lauantai 11. syyskuuta 2010

'Polkuja omia etsien...'

Hennan piirustus kissasta, ikä 5v.

Olen kissa kirjavahäntä.
Olen pitkäturkki ja vähänläntä.
Mua aina yksin naurattaa,
on huisin mukavaa...
Miau-miau!
Minä lähimetsissä samoilen ja
polkuja omia etsien
löydän saaliin uuden ja herkullisen!
Miau-miau!
Minä metsissä vaeltelen...

- Aili Nupponen  -
kuva kirjasta Mummo ja muusat (2010).


Syysruska on jo täällä alkamassa. Kävimme päivällä Kemiessä Kaivolla akupunktiohoidossa, ja huomasin miten ihanasti puut saavat syysvärinsä. Kemien mäki on komea kuin Paratiisin puutarha; seuraavalle reissulle on otettava kamera mukaan, jotta te muutkin kuin tohmajärveläiset, näette miten kaunis paikka Tohmajärvi on. Keväällä ja syksyllä se näkyy erikoisen selvästi---.

Mystinen asia tuo akupunktiohoito. Missähän kunnossa nyt olisin, jos en olisi ottanut sitä? Päivällä kyseli terapeuttikin minulta, missä kunnossa olin kun hoidon aloitin. Olin todella sairaan näköinen enkä pystynyt enää oikein mihinkään, edes pukemaan kunnolla vaatteita päälleni, vaan miehen oli autettava minua siinäkin. Käsissä ei ollut yhtään voimaa, niitä särki yötä päivää, söin särkylääkkeitä kuin leipää viime lokakuusta kesään asti. Sitten oli pari kuukautta särytöntä aikaa, kun sain kortisonipiikkejä niveliin, ja elokuussa särky alkoi uudelleen, mutta ei tämä vielä paha ole. Reumaa ei kuulemma ole, mutta jotakin on, aika sen selvittää.

Kesä meni todella hyvin, paljon paremmin kuin osasin odottaakaan. Sain tehtyä työni ihan mukavasti, käsissäni on voimaa, mutta raskaita nosteluja pitäisi ehkä välttää. Jos nostelee raskaita, säryt lisääntyvät. Terapeutti sanoi, että minulla on rasvahappojen puute, se kuulemma aiheuttaa fibromyalgian.

Miniän kanssa on aloiteltu lasten kuvarunokirjan tekoa. Olen kirjoitellut neljän vuoden aikana runoja, jotka on yhdistettävä piirrettyyn kuvaan. Enin osa kuvista on vanhimman tytön piirtämiä, hän oli silloin nelivuotias, kun aloitimme. Koska nuorin lapsi, Paupau, ei ole vielä piirrosikäinen, päätimme vielä tehdä toisenkin vastaavan kuvarunokirjan, jos olen voimissani ja jaksan.

***

Marjoja ei lähimetsistä löydy, löytyneekö Venäjältäkään? Sen sijaan lähimetsistä parin kilometrin päässä on pari-kolme viikkoa sitten kaadettu karhu, kaatajana Antti Nousiainen. Samoihin aikoihin Karjalaisessa oli tieto, että Mässänlammella, noin neljän kilometrin päässä oli eräs mökkiläinen nähnyt suden, jonka oli kuvannutkin lehteen. Karhuilla ei ole marjoja metsässä syötäväksi, siksi ne etsivät muualta itselleen evästä. Eivät ole kotipihoihin asti vielä tulleet. Asumme melkein salolla, metsää on ympärillä joka puolella, naapureihinkin matkaa, Talolle vain 300 metriä. Mutta tällaisia metsäläisiä olemme, ja metsässä hyvin viihdymme. En ole koskaan halunnut mennä kaupunkiin tai edes kirkonkylään asumaan.

Täällä maalla on kivoja naapureita, ja hyvinkin avuliaita. Joskus nolottaa ottaa heidän tuomisiaan vastaan, kun eräät ystävällisesti tuovat lahjaksi muikkuja tai leipomuksia. Sitä tuntee aina olevansa huonommalla puolella, kun jää kiitollisuuden velkaan, miten sen toisille korvaisi. Raha ei käy, on oltava jotakin muuta. Vastalahja pitää nykyään olla, ajatellaan. Itse opin aikoinaan sen, että jos en ole jotakin pyytänyt, en ole siitä kenellekään velkaa. Minä ainakin olen antanut - sen minkä olen antanut - ajattelematta vastalahjaa tai korvausta siitä. 

Olemme päässeet viikonloppuun. Oikein hyvää ja lämmintä lauantai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!