos lämpimistä sanoistasi, ja oikein lämmintä ystävänpäivän iltaa sinulle<3

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥