sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Mistä iloitsemme tai mitä pelkäämme

Budapest syksyllä 2007. Oli puisto, ja muistaakseni myös söimme täälläpäin. Kuva AN.

Tyyny
Kaipaus, suru ja huomisen pelko/ ovat päänaluseksi kovia,/
eivät anna unta, heittelevät hiekkaa,/ luunsiruja ikkunaan/
Tyynysi alle/ kätke luja usko, talttumaton toivo/
ja hillitön rakkaus,/ nuo kaikista maailman kukista/
kestävimmät ja arimmat/ Kuuntele kuinka vaiti kaipaus on,/
eikä kaipaa ketään, mitään, minnekään//

Tommy Tabermann kokoelmassa Verensokeri. Jyväskylä 2008

Edelliseen kirjoitukseeni viitaten ajattelin puhua siitä, mistä me itse kukin iloitsemme. Iloitsemmeko lähimmäisemme vahingosta, kärsimyksestä, kovasta kohtalosta, vai lähimmäisen myötäkäymisestä. Uskon että viimeksi mainittu on paljon harvinaisempaa kuin edellinen. Mikä tekee ihmisen pahaksi ja pahantahtoiseksi, mistä se johtuu?

Tiedän että Raamattuun uskovilla ihmisillä on asiaan oma selityksensä, se on minulle tuttua. Mutta mistä sitten tulevat pahat ihmiset ja lähimmäiset, se on jo suurempi arvoitus. Varmaan ihminen on luonnostaan paha, ainakin jos hän ei omaa ns. sydämensivistystä. Kaikki me teemme jossain määrin huonoja/pahoja tekoja, mutta se, että ihminen valitsee päämääräkseen pahan ja vahingon tekemisen toiselle, on minulle suuri mysteeri. Lapsen kasvatus ja ohjeistaminen hyvään pienestä pitäen on mielestäni tärkeää. On välttämätöntä, että ihmiselle kasvaa omatunto, joka sanoo, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Pitää muistaa se ohjelause: Kaikki se mitä haluatte teille tehtävän, tehkää se ensin heille.

Pahojen ihmisten takia jouduin muokkaamaan blogiani joidenkin nimien osalta uuteen uskoon. Nyt käytössäni ovat ns. korvikenimet, joita en ole pannut sitaatteihin, vaikka ehkä niin olisi pitänyt. Voi olla, että jatkossa vaadin myös kirjautumisen tähän blogiin, jos aihetta ilmaantuu.

***
Lapsia meidän pitää suojella maailman pahuudelta ja raakuudelta, mutta myös itseämme ja läheisiämme. Pahat ihmiset vaanivat uusia uhreja itselleen, esimerkiksi bedofiilit ja muut henkisesti sairaat ovat vaarallisia ihmisiä. Nyt nettiaikakaudella vaaniminen on entistä helpompaa, kun lähes joka kotiin pääsee netin kautta. Tästä kaikesta meidän tulee olla tietoisia.

Edellinen blogini on herättänyt kannanottoja joissakin ihmisissä, myös yksityispostia olen saanut siitä. Ja hyvä niin, vastaan niihin mielelläni.
Toivotan lukijoilleni oikein hyvää alkavaa viikkoa toivoo Aili-mummo


3 kommenttia:

  1. Kuva Budapestista tuo mieleeni tuon kauniin kaupungin siltoineen .
    Olen ollut siellä viimeksi v 1989.

    VastaaPoista
  2. Hymyilevä eläkeläinen24. tammikuuta 2010 klo 9.49

    Lapsellisesti uskon ihmisten hyvyyteen. Mutta valitettavasti se hyvyys usein piiloutuu, koska miedän olisi elettävä toistemme kanssa ja se ei ilman joustamista ja myönnytyksiä suju. Helpoin tie on aina se pienen tai ison vääryyden tie. Siinäpä sitten on tasapainoiltava.

    Ihminen tyhmyyttään valitsee muka helpoimman tien ja alkaa vaatia. Vaatii huomiota, vaatii suurimman osan kakusta, vaatii parhaimmat paikat, kadehtii...

    Nykyaikana ei muka ole aikaa kasvattaa lapsia, ja jos kasvattaa, mitenpä kasvattaa tämä itsekäs ihminen: itsekkäästi.

    Rajan löytäminen suoran pahuuden ja jonkinlaisen luonnollisen kateuden välillä on vaikeaa. Juuri se raja pitäisi saada kodin perintönä.

    Ja senkin vielä sanon, että mielestäni lasten kasvatuksessa nykyään lälläröidään: jos lapsi syyllistyy johonkin kiusaaamiseen tai muuhun rötökseen, ei päänsilitys ole suinkaan oikea lääke. Lapsi on saatava ymmärtämään, että on tehnyt väärin ja hänen on korvattava tekemänsä vahinko mahdollisimman hyvin, tunnettava syyllisyyttä.

    Nykyäänhän hyvin harva osaa tuntea syyllisyyttä. Olikos se nyt Vanhasen Matti, kun heti ensimmäisenä lautakasajutussa sanoi: "Minä en ole tehnyt mitään väärää."

    VastaaPoista
  3. Rea, kiitos kommentistasi! Budapestia sanotaan myös pikku Pariisiksi. Se on todella kaunis kaupunki ja suomalaisillekin edullinen ostospaikka. Eläkeläisille ovat mm. matkat yleisissä kulkuneuvoissa ilmaisia (siis 65v. täyttäneille).

    Hymyilevälle sanoisin:
    Kyllä minäkin olen uskonut ihmisen ns. hyvyyteen, mutta äskeisten tapahtumien jälkeen asiat alkoivat näyttää erilaisilta.

    -Mitä järkeä on kiduttaa sairaita ja vanhoja ihmisiä? Muka hoitaa ja samalla kiduttaa-.

    Olen kertonut tässä blogissani aika avoimesti asioistani. Omasta mielestäni en halua pahaa kenellekään, mutta elämässä sitä joutuu kuitenkin kohtaamaan.

    Mitä lapsista ja kasvatuksesta sanoit, pitää se paikkansa. Sanoit viisaasti, että on osattava tuntea syyllisyyttä, ja opetettava myös lapsia tuntemaan se. Juuri se kasvattaa ihmisen ns. omantunnon.

    Elimme lapsina niin kovassa kurissa (ainakin minä) että siinä se syyllisyys ja omatunto kehittyi, joskus tuntuu, että liiankin hallitsevaksi ja rankaisevaksi.

    Rakkautta ja rajoja vaatii lapsen elämä kehittyäkseen vastuuta ottavaa aikuisuutta kohti.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥