perjantai 22. lokakuuta 2010

Kultaisessa Prahassa



Kultaisessa Prahassa homeenvihreitä torneja.
Tuhatvuotinen tarina takana.
Moldau, Moldau, sinä virtaat
menneisyyteen.
Kaarle IV palaa valtaistuimelleen
niin kuin ennen.
Rooma elää 
jälkiroomalaista aikaa.
Rikkaus ja valta voitetaan
kärsimysten ja taistelujen kautta.
Valtaapitävät ja kauppiaat puhdistavat
kulttuuriperinnön!

Ennustuksia lausutaan menneestä ja tulevasta.
Kaarle IV palaa sillalleen ratsuineen kopisevin askelin.
Sotilaat seisovat jähmettyneinä.

Kultaisella kujalla
 vasarat paukkuvat alkemistien pajoissa.

Barokki juhlii ruhtinaitaan.
Ihmishahmot kiemurtelevat palatsien seinissä.
Ihania ovat kirkot ja luostarit, palvontapaikat.

Prahan linnassa Kaarle IV jatkaa juhliaan...

- Aili Nupponen (2000) -

Jälleen viikko taakse jäänyttä elämää. Toivottavasti täyttä elämää!
Oikein hyvää viikonvaihdetta kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!




keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Jumala loi vain yhdenlaisia ihmisiä

Hellä Juvosen taulu Madonna ja lapsi. 

Ikoni


Halkeillein huulin hän rukoilee
venäläinen Vapahtaja
tuhatneljäsataaluvun alusta.

Silmät suoraan katsojaan,
pieni suu, nautinnonhaluinen,
Jumalan äidin ja Johannes Kastajan välissä.

Lempeä Vapahtaja.
Kuusisataa vuotta
veristä historiaa
Iivana julmasta Staliniin.
Vanha riitti tähän päivään
"Herra armahda,Herra armahda!"
kaikuu pyhäkössä.
Pappi heiluttaa suitsukeastiaa.
Laulu kumajaa hoveissa:
"Herra armahda, Herra armahda,
Herra armahda!"

Aili Nupponen



Olavi Siponen (1999). Viisas neitsyt.

Siellä ne ovat, Tohmajärven Postissa eli Itellassa, runokirjat. Odottakoot kunnes tulee asiaa. Mies tosin oli Tohmajärvellä, mutta eihän nyt paketteja kotiin anneta ilman pakettikorttia. Meille posti kannetaan vasta noin puoli kahden tienoissa iltapäivällä. Viime aikoina ovat lehdet olleet pahasti sekaisin, joten veikkaan jälleen uutta postinkantajaa.


Odotamme mielenkiinnolla tulevien seurakuntavaalien tulosta, vilkastuuko äänestäjien aktiivisuus. Yle ja Päivi Räsänen ovat saaneet aikaan sellaisen mylläkän homokeskustelullaan, että luterilaisesta kirkosta lähtevät maksavat jäsenet pois suurin joukoin. Päivi Räsänen on kallellaan Luther-veljiin päin, hehän eivät tunnusta naispappeutta eivätkä voi suvaita muunlaisia ihmisiä kuin itsensä kaltaisia.
Suvaitsevaisuus taitaa heidän keskuudessaan olla kirosana. Jumala loi vain yhdenlaisia ihmisiä, heteromiehiä. Kukahan loi ne muut?

Kovat keskustelut on käynnissä asiasta Hymyilevän eläkeläisen blogissa, jos asia kiinnostaa. Hymyilevällä riittää kannanottoja päivänpolttaviin kysymyksiin, ja hän kirjoittaa herkulliset pohjustukset lukijoidensa kannanotoille.


Luostarin kirkon holveissa
polvet ruvella rukoillen
Herra armahtaa...
vainajan muotokuva
kultti ja elävä perinne,
palvonnan kohde.
Pappi-shamaani astuu kaikkein pyhimpään.
Naiset eivät tästä ovesta kulje.
Herroja Herra armahtaa.
Neitsyt sivulla kulisseissa.

Aili Nupponen

Oikein hyvää loppuviikkoa teille kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo (hetero mutta ei tyhmä).

Ps: Anteeksi että kuvat ovat litistyneitä. Joku loukkaantui kuvankäsittelystä, kun pienensien kuvien resoluutiota!! Sorry♥

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kristillistä ihmisten lajittelua

Sukuseuran vaakunan on suunnitellut Reijo Helläkoski 1992. Vaakunassa on Matti Juvosen puumerkki.
Näkymätön nainen

Eijjoo annettu nimmee hälle
- ja hiän synnyttää -
äiti, aitinäiti ja äitinäitinäiti.
Toki isälä nimi on
ja isänisälä ja
tietennii hänennii isällään.
Hiän kuuluu miehiin sukkuun,
isän mukkaan lapset ristittään.

Kymmenet, saat naiset ja
naisiin suvut
peittyyt hämärään,
jättäät perintösä nimettöminä.
Näkymätön nainen
miehen suvun tukipylyväs
synnyttää perillissii miehelleen.

Näkymätön nainen makovaa
saunan lauteila.
Yksinäisen äitin äpärämukulat.
Olokoon häppee
olokoon kirrous
jalakapuu ja
häppeepaalu kirkon eissä.

Synnyttäjät hävviivät hämärään.
Kukkaa ei heitä muista,
heijjän tuskoosa,
hätteesä, kippuusa,
heijjän raskaita synnyttäjän vuosiisa.
Lapsvuoteeseen kuolemmoosa.
Raskasta kovvoo ossoosa.

Seun isä joka synnyttää lapsessa
nimen suvulleen
pojan, perillisen talolleen.

Tytär, nainen, huora
katovaa ikihämärään
häppeepaaluun, jalakapuuhun.
Naisen perintöosana miehen kunnii.

Aili Nupponen

Kirjoitin tuon runon tehdessämme Juvosen suvun sukututkimusta, joskus 2001. Sukututkimuksen ja kirkonkirjojen mukaan miehet saivat lapsia ilman vaimoakin, sillä pappi ei ollut vaivautunut kirjoittamaan lapsen äidin nimeä kirkonkirjaan. Mutta jos sattuikin olemaan niin päin, että nainen sai lapsen ilman vihittyä aviomiestä, sillä oli kovat ja häpeälliset seuraamukset tuolle äidille. Uskon että jokaisesta suvusta löytyy näitä luvattomia äitejä, joilla oli äpärälapsia. Tällaisen naisen ja lapsen nimi merkittiin kirkonkirjoihin sivun alanurkkaan, mistä se on mahdollisimman vaikeasti luettavissa ja tunnistettavissa. Etsin itsekin muuatta Anna Antintytär Simosta, mutta erään sukututkija sukulaisen avulla löytyikin Anna Annantytär Simonen. Kiitokset Reijo jos luet tätä!

Näyttää siltä, että luterilaisessa kirkossa on viimeviikkoisen homoillan seurauksena eronnut ennätysmäärä ihmisiä. Ellei kirkossa löydy tilaa kaikenlaisille Luojan luomille ihmisille, seurakunta pirstoutuu yhä enemmän erilaisiin klikkeihin ja ryhmiin. Evankelisluterilainen kirkko on osoittanut kehitystä vapaamielisyyden suuntaan, toivoisin, ettei tämä kehitys loppuisi, vaan jatkuisi. Koska olemme syntymästä asti erilaisia ihmisiä, täytyy myös kaikilla silloin olla oikeus elää sillä tavoin, että tuntee itsensä onnelliseksi. Mitään pakkopaitaa ei kirkko voi nykymaailmassa ihmisille asettaa: Tämä kaava on oikein ja tuo taas väärin. Olemme valmiit tuomitsemaan toisinajattelijat ja toisin tekijät; "vain meidän tapamme on se ainoa oikea" - sanooko näin todellinen kristitty?

Vähän kerrallaan nainen on saanut luterilaisessa kirkossa itselleen tasavertaisia oikeuksia, joita osa kirkon jäsenistä ei kuitenkaan halua tunnustaa. Ihmisten lajittelu jatkuu milloin milläkin syyllä tai tekosyyllä. Miettikääpä motiivejanne hyvät ihmiset ja seurakuntalaiset: Siinä on omantunnon kysymys jokaiselle meistä!

Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!


torstai 14. lokakuuta 2010

"Elämäniloa kuppiin monta nauravaa suullista"

 Meidän mummeli


Täältä tullaan elämä,/ olet kuin silkkiä, silkkiä!/
Mutta... Mistäs te siihen tupsahditte?/ Keitäs te oikein olette?/
Ai, niin, nyt alan muistaa...Ette ikinä arvaa mitä tein?/
Karkasin./ Keskussairaalasta. Osasto A kakkoselta./
Laittoivat tiputukseen. Siinä makasin kuin lahna katiskassa./
Ei puhettakaan kauniista ja rohkeista./ 
Ajatelkaa: edes niitä en olisi päässyt katsomaan./
Ehei, ei käy, sanoin aortalle ja kammioille.Valmistautukaa!/
Paikoillenne, valmiit, pakoon!/ Citymarketissa nähtiin Eric./
Voi se oli niin ihana.../ Hiiteen nitrot, disperiinit ja spesicorit./
En minä niitä enää tarvitse./ Eric riittää./
Tuolla kylällä kertoivat,/ että täällä saa tänään kahvia./
Ohikulkiessa nuuhkaisin./ Totta se oli: Kahvi tuoksui!/
Ai, ai, ai, kun tuota kahvihammasta rupesi niin pakottamaan,/
että pakko, ihan pakko oli tulla./ No, lapsukaiset, saaks täältä nyt sitä kahvia?/
Ai ei, ai vaan elämäniloa./
No kaatakaa, kaatakaa sitä tähän kuppiin, monta nauravaa suullista.//

- Anja Romu -




Näin suuren herkkutatin mies löysi joku viikko sitten, sieni painoi 1,2 kg. Oli aika matoisen näköinen, joten en siivonnut sitä eikä siis syöty. Mies halusi muistoksi valokuvan hyvästä tattivuodesta. Muuten ei ollut kehumista sienivuodessa. Kaksi kertaa siivosin ja keitin rouskuja suolasieniksi, ja yhden kerran kanttarelleja. Tällä hetkellä sataa lunta, maa alkaa muuttua valkoiseksi. Pojalla riittää puuhaa autojen renkaiden vaihtamisessa muutamiksi päiviksi. Lisäksi on kahdet syntymäpäivät vanhimmalla ja nuorimmalla lapsella ensi viikonvaihteessa. Paupau eli Paukku tulee kaksi vuotta ja Ellu, kolmasluokkalainen, täyttää yhdeksän vuotta. - Kyllä se aika on suorastaan lentänyt...




Eilen olin Kaivolla Reumayhdistyksen Tohmajärven jaoston tilaisuudessa esittämässä omia runojani. Väkeä oli ihan tupa täynnä; tilaisuuden juonsi ystäväni Raili Närvänen, entinen näytelmäohjaajani. Meitä oli kolme runoilijaa, vanhin meistä Saimi Sairanen, on jo päälle kahdeksankymppinen, ja kirjoittanut kauan runoja; hän on esittänyt niitä eri tilaisuuksia myös ulkomailla.

Reumayhdistyksen Tohmajärven jaoston puheenjohtajana ja puuhanaisena toimii rouva Sirkka Huttunen tunnollisesti ja tarmokkaasti. Hän sai puhuttua myös minut järjestön jäseneksi. Tilaisuudessa pidettiin myös arpajaiset ja myyjäiset; työt ovat jäsenten tekemiä ja hinnaltaan tosi edullisia. Ostin ranteiden lämmittäjät itselleni, ja jollekin lapsista kaulaliinan. Talviaikaan tarvitaan lämmintä ylle ja alle olipa sitten terve tai sairas. Kun käy tuollaisessa järjestötilaisuudessa, ymmärtää sen, ettei ole vaivojensa kanssa yksin. Siellä on ihmisiä puolueisiin ja ikään katsomatta.

Nykyajan yhdistyksillä on vaikeuksia löytää toimintaansa hyviä järjestötyöntekijöitä; yksityisyys ja sen palvonta on muodissa. Tehtävät tahtovat kasaantua aina yksille ihmisille, jotka ovat sitten ylikuormitettuja. Monta vuosikymmentä yhtä jaksoon tuskin kukaan jaksaa toimia tarmokkaasti, vaan väliin iskee "leipääntyminen"; ihan kuin liian kauan virassaan ollut virkamies kyllästyy ja urautuu työtehtäviinsä. Uuden opiskelussa on minusta aina oma viehätyksensä---.

Yhdistyksistä me löydämme uutta virtaa ja elämäniloa toinen toisistamme. Voimme antaa vertaistukea toisillemme. Ystävyys on hieno lahja, jota kannattaa vaalia; se kantaa meitä vaikeina aikoina eteen päin---.

Oikein toivorikasta torstai-iltaa teille kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo!

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Juhlahetki Ruskealassa

Suomalaisten hautakivet on Ruskealan hautuumaalla koottu tällaisiksi kivikarheiksi.

Elämä

Kerran tulee juhlahetki,
jona ei ole ketään jakajaa
viipyvälle, viileälle sinelle
 taivas nousee
kuin maljan laita
jokaisessa ikkunaruudussa
vaihtuvat kasvot.

- Helvi Juvonen -

Suomalaisten sankarivainajien muistomerkki Ruskealan hautausmaalla 2010.

Kävimme elokuussa Venäjällä Ruskealan kirkossa käydessämme myös Ruskealan hautausmaalla. Sillä reissulla kuvasin  sekä suomalaisten että nykyvenäläisiä hautamuistomerkkejä ja hautoja. Suomalaiset miehet ovat käyneet raivaamassa talkoilla hautausmaata, johon tehtävään myös aina avulias mieheni lupautui. Kalevi Keinosen sydäntä lähellä on erityisesti tämä vainajien lepopaikka, jolla myös hänen sukulaisiaan lepää.

Venäläisillä tämä hautuumaa on ahkerassa käytössä, tuoreita hautoja oli paljon. Hyvin nuorena kuolleita oli myös paljon; tiedämme että venäläisten miesten keski-ikä on alhainen. Venäläisten haudat ovat aidattuja siniseksi maalatuilla rauta-aidoilla ortodoksiseen tapaan, vainajan valokuva löytyy yleensä vainajan hautamuistomerkistä, ja siellä harrastetaan runsaasti tekokukkia, jotka kukkivat vuodesta toiseen. Ortodoksiristit ovat palanneet myös hautausmaille, välillä ne olivat kadoksissa vuosikymmeniä. Yleensä haudan läheltä löytyy myös muistelupenkki, jolla istuen voi muistella rakasta omaistaan. Jossakin saattaa tavata myös ruoka-astian, joka liittyy tapaan tuoda ruokaa hautausmaalle. Kirjoitin Ruskealan kirkosta ja hautausmaasta 18. elokuuta 2010, ja kirjoitus löytyy siis elokuulta Aili-mummon arkea blogista.

Venäläinen hauta Ruskealan hautuumaalla kesällä 2010.

Kahdesti ennen kuolemaa 
jo kuolin, odotan
nyt, tarjoaako ikuisuus
kolmannen sattuman

niin toivottoman ymmärtää
kuin ero. Siinä on
tietomme taivaasta. On muu
helvetti tarpeeton.
Emily Dickinson -
 (suomentanut Helvi Juvonen)

***

Kahden päivän aikana saimme miniän kanssa runo-kuvakirjan tarkistuksia varten valmiiksi. Olen lukenut ja tehnyt siihen vielä joitakin pienehköjä muutoksia ja lisäyksiä. Siihen tulee 48 A4 kokoista  monivärikuvasivua. Myyntiä varten ei kannata ottaa, mutta Herneelle lupasin... Neljä vuotta olen koonnut tätä, ja varmaan ainakin toiset neljä vuotta kokoan seuraavaa, mihin Paukkukin saa omat kuvansa ja runonsa. Kiva kun mummolla on jotakin suunnittelemista...
Oikein mukavaa loppuviikkoa teille kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!