lauantai 29. tammikuuta 2011

Kaisa-mummosta muuhun sukuun

Isäni äiti, Kaisa Liisa Juvonen o.s. Kauppinen (1850-1936)

Tuntuu juhlavalta,
että joku vielä kuolemanikin jälkeen
lukee ajatuksiani, ehkä samaistuu niihin.

Ihminen,
aina tasavertainen, eläimiä ylempi,
koettaa onnettomuuden sattuessa valita
parhaan mahdollisen suojan
- jopa rukoukseen.
Etsii ja etsii,
eikä ainoastaan lennä matalalla
kuin pääskynen sateella.

Eeva Heilala: Tässä iässä (2009)


Perivaaran Juvolan lehmiä haetaan laitumelta Opotan pellosta kesällä 1963.

Vanhoilla, huonolypsyisillä lehmillä
olivat omat laitumensa.
Siellä ne haukkasivat kastikasta,
huiskivat hännillään,
eivätkä tienneet tulevasta automatkasta mitään.

Nuoret ja hyvälypsyiset kahlasivat apilassa,
saivat kunnon tissien pesun
ja jauhoja aamuin illoin.
Niiden tuotoksia tarkasteltiin,
kahvipöydässäkin niistä keskusteltiin.
Aina matkoilla ja hautajaisissa
innostunut emäntä tai isäntä saattoi
puhua rakkaasta lehmästään.

Kelpasi puhua,
kovalla työllä pitivät talon pystyssä,
kansan leivässä
ja vasikat hyppelivät omissa karsinoissaan.

Jako kuin tämän päivän
ihmiskunnassa.

Eeva Heilala kokoelmassa Tässä iässä (2009).

~~~~

Vähän nostalgiaa noissa vanhoissa valokuvissa. Mummo, isän äiti, istumassa lahon talonsa seinustalla Perivaarassa joskus 1920 - ja 1930- lukujen tienoilla. Ainoa elossa oleva poika, Oskari Juvonen (1883-1969), eli vanhan pojan elämää sisarensa Miinan ja äitinsä Kaisan kanssa. Hanna-sisar (1895-1970) eli myös samassa taloudessa syntymäkodissaan vuoteen 1928 saakka, jolloin avioitui työmies Otto Karjusen (1891-1946) kanssa. Isä kertoi ostaneensa mökin nuorelle parille Hernevaaralta Hannan perintöosuudella, missä perhe asui ja pariskunta sai kolme poikaa, joista vanhin kuoli.

Olen kertonut joskus tässäkin blogissa, että mummo harrasti karjataikoja, ja varmaan muitakin taikoja. Mummolla oli taikapussi, jota säilytettiin vielä mummon kuoleman jälkeen vanhan Juvolan talon ison kammarin kellarissa. Siinä oli monen sortin juttuja, eläinten (ehkä karhun) kynsiä, suden tai muun eläimen hampaita sekä joitain oudolle haisevia riien ja raanin kääreitä, ja muuta sälää. Kaiken tarkoitus on ollut eläinten ja ihmisten parantaminen. Keväällä karjaa ulos laskiessa Kaisa nousi ylös navetan oven päälle hajareisin seisomaan pitäen kiinni navetan räystäästä, ja yksi lehmä kerrallaan talutettiin tästä "portista" ulos. Taian tarkoitus on ollut suojella lehmiä metsän pedoilta, käviväthän lehmät salolla "väljänmehälä" eli aitaamattomalla metsälaitumella. Kiirastorstaina "ajettiin Kiiraa" eli paha pois kiertämällä tulisoihdun kanssa navettaa kolme kertaa myötä- ja vastapäivään. Ehkäpä näin haluttiin torjua trullien ja muun pahan tuomat tuhot. Ennenhän uskottiin, että kateellinen ja pahansuopa ihminen voi "pahalla silmällä" katsottuaan viedä karjaonnen ja terveyden sekä ihmisiltä että eläimiltä. Siksi niitä vastaan oli suojauduttava. 

Naapurin tyttö, Martta Laasonen (o.s. Simonen) kertoo Havutar, hyvä emäntä teoksessa, muistoja mummon karjataioista. Kovasti on naapurissa oltu kiinnostuneita näistä naapurin mummon puuhista---.

En tiedä sitä, tekivätkö Kaisan tyttäret vielä taikoja, mutta Martta väittää ainakin isän osallistuneen mummon taikapuuhiin. Sen tiedän, että Miina-täti oli mahdottoman taikauskoinen. Kun joku sanoi: "Lehmät tulloo pihhaan", täti ränkäisi siihen heti, "Persiis suuhus!"  Minna-tädistä olen aikaisemminkin jo kertonut, kertaan tässä vanhoja asioita.
~~~~

Löysin taas netin välityksellä yhden sukulaisen Turusta, tai paremminkin, hän löysi minut. Nämä Hilda-tädin jälkeläiset ovat pysytelleet omissa oloissaan vuosikymmeniä. Äidin sukua olen oppinut tuntemaan sukututkimuksen kautta ja olen saanut monilta sähköpostiakin tehdessäni sukutarinaa Kontkasista. Suku on kumma juttu, se laajenee koko ajan kuin rengas vedessä. Hyvin usein ihmiset ovat hukanneet juurensa, mutta vanhempina he tavallisesti rupeavat etsimään niitä. Nuoret ihmiset ovat harvoin kiinnostuneita sukulaisistaan, mutta toki heitäkin on.

Sukututkimus on pitkäjänteistä toimintaa, siihen pitää uppoutua ja keskittyä. On oltava paljon innostusta asiaan, jotta jaksaa pakertaa työn "valmiiksi", mutta se ei kuitenkaan tule koskaan valmiiksi, vaan tapahtumia tulee kaiken aikaa. Ja näyttää siltä, että vieläkin ollaan kiristämässä sukututkimuksen sääntöjä. Mutta harrastuksena ja epävirallisesti voi koota itselleen tietoja melkein mistä vain. Sellaista sukututkimusta, jossa ei ole tehty virheitä, ei ole missään. Väite on puhdasta hölynpölyä.

Jälleen uusi sunnuntai tulossa. Oikein hyvää lauantai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!


14 kommenttia:

  1. Hymyilevä eläkeläinen29. tammikuuta 2011 klo 8.48

    No, johan tuo selvisi, mistä sinun runonlaulajanlahjasi periytyvät; siinä istuu mummo, isän äitisi valokuvassa. Oikea noita, joka taisi loitsut, parantavat temput. Runohan aina parantaa vielä nykyäänkin ja harva sen teon taitaa. Velhon sisua sinussa on muutenkin.

    Itse olen löytänyt yhden sukulaiseni, tai tämä sukulainen minut sen typerän Facebookin kautta. Olen niin vieraantunut kaikista sukualáisita, että tuntuu hirmuiselta, jos nyt pitäisi johonkin tutustua. Tämä tuntuu sinusta tietysti täysin hassulta, mutta niin se vain on: sukuunkin täytyy tottua pienestä pitäen.

    Hauskoja mutta tehokkaita nämä muinaiset karjan terveenä pitämiseen liittyvät taiat. Ja itse asiassa ei tuosta ajasta niin kauhean kauan ole...

    VastaaPoista
  2. Peikkojakin luultiin ennen tuhmiksi. Vaikka ne ovat vaan vähän ilkeitä. Niih.

    VastaaPoista
  3. Ihana vanha kuva.♥
    Kauniit runot.

    Kiitos samoin sinulle oikein hyvää lauantai-iltaa

    VastaaPoista
  4. Vanhat valokuvat on minusta ihania, voisin katsoa niitä tuntikausia ja miettiä sitä elämäntarinaa, mikä niihin liittyy :)
    Sukututkimusta olen myös miettinyt, että olispa mielenkiintoista alkaa tutkimaan omaa taustaa, aina vaan jää, ja onhan se varmaan hankalaa, tai miten sen nyt ottaa.
    Mukava tarina :)

    VastaaPoista
  5. Loistavia kuvia Kaisa-mummosta ja Juvolan lehmistä. Kuka lienee ollut kuvaaja?

    VastaaPoista
  6. Moi Hymyilevä!

    Mummon runonlaulajan lahjoista en tiedä, mutta olen kuullut hänen sopottaneen loitsuja. Ainakin lahjakkaita jälkeläisiä mummolla ja ukillani Mikko Juvosella on ollut, ja hyvämuistisia. Myös isä oli erittäin hyvämuistinen ihminen, kehui hänellä olevan "valokuvamuistin" eli näkömuistin ja uskoin sen. Oma muistini voi olla sekalaista lajia, perustuu paljon kuuloonkin.

    Runot ovat - ainakin minulle -
    purkautumistie.

    Velhoista olen aina tykännyt, ja mummooni olisin halunnut ehdottomasti tutustua, mutta hän kuoli melkein kuusi vuotta ennen syntymääni.

    Sinulla Hymyilevä on ollut siis Facebook kausi, itse en ole "uskaltanut" tai oikeastaan halunnutkaan liittyä siihen. Olen kuullut niin paljon huonoa sen ylläpitäjistä. Ilman toimeksiantoa FB lähettää ystäväksi liittymisilmoituksia, kuten minullekin tuli kerran. Itse asianomainen sanoi, ettei hän ole sitä kyselyä lähettänyt, mutta kas, FB lähetti kyselyn ihan itse!?

    En tiedä ovatko sukulaiset parempia ihmisiä kuin muut, tuskin ovat. Mutta kiva on törmätä sukulaiseen vaikkapa 50 vuoden jälkeen, ja kuulla hänestä jotakin.

    Eihän yksi ihmisikä ole pitkä aika näissä jutuissa. Muuan viisas ystävä sanoi, että nekin ovat suojeluksen pyytämistä korkeammilta voimilta, siis suojautumiskeino.

    Kiitos kommentistasi Hymyilevä, ja oikein hyvää sunnuntaipäivää sinulle<3

    VastaaPoista
  7. Kiitos Sylvi, lämpimistä sanoistasi:D

    Oikein hyvää sunnuntaita sinulle ja kiitos kommentistasi<3

    VastaaPoista
  8. Moi Peikko!

    Ilkeitäkö? Se vasta oli uutinen minulle;O

    Miksi;?

    Kiitos kommentista, Peikko<3

    VastaaPoista
  9. Moi Seijastiina!

    Minustakin omien juurien tunteminen ja tuntemaan oppiminen on ollut hyvin tyydyttävä asia. Monenlaisia yllätyksiä on löytynytkin;?

    Tuossa mummon lapsuudessa olisi vielä radikaalimpi tarina kuin tämä; minullekin oli salaisuus, kunnes löysin sen itse arkistosta ;/

    Ehkä sinulla eläkkeellä jää aikaa siihen tutkimusjuttuun, mutta siihen voi jäädä koukkuun---.

    Oikein hyvää sunnuntaita sinulle, Seijastiina, ja kiitos kommentistasi<3

    VastaaPoista
  10. Hei Erkki!

    Mummon kuvan ottajaa en tiedä, voi olla kyläkuvaaja Yrjö Martikaainen, joka niihin aikoihin kuvaili Tikkalassa.

    Alakuvan ottaja oli mieheni Mauri, olimme jo silloin avioliitossa.

    Kiitos kommentistasi, Erkki, ja hyvää sunnuntaita sinulle<3

    VastaaPoista
  11. Jotakin sellaista sanatonta perusjämäkkyyttä Mummossasi on. Jotakin, mikä on monissa tuulissa ja myrskyissä saatu,ja sen huomaa.

    Todellakin hieno kuva Mummostasi. Valokuvat ovatkin melkein ainutta, mitä enää on jäljellä menneistä, ja sukulaisista, joita ei koskaan edes ehtinyt tapamaan.

    Pelastin meidän vintiltä äidin vanhat valokuva albumit, jotka velipoikani olisi muuten heittänyt menemään, kun ei kerta ketään kuvissa tuntanut.

    Olen itsekin miettinyt sitä sukututkimusta, juuri äidin suvun suhteen, olisi
    mielenkiintoista saada tietää äidin äidin Luusina-mummon sukuhaaroista, ja äidin isän suvusta muutakin kuin Amerikkaan muutto.

    Valokuvat puhuvat jotakin,
    ja se jo saa ajatukset surraamaan uteliaisuudesta,
    mitä missä ja milloin!

    Oikein huvittaa tuo taikauskoisuus! Monella ulkomaalaisella on suomalaisista sellainen käsitys, että ollaan oikein taikauskoista lajia.

    On siinä varmaan perää,
    elukoita piti suojella
    niillä loitsuilla,
    ja omansa puolta pitää,
    kun karjaa ei voitu kirkkoonkaan kiikuttaa,
    niinkuin katolilaisissa maissa vieläkin tehdään!:)

    VastaaPoista
  12. Moi Herne!

    Minusta mummo muistuttaa tyttäriään eli oikeastaan päinvastoin, ainakin ulkonäkönsä suhteen. Ukista ei ole edes valokuvaa, hän kuoli jo 1902 hieman yli 50v.

    Kaisa-mummo eli 87v., vaikka oletan hänelläkin olleen aikuisiän diabeteksen kuten kaikilla tyttärilläänkin oli. Kumma kyllä, isällä ei ollut sokeritautia.

    Kuvan menettävät arvonsa, jos kukaan ei merkitse niihin ketä ne ja milloin esittävät. Eiväthän tulevat sukupolvet voi sitä millään muutoin tietää.

    Joten, Herne, kirjoita kiireesti niiden vanhojen kuvien viereen ketä ja mahdollisesti missä ja milloin ne esittävät. Tärkeintä on tietysti tietää henkilön nimi. Minä sain osan tuntemattomista talon kuvista tunnistettua erään sukulaisen avulla. Se oli suuri ilo.

    Jos kaikki sukuhaarat tutkitaan, puuhaa riittää vuosikymmeniksi eikä pääty koskaan. Voisi ottaa vaikka yhden sukuhaaran kerrallaan---.

    Sinua on sukua ihan Amerikassa asti! Oletko koskaan käynyt sukulaisiasi katsastamassa? Olisi oikein hyvä saada heidät sukututkimukseen mukaan. Sadan vuoden kuluttua suku on varmasti laajentunut jo monta sukupolvea, ja jää helposti unohduksiin.

    Taikausko on jollain tasolla kiinnostavaa, vaikka itse ei olisikaan sellainen. Tiedän ettei sillä ole tarkoitettu pahaa. Loitsut sisältävät kääntymistä myös Jumalan ja Jeesuksen puoleen. Ennen kristinuskoa ei tietysti näin ole ollut, onhan se ollut alkuperäistä kansanuskoa.

    Karja kirkotetaan, vai? Mitäpä jos veisi lehmäkarjan kirkkoon, mahtaisivatko laskea?

    Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi, Herne, ja oikein hyvää alkavaa viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  13. Miesvainaan sisko oli ukkonsa kanssa Espanjassa pääsiäisen aikoihn yhtenä vuotena, ja olivat ihmeissään, kun väki toi lampaitaan ja lehmiään ja muita elukoitaan kirkkoon siunattavaksi.

    No, tässä on Suomikin jo
    samalla linjalla:),
    http://www.hskp.net/index.php?module=view_selected_news&type=current&id=205&news_id=285

    Pirteää Helmikuuta Sinulle!

    VastaaPoista
  14. Moi Herne!

    Kiitos vastauksestasi ja linkistä!

    Katson tuon heti miten netistä;)
    Oikein makeita unia sinulle, Herne<3

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥