lauantai 29. tammikuuta 2011

Kaisa-mummosta muuhun sukuun

Isäni äiti, Kaisa Liisa Juvonen o.s. Kauppinen (1850-1936)

Tuntuu juhlavalta,
että joku vielä kuolemanikin jälkeen
lukee ajatuksiani, ehkä samaistuu niihin.

Ihminen,
aina tasavertainen, eläimiä ylempi,
koettaa onnettomuuden sattuessa valita
parhaan mahdollisen suojan
- jopa rukoukseen.
Etsii ja etsii,
eikä ainoastaan lennä matalalla
kuin pääskynen sateella.

Eeva Heilala: Tässä iässä (2009)


Perivaaran Juvolan lehmiä haetaan laitumelta Opotan pellosta kesällä 1963.

Vanhoilla, huonolypsyisillä lehmillä
olivat omat laitumensa.
Siellä ne haukkasivat kastikasta,
huiskivat hännillään,
eivätkä tienneet tulevasta automatkasta mitään.

Nuoret ja hyvälypsyiset kahlasivat apilassa,
saivat kunnon tissien pesun
ja jauhoja aamuin illoin.
Niiden tuotoksia tarkasteltiin,
kahvipöydässäkin niistä keskusteltiin.
Aina matkoilla ja hautajaisissa
innostunut emäntä tai isäntä saattoi
puhua rakkaasta lehmästään.

Kelpasi puhua,
kovalla työllä pitivät talon pystyssä,
kansan leivässä
ja vasikat hyppelivät omissa karsinoissaan.

Jako kuin tämän päivän
ihmiskunnassa.

Eeva Heilala kokoelmassa Tässä iässä (2009).

~~~~

Vähän nostalgiaa noissa vanhoissa valokuvissa. Mummo, isän äiti, istumassa lahon talonsa seinustalla Perivaarassa joskus 1920 - ja 1930- lukujen tienoilla. Ainoa elossa oleva poika, Oskari Juvonen (1883-1969), eli vanhan pojan elämää sisarensa Miinan ja äitinsä Kaisan kanssa. Hanna-sisar (1895-1970) eli myös samassa taloudessa syntymäkodissaan vuoteen 1928 saakka, jolloin avioitui työmies Otto Karjusen (1891-1946) kanssa. Isä kertoi ostaneensa mökin nuorelle parille Hernevaaralta Hannan perintöosuudella, missä perhe asui ja pariskunta sai kolme poikaa, joista vanhin kuoli.

Olen kertonut joskus tässäkin blogissa, että mummo harrasti karjataikoja, ja varmaan muitakin taikoja. Mummolla oli taikapussi, jota säilytettiin vielä mummon kuoleman jälkeen vanhan Juvolan talon ison kammarin kellarissa. Siinä oli monen sortin juttuja, eläinten (ehkä karhun) kynsiä, suden tai muun eläimen hampaita sekä joitain oudolle haisevia riien ja raanin kääreitä, ja muuta sälää. Kaiken tarkoitus on ollut eläinten ja ihmisten parantaminen. Keväällä karjaa ulos laskiessa Kaisa nousi ylös navetan oven päälle hajareisin seisomaan pitäen kiinni navetan räystäästä, ja yksi lehmä kerrallaan talutettiin tästä "portista" ulos. Taian tarkoitus on ollut suojella lehmiä metsän pedoilta, käviväthän lehmät salolla "väljänmehälä" eli aitaamattomalla metsälaitumella. Kiirastorstaina "ajettiin Kiiraa" eli paha pois kiertämällä tulisoihdun kanssa navettaa kolme kertaa myötä- ja vastapäivään. Ehkäpä näin haluttiin torjua trullien ja muun pahan tuomat tuhot. Ennenhän uskottiin, että kateellinen ja pahansuopa ihminen voi "pahalla silmällä" katsottuaan viedä karjaonnen ja terveyden sekä ihmisiltä että eläimiltä. Siksi niitä vastaan oli suojauduttava. 

Naapurin tyttö, Martta Laasonen (o.s. Simonen) kertoo Havutar, hyvä emäntä teoksessa, muistoja mummon karjataioista. Kovasti on naapurissa oltu kiinnostuneita näistä naapurin mummon puuhista---.

En tiedä sitä, tekivätkö Kaisan tyttäret vielä taikoja, mutta Martta väittää ainakin isän osallistuneen mummon taikapuuhiin. Sen tiedän, että Miina-täti oli mahdottoman taikauskoinen. Kun joku sanoi: "Lehmät tulloo pihhaan", täti ränkäisi siihen heti, "Persiis suuhus!"  Minna-tädistä olen aikaisemminkin jo kertonut, kertaan tässä vanhoja asioita.
~~~~

Löysin taas netin välityksellä yhden sukulaisen Turusta, tai paremminkin, hän löysi minut. Nämä Hilda-tädin jälkeläiset ovat pysytelleet omissa oloissaan vuosikymmeniä. Äidin sukua olen oppinut tuntemaan sukututkimuksen kautta ja olen saanut monilta sähköpostiakin tehdessäni sukutarinaa Kontkasista. Suku on kumma juttu, se laajenee koko ajan kuin rengas vedessä. Hyvin usein ihmiset ovat hukanneet juurensa, mutta vanhempina he tavallisesti rupeavat etsimään niitä. Nuoret ihmiset ovat harvoin kiinnostuneita sukulaisistaan, mutta toki heitäkin on.

Sukututkimus on pitkäjänteistä toimintaa, siihen pitää uppoutua ja keskittyä. On oltava paljon innostusta asiaan, jotta jaksaa pakertaa työn "valmiiksi", mutta se ei kuitenkaan tule koskaan valmiiksi, vaan tapahtumia tulee kaiken aikaa. Ja näyttää siltä, että vieläkin ollaan kiristämässä sukututkimuksen sääntöjä. Mutta harrastuksena ja epävirallisesti voi koota itselleen tietoja melkein mistä vain. Sellaista sukututkimusta, jossa ei ole tehty virheitä, ei ole missään. Väite on puhdasta hölynpölyä.

Jälleen uusi sunnuntai tulossa. Oikein hyvää lauantai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!


sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Miehen muotoinen vai ei?





Minä katson ympärilleni tyhjässä tuvassa./ Sohvan nurkka. Siinähän sinä./ Ei./ Sinä kuljet joka puolella, jalaton./ Tuulen askelin, ne ovat valtaisat./
Pieni kahahdus - tottahan sinä liikahtelet./ Joku tömistää sillalla./
Sinäkö tulossa nyt,/ sinun askeleesi./ Selvät ja kumeat.//

Ketään ei tule./ Paitsi että kuistilla kilisee./ Latvialaiset kellot/ kiertyvät itsensä ympäri kuin minä./ Tukahtuvat naruihinsa./ Kuin minä.//

Että on näin paljon kuultavaa./ Iltarusko./ Aamurusko./ Kaikkialla ruskottaa./
Sinä, kalpea, hukut sarastukseen./ Aamunkoittoon./ Yritä kestää se, aave.//

Kestä se, sinä täysi, elävä./ Tule./ Minä valaisen.//

Aila Meriluoto kokoelmassa Miehen muotoinen aukko (2005)

***

Olen päässyt lukemaan ystäväni Leena Lumin suosittelemaa Aila Meriluodon päiväkirjateosta Tältä kohtaa (2010) alkumetreille, ja samalla kertaa lainasin Ailan pari muuta runokirjaa, tuon edellä mainitun Miehen muotoinen aukko ja Kimeä metsä (2002). Jos haluatte lukea Ailasta enemmän, menkää linkistä Leena Lumin blogin ja etsikää sieltä hakusanalla. Sieltä löytyy varmasti paremmin kuin minun linkitetyistä blogeistani, voi niitäkin tietysti kokeilla.

Se mitä olen tähän asti päiväkirjaa lukenut, voin sanoa, että onpa todella rohkeaa ja uskaliasta tekstiä Ailalta, suorastaan uskomatonta! Runoteos Miehen muotoinen aukko on kirjoitettu aviomiehen, professori Paakkasen kuoleman jälkeen. Kuolema ei ole helppo aihe kenellekään, tiedän sen omasta kokemuksestani. Mutta asia on kohdattava ja käsiteltävä, mikäli haluaa siitä koskaan selviytyä. Raju ja väkivaltainen kuolema herättää vielä paljon enemmän syyllisyyksiä omaa itseä kohtaan, mutta näin ei ole tietenkään tässä tapauksessa. Tuntuu siltä, että Aila Meriluoto on elänyt jo tähän asti hyvin monta elämää, vuosia on lasissa paljon, mutta mieli on virkeä ja ajatukset ehdottoman kirkkaita.

On sanottu, että ihmisen tärkein sukupuolielin on aivoissa, ja voin yhtyä siihen mielipiteeseen. Lahjakkailla aivoilla voi nauttia elämästä ja seksistäkin enemmän kuin keskinkertaisilla ajatteluelimillä varustettuna. Uskomatonta miten viriili ihminen voi olla vielä vanhanakin; ainakin minulle se on ollut järkytys. Joku haluaa olla helppo nakki, ja joku toinen taas ei; siinä kaksi äärilaitaa---.

Aila Meriluoto jää historiaan pitkälti runojensa ja päiväkirjojensa kautta, vaikka on hän kirjoittanut muutakin, romaaneja ja lastenkirjoja, sekä elämäkertakirjat Lauri Viita (1974), Lasimaalauksen läpi (1986) ja Mekko meni taululle (2001). Hän on kokenut paljon elämässään, mutta ne kokemukset hän on muokannut rohkeasti kirjallisuudeksi. Ailasta voi sanoa: Legenda jo eläessään, monella tapaa.

***

Saapas nähdä, tarttuuko tämä viheliäinen flunssa mieheen, ainakin hän rykii jo. Pitäisi mummon kuntoutua työhommiin, jos/kun mies ei kykene. Omakotitalossa on aina työtä lämmityksestä lähtien, joskin lumitöissä ajoittain auttaa poika traktorin kanssa. Myös mies linkoaa omia ja Talon teitä, milloin hänelle sopii.

Naapurissakin on oltu sairaita. Ja kahdesta naapurista on asukas viety Tohmajärvelle hoitoa saamaan: niin ne talot tyhjenee.Uutta verta kylälle kaivattaisiin, varmaan joskus saadaankin---.

Oikein rauhaisaa sunnuntai-iltapäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!



torstai 20. tammikuuta 2011

Kohtaamisongelmia

Sukkia ja lapasia kullanmuruille jouluna 2010.
Tässä iässä/ olisi istuttava keinutuolissa/ ja kudottava sukkia./
Mutta olen laittanut puikot pöytälaatikkoon,/ sitonut ne punaisella nauhalla yhteen/
ja siellä ne nyt lepäävät/ kiiltävin kyljin vierekkäin./

Olen nähnyt niin monta kopallista/ valmiita sukkia,/ hyvin kauniita ja lämpimiä./
Mutta miksi ne eivät kohtaa/ paljaita ja palelevia varpaita,/
ovat vain joutilaina/ koristuksina korin pohjalla./

Miksi maailma kärsii kohtauspaikkojen puutteesta?/ 
Palelevat varpaat eivät kohtaa sukkia,/ eikä nälkäinen suu leipää,/
sota sopua/ eikä ihminen korkeampaansa.// Eeva Heilala

***

Meillä on siis kohtaamisongelmia; ongelmathan on parempi väistää useampien mielestä. Ja jos/kun on ongelma, sitä ei voi tunnustaa. Niin kuin sitäkin, että Hellillä menee päin prinkkalaa. Ennen käytiin lääkärissä yhden eli oman kunnan alueella, nyt matkustetaan matkojen päähän, jos/kun minne mahtuu. Oman kunnan lääkäriajat varaavat toisten kuntien asukkaat, hammaslääkäriin pääsy kesti yli 1,5 kuukautta, ja tilanne tietysti paheni. Proteesin painuma saattaa tulla mummolle kalliiksi, jopa uuden proteesin valmistamisen ja ostoon asti. Samoin muihin lääkäreihin ei ehdi aamulla saada aikoja, kun toisten kuntien sairaat ovat ehtineet varata meidän vähien lääkäriemme ajat. Siksi tämä sikatauti on syytä sairastaa kotona loppuun asti. 

Vuodepotilaatkin saavat kyytiä kunnasta toiseen; Helli varastaa röntgeninlaitteet, ja myy ne omiin loppumattomiin rahaongelmiinsa. Veronmaksajat maksavat veroa lakimääräisistä palveluista, joita eivät saa; autolla ajetaan satoja kilometrejä kunnasta toiseen ja sieltä takaisin.

Ottakaapa kartta eteenne ja katsokaa, miten iso alue on tämä Keski-Karjala! Matkaa tulee lähtipä minne tahansa!

Heilalan mukaan "maailma kärsii kohtauspaikkojen puutteesta" mutta minun mielestäni ihmiset ne kärsivät siitä, kuten näistä Hellin hommistakin. On helpompi kulkea ohi ja jättää toinen ihminen ja avuntarvitsija kohtaamatta. On vain kiire oman edun ajamiseen ja valtaan, jotta voisi entistä isommalta oksalta määrätä toisten ihmisten elämästä. Vaalien alla meillä on monensortin edustaehdokkaita, joista olisi tarvis osata erotella jyvät akanoista. Kuka heistä pitää sanansa eikä syö sitä heti ensi kättelyssä?

Lukekaapa Karjalan Maa-lehteä sen tämän päivän numeroa: päätoimittaja Pekka Puustinen puhuu asiaa, josta monet eivät pidä. Mutta eihän totuus koskaan ole ollut suosittu asia, vaan voiton on korjannut yleensä mehevin valhe. Karjalan Maa lakkaa olemasta jo huhtikuussa, ja Korpi-Jaakon perinne katkeaa. Kevyet mullat niiden muistolle!

Mummolta menee koko viikko harakoille tämän sairauden takia. En uskaltanut ottaa Angiakaan tänne siinä pelossa, että tartutan tautini häneen. Arvelen saaneeni taudin Rääkkylän ukin syntymäpäiviltä, missä oli mukana sairaita sukulaisia ja perheenjäseniä.

Muuten vilkaiskaapa oikealla olevasta linkistä Hymyilevän Eläkeläisen eilistä blogia. Hän puhuu Gambian miehistä ja eurooppalaisista ja suomalaisista naisista. Taas uusi näkökulma tiistai-iltana ykkösellä olleeseen ohjelmaan Tosi tarina: Bumsters. Sen voi katsoa myös Yle Areenalta, jos ette muistaneet katsoa lähetystä.

Anteeksi ettei ole virtaa riittänyt useampiin päivityksiin, mutta olen ollut ihan sippi tällä viikolla. Toivotaan että ensi viikolla olo on parempi.

Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!


torstai 13. tammikuuta 2011

Miehen mitta vai hinta?

Hotelli Kirozisen sisäpihalta Sharm el Sheikhistä.
 
Uuden puolen uima-altaita Kirozeisissa.
Egyptiläinen postikortti, aiheena ympärileikkaus (luulisin).


Janon kangastus/ liukuu kasvojesi yli./ Ne värähtävät nautinnosta/ juot kouralla vettä/ 
ja lipillä vaaranrinteen lähteestä/ olet kaivolla, juot suoraan kaivosangosta,/ ei pitäisi olla enää jano!//

Kuu pettää, kuu tietää./ Sinun kasvosi ovat unessa rauhattomat,/ sinä muistat/
kaikki vedet ovat ovat sinun muistissasi,/ kuulaat ja sameat/ ja myös mustat vedet, syvien kaivojen kaltaiset/ ne joissa asuu ennustajakala, himoittu ja pelätty/
sitä sinä ajattelet nyt,/ sitä sinä pyydystät ja pelkäät/ sen sinä saat/
se hypähtää syliisi syvyydestä, olet unikalasi saalis/ suomupeileistä puhkeavat sinun kasvosi/ unessa rauhattomat,/ sinä muistat//

Eeva Tikka: Lukittu kaivo (1989)
***
Näe minusta hyvä uni, muuta en voi antaa/ niin ohueksi on elämä käynyt/ syövyttävässä helteessä./
Janon kieli/ kiertyy käärmeenä lanteilleni/ maapallon ympäri kiristyy tulinen rengas/

mutta hyvässä unessasi minusta/ palava käärme on lanteitteni sateenkaari,/ sinä juot/
sinun lapsenkuvitelmasi/ sinun äitisi hellyys/ vihreään puuhun piilotetut salaisuudet/
ovat totta kun sinä sateenkaarelta juot,/ näe minusta se uni// 

Eeva Tikka: Lukittu kaivo (1989)

***

Tämän päivän Apu-lehdessä, numerossa 02, on Leila Itkosen juttu egyptiläisestä seksiturismista. Naiset monista maista käyvät ostamassa seksiä Egyptin turistikohteista. Hotellityöntekijät ovat nuoria ja nuorehkoja miehiä, jotka tienaavat lisää rahaa seikkailunhaluisilta turistinaisilta. Artikkeli on tehty Hurghadassa, joka Sharmea lähinnä oleva kohde Siinailla.

Kerrotaan, että nimenomaan naisturistit tekevät ehdotuksia esimerkiksi siivoojille ja muille palveluskunnalle. Meillä näytti siltä, että juuri he olisivat olleet kovin kiinnostuneita meistä mummoista, yksi yritys oli huonepalvelijan/ siivoojan taholta. Myös muut miehet alkoivat juttelemaan kanssamme, ja kyselivät kaikenlaista. Jonkin verran tämä ihmetytti minua, kaverini ei puhunut sanaakaan englantia. Emme tarjonneet kenellekään rahaa emmekä ilmaisseet halua seksiakteihin, mutta varmaankin sellaisia naisia siellä on. Lähinnä venäläiset naiset kulkivat lähes alastomina yleisissäkin tiloissa. Muslimimaa, jossa omat naiset ovat häveliäästi  kasvoja myöten verhottuna, ja turistinaiset, jotka eivät häpeä mitään!

Sen käsityksen tästä huonesiivoojasta sain, että hänellä tuntui olevan kova naisten miellyttämisen tarve. Laittelihan hän meidän iloksemme pyyheliinoista joutsenia ja sydämenkuvia, ja kantoi meille kukkia. Ajattelin, että hän teki sitä parempien juomarahojen toivossa. Ja toki hän saikin juomarahat, mutta ei sitä toista lajia.

Miehillä on Thaimaa, jossa on vastaavaa toimintaa heitä varten. Monet miehistä viihtyvät talviaikaan siellä kuukausia. Myös Intian Goassa on seksiturismi aktuelli aihe. Sielläkin nuorehkot miehet  kauppaavat itseään turistinaisille. Varmaan ympäri maapallon näitä turistikohteita löytyy kasapäin, myöskin Euroopasta.

Näin selvisi nämä turismin syvimmät salaisuudet, rahakas ammatti liukuvin työajoin miellyttää monia miehiä, ja tietysti myös naisia. Televisiosta on tullut ohjelmia Lapin seksiturismista, jonne viedään venäläisiä naisia linja-autolasteittain. Joitakin vuosia sitten puhuttiin myös Etelä-Suomen seksiturismista, jonne virolaiset ja venäläiset tulivat ansaitsemaan hieman valuuttaa.
***
Minulla on nyt flunssan oireet, ja kurkku kipeä. Toivottavasti tästä selviää muutamassa päivässä taas normaaliin elämään. Eilen iltapäivällä kävimme Onkamolla sukulaisissa päivällisillä. Oli kiva tavata Airaa ja Topia puolen vuoden perästä.

Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

lauantai 8. tammikuuta 2011

Mies, lintu ja kansainvälisyys



Helvetin hauska mies jota riitti moneksi
 (vaikka tahdoin vain yhden),
mitä teen hänellä nyt?
Opin jo kuvion, hän ei uudistu
enempää kuin minäkään.
Hän katsoo tyttöjen peppuja, 
minä miesten älyä,
yhtä seksikkäitä ruumiinosia molemmat, ei siinä ole arvostusta.
Mutta mitä me teemme toisillamme? Toisillemme? 

Aila Meriluoto

***

Tarkastan huolellisesti että lamput on sammutettu,
lasit tyhjät
ennen kuin mennään nukkumaan.
Mutta lintu jäi hihaan.
Kun asetun vuoteeseen,
se hyppää otsalleni, nokkii.

Minun rakastettuni on kääntänyt selkänsä,
hän nukkuu äänekkäästi
vaikenee
alkaa taas nukkua.
Piirrän sormellani rajan, 
tällä puolen on reviiri:
minun uneni. Älä koske.

Mutta kun suuri uni antaa odottaa itseään,
kun lehti tulee oven haavasta
ja lumiaurat alkavat äännellä,minun rakastettuni kääntyy, taittaa polvensa, koskettaa.  
Ja lintu otsalla ryhtyy laulamaan.
Se laulaa.
Laulamistaan.

Aila Meriluoto

***

Jälleen viikonlopussa, tuntuu ettei nykyisin muita enää olekaan. Mies on Ilomantsissa hautaamassa lapsenkaitsijaansa, siis ihmistä, joka kaitsi häntä lapsuudessaan. Minun kaitsijani asuu Ruotsissa. Siellä hän on viettänyt koko aikuisikänsä; kävi joitakin luokkia  oppikoulua, missä oppi hieman ruotsin alkeita. Ruotsiin meni paljon etenkin nuorta väkeä 1950-60 luvuilla, eräästä naapurista viisi tytärtä. Ovat varmaan lisääntyneet ja saaneet lapsia jo useammassa polvessa. 

Suomalaisia on muuttanut niin paljon ulkomaille asumaan, että meitä olisi paljon enemmän, jos he olisivat jääneet kotimaahan. Tuolloin suuren muuton vuosina Suomessa oli köyhää ja karua, työttömyyttä oli paljon. Oli hyvä, että työtä ja leipää löytyi läheltä, Ruotsista. Siellä oli jo teollistuminen hyvässä vauhdissa, autoteollisuus kukoisti. Työtä olivat saaneet kaikki työhaluiset, muut oli lähetty kruunun kyydillä takaisin Suomeen, kuten muuan naapurin poika. En ole kuullut hänestä moneen vuosikymmeneen.

Tiedän joidenkin pikkuserkkujeni asuvan Saksassa, joku ihan Australiassa asti. Miehen sukua löytyy Pohjois-Amerikasta, ainakin muutamia henkilöitä on sinne siirtynyt 1900-luvun alkupuolella. Kaikkia ei voi kukaan tietää; varsinkin nykypäivänä ihmiset ovat kansainvälistyneet ja työpaikat samoin. Myönnän, että uudet kulttuurit ovat kiinnostavia ja kiehtovia. Matkustaa kannattaa aina, kun siihen on hyvä tilaisuus.

Meille Itä-Suomeen on muuttanut paljon väkeä Venäjältä: olemme Suomen venäläisin kunta. Joka paikassa törmää heikäläisiin, varsinkin näin vuodenvaihteen tienoissa.
Monet heistä tulevat uuden vuoden ja loppiaisen viettoon, jolloin Venäjällä vasta on oikea joulu heidän kalenterinsa mukaan. Tilastojen mukaan Suomeen tulevista oli venäläisiä 65 % viime viikolla, ja jonoja rajalla Suomen suuntaan 2,5 kilometriä. Tullia joudutaan suurentamaan, jotta kaikki rajanylittäjät mahtuisivat asioitaan hoitamaan. Viime vuonna täältä kulki rajan yli miljoona ihmistä; ennustetaan, että pian on kaksi miljoonaa henkeä, jos/kun viisumipakko poistuu.

Alkuviikosta kuoli kaksi venäläisnaista Onkamossa autokolarissa. Autossa oli ollut yhteensä viisi ihmistä. Nähtävästi miehet ja yhdeksän vuotias tyttö jäivät eloon. Heidän autonsa oli tullut näköjään Joensuusta päin ja kääntynyt Tohmajärven suuntaan Onkamon risteyksessä, mutta ollut väärällä kaistalla ja jäänyt vastaan tulevan rekan kolhimaksi. Rekka oli osunut sivuoveen takapenkin kohdalle. Näin minä asian ymmärsin---.

 ***

Oikein hyvää loppiaista kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!


torstai 6. tammikuuta 2011

Hullunrohkeita "salaisuuksia"

Salaisuus

Olen hiljaiseksi käynyt/ ja vieläkin hiljenen./ Kesät maani ylitse kiitää/ ja talvet peittävät sen./  Ja kun hedelmä on kypsä,/ sen vasta antaa puu./ Niin pientä on mitä sanon,/ niin suurta tapahtuu.//

Olen kimallusta täynnä,/ mäet, metsät kimaltaa./ Vaan kerran kun minä sammun,/ 
myös sammuva on tämä maa./ Ei ymmärrä muut ketkään,/ mitä minä ymmärsin,/
ovat kuuroja he, minä mykkä -/ ja se riittää sittenkin.//

Oi, hiljaiseks olen käynyt/ ja vieläkin hiljenen./ Olen salaisuuttani täynnä./ Olen vaiti ja hymyilen.//

- Aila Meriluoto -
 Kootut Runot (1976)

Katselin tänään Ylen TV1 ohjelmaa Aila Meriluodosta jo ainakin toiseen kertaan. Hyvä ohjelma, kestää montakin katsomista. Kysymyksessä on v. 1924 syntynyt kirjailija ja runoilija, joka joutui julkisuuteen jo hyvin nuorena, vuonna 1946 runoteoksellaan Lasimaalaus. Se herätti kiinnostusta ja arvostelut olivat ihastuneita. Nimiruno on kokoelman lopussa viimeisenä.

Sairas tyttö tanssi ilmestyi vuonna 1952, josta kokoelmasta oli oheinen Salaisuus runo. Kokoelman lopussa on kuusi suomennosta saksalaisen Rainer Maria Rilken runoista. Kokoelma Pahat unet julkaistiin v. 1958, Portaat (1961), Asumattomiin (1963), Tuoddaris (1965), Silmämitta (1969) ja Elämästä (1972). Wikipediasta löytyy vielä lisää ainakin kuusi runokokoelmaa, elämäkertateoksia neljä, romaaneja kolme ja lasten- ja nuortenkirjoja neljä teosta. Meriluoto on myös kääntänyt paljon kirjallisuutta suomeksi. Kuuluisa on Meriluodon avioliitto kirjailija Lauri Viidan kanssa 1948, se kesti kahdeksan vuotta, josta parille syntyi neljä lasta. Avioliitossa Meriluoto julkaisi lastenkirjan Pommo Rommo (1956). Viidan ja Meriluodon avioliitosta on Heikki Kujanpää tehnyt näytelmän, Putoavia enkeleitä, josta tehtiin samanniminen elokuva (2008). Viidan ja Aila Meriluodon avioliitto päättyi eroon Viidan sairauden takia.

Vuodet 1962-1974 Meriluoto asui Ruotsissa lapsineen, jossa hän teki käännöstöitä paljon. Suomeen palattuaan Meriluoto julkaisi elämäkertateokseen miehestään Lauri Viidasta. Kuuluisia ovat Meriluodon päiväkirjat, joissa hän julkistaa oman elämänsä salaisuudet kaiken kansan luettavaksi. Tämä oli tuolloin hyvin rohkea teko 1920-luvulla syntyneelle naiselle, joka normaalisti salasi lähes kaiken sukupuolisuuteen liittyvän elämänsä.

- Vasta vuosi sitten haudattiin Tikkalassa nainen, joka ei koskaan tunnustanut synnyttäneensä aviotonta lasta, vaan luovutti hänet sukulaiselleen vastasyntyneenä. Kulissit piti säilyttää mihin hintaan hyvänsä!

1979 meriluoto avioitui professori Jouko Paakkasen (1928-2004) kanssa. Runokokoelma Miehen muotoinen aukko on surutyö aviomiehen kuoleman johdosta (2005). Runoilijoista Meriluoto on suomentanut paitsi Rilkeä, myös Goetheä ja Martinsonia.

Voi hyvällä syyllä sanoa, että Aila Meriluoto on ollut ajasta edellä noilla tunnustuksellisilla päiväkirja teoksillaan. Vasta 1990-luvulla hänelle alettiin jakamaan niistä hyväksyntää. Proosateokset olivat kriitikoiden mielestä liian rohkeita. Panu Rajalan kirjoittama Meriluodon elämäkertateos on Lasinkirkas, hullunrohkea (2010). Tiedot Wikipedia.

~~~

Eilen piipahti sukulaisvieraita Joensuusta, kauppaneuvos Nupponen rouvineen. Harvoin häntä on meillä nähtykään, veljensä Martti useammin. Kauppaneuvoksesta kerroinkin aikaisemmin joten se löytyy tarvittaessa hakusanalla Olavi Nupponen. Neuvos on leikkinyt lapsena mieheni kanssa, joka on joitakin vuosia häntä nuorempi. Ovat rakennelleet lapsina käpylehmiä ja käyneet Janne- sedän kanssa Kannuksella kalassa.

Tytötkin tulivat koulusta vieraiden aikaan, mutta vain Ellu uskalsi tulla tervehtimään vieraita. Angi paineli saunaan lukemaan sarjakuvalehteä, eikä tullut esille ennen kuin vieraiden jo lähdettyä. Sitten ruokin molemmat neidit, ja otin vanhimmasta runsaasti valokuvia, nuorempi ei antanut kuvata itseään. Mummon piirakkavarasto on nyt totaalisen tyhjä, tänään paistoin viimeiset perunapiirakat, kun uuni oli lämmitetty. Ukin teki niitä mieli.

Joulu ja uusi vuosi on onnistuneesti juhlittu, ja voimme palata tyytyväisinä arkeen. Kuusi joutaa huomenna riisua ja kantaa ulos. Mies tosin sanoi, että vasta Nuutinpäivänä!

Oikein kivaa Loppiaisiltaa teille kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!








maanantai 3. tammikuuta 2011

Valuvikaisen puhetta Jumalalle

Kuva: Leila Hurmalainen kokoelmassa Hullun lehmän tanssi.

Kirje Jumalalle

Jos kuulet minua Jumala
kesken kiireittesi
kun porukkaa tunkee ovista ja ikkunoista
sieltä missä on paha olla 
Jos kuulet minua Jumala
vaikka sinua varmasti jo kyllästyttää
tämä iänikuinen vatvominen
oikeasta ja väärästä, sairaalloinen tarve
sanoa se viimeinen sana
Jos kuulet minua Jumala
niin haluaisin nöyrästi, syvästi ihmetellen kysyä
miten saatoit päästää markkinoille
tällaisen prototyypin, ihmisen, täysin keskentekoisen?
Miksi päästit, Jumala, sarjatuotantoon
valuvikaisen, tosi oloissa testaamattoman,
heti nyrkit pystyssä olevan?
Jos Jumala vähänkin kallistat korvaasi
ja olet hellä luonteeltasi
ota takaisin tämä sekundakappale,
liian hätäisesti markkinoille tuupattu
Ja jos Jumala saan jostakin erityisesti reklamoida, valittaa,
niin siitä että olit niin laiska, patalaiska
Niin laiska että heitit homman kesken
jo kuuden hätäisen päivän jälkeen
ja aloit seitsemäntenä vetää omahyväisesti lonkkaa
tulevien kehujen luita ahnaasti imien, tuuletellen,
vaikka maisen ressukan ainekset olivat vielä levällään
kuin oikuttelevan kakaran viskomat legot lattialla
Jos vielä maltat kuunnella minua Jumala
niin syystä epäilen
että seitsemän päivää vähät välitit,
ja sitten maanantaina
kyhäsit kaikessa kiireessä jotakin
siitä mitä ensimmäisenä käsiin sattui

- Tommy Tabermann -

***

Mummolla on ollut vientiä neitosten kanssa. Eilen tytöt kävivät meillä vanhempiensa kanssa kahvilla, ja tänään olen pitänyt seuraa ja ruokkinut koululaisia iltapäivän. Aamulla kävin Kemiessä ostoksilla; jääkaappi ammotti jo tyhjyyttään.

Matkalla Kemieen minusta tuntui kuin puhelin olisi itsepäisesti soinut kauan ja hartaasti. Vihdoin pysähdyin ja tarkistin asian oliko puhelin soinut. Ja olihan se.

Vaan yllätys yllätys: Pohjois-Karjalan Radiosta Yleltä soitettiin, ja kysyttiin, voisinko huomenaamulla tulla heidän toimipaikkaansa Joensuuhun keskustelemaan blogeista. Olivat kuulemma löytäneet mummon blogin, ja koska olin niin "suosittu" halusivat kysellä siitä hieman. Ja paikalla pitäisi olla tiistaiaamuna kello kymmenen.

On minua ennenkin haastateltu radioon, useistakin aiheista. Varsinkin niinä vuosina, kun olin kylätoiminnassa mukana, riitti haastatteluja. Ja myös kirjojen takia on haastateltu, joskus olen esittänyt runojakin. 

Nykyään on muotia tämä netin kautta toimiva sosiaalinen media. Facebookiin  en ole liittynyt, katson ettei minulla ole sellaiseen aikaa, tuskin haluakaan. Mutta näiden blogien kirjoittajiin tutustuminen ja heidän kanssaan ystävystyminen, on ollut minulle suuri ilon aihe. Ja aina löytää yhä hauskempia ja mielenkiintoisempia blogeja, joihin haluan tutustua. Jokaisen blogin ja kirjoittajan kohdalla on asia hieman erilainen. Joidenkin kanssa hulluttelen, toisten kanssa taas puhun asiaa, tai sitten molempia. Ihan yhden asian blogeja tuskin jaksan edes seurata, toiset aiheet eivät minua kiinnosta. Oma blogini on sillisalaatti, se sisältää monen sortin juttua. Ja runoblogini kiinnostaa varsin harvoja. 

Syyllisiä aina etsitään. Tommy Tabermann löysi syylliseksi Jumalan, joka laiskuudessaan teki ihmisestä tällaisen keskentekoisen olennon. Joskus olen ihan samaa mietiskellyt, vaikkakin olen kova epäilemään kaikkea, jopa Jumalaa. Toisille uskominen on helppoa, ihan itsestään selvää: kun ei ymmärrä, voi vain uskoa. Mutta asiat voivat olla toisinkin päin; ainakin omalla kohdallani. Usko siirtää vuoria, sanotaan, ja onhan se raamatussakin. Vahvalla uskolla voi todella tehdä jopa ihmeitä, niin voimakas se on. Ja ihmeitä tapahtuu varmaan joka päivä, mutta ei meidän jokaisen kohdalla.

Oikein hyvää viikon ja uuden vuoden alkua kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!