perjantai 31. joulukuuta 2010

Hyvää Uutta Vuotta Lapsille ja Aikuisille!

Kuva teoksesta Mummo ja muusat (2010)

Oli puu oli puu
se monivärioksainen puu
ja kukkia kukkia
monivärikukkia
oksilla puun.
Ja aurinko, aurinko
tanssii taivaalla ja piirtää
monivärikukkia
alle puun.

Aili Nupponen teoksessa Mummo ja muusat (2010)

***
Näetkö? Nuo sormet pienet liikkuvat,
liikkuvat unensa lävitse.
Ne ehkä kertovat jotakin,
kertovat jotakin tarinaa
vailla loppua, vailla alkua, ne ehkä kertovat
mitä aikaisemmin päivällä tapahtui, tai
kymmenen sukupolvea sitten.
Huoleti ne hypistelevät maailmaa,
ottavat sen ja pudottavat pois.
Hypistelevät sydäntä,
sen sydäntä joka nyt juuri sattuu katsomaan.
Ottavat sen. Pudottavat pois.

Lassi Nummi teoksessa Päivistä parhaimmat. Toim. Hannu Mäkelä

***

Tästä on kysymys:
asettua alttiiksi mahdollisuudelle
että tulee hylätyksi
ennen kuin itse ehtii hylätä.
Sitä on rakkaus.
Sitä on elämä silloin
kun se ei ole työtä ja vaivaa,
vilua ja nälkää, hellettä ja janoa,
kipua ja sairautta.
Siis parhaimmillaan.
Parhaimmillaankin se vaatii
äärimmäistä lujuutta.

Jo lapsen on se tilanne kestettävä,
hän syntyy siihen.

Hänen voimansa on: minä rakastan.
Hänen voimansa on: minä pidän sinusta.
Minä. Pidän.

Tässä olen haavoitettavanasi.

Eeva Kilpi teoksessa Päivistä parhaimmat. Toim. Hannu Mäkelä

***

Jälleen yksi vuosi elettyä elämää elämän virrassa. Raskas mutta antoisa vuosi, monellakin tapaa. Olen saanut seurata lapsenlapsieni elämää ja jopa osallistuakin siihen, josta kiitos lasten vanhemmille ja erityisesti heidän äidilleen. On ihanaa kun voi olla lähellä mutta ei silti liian lähellä. Muinoin mummot ja ukit asuivat lastensa perheissä, mikä usein toi kitkaa ja riitaa perheiden välille. Onneksi siltä kaikelta olemme välttyneet, ja saaneet keskittyä keskinäiseen yhteisyyteen ja avunantoon.

Toivon ja toivotan teille kaikille lukijoille ja ystäville rakkautta, rauhaa, terveyttä ja pitkää ikää, mikäli ne ovat teidän tavoitteitanne. Tuokoon uusi, tuleva vuosi tullessaan teille paljon tyydytystä ja onnea toivottaa Aili-mummo!



torstai 16. joulukuuta 2010

Matkalla Goassa 2.

Aili-mummo temppelin kaivolla kukkaseppele kaulassa 1992.
Hindutemppelin sisäpuolelta, oikealla kaksi tohmajärveläistä naista.
Hindujumala temppelissä.
Shri Shanta Durga temppeli.
Brueghel piti pullukoista/ keinuvalanteisista pakaraposkista/
melonirinnoista/ reisistä jotka uivat/ kuin kaksi venettä/
Tizian lempeästi peitti/ punaiseen hehkuun//
silkkisen ihon pyöreissä käsivarsissa/ verhosi kultaan ja purppuraan/
runsaan kuningattarensa//
Renoir, tirkistelijä/ solutti avaimenreiän sinne/
missä talon rehevä palvelijatar/ peseytyi porsliinivadissa/
ja tarjosi katsojalle/ kaartuvat pakaransa// Eila Jaatinen

***

Jatkan tarinaa okralaisten matkasta Goaan keväällä 1992. Löysin Helena Niemisen kirjoituksen tältä matkaltamme, jossa on asiatietoja maasta ja paikkakunnasta. Ruoka ja yhdessä syödyt illalliset jäivät minulle lähtemättömästi mieleen. Ne olivat mukavia tapahtumia, ja monesti päivän merkittävin juttu. Vietettiinpä siellä muutamat synttäritkin postuumisti, ei tosin minun, mutta nekin siellä olisi voinut viettää. Intialainen ruoka on tulisesti maustettua, mutta siihenkin tottuu, oppii jopa pitämään siitä. Tosin jotkut saivat itselleen vatsataudin, mutta onnekseni olen välttynyt niiltä.

Viitenä peräkkäisenä iltana kävimme pakistanilaisen mattokauppiaan luona syömässä, viisi naista osti häneltä itselleen aidon maton. Kauppias oli  muslimi, ja parhaillaan oli ramadan menossa, joten ruoka tarjottiin vasta auringonlaskun jälkeen. Ilta illalta ruoka muuttui aina vain huonommaksi. Yrittipä kauppias ottaa itselleen pantiksi yhdeltä matkalaiselta rahaakin, ja ottikin. Nostin asiasta niin kovan metelin - englanniksi tietenkin - että muutaman illan perästä kauppias palautti huonetoverilleni rahat takaisin. Maksoimme tietysti Visalla ostoksemme. Lisäksi meille sanottiin, että meidän on tuotava joku paketti Suomeen kauppiaan "vaimolle", mutta siihen halpaan emme menneet. Tiedä mitä hämäräperäistä meidän olisi pitänyt kuljettaa, vaikkapa huumeita.

Retkeilimme taksilla Vanhassa Goassa, Pondassa  ja Anjunan markkinoilla, joista kerroin viimeksi; huonetoverini ja minä kävimme risteilyllä Madovi-joella sekä kiertelimme Etelä-Goan kyliä ja kaupunkeja. Pari kertaa kävimme Panjimissa, jossa huomasin, että markkinoilta ostamani shortsit olivat takapuolelta revenneet jo ensimmäisellä reissulla. Arvaa sen, miten kaupungilla kävellessä nolotti. Tällaista tavaraa myytiin meille turisteille "hyvin edulliseen hintaan". Olin iloinen siitä, että ostin vain nuo yhdet housut, enempää halpaan en langennut. Eräs rouva osti tuota "halpaa halpaa halpaa" matkalaukuittain kotiin tuomisiksi!!!

Intia on mielenkiintoinen paikka länsimaiselle ihmiselle. Myyjät ja rihkamakauppiaat puhuivat välttävää englantia, joten kommunikointi sujui, ja loput puhuttiin elekielellä.
Myyjät olivat suorastaan agressiivisia uimarannoilla ja  käymillämme markkinoilla. Tästä syystä lopetin merenrannalla uimisen, kauppiailta ei saanut hetkenkään sielunrauhaa: kun yksi lähti, sijaan oli tulossa jo monta uutta. Vuorotellen tietenkin.
Mutta silti, kiva oli käydä, vaikka kotiintulo oli vielä mieleenpainuvampi---.


Hotellimme Santa Maria.

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

tiistai 14. joulukuuta 2010

Teoksia ITE-taiteesta ja taiteilijoista

Veli Granö: Veijo Rönkkösen todellinen elämä. Maahenki 2007.

ITE- taiteiljoita Vaaroilla. Nykykansantaiteen vuosikirja 8.
Viime kesänä pidettiin taidenäyttely Ilomantsissa Runonlaulajan pirtillä pohjoiskarjalaisista ITE-taiteilijoista, mutta valitettavasti näyttely meni ohi minulla, vaikka tiesin sen ajankohdan ja aioin siellä käydäkin. Olisin saanut paljon hienoja kuvia näistä kansantaiteilijoiden töistä. Mutta virheen voi vielä korjata, tilasin Maahenki-kustantamosta kirjan, joka on tehty juuri tämän näyttelyn taiteilijoista, teos on isokokoinen, moniväripainatuksella tehty, ja siinä on 124 kuva- ja tekstisivua. Komea kirja kaiken kaikkiaan, valitettavasti pehmytkantinen. Hinta on mielestäni kohtuullinen, 30 euroa. 
Tilasin kirjan 8.12. ja sain sen jo eilen postin kotiin tuomana yhdessä Veijo Rönkkösestä tehdyn kirjan kanssa. Huomiotani kiinnitti se, että kirjassa on alkuperältään kolme oman kylän taiteilijaa, jotka ovat ovat päässet tähän teokseen. Onkamossa syntynyt ja kasvanut Teuvo Tuukki on yksi lahjakkaimpia teoksen taitajia. Elämäntyönsä hän teki Ilomantsissa rajamiehenä, ja on jäänyt sinne myös asumaan. Tikkalassa syntynyt ja kasvanut Seppo Tahvanainen, nykyinen joensuulainen, muistaakseni entinen katsastusmies, on toinen oman paikkakunnan mies, ja kolmas on onkamolainen Teuvo Pakarinen, jonka moottorisahaveistoksia meillä on myös omassa pihassamme. Myös Tahvanainen tekee työnsä moottorisahalla Pakarisen tavoin. Teuvo Tuukki on hyvin monipuolinen kansantaiteilija, "hän tekee veistoksia puusta, lumesta, kivestä, betonista ja vaikkapa styroksista. Myös öljyvärimaalaus on mieluisaa puuhaa.---.Tuukin julkisia teoksia löytyy  useista paikoista: Ilomantsin Osuuspankin edustalta ja virastotalolta, Joensuun lentoasemalta, Pohjois-Karjalan rajavartioston esikunta-alueen ja rajajääkärikomppanian portilta Onttolasta sekä Imatran rajamuseosta".

Esittelin teille jo pari vuotta sitten valokuvaaja Veli Granön teoksen Veijo Rönkkösen todellisesta elämästä, lainasin tuolloin teoksen kirjastosta. Halusin sen kuitenkin ikiomaksi ja tilasin teoksen omaan kirjastooni, olihan hintakin ihan kohtuullinen, 35 euroa. Teos on upeasti värikuvitettu ja englanniksi ja suomeksi tekstitetty, joten sopii hyvin myös lahjakirjaksi. Kannet ovat kovat ja hienot, sivuja on 170, sivukoko suurempi kuin A4.

Näin on mummon joululahjat ostettu. Eilen piipahdin apteekilla, ja sekin reissu tuli kalliiksi, toistasataa euroa kotvan matkaa. Monia lääkkeitä Kela ei korvaa sentilläkään, mutta silti ne on ostettava. Jalkahoitoihin ei kunta myöskään osallistu, joten on kaivettava omaa kuvetta. Kaivolla kävimme ostamassa munia ja tuoretta ruisleipää, ja joimme toiset päiväkahvit. Entinen karja-auton kuljettaja-omistaja jutteli kanssamme ikivanhoista, jo kuusikymmentäluvun lopulla tapahtuneista asioista. Tuntuu siltä, että aika on mennyt lentämällä, etenkin viimeiset 60 vuotta. Mutta asialle ei mahda mitään, vai tarvitsisiko?

Oikein hyvää tiistai-iltaa teille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Muistoja Goan matkalta

Keväällä 1992 meitä okralaisia oli suuri joukko matkalla Intian Goassa. Vaatimaton hotellimme Santa Maria sijaitsi köyhässä Galanguten kylässä, jonka lähin kaupunki oli Panjim. Goa oli ollut kauan aikaa, vuosisatoja, Portugalin alusmaa, josta syystä Goassa oli roomalaiskatollisia ihmisiä n. 40 % väestöstä. Muut olivat hinduja, budhalaisia ja muslimeja. Goassa oli pyhä lehmä vähemmän pyhä kuin muualla Intiassa. Jotenkin sääliksi kävi noita eläimiä, ei tarvitse pelätä maidon ja lihan liikatuotannosta; hyvä kun pysyvät edes elossa!

 Goassa on Intian länsimaisin kulttuuri, johtuen siitä, että eurooppalaiset ovat hallinneet sitä vuosisatoja. Ilmasto on trooppinen, kuuma ja kostea. Oleskelumme aikana maalis-huhtikuussa, oli juuri viimeiset turistiviikot menossa kuumuuden vuoksi. Nyt en enää uskaltaisi ajatellakaan matkustamista noin kuumaan paikkaan. Egyptissä vaikka olikin kuumaa, siellä ei ollut sitä suurta ilman kosteutta, joka tekee elämän sietämättömän vaikeaksi; ja lisäksi hotellimme oli ilmastoitu.


Äiti lehmä vasikoineen puun varjossa. Eläimet kävelevät kaduilla, missä tahansa autojen ja liikenteen seassa.
Paikallinen matkamuistomyymälä.
Hotellimme lähiympäristöä; kukot kiekuivat aamulla kilpaa toistensa kanssa ja siat röhkivät!

Kuva Anjunan markkinoilta. Rihkamanmyyjiä oli hirvittävät määrät kaupittelemassa ainutlaatuisia tuotteitaan.
Hotellimme oli hyvin alkeellista tasoa nykypäivän mittapuulla mitattuna, ei siellä ollut edes ilmastointia; ainoa ilmastointi olivat pyörivät "vispilät" jotka koko ajan sekoittivat ilmaa katossa. Viivyimme matkalla kokonaista 2,5 viikkoa, joten hikoilua riitti näännyksiin saakka. Meitä oli mukana yli 20 henkeä, ja matkanjohtajana toimi kirjastotoimenjohtaja Helena Nieminen. Valokuvia tuolta reissulta on runsaasti albumissani, eilen skannasin niitä monta tuntia, ja jälkeä syntyi. Miniä pani homman alkuun, ja jatkoin yksin eteenpäin, yhteensä 36 kuvaa tuli siirrettyä digitaaliseen muotoon.

Matkalta palattua Helena Nieminen kirjoitti paikallislehteen jutun nimeltä Lehmänluinen kaulanauha. Tiedän että minulla on se tallessa, mutta ihan tähän hätään en löytänyt sitä. Minulla on useampia leikekirjoja, joihin olen tallentanut mielenkiintoisimpia juttuja erilaisista asioista ja tapahtumista, olinhan ennen monessa harrastuksessa mukana. Yhden suuren leikekirjan lahjoitin kyläyhdistyksellekin, se on koottu parinkymmenen vuoden tapahtumista omassa kotikylässämme. Työtä ja harrastusta tuollaisen leikekirjan teko vaatii paljon, mutta se on mieluista ja henkisesti antoisaa puuhaa.

Muistoja tältä matkalta kerron teille vielä lisää, onhan kuvia vielä suuret määrät skannattuina. Muutama vuosi sitten etsin netistä Santa Maria hotellin, jonka silloiset hinnat olivat mielestäni kallistuneet valtavasti, taisi olla jo 70 dollaria/ vuorokausi. 

Ainakin minä jouduin matkamuistomyyjien uhriksi, niitä oli joka paikassa eikä niiltä voinut välttyä. Paras muisto oli silkkimatto Elämänpuu, jonka ostin ja lahjoitin pojalleni Petrille. Hän jatkaa minun ja meidän yhteistä elämänpuutamme viiden tyttären voimin.

***

Mies on jälleen vierailulla Viipurissa venäjän ryhmän kanssa. Minulla on aikaa keskittyä näihin tietsikkajuttuihin ja harrastuksiin. 10 vuoden valokuvatkin ovat vielä panematta albumeihin, ennestään on 28 albumia. Ja joskus pitää jatkaa myös leikekirjaharrastusta...

Enää alle kaksi viikkoa jouluun, ja ne joulukortit!

Oikein hyvää sunnuntaipäivää kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

torstai 9. joulukuuta 2010

Runoilijan elämää


Kirjailija Arja Tiainen.
Tilasin kylmän talven
 ja se saatiin
 paukkuvat pakkaset, postikorttimaisemat,
sydän kieltää minut ja minä sydämen, on laulu.
 Ja minä asetun sivuun, katson matkijoitteni
kultivoitunutta kieltä, yleistä pyhäinhartautta;
vainajien intimiteettirauhaa tässä rikotaan.
Nilkkoja myöten runoissa laahaudun iltaan,
mietin miksi meidän täytyisi mahtua postimerkkiin?
Jäänsärkijöitten. Sulan, tietysti sulan, rakastan, tietysti
heti, ihan heti kun rauta lävistää heikot miehet
kun heikot miehet ottavat minulta tämän 
avaruustuskan: ottaisivat jo minulta avaruustuskani.
Ette koskaan pääse takaisin äitinne kohtuun.
Ette voi kääntää aikaa taaksepäin.
Sekoittakaa paremmin! Sisäistäkää!
Kertakäyttölyriikka on ikävää.
Kerran, kaksi syksyä voi vesi maistua viiniltä.
Vesitorni vuotaa! Jos huonosti käy, me hukutaan kaikki,
jos hyvin - vain statistit.
Laitan 159 postikorttia tuuleen. Jos tyhjä vastaisi.
Kirjoitan sinulle: en minä osannut elää, enkä kuolla,
mutta kai minun tuskani toi teille edes
jotain huvia?

- Arja Tiainen -

~~~

Ei tuo runoilijan elämä taida olla kovin hääviä, ainakin jos Arja Tiaista on uskominen. Runoja riittää jokaiseen lähtöön ja lisää niitä kirjoitetaan koko ajan. Runoilijalla ei ole sitä sädekehää mitä kirjailijalla. Runoilija mielletään tavallisesti jonkinlaiseksi huuhailijaksi, joka on kaukana maailmasta ja arkipäivästä. Jalat maassa oleva runoilija on luonnonvastainen ilmestys, runoilija asuu jossain sfääreissä, maan ylä- ja ulkopuolella. Runoilija kuuluu olla ulkoasultaan rähjäinen ja virttynyt, ehkäpä hiukan hutikassakin. Ei tällainen pultsarin oloinen ihminen herätä kenenkään kateutta tai intohimoja.

Mutta annas olla kirjailija: siinä on sana joka herättää lähes kaikkien kateuden, ainakin niiden, jotka kadehtimaan pystyvät. Kirjailija-sanalla on niin korkea statusarvo, että sen edessä ihmiset menevät mykiksi, mutta selän takana kielet laulavat sitäkin kerkeämmin. Voi uskoa, kumpaa puhutaan enemmän, hyvää vai pahaa ? Veikkaan tuota jälkimmäistä, vaikka tietysti edessäpäin ollaankin niin "ystävällisiä", suorastaan siirappimaisia. Tämän suuntaisia huomioita olen tehnyt---.

Taiteilijoitakaan ei kadehdita niin paljon kuin kirjailijoita. Taiteilijan elämä on epävarmaa ja usein apurahojen varassa, mutta niinhän on valtaosalla kirjailijoistakin. Kirjailijan työ on yksinäistä ja edellyttää melkoista, jopa ankaraakin puurtamista ja yksinäisyyttä. Miksi siis sitä ammattia niin kovasti kadehditaan? Selittäkää te, jotka sen osaatte. Kaikki nämä ovat luovia ammatteja tai joillekin meille  harrastuksia.
***
Parina päivänä olen katsonut lapsenlastani Pippuria, joka on sairauden takia ollut kotihoidossa. Todella kilttejä nämä pojantyttäret, niin kuuliaisia ja hyvin kasvatettuja kuin ikinä olla voivat. Lasten äiti opiskelee ja isä tekee metsätilan hommia ukin kanssa. Onneksi on joutilas mummo, joka voi auttaa tarpeen niin vaatiessa.

Keittelin ison kattilallisen lanttuja laatikkoa varten ja lämmitin tuvan uunin. Siitäpä sitä jouluherkkua valmistuu pakasteeseen pantavaksi. On niin hyvä mieli, kun jotain omatekoista on ruokapöydässä. Ei se ostolaatikko ole niin hyvää, olen minä kokeillut niitäkin.

Oikein hyvää loppuviikkoa teille kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Helvi Hämäläisen sanoin...

UNOHTUNEET
I
Seisoit suuren teloitusryhmän edessä kun aurinko nousi,
tuhansien punaisten pisaroiden sataessa sinusta
ruohon muuttuessa silmissäsi siniseksi,
purppuraisen taivaan äkkiä saadessa siivet
hartioihisi kasvoivat aamuruskon siivet suoraan taivaasta,
ne kantoivat vapauteen.
katsoit kuuta, se oli valkea,
katsoit aurinkoa se hehkui punaisempana kuin ennen
ja toinen puoli sinusta oli viheriässä ja valkeassa kuussa
toinen puoli kylpi purppuraisessa virrassa.

Taivaalla ovat hajallaan sinipunaiset hiukset,
ne hohtavat valoa,
linnut lentävät niiden lävitse,
kampaavat niitä siivillään,
vievät pesiinsä pilven suortuvia.

II
Tämän puun alle on haudattu nuorukainen arpi otsassaan,
hänen tukkansa hulmuaa auringossa kun puut kukkivat
ja hänen hevosensa on haudattu tämän puun alle.
Joku sanoo: hänen hevosensa haudattiin, kun maa oli vihreä
ja puu upotti hänet tummien juurihiustensa huntuun kuin nainen.
Rautaa on hänen suussaan,
hän ostaa sillä matkan kaukaisten vesien taa,
joilla siniset purjeet kulkevat syttyen tuleen,
purjenuotiot roihuavat ympärillä.
Suunsa raudalla hän maksaa veneen.

III
Älkää nousko:
paadet liikkuvat,
älkää nousko.
Kaikkialta olette poissa,
edes kuolemanvirtaan ette enää kuvastu.
Kaikkialta olette poissa.

Ota vangiksesi omat haukkasi,
kurista leijonat, jotka loit,
älä anna kotkan syntyä,
murskaa nyrkissäsi sydämet.

Et ole silloin minun jumalani.
Me rakastamme  leijonien jumalaa.
Itse luotuasi leijonan taivaaseen sen henki päästä.

Älkää nousko,
paadet liikkuvat,
älkää nousko.

Kaikkialta olette poissa.

IV

Repäise auki haavasi
punaisia kuiluja ovat ne lihassasi,
hirvittäviä suita, jotka kirkuvat tuskaasi.

Sitoivat kiven jalkaasi,
joka oli siipiä täynnä.
Tuhat purppuraista mekkoa antoivat sinulle.

V

Katso ei mikään ole vapautta enemmän
kädessäsi ei tarvitse olla muuta,
se on siivet suuremmat kuin taivaanranta, jylisevät siivet,
jotka minä olen saanut tänään.
Olen vapaa, huudan kuiluihin, vankiloihin,
porttien, piikkilankojen taakse,
kahleisiin sidotuille:
vapaa, vapaa, suuni on täyttynyt tämän sanan merellä,
suuri huuto, vapaa, vapaa.

Minun on taivas, minun on taivas äärettömiin,
minulla on miljoonien muuttolintujen siivet ruumiissani.

HELVI HÄMÄLÄINEN TEOKSESSA VALITUT RUNOT (1981, 1. painos 1973)

Toivotan tällä kirjailija Helvi Hämäläisen runolla kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja rauhaisaa itsenäisyyspäivää!
Aili-mummo