torstai 29. joulukuuta 2011

Nupposten tarina jatkuu VIII

Nuppolan talon pihapiiri kesällä 1990. Ilmavalokuva Aero-kuva Oy.

Kolmen vainajan kuoltua Nuppolassa oli kolme isäntää, Impin pojat Mauri ja Arvo sekä aviomies Eero Manninen. Edessä oli hankalat tilan selvittelyt, mutta vihdoin vuonna 1969, Mauri Nupponen pääsi ostojen ja lohkomisen jälkeen talon isännäksi.

Minä olin muuttanut kesällä 1967 Mikko-poikani kanssa Kolilta Nuppolaan, jossa kesä kului heinää tehden ja toista lasta odottaen. Heinämaata oli kylliksi seivästää, kaikiaan kahdeksan hehtaaria. Apuna oli tosin entinen naisapulainen, joka käytti nimeä Marja, mutta joka lähdettyään talosta syksyllä muuttuikin yhtäkkiä Lempiksi.

Eero Manninen muutti uuden puolisonsa kanssa asumaan Laihalammille ostamalleen tilalle, jossa nykyisin asuvat Forsblomit. 

Nuppolan karjan kesän ajan hoiti naisapulainen. Karja oli kyyttöjä eli Itä-Suomen karjaa, ja ne olivat helppolypsyisiä: maitoa saatiin vain 1000 litraa kuukaudessa. Elo-syyskuussa naisapulainen hävisi vähin äänin.

Poikamme Petri syntyi marraskuussa 1967. Talossa oli savusauna eikä muita peseytymispaikkoja. Syksyn aikana tehtiin vanhaan taloon remonttia tuvan puolelle sekä kamariin. Saatiin myös lämmin vesi ja kaasuliesi, televisio ja automaattipyykkikone, se oli lapsen synnyttyä joka päiväisessä käytössä. Karjatyöt teimme vuorottain, joten toinen oli aina lasten luona. 

Päätimme vaihtaa karjarotua, koska maitoa tuli niin vähän. Tilalle ostettiin ay-hiehoja ja lehmiä, joiden tuotosmäärä oli viisinkertainen ISK- karjaan verrattuna. Karjantarkkailuun liityttiin vuonna 1969, jolloin ostettiin karjahuutokaupasta Mela-niminen lehmä. Se kävi kesällä 1973 Joensuun maatalousnäyttelyssä.  Samassa näyttelyssä saatiin myös sukutilaviiri ja kunniakirja. Melaa lypsin 11 tuotoskautta Nuppolassa, se oli jo neljännen kerran poikinut ostettaessa. Melan sonnipojista kaksi myytiin Neuvostoliittoon.

Juhannus 1968. Petri oli noin ½-vuotias, Mikko 5v.
Navettaremontteja tehtiin useaan kertaan karjamäärän kasvaessa. Runsaimmillaan se oli 1981, keskilehmäluku oli 13. Tuotosmäärien lisääntyessä tulivat maitokiintiöt ja lehmäluvun lasku. Kesällä työaika oli 16-17 tuntia päivässä, talvella selvisi pari tuntia vähemmällä; myös lapset olivat työmailla mukana. Pelto- ja metsätöissä kävivät naapurin pojat Haukilammilta auttamassa kiireaikoina.

1975 ostettiin taloon toinen traktori, ja lisäksi perustettiin puimuriyhtymä. Tällä puimurilla puitiin 1970-luvulla suurin osa Tikkalan kylän viljoista. 1978 rakennettiin uusi asuinrakennus. Vuosina 1985-86 tehtiin viimeisin remontti ja laajennus navetassa, ja työt koneistettiin mahdollisimman paljon. Maurin terveys oli jo alkanut reistailla 1976, jolloin hän sairastui homepölykeuhkoon, muitakin sairauksia alkoi ilmaantua.

Vanhin poikamme, Mikko, kävi Onkamon metsäkoulun ja Ilomantsin maatalousoppilaitoksen maatalouskonelinjan. Tarkoituksena oli että hän voisi jatkaa isänsä työtä viljelemällä tilaa. Mutta noista ajoista 1980-luvun alusta EY-Suomeen oli muuttunut liian paljon. Vanhempien sairauksien takia joulukuussa 1991 Mikko joutui vastuuseen talon karjasta, sairastui skitsofreniaan ja teki itsemurhan maaliskuussa 1992.
Nupposen perhettä Aarne Nupposen 80v. syntymäpäivillä kesällä 1968. Keskellä päivänsankari.
Nuorempi poikamme oli töissä Kalustetalo Surakassa. 1993 hän jäi työttömäksi, ja muutti asumaan kotitilalle. Suunnittelimme sukupolvenvaihdosta, mutta olisin päässyt vasta "uinuvalle eläkkeelle" eli odottamaan neljä vuotta eläkettä. Vanhemman pojan itsemurhan jälkeen elämä Nuppolassa tuntui minusta mahdottoman raskaalta. Halusimme rakentaa eläkeasunnon puolen kilometrin päähän. Suunnitelma toteutuikin vähitellen. Urakoitsija Mikko Juvonen pystytti vaimonsa Eevan kanssa höylähirsitalon Ailinkallion tontille. Uuteen kotiin muutimme kesäkuussa 1996. Tonttimme lohkottiin päätilasta.


Karjanjalostus oli tuottanut mahtavia tuloksia: Nuppolassa oli Pohjois-Karjalan ja yksi koko Suomenkin parhaista lehmistä, friisiläisrotuinen (nyk. holstainilainen) Ulpukka, jolla oli karjassa kaksi tytärtä. Ulpukkaan sukulinja oli kotona risteytetty ay:stä ja friisiläisestä. Koko karjamme keskituotos oli viimeisenä vuotena (1997) 9750 maitokiloa, 314 valkaiskiloa ja 392 rasvakiloa. Friisiläisten tuotos oli yli 3000 maitokiloa parempi kuin ay-lehmien. Entiseen karjaan verrattuna keskituotos oli yhdeksänkertainen.


Saimme luopumistukipäätöksen kolmen EU-vuoden jälkeen, ja teimme viljelemättömyyssopimuksen. Karja myytiin maaliskuusa 1998. Haiku, Ulpukan tytär, pääsi jatkamaan lypsyään ja elämäänsä Etelä-Karjalaan hyvään karjataloon, jossa se synnytti kuusi tytärtä.


Karjanmyynnin jälkeen Nuppolan pellot suurimmaksi osaksi metsitettiin.


Nuppolaan jäi asumaan poikamme Petri, joka avioitui joulukuussa 2001. Parille syntyi ensimmäinen lapsi, joka kastettiin vihkiäistilaisuudessa. Tämän jälkeen lapsia on syntynyt melko tasaiseen tahtiin vielä neljä lisää, joista yhdet kaksoset. Lasten vanhemmat opiskelevat parhaillaan uutta ammattia. 


Toivottavasti tämän parin elämä ja Nuppolan tulevaisuus ovat turvattuja vielä tämänkin jälkeen.


Tarina päättyy tähän.


Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen (2004, 2006)

torstai 22. joulukuuta 2011

Nupposten tarina jatkuu VII

Nuppolan väkeä ja vieraita kesällä 1946. Oikealla Einari Nupponen.



Iida Nupposelta jäi perinnöksi muistivihkoja, joihin hän oli merkinnyt talon tulot ja menot. Niistä kävi selville tilan työväki ja vuokrasuhteet. Tyyne Muhonen tuli taloon apulaiseksi marraskuussa 1945 ja viipyi talossa reilun vuoden. Hänen tilalleen tuli Saimi Pesonen, joka oli talossa vain lyhyen aikaa. Kesäkuussa 1947 Nuppolaan tuli vihdoin pitkäaikainen apulainen, Tyyne Pitkänen. Talon poika, Einari, kuoli syksyllä 1946 epilepsiakohtaukseen. Hänen tilalleen oli taloon otettava työmieheksi Simo Varonen. Eino Hakkarainen tuli Simon jälkeen työmieheksi tammikuussa 1949; muita työmiehiä olivat Matti Kakkonen ja Yrjö Laasonen. Yrjö kävi myös Perivaarassa sahaamassa ja pilkkomassa polttopuita.

Ilmari Tikan siirtolaisperhe tuli alivuokralaiseksi toukokuussa 1948. He asuivat koko viiden hengen perhe talon pienessä peräkamarissa. Perheelle oli vuokrattu myös viljelys- ja heinämaata. Perhe oli tehnyt talon töitä, mutta muutti pois syksyllä 1948.

Päiväläisinä olivat samana syksynä mm. Arvi Simonen, Martta Simonen, Laihalammin Eerikäiset, Eetu Simonen, Laihalammin Iida ja Lassi Simonen sekä Veikko ja Impi Simonen.

Sota-aikan määrättiin taloille ns. pakkoluovutukset. Jokainen tila sai oman kiintiönsä, jonka mukaan elintarvikkeita oli luovutettava yleiseen käyttöön. Sama koski myös heiniä. Joitakin suurempia talollisia oli sakotettu käräjillä siksi, että he olivat luovutaneet liian vähän yleiseen kulutukseen tulevia rehuja ja elintarvikkeita. Maito käytiin etukäteen mittaamssa taloissa paikanpäällä, jolloin nähtiin, paljonko tilan lehmät lypsivät. Mitatusta määrästä laskettiin sitten luovutusvelvollisuus. Nupposten kohdalla luovutusmäärä oli ollut liian suuri, josta syystä heinänluovuksista valitettiin; niinpä luovutusmäärä putosi 6030 kilosta 2500 kiloon. Myös sato on merkitty muistiin. Perunaa saatiin 233 vasua, josta Joensuun sukulaisille lähetettiin 20 vasua. Turnipsia tuli 268 vasua ja viljaa saatiin 122 säkkiä. Leipävilja yleensä riihitettiin ja rehuvilja puitiin puimakoneella.  Vuonna 1949 satomäärät olivat suuremmat: viljaa152 säkkiä, perunaa 250 vasua. Heinää luovutettiin 1945 marraskuulla 300 kiloa Juho Pehkoselle, 300 kiloa Väinö Lankiselle, 250 kiloa Pekka Kettuselle ja 150 kiloa Liipin Tauno Simoselle. 
Viljat puitiin puimaladossa. Sotien jälkeen kävi sukulaismies Joonas Kuronen polttomoottoreineen ja myöhemmin traktoreineen puimassa Nuppolan viljoja. 

Vas. Mauri Manninen ja veljensä Arvo Manninen (oik.). Kesä 1939.
Vainajien vuosikymmen

Iida-emäntä teki pitkän päivätyön Nuppolan emäntä, 52 vuotta. Tyyne Pitkänen toimi hänen apulaisenaan ainakin 1960-luvun alkuun asti. Ilman apulaista vanha ja sairaalloinen emäntä tuskin olisi selvinnyt urakastaan.

Tyttärenpoika Mauri Manninen adoptoitiin siis isovanhempiensa lapseksi 1952, ja samassa yhteydessä hänen sukunimensä muuttui Nupposeksi. Talossa remontoitiin vanha kivinavetta, toiseen päähän tehtiin talli hevosille ja lampaille. Naudoille tuli parsia yhteensä 10. Urakoitsijana oli Arvi Kolehmainen, työmiehinä Toivo Rupponen, Eetu Lappainen, Ville Karvinen ja Kostamon Sahlman. Vetosillat tehtiin navetan oikeapuoleiseen päätyyn, aikaisemmin ne olivat olleet pihan puoleisella pitkällä seinustalla.

Ennen emännän kuolemaa kesällä 1962 rakennettiin taloon uusi varasto- ja aittarakennus. Entiset aitat purettiin. Vesijohtotyö valmistui vasta kesällä 1963. Tuolloin vedettiin taloon vihdoin voimavirta.

Iida Nupponen menehtyi sydänkohtaukseen 22.11.1962. Hautajaiset olivat vanhan ajan ruokapidot, joissa emännöi Viehkanpään Iida Soininen.

Iidan kuoltua teki Janne Nupponen sopimuksen tyttärensä Impin, vävynsä Eero Mannisen ja tyttärenpoikansa Maurin kanssa: Janne saa olla isäntänä kuolemaansa asti. Impi ja Eero Manninen muuttivat Jouhkolasta Nuppolaan asumaan. Talon menoista yksin vastasi Janne Nupponen, mutta metsätulot jaettiin osakkaiden kesken. 

Ensimmäinen traktori ostettiin 1963, henkilöauton Mauri hankki kesällä 1965.
Mauri vihittiin Aili Juvosen kanssa helmikuussa, ja ensimmäinen lapsi, poika, syntyi 1963. Neljän sukupolven perhe asui asui yhdessä Nuppolassa juhannuksesta 1963 tammikuuhun 1964, sitten miniä muutti poikansa, Mikon, kanssa takaisin kotiinsa Juvolaan, hoitamaan karjaa ja talonväkeä , jossa oli kaksi vanhusta, toinen heistä sokea.

Keväällä 1965 huomattiin Impi Mannisen sairastavan pitkälle levinnyttä syöpäsairautta, johon hän menehtyi kesäkuussa 1966. Impin kuoltua Nuppolassa asuivat Janne  ja Mauri Nupponen ja Eero Manninen, lisäksi pidettiin naisapulaisia, joista eräs oli Toini Pitkänen. Eero Manninen ja Toini Pitkänen vihittiin avioliittoon kesäkuussa 1967.

Janne Nupposen hautajaiset olivat toukokuussa samana vuotena. Janne oli huhtikuun lopulla iskenyt päänsä talon rappusiin ja oli siitä lähtien ruvennut kaatuilemaan itsekseen. Janne-isäntä vietiin ambulanssilla keskussairaalaan, jossa hän muutamien päivien perästä kuoli.

Iida Nupposen arkku vanhan aitan edessä joulukuussa 1962.

Nupposten tarina jatkuu vielä...
Toivotan kaikille lukijoille Hyvää ja Rauhallista Joulua!

Lähde: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen (2004, 2006)




Aili-mummon arkea: Joulurauhaa

Aili-mummon arkea: Joulurauhaa

perjantai 16. joulukuuta 2011

Iida ja Janne Nupposen aika VI

Janne (Juho) Nupponen (1888-1967)
Nupposten tarina jatkuu...

Maarekisteriotteen mukaan vuonna 1915 Nuppolassa oli peltoa Salosuon palstalla Kostamossa 10,7 hehtaaria, ja Nuppolan tilalla Riihiahossa (tilan nimi muuttui Riihiahoksi) 9,33 hehtaaria. Nupposen metsät olivat palaneet ja loput kaskettu 1800-luvulla. Puolet maista oli merkitty maarekisteriin joutomaaksi.

Janne Mikonpoika Nupponen osti tilaosuuden veljeltään Eetulta ja isältään Mikolta. Salosuon palsta lohkottiin eri tilaksi , Onkamo numero 54:5, Rauhala. Sen osti Nupposilta Kostamon Simo Simonen. Myöhemmin tilalla asuivat mm. Heikki ja Iida Lappalainen sekä heidän poikansa Matti Lappalainen perheensä kanssa. 1955 Rauhalasta lohkottiin vielä Rinteelä (54:11) eli Toivo Rupposen paikka, Rauhalan 
(54:12) jäädessä Matti ja Saimi Lappalaiselle.

Vuonna 1921 puutavarayhtiö Aktiebolaget Salvesén lohkoi Kilomäen tilan (54:7) ja Nuppolan (54:8). Kilomäen osti Vilho Niemeläinen, joka taas lohkoi 1936 Kilomäestä Veikkolan tilan (54:9), Veikko ja Hilja Kuroselle. Hilja oli Vilho Niemeläisen sisar.
Nuppolan vanhat aitat ja liiterit, jotka 1960-luvun alussa purettiin pois.
Mikko Pekanpoika Nupposen vaimo, Anna Kauppinen, kuoli 1910. Talo jäi ilman emäntää, mutta vielä saman vuoden syksyllä taloon saatiin uusi emäntä. Janne Nupponen avioitui lokakuussa 1910 kauppakoulun käyneen naisen, Iida Heikintytär Paajasen (1891-1962) kanssa. Hän oli kotoisin Parikkalasta. Iida oli tullut myyjäksi Tikkalan pysäkillä olleeseen Laitisen kauppaan. Iida oli sivistynyt ihminen, joka puhui aina kirjakieltä. Hän oli niitä harvoja kylämme naisia, joita sanottiin emännäksi. Hän laittoi suuren puutarhan kuntoon, ja istutti runsaasti omenapuita ja marjapensaita. Puutarhaa kiersi sireeniaita, joka varjeli omenapuita paleltumiselta.

1900-luvun alkupuolella purettiin talon vasemmasta päädystä pois talon toinen tupa. Alunperin talo oli ollut kaksitupainen, porstua välissä. Asuinkäyttöön jäänyt tupa ei ole ollut savutupana, sen todisti Martti Nupponen omalla mielipiteellään. Murtoin Iida Kuronen, isänisisar, kertoi minulle, että hän vielä muisti milloin tupaan oli tehty uusi uloslämpiävä kiviuuni. Tätini oli tuolloin ollut 8-vuotias, joten rakennusvuosi uunille oli 1899.

Taloon rakennettiin puretun osan tilalle kaksi kammaria, ruokahuone ja tampuuri, josta talon vinttiin veivät jyrkät kierreportaat.  Talon eteen tehtiin pitkä lasi-ikkunainen kuisti.

Nuppolan talonväkeä 1930-luvun puolivälissä. Edessä vanha Mikko-isäntä (1846-1936).
Vasemmalla Impi-tytär (1912-1966) miehensä Eero Mannisen kanssa, takana keskellä poika Einari  Nupponen (1918-1946),
oikealla isäntäpari, Janne ja Iida Nupponen.
Nuppolassa pidettiin aina varastossa yhden vuoden siemen- ja leipävilja. Kovat nälkävuodet olivat sen viisauden talonväelle opettaneet. Onkamon Lainajyvästön papereissa ei Janne Nupposen nimeä näy lainaajana, vaikka hän muuten oli jyvästön osakas.


Huhtikuussa 1912 taloon syntyi nuorelle parille tytär, joka sai kasteessa nimekseen Impi Ihaelma (1912-66). Hänet vihittiin 1934 avioliittoon Eero Antinpoika Mannisen (1908-83) kanssa. Pariskunta muutti asumaan ostamalleen tilalle Jouhkolaan, jossa heille syntyi kaksi poikaa, Mauri Ensio Manninen (s.1936-) ja Arvo Aulis Manninen (s. 1938-).


Iidan ja Janne poika, Einari Nupponen ( 1918-46) oli lahjakas lapsi, mutta loukkasi päänsä koulumatkalla hiihtäessään, ja sai pysyvän vamman, epilepsian. Einari menehtyi kotonaan 1946 vaikeaan sairaskohtaukseen.


Iidalla ja Jannella alkoi perillisen etsiskely. Asia ratkaistiin siten, että Einarin paikan sai Impi ja Eero Mannisen vanhin poika, Mauri Manninen, joka adoptiossa 1952 muutti nimensä Nupposeksi. 


Jatkuu...


Lähdeteos: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen (2004, 2006).

perjantai 9. joulukuuta 2011

Mikko Nupposen ja Anna Stina o.s. Kauppisen jälkeläiset V.

Eetu ja Hilja Nupposen kauppa Helylässä ennen sotia.

Mikko Pekanpoika Nupposelle (1846-1936) ja hänen vaimolleen Anna Stina o.s. Kauppiselle (1848-1910) syntyi yhteensä viisi lasta. Vanhin lapsista oli tytär, Anna Riitta Nupponen (1871-1944), joka vihittiin 1895 Perivaaran Juho Mikonpoika Kurosen kanssa. He muuttivat Kurosen ostamalle tilalle Koirivaaraan. Tila on yhä heidän sukunsa hallussa. Anna Riitalla ja Jussilla on runsaasti jälkeläisiä.

Toinen Mikon ja Annan tytär, Maria, kuoli pikkulapsena.

Juho-poika, jota sanottiin Janneksi (1888-1967), oli varsinainen suvun pellonraivaaja. Hänen aikaan saamiaan oli pääosa  Nuppolan tilan pelloista. Mikko Nupponen, Jannen isä, sai tilan haltuunsa vasta vanhana miehenä.

Mikko Mikonpoika Nupponen (1890-1943) kävi kauppakoulun ja muutti Sortavalaan 1913. Mikko oli toiminut kirjurina veljelleen Jannelle, koska tämä ei osannut kirjoittaa  kirjeitä morsiamelleen. Tilaosuutensa Mikko antoi veljelleen lahjaksi, koska kotitalo oli maksanut hänen koulutuksensa. Mikko toimi liikemiehenä, tukkukauppiaana ja pankinjohtajana. Mikko Nupponen avioitui 1917 Anna Krohnholmin (1894-1939) kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa, vuonna 1926 Martti Nupponen, DI, ja 1932 syntynyt Olavi Nupponen, kauppaneuvos. Martti Nupponen on sukututkija. Toisesta avioliitosta Fanni Saikkosen kanssa ei ollut lapsia. Fanni rouva adoptoi miehensä pojat. Mikko Nupponen kuoli Salmissa Tuleman kylässä 1943.

Kauppias Mikko Nupponen 1. vaimonsa Anna o.s. Krohnholm.
Eetu Mikonpoika Nupponen (1893-1979) muutti samoin Sortavalaan. Hän oli toiminut puutavaraliikkeen ostoasiamiehenä, mutta myöhemmin avioiduttuaan 1921 hän ryhtyi Helylään kauppiaaksi (kts. ylempi kuva)! Hänen rouvansa Hilja Saikkonen (1902-1983), oli kouluja käynyt nainen. Sotien jälkeen he tulivat kauppiaiksi Joensuuhun. Pariskunnan ainoa lapsi, Mauno Nupponen (1926-63), perusti Joenkulta nimisen liikkeen yhdessä serkkunsa, Olavi Nupposen, kanssa.  Maunon kuoltua liikettä jatkoi hänen vaimonsa, Ritva Nupponen, sekä Olavi Nupponen perheineen. Kauppaneuvos Olavi Nupponen ja hänen vaimonsa, Annikki o.s. Saharinen, luovuttivat liikeen pojalleen, Jukka Nupposelle. Hän hoiti liikkeitä yhdessä serkkunsa Saharisen kanssa. Vuoden 2000 tienoilla Joenkulta ja muut sivuliikkeet myytiin. Parhaimmillaan Nupposilla oli viisi eri alojen liikettä Joensuussa. 

Tarina jatkuu...

Lähteet: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen (2004, 2006)
Esi-isien elämää etsimässä. Koonnut Martti Nupponen (2007)

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Pekka Nupposen sukuhaara IV.

Nupposten tarina jatkuu. Osa IV.

Tahvo ja Riitta Nupposen perhe Onkamon kannaksella.
Pekka Nupponen (1819-98) ja hänen jälkeläisensä jäivät elämään Riihiahoon. Tilan maaperä oli karu ja kivinen, mutta kaskiviljelyä jatkettiin, niittyä ja peltoakin oli olemassa. Lisäksi Nuppolan tilaan kuuluivat pellot Kostamonlammen ympärillä olevalla Salosuon palstalla. Isonjaon aikoihin Onkamon ja Tikkalan taloilla oli peltoa yhteensä 214 hehtaaria ja niittyä 250 hehtaaria (Saloheimo 1993).

Pekka Nupponen vihittiin 1846 Anna Jaakontytär Erosen kanssa (1821-90). Lapsia syntyi yhdeksän. Vanhin poika, Mikko (1846-1936), avioitui 1869 Anna Stina Kauppisen (1848-1910) kanssa. Pojat Juho, Matti ja kaksi Pekka nimistä poikaa, menehtyivät joko pikkulapsena tai aikuisiällä. Riitta-tytär (1854-81), vihittiin Simo Tanskasen kanssa. Simo Pekanpoika Nupponen (1862-1947) muutti poikamiehenä Joensuuhun. Hän kävi Pietarissa suutarinopin, ja ylentyi aikanaan suutarimestariksi. Hän sai vaimonsa Sigrid Kettusen (1871-1952) kanssa kahdeksan lasta. Vanhin lapsista kuoli alle vuoden ikäisenä, ja yksi tytär jäi naimattomaksi. Muut lapset avioituivat aikanaan ja jatkoivat sukua.

Tahvo Pekanpoika Nupponen (1865-1936) avioitui Perivaaran Kurolan apulaisen, Riitta Paasosen (1881-1951) kanssa . Mikko Pekanpoika Nupponen sai vanhemmiltaan vuonna 1882 lahjakirjalla neljänneksen koko Nuppolasta, jonka Pekka ja Anna olivat ostaneet takaisin Niilo Haloselta 1877.

Velvoitteena oli, että hän asuisi ja eläisi yhdessä vanhempiensa kanssa näiden elinajan, eli kyseessä oli oikeastaan syytinkieläke eikä lahjakirja.  Tahvo Nupponen sai puolestaan testamentilla v. 1889 vanhemmiltaan Pekalta ja Annalta neljänneksen Nuppolan kantatilasta. 1903 Tahvo myi 1000 markan arvoisen tilaosuutensa veljelleen Mikolle kolmellatuhannella markalla. Sisarelleen Iidalle ja veljelleen Simolle Tahvo määrättiin maksamaan  kummallekin sata markkaa; Riitta Tanskasen perilliset eivät saaneet mitään. Riitta itse oli jo kuollut. Testamentin oikeaksi todistivat Simo Simonen ja Juhana Simonen. 

Saamillaan varoilla Tahvo Nupponen osti tilan Onkamon kannakselta, Vannila, (uusi) nro 14. Nykyään tila on Heimo Nupposen hallussa, joka on Tahvo Nupposen tyttären Emma Nupposen (1907-2003) poika. Vanhempi tytär, Hanna (1904-69) avioitui naapurinsa Juho Blomqvistin kanssa . Hekin rakensivat talonsa vaimon kotitilan maalle, joka erotettiin eri tilaksi. Viljam ja Katri Nupponen asuivat Lapinahossa, lähellä Onkamon asemaa. Neljäs Tahvo ja Riitta Nupposen lapsista oli Otto Nupponen (1913-34).

Nuorin Anna ja Pekka Nupposen lapsista, tytär Ida Maria (1868-1914), avioitui kiihtelysvaaralaisen, Olli Siikasen (1856-1914), kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta, joista kolme jatkoi sukua.
Heimo Nupposen sukutalo Onkamon kannaksella. Pärevuoraus päädyssä.

Tämä vanha Nupposen talo sai palvella monta vuosikymmentä Heimo ja Anja Nupposen (o.s. Kurosen) perheen kesäasuntona. Perhe muutti 1960-luvun lopulla Hammaslahteen, jossa syntyivät myös perheen lapset. Suur-Onkamon rannalla heillä on kaunis huvila, jossa perhe viettää vapaa-aikaansa. Vanha Nupposen talo ilahduttaa ohikulkijoiden silmää omalla, historiallisella tavallaan. 


Nupposten tarina jatkuu...


Lähteet: Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen (2004, 2006)
Esi-isien elämää etsimässä. Koonnut Martti Nupponen (2007).


Oikein hyvää 2. adventin iltaa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

tiistai 29. marraskuuta 2011

Nupposten elämä jatkuu Riihiahonmaalla III.



Mikko Nupposen lahjakirja Nuppolasta veljelleen Pekalle.
Nupposten sukutarina jatkuu...

Mikko Nupponen ja veljensä Pekka Nupponen asuivat yhdessä samassa taloudessa, missä Pekka oli voimiensa mukaan tehnyt työtä yhteisen tilan hyväksi. Heidän sisarensa Riitta Nupponen (1821-85) asui heidän kanssaan, kunnes avioitui Aholan ja myöhemmin Aholammin Juho Simosen kanssa. Mikko Nupponen oli anonut Kuopion lääninhallitukselta lupaa lunastaa tila itselleen 1845. Lupa saatiin 1846, jolloin tilan sai maksamalla kuuden vuoden verot.

Vuonna 1849 Mikko Heikinpoika Nupponen lahjoitti puolet omistamastaan tilasta pikkuveljelleen Pekalle (1819-1898). Vanhimmat Nuppolan tilan asiakirjat ovat ruotsinkielisiä. Nuppolan tilaa 54:2 ei jaettu enää eri tiloiksi veljesten Mikon ja Pekan kesken eikä myöhemminkään Halosten aikana. Mikko Nupposen lahjakirja veljelleen Pekka Nupposelle kuuluu seuraavasti (Martti Nupposen suomennos):

"Kun veljeni Pekka Nupponen on aina osittanut erityistä veljellistä rakkautta ja ollut minulle alati uskollinen, niin tahdon minä täten ja tämän avoimen kirjeen voimalla antaa lahjana puolet omistamastani puolikkaasta Nuppolaksi kutsutusta perintötilasta N:o 54, tämän pitäjän Onkamon kylässä, ja omaa hän luvan asianomaisessa tuomioistuimessa hakea kiinnitys hänelle nyt annettuun tilan neljännekseen. Kuitenkin pitää mainitun veljeni tehdä muutto Riihilahdenmaaksi kutsutulle paikalle ja minä sitoudun auttamaan häntä tuvan, navetan tai sen asemasta riihen pystytyksessä mainitulle paikalle. Vahvistetaan minun omakätisesti allepiirreetyllä puumerkilläni ja kutsuttujen todistajain läsnäollessa.
Tohmajärvi 19. päivänä Syyskuuta 1949.
                                                                           Mikko Nupponen
                                                                           MN (puumerkki)
Todistavat:     Antti Toropainen   Olli Halonen  Juho Lintunen
                                 AT                             OH                  I:L
                          Yrjö Juhonpoika Halonen                    

                                     IoH
Puolesta:        A.J.Nyberg
käännä

sivu 2.
Toisella sivulla (olevaan) mieheni veljensä eduksi antamaan lahjakirjaan annan minä mielihyvin suostumukseni.
Vahvistetaan OnkamossA 4. päivänä Joulukuuta 1849.
                                             Anna Ikonen
                                             Mikko Nupposen vaimo
                                              AI.
Todistavat:
                     Johan Bergqvist             Olli Yrjönpoika Halonen
                          i B                                               OIH
                      Heikki Heikinpoika Soininen
                                   HHS
Kta                A.J. Nyberg"

Tällä samalla asiakirjalla oli haettu myös kolme lainhuutoa. Vaikka tarkoituksena oli, että Pekka perheineen siirtyy asumaan uudistilalle, sitä ei tapahtunut, vaan veljekset asuivat samassa talossa, mutta eri tuvissa. Jo seuraavana keväänä Mikko muutti vaimonsa kotitilalle Koirivaaraan, vanha numero 2 (Martti Nupponen). Tila oli sama, jolla myöhemmin asuivat Juho ja Anna Riitta Kuronen. Mikon vaimon, Annan isä, Jaakko Ikonen kuoli  1849.

Nuppola 54:1 on säilynyt Simosen suvulla ainakin siihen saakka, kun Simo Simonpoika Simonen oli kuollut 1897. Uudeksi omistajaksi oli tullut metsäyhtiö Salvesén. Vuonna 1915 metsäyhtiö oli lohkonut Kostamossa sijainneen Nuppolanniemen Hirvosille numerolla 54:3 ja Riihiahossa sijainnut Nuppolan kantatila jäi puutavarayhtiön omistukseen. Nykyään Simo Simosen metsäalueet salolta ja Kannukselta omistaa UPM-Kymmene. Kaikki yksityisiltä hankkimansa metsät metsäyhtiö on pannut maarekisteriin numerolle Onkamo 88:1 ja se käsittää kaikkiaan noin 3000 hehtaaria metsää.

Mikko Nupposen torpanosan vuokralaiseksi tuli Antti Pietarinen ja hänen vaimonsa Eva Brita Muje. Mikko Nupponen myi tilaosuutensa eli neljänneksen koko kantatilasta numero 54 Olli Haloselle vuonna 1856. "Mikon vanhin poika, Heikki Nupponen, oli aluksi  vastustanut kauppaa, josta syystä Halosella oli vaikeuksia saada saada lainhuudatus. Se onnistui vasta sitten, kun Mikko oli päässyt sopimukseen poikansa kanssa".  Olli Halonen ei kuitenkaan itse asunut Nuppolan tilalla, vuonna 1868 Olli Halonen lahjoitti tilaosuutensa pojalleen Niilo Haloselle (Martti Nupponen).

Mikko Heikinpoika Nupposen jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa ovat Laihalammin Mikko Nupposen (1873-1937) ja Iida Halttusen (1891-1994) jälkeläiset. He asuvat nykyään helsingin seudulla.

Jatkuu...

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Nuppolanniemestä Riihiahoon II

Nuppolan tilan perinnöksiostoasiakirja, sivu 1.
Perinnöksioston asiakirjan sivu 2.
Nupposten tarina Konttilansalmesta Onkamolle jatkuu tässä. Lue edellinen kirjoitus.


Tämän pyydetyn talon tarkastuksen suoritti 11.10.1833 nimismies Gabriel Stenius uskottuina miehinään neljännesmies Johan Henrik Gröhn ja kestikievari Juho Riikonen. Nupposten asuinpaikan rakennukset nykyisellä Riihiahon tilalla olivat seuraavanlaiset:


"Tupa kooltaan noin 6,7 metriä pitkä ja 6,7 meträ leveä, hyvin sisutettu. Navetta 16 m x 4,9 m koostuen kahdesta eläinsuojasta ja vajasta niiden välissä. Talli 5,2 m x 4,6 m. Uusi sauna 4,8 m sivultaan keittotilan kanssa. Riihi 5,5 m sivultaan lämmitystiloineen. Vanha lato 3 sivultaan. Aitta 3,9 sivultaan ja toinen aitta 2,7 sivultaan. Tuvan ja eteisen salvos, toiselta sivulta 5 ja toiselta 4 varvia. Säilytyshuoneen ja eteisen pohja sekä kivillä vuorattu kaivo. Rakennusten yhteinen arvo 114:50 hopearuplaa. Pelto oli kivistä multamaata suonotkelmien ympärillä, kelvollisesti viljelty ja aidattu, on 5½ tynnyrin suuruinen ohraa kylväessä. Samanlaista maata voidaan raivata lisää 1 tynnyrinalan verran. Nupposten torpan muut niityt tuottivat Kostamossa  13 ja Mummonniemessä 12 kuormaa  nurmiheinää ja lisäksi Kannuksenpohjan vesijättömaalta ja alavalta suolta 20 kuormaa karkeaa saraheinää. Niittyä katsottiin voitavan raivata kuuden kuormanalan verran. Metsät tuottivat kaiken tarpeellisen, mutta eivät olleet heikkomultaisina kaskimaiksi sopivia. Särki- ja Onkamojärvistä saatiin kalaa kotitarpeiksi, humalaa ei viljelty. Perunaa oli istutettu 7½ kappaa, mutta humalatarhaa ei ollut perustettu" (suomennos Martti Nupposen. Mitat muutettu metreiksi).


Katselmuspöytäkirja oli lähetetty maaherran konttoriin, samoin kuin Simo Simosen tilaltakin, jolla rakennukset olivat paljon vaatimattomammat. Takuutodistuksen olivat allekirjoittaneet Juho Toljander ja Jaakko Ikonen Kemien kylästä. Kruununvoudin ja pastori Petrus Walleniuksen oma vahvistus ja todistus oli liitetty katselmuspöytäkirjaan samoin kuin Simoselta vuonna 1835.


Riita koski kruununtorppien 4 ja 5 hallintaa, joista isojaossa muodostettiin verotalo numero 54. Nupposet olisivat halunneet pitää koko tilan jakamattomana yhtenä tilana, samaa halusi myös Simonen. Nupposilla oli asiamiehenä J. P. Hultin, Simosen asiamies oli O. E. Oppman, joka hallitsi hyvin asiakirjojen kirjoittamisen taidon, tyylin ja kielen. Hän oli auttanut Simosta myös vastaväitteiden muotoilussa. Maaherra määräsi välipäätöksellä Nupposet esittämään asiansa Tohmajärven käräjillä ja pyytämään oikeuden päätöstä, onko Nuppola säilytettävä kokonaisena vai onko se jaettavissa kahteen osaan menettämättä elinkepoisuuttaan. Mikko Nupponen oli vaihtanut asiamiestä ja ottanut avustajakseen maaviskaali Jacob Falckin Ilomantsista, joka toimi hovioikeuden asianajajana. Martti Nupponen kertoo edelleen:


" Lakisääteiset välikäräjät pidettiin Kemien käräjätalossa 1836. Mikko Nupponen pyytää omasta ja veljensä Heikin puolesta määräämään lausuntoa Simo Simosen läsnäollessa. Päätös merkitsi voittoa Simoselle, sen mukaan tila voitiin jakaa kahteen yhtä suureen osaan. Sitten tuli vuoden katkos. Nupposen veljekset eivät  lähettäneet maherralle pöytäkirjaa, vaikka niin olisi pitänyt tehdä jo 2 kuukauden kuluessa. Simonen valitti maaherran konttoriin 1837 laiminlyönnistä liittäen mukaan tehdyn oikeuden päätöksen pöytäkirjasta. Maaherralta tuli nopeasti uusi välipäätös, jonka Nupposille toivat rokottaja C. P. Sirelius ja talonpoika Juho Asikainen. Nupposen veljekset määrättiin toimittamaan oikeuden asiapaperit maaherralle kuukauden kuluessa ja maksamaan laiminlyönnistä 2 ruplan ja 40 kopeekan sakon. Asia toistui vielä uudelleen ja sakot tuplaantuivat. Vihdoin elokuun alussa samana vuotena tuli Gustav Gillbergin Mikko Nupposen nimissä kirjoittama kirje, jonka mukana olivat vaaditut asiapaperit. Nupponen pyysi mitä nöyrimmin anteeksi laiminlyöntiään; perusteluna oli se, että hän huonekuntineen oli ollut sairaana ja kolme perheenjäsentä oli kuollut sairauteen: Mikon vaimo Maria Vartiainen (1812-37), sekä veljet, Heikki Ja Matti".


Näin siis Simo Simonen sai taistelun jälkeen Nuppolan tilasta puolet (54:1) ja Mikko Nupposelle jäi toinen puolikas Nuppolasta eli 54:2. Isonjaon ajalta oleva tiluskartta on kunnostettuna Nuppolan tuvan seinällä. Karttaan on merkitty asumuksia Simosen saamalle puolikkaalle, Nupposten puolella ei ole ollut ennen Nupposten muuttoa rakennuksia. Kuitenkin 1833, katselmuksen tekoaikana tilalle oli jo tehty kaikki tarvittavat rakennukset.


Perinnöksiostoasiakirjan 3. sivu.
Tarina jatkuu...
Lähde: Havutar, hyvä emäntä, koonnut Aili Nupponen (2004,2006)

perjantai 11. marraskuuta 2011

Konttilansalmesta Onkamoon I

Henriki Nupposen imissiokirja vuodelta1767. Sivu 1.
Sama asiakirja, sivu 2.
Nupposia on asunut Onkamossa jo 1600-luvulla. He olivat kuitenkin Nupposen suvun eri sukuhaaraa kuin Kostamoon muuttaneet Nupposet, jotka asuivat Särkijärven länsirannalla Nuppolanniemessä. Isojaon aikana suku muutti sieltä Riihiahoon.


Talollisen poika Heikki (Henrik) Nupponen (1738-95) oli riitaantunut Liperin Konttilansalmessa isänsä Mikko Nupposen (1713-72) kanssa. Hän saapui muuttokirjan mukaan Onkamoon 1767 puolisonsa, Kaisa Lavikaisen (1756-1786) ja kolmen lapsensa, Mikon, Christianin ja Helenan kanssa. Vaimo odotti jo neljättä pienokaista, Heikkiä, joka syntyi 25.08.1767. Muuttoaan Heikki Mikonpoika lienee valmistellut jo paria vuotta aikaisemmin. Liperissä he olivat kirjoilla vuoteen 1767 saakka.


Heikki Nupposen perhe asui Särkijärven länsirannalla, jossa on yhä paikka nimeltä Nuppolanniemi. Onkamon maarekisterikylään (johon Tikkalakin kuuluu) oli perustettu kruununtorppa  numero 5, joka oli jäänyt 1762 autioksi. Tähän tilaan sai torppari Heikki Nupponen talonhaltijakirjan (imissiokirja) muuttovuotenaan 1767.


Kruununvouti Gabriel Wallenius oli asunut Liperin Hurnilanrannassa vain  1,5 kilometrin päässä Konttilansalmen Nupposista. Itseltään Walleniukselta Heikki Nupponen oli saanut tiedon tästä autiosta kruununtorpasta, johon hän perheineen muutti asumaan. Nupposen torpan maat olivat hajallaan monissa eri paikoissa, etäisimmät tilukset olivat Sintsissä saakka (nykyistä Rääkkylää. Martti Nupposen tutkimus).


Kostamonlammen vieressä olevalla niityllä Heikki Nupponen tapasi naapurinsa Olli Mujeen, joka korjasi hänen niittynsä heiniä itselleen. Riidan jälkeen Muje oli lyönyt Nupposta päähän, joka sai iskusta avohaavan. Heinien korjuusta ja pahoinpitelystä suivaantuneena Heikki Nupponen haastoi Mujeen käräjille marraskuussa 1767. Muje kieltäytyi tekemästä puhdistusvalaa, niinpä hänelle määrättiin yhden hopeataalarin sakot  ja palauttamaan Nupposelle kuuluvat heinät (Martti Nupponen).


Kruununtorppa numero 5 säilyi Nupposten hallussa. Vuosina 1830-33 tilaa isännöi Heikki Heikinpoika Nupposen leski, Cesilia (Susanna) Hirvonen (1780-1839). Lokakuussa 1833 Susanna luovutti tilaosuutensa asumisoikeuden hallinnan pojilleen Mikko Nupposelle (1804-1862) ja Heikki Nupposelle (1812-1837).


Nupposen ja Simo Simosen torpat  (kruununtorpat 4 ja 5) oli päätetty siirtää isojaossa Riihiahonmaalle heille osoitetulle talonpaikalle. Kruununtorppien 4 ja 5 omistuksesta Nupposet kävivät Simolan (nyk. Ristolan) isännän, Simo Simosen  kanssa käräjiä, jotka kuitenkin Simo Simonen voitti ja sai numero 4 hallintaansa. Isojaon kiemurat kestivät kaikkiaan Martti Nupposen mukaan 28 vuotta. Mikko Nupposen kirje saapui lääninkansliaan 1833 (Martti Nupposen suomennos):


" Minun 11 vuotta sitten kuolleen isäni Heikki Nupposen jälkeen sain Tohmajärven pitäjän Onkamon kylässä sijaitsevan toisen kruununtorpan hallinnan, joka isonjaon aikana muodostettiin 4 äyrin taloksi numerolla 54 ja jonka muutin 3 vuotta sitten Perivaaran takamaille, mutta jotta sen tuleva hallinta olisi varmistettu, anon Teidän Korkealta Armolta kaikkein nöyrimmin, että herra kruununvouti Järnefelt korkea-armoisesti määrättäisiin toimittamaan laissa mainittu tilan katselmus.
                     Syvimmin kunnioittaen pysyn Korkeasti kunnioitetun Herra maaherran ja Ritarin kaikkein nöyrimpänä palvelijana
                                                   Mikko Nuppoin
                                                   Onkamon kylästä
C.J. Gråsten*" (*Tohmajärven varanimismies) 


Tarina jatkuu...


Lähde:  Havutar, hyvä emäntä. Koonnut Aili Nupponen (2004, 2006)

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tapahtui Kauppisen talossa Onkamolla

Onkamon rantaa kesällä 2010.




"Kauppisen veljekset, Matti ja Pekka, lähtivät kevätkalaan Onkamolle 25. päivä toukokuuta 1864. Saalista tulikin runsaasti, sitä kannettiin korennolla olkapäällä pärekorissa, joka oli painava. Äkkiä toinen korva korista katkesi, ja vasu repsahti yhden korvan varaan. Edellä kävellyt Matti käännähti äkisti katsomaan taakseen nähdäkseen mitä tapahtui, jolloin korento iski voimakkaasti takaa kävellyttä Pekkaa päähän. Iskun voimasta Pekka Kauppinen (1823-64) tuupertui maahan ja tajuihinsa tulematta kuoli".


Tähän tapaan kertoi emäntä Aini Hirvonen Kilomäen Iitalta eli Iida Simoselta (o.s. Kauppinen) kuulemastaan perimätiedon tapauksesta. Kylillä liikkui myös toisenlaisia versioita siitä, että Kauppisen veljekset olivat tapelleet ja teloneet toisensa kuoliaaksi. Saattoi olla myös niin, että Matti oli lyönyt veljeään...


Tapausta käsiteltiin 1865 Viipurin hovioikeudessa, missä Matti Kauppinen (1814-1868) tuomittiin "mestattavaksi ja teilattavaksi", mutta Suomen Senaatin päätöksessä sanottiin - Martti Nupposen suomennoksen mukaan - että "Keisarillinen Majesteetti  oli suosiollisesti ja armollisesti  säästänyt Matti Kauppisen tästä rangaistuksesta ja sen sijaan määrännyt sovittamalla rikoksensa 28 päivää vedellä ja leivällä sekä määräämällä kuudeksi vuodeksi pakkotyöhön julkisissa (valtiolle tehtävissä ) töissä Turussa." Tämä päätös oli annettu Helsingissä 30. päivä joulukuuta 1866.
"Mestaaminen ja teilaaminen" oli lisähäpeää tuottava rangaistus, joka määrättiin vain miehille. "Mestatun ruumis pujotettiin teilipyörään ja mestauksessa mahdollisesti irtihakattu pää kiinnitettiin siihen. Teilipyörä nostettiin sitten maahan lyödyn pylvään päähän kansan nähtäväksi ja pelotukseksi", kertoo Martti Nupposen selvitys asiasta. Tosiasiassa Matti Kauppisen rangaistus oli kuitenkin kuolemantuomio. Matti kuoli Turun vankilassa elokuussa 1868.


Kuolema niitti runsaasti satoa Kauppilassa (Onkamo uusi numero 26). Lokakuussa 1866 kuoli vasta avioon mennyt nuorimies Pekka Antinpoika Kauppinen (1840-66), kurkkumätään, ja seuravan vuoden tammikuussa Kauppilan silloinen isäntä ja talon ainoa mies, Juho Kauppinen, muuhun sairauteen. Taloon jäi vain vaimoja ja lapsia, joille määrättiin holhoojaksi Tohmajärven nimismies Axel Stenius. Stenius käytti tilaisuutta hyväkseen ja otti holhoussaatavistaan koko Kauppilan tilan nimiinsä 1968.  Tila oli ostettu Kauppisille perinnöksi 1863. Kesä 1867 oli ollut koko vuosisadan pahin katovuosi, jonka johdosta ihmisillä oli kova nälänhätä vielä 1868. Talonväki sai muuttokäskyn holhoojaksi määrätyltä uudelta isännältä. Rippikirjojen 1862-69 mukaan, oli Matti Kauppisen leski, Anna Simonen ja hänen tyttärensä Anna Stina Kauppinen, asuneet yhä Kauppilassa. Jo 1869 syksyllä Anna Stina Kauppinen (1848-1910) vihittiin riihiaholaisen Mikko Pekanpoika Nupposen (1846-1936) puolisoksi. Pekka Kauppisen leski, Anna Stina Simontytär Simonen (s.1846) pelastautui palaamalla lapsuuskotiinsa Riihiahon Hästilään. Hänellä oli varmaankin ollut tyttärensä Anna Maria Kauppinen (1866-1947) mukanaan. Kauppisen naiset onnistuivat selviämään hengissä nälänhädästä huolimatta, he turvautivat sukulaisiinsa ja pääsivät taloihin piioiksi, jotkut heistä "ylennettiin" emänniksi asti.


Tämän jälkeen Kauppilan tilaa asuivat lampuodit eli vuokraviljelijät. Eräs niistä oli Kustaa Mannisen perhe. Sukutarina kertoo vielä, että nimismies Stenius menetti myöhemmin Kauppilan peliveloistaan. Vuonna 1901 Anna Maria Kauppisen appi, Perivaaran Mikko Kuronen, osti tilan ja muutti tialle asumaan. Nykyisin tila on Martti Kurosen omistuksessa.
~~~
 Tämä kirjoittamani kertomus on julkaistu  teoksessani Havutar, hyvä emäntä (2004, 2006). Lähteenä olen käyttänyt Tohmajärven evl-seurakunan rippikirjoja ja Joensuun Maakunta-arkistossa säilytettävää Tohmajärven seurakunnan rikollisten luetteloa v. 1865. Minulla olisi ollut mahdollisuus tutkia myös käräjäpöytäkirjoja, mutta kehnon ruotsinkielentaitoni vuoksi en voinut sitä tehdä. Matti Kauppisesta oli runsaasti merkintöjä käräjäkirjoissa, mutta varsinaisesti hänen asiansa oli käsitelty Viipurin hovioikeudessa, josta Suomen Senaatti antoi oman päätöksensä. 


Mainitsen vielä, että Matti Kauppisella ja hänen vaimollaan Anna Simosella oli yhdeksän lasta, joista kahdeksan tytärtä. Osa lapsista kuoli pienenä. Kauppisten jälkeläismäärä on kuitenkin suuri, satoja ellei tuhansia.

torstai 13. lokakuuta 2011

Mysteeri syksyltä 1944.

Perivaaran kylän kolme taloa1960-luvulla. Etualalla Juvola, oikealla Simola ja vasemmalla Kurola. Kivikujoset näkyvät Kurolan ja Juvolan välissä, ne menevät oikealla taakse. Uusi tie on vasta muutama vuosi sitten tehty, kuten Juvolan talokin on.

Tikkalan sivukylän, Perivaaran alla ja Lahdenluhdan laidalla, sijaitsi Jussin Marin eli Maria Simosen (1882-1944) torppa. Maria oli ollut leskenä jo vuodesta 1936, jolloin hänen miehensä, Juho Simonen, kuoli.

Marialla ja Juholla oli poika, Veikko Simonen (1913-1971), joka asui yhdessä äitinsä kanssa. Kun sitten tuli talvi- ja jatkosota, joutui Veikkokin lähtemään sotapolulle Suomen armeijaan. Maria eleli yksin ainoan lehmänsä kanssa, ja pojastaan maksetun pienen sotakorvauksen turvin hän sinnitteli päivästä toiseen. Veikko haavoittui sodassa Kollaalla ja sen jälkeen toimi yksikössään Ilmajoella.

Sota päättyi syksyllä 1944. Rintamalta palanneet sostilaat täyttivät kaikki kylän talot, heitä oli majoitettuina myös kylän metsiin suuriin sotilastelttoihin. Vain joku naapuri, maitotinkiläinen tai vieras matkalainen sattui käymään Marian mökillä.

Oli sitten lokakuun 29. päivän ilta 1944. Perivaaran Simosen talossa oli vieraita ja majoitettuja sotilaita, muun muassa alikerssantti Jouko Sakkara. Iltapimeällä klo 22.50 huomattiin, että jostakin lähitienoilta tuli savun hajua ja tulenlieskat valaisivat maiseman. Matti Simosen talonväestä kaikki kynnelle kykenevät, mukana sotilashenkilöitä, lähtivät palopaikalle ämpärin kanssa noin puolentoista kilometrin päähän Maria Simosen torpalle. Apuun rientäneet näkivät, ettei mitään ollut enää pelastettavissa; lieskat löivät jo ikkunoista ulos, katto oli palanut puhki ja laipio romahtanut alas. Sammutusväki keskittyi varjelemaan toisia rakennuksia palamiselta. Oviaukosta huomattiin jotakin mustaa lattialla, jonka arveltiin olevan Maria Simosen ruumiin. Se paloi ja antoi outoa käryä. Ruumiin päälle heitettiin vettä, jotta palaminen loppuisi. Mariasta oli jäljellä vain epämääräinen lihaläjä, jossa kallo oli kiinni, sekin vasen puoli palaneena. Marian jäännökset jäivät paikoilleen palaneen mökin raunioille. Vasta kuukauden kuluttua, marraskuun lopulla, ruumis vietiin piirilääkäri Ruuskasen tutkittavaksi. Tuolloin vainajan jäännökset olivat jo lumen ja jään peitossa. Ruumiin kuljettamista varten oli pitänyt hakea lupa Kuopion lääninhallitukselta, siitä syystä ruumiinavaus viivästyi.

Poliisikonstaapeli Teuvo Hietala.
Poliisikonstaapeli Teuvo Hietala teki lokakuun 30. päivänä kuulustelupöytäkirjan, jonka todistajana oli Uuno Ujala. Silminnäkijöinä kuultiin Simosen talon väkeä, ja Liipin Heikki Kinnusta, koska Maria oli päivällä ennen kuolemaansa  käynyt Liipin Kinnusessa. Sotilashenkilöinä kuulusteltiin Jouko Sakkaran lisäksi kersantti Tauno Turusta Juuasta, sotamies Vilho Koistista Alavudelta ja sotamies Eino Räsästä Harlusta, joka oli samana iltana kello 17 aikoihin käynyt hakemassa Marialta maitoa. Räsänen oli majoitettuna Perivaaran Tahvo Kurosen taloon.


Marian poika, Veikko Simonen, sai tiedon yksikköönsä Ilmajoelle marraskuun kolmantena päivänä, josta hän tuli kotiinsa eräänä yönä. Vastassa ei ollut kahvikupposta eikä äidin lämmintä kättä, vain palaneet rauniot ja kuollut äiti. Veikko meni nukkumaan Kurosen talon navetan vintille heinäkasaan.


Perivaaran Simosen talon tyttäret, Helvi ja Maire, joista viimeksi mainittu oli vasta 13-vuotias, kävivät sen jälkeen lypsämässä aamuin illoin Marin lehmän, ruokkivat sen ja lisäksi vasikan ja lampaat.


Maria Simosen kuolemaa palavaan mökkiin käsiteltiin Tohmajärven talvikäräjillä 1945. Päätös oli tuolloin, ettei ollut näyttöä siitä, oliko kysymyksessä murhapoltto - niin kuin vahvasti epäiltiin - vai pelkkä onnettomuus. Ruumiinavauspöytäkirjassa piirilääkäri Ruuskanen ei voinut valansa perusteella vahvistaa olettamusta murhapoltosta, sillä Marian jäännökset olivat pahasti tuhoutuneet.


Riihiahossa Takkulan Tauno Siimosessa oli siihen aikaan töissä Santeri Haimakainen niminen evakkomies töissä. Hän oli vieraillut Marian mökillä silloin tällöin. Kyläläisten ihmeeksi hän katosi samana yönä kylältä, kun Maria kuoli eikä häntä ole täällä päin sen jälkeen nähty. Käräjäasiakirjoista selvisi, että Haimakainen oli samaan aikaan jäänyt kiinni Riihiahossa pontikankeitosta ja varkauksista, joista häntä syytettiin samoilla talvikäräjillä. Monien paikkakuntalaisten epäilykset kohdistuivat joko Haimakaiseen tai paikkakunnalle muuttaneisiin sotilaisiin. 


Marialla ja hänne pojallaan Veikolla oli kummallakin pankkitili, mutta Maria säilytti osaa rahoistaan sekä pankkikirjojaan kotonaan arkussa tuvan nurkassa. Huhupuheitten mukaan hän näytteli rahojaan vieraillekin. Kukaan ei tiedä tätä asiaa varmuudella, mutta paikkaunnan ihmisten puheissa siitä kerrottiin murhapolttona.


Veikko ja Impi Simonen perheineen.

Veikon suruaika vaihtui elämän myötä. Hän rakensi uuden talon entisen mökin raunioille ja perusti perheen Impi Raijaksen kanssa 1945. Heillä oli yhteensä seitsemän lasta, joista kaksi kuoli pienenä. Nyt kaikki lapset ovat maailmalla.


~~~~
Olen kirjoittanut tämän tositarinan teokseeni Havutar, hyvä emäntä (2004, 2006). Lähteinä Martta Laasosen o.s. Simosen kirjoitus sekä Joensuun maakunta-arkistossa tekemäni tutkimukset. Olin tuon tapauksen sattuessa 2½ vuotias, ja katsoin kotini rappusilta tuota tulipaloa aikuisten kanssa. 


tiistai 4. lokakuuta 2011

Sinulla on kiva blogi-tunnustus


Sain Nojatuolipuutarhurilta eli kirjailija Anna Amnellilta tämän mukavan blogitunnustuksen:
Sinulla on kiva blogi.

Tähän tunnustukseen liittyy seuraavanlainen tehtävä:

1. Käsityösi, josta olet ylpein ja jota arvostat eniten. Kuva mukaan.

Olen käsistäni kömpelö enkä suuremmalti ole harrastanut käsitöitä, entisaikoina harrastin kutomista, revinnäistöitä ja sukkien ja lapasten neulomista. Olen sanonut ihmisille, että käsityöni ovat korvieni välissä. Niinpä esittelen parhaana käsityönäni teokseni, 'Havutar, Hyvä emäntä', perinnettä ja historiaa Tohmajärven Tikkalasta ja Onkamosta (2004, 2006).

Kansien välissä 280 sivua A4 kokoista tekstiä kuvineen. Teos sisältää seutumme henkistä ja aineellista perinnettä, suku- ja talohistorioita, tarinoita ja suakkunoita unohtamatta. Lähtökohtani oli etsiä kylämme ihmisen sielua ja olemusta, elävää elämää vuosisatojen kuluessa. Asiatietoja on 1700-luvulta nykypäivään saakka.



2. Toiseksi kysytään kauneinta rakennusta, jonka olen nähnyt.
Se löytyy Budapestistä, jossa kävin neljä vuotta sitten.


Tämän rakennuksen nimeä en muista, oli ehkä Rantabulevardin varrella...
3. Laulu joka koskettaa sinua kovasti.


Yksi niistä on Viimeisen kerran katson Dniepriin, Markus Allanin laulamana. Sanat löytyvät tästä linkistä:


4. Minkä asian koet arjessasi raskaaksi?


Siivoaminen ja leipominen on nykyään raskasta työtä, samoin kasvimaiden hoito ei tahdo minulta onnistua, nivelrikkoisten polvien ja kipeän selän tähden. Kremppoja on ja lisää tulee, mutta näin meille vanhoille käy. Onneksi vielä on arjesta selviydytty ilman suurempia ostopalveluita. Ja onneksi mies voi auttaa niissä pahoissa paikoissa.


5. Mistä asioista arjessasi nautit eniten?


- Siitä, ettei tarvitse aamulla sängystä hypätä navettaan kello 5.15, vaan voin mieleni mukaan valita heräämisaikani. Kaikenlaista pakkoa inhoan.


- Siitä, että voin surffailla netissä milloin haluan, vietän siellä paljon aikaa. Valokuvaaminen on tärkeää, sillä tarvitsen paljon kuvia blogeihini. Saunominen vastalla omassa saunassa 60 asteen lämmössä on rentouttavaa, ja siellä kestää olla kauemminkin. Tyttöjen kanssa puuhastelusta ja heidän passaamisestaan. Lukemisesta ja kirjoittamisesta. Keittiöpuuhistakin tykkään, sillä jonkun on nekin hoidettava. Ja myös luonnossakävelystä pidän, kamera on ainakin silloin tällöin hyvä olla mukana.


Ojennan tämän Sinulla on kiva blogi-tunnustuksen Eilalle Lumous-blogiin. Oikein paljon Onnea sinulle, Eila, tunnustuksen johdosta!