perjantai 1. tammikuuta 2010

Entistä parempaa vuotta 2010!

Patsastaidetta Nousiaisen talon pihamaalla elokuussa 2009. Mummoon nojaa talon isäntä, Antti N. Kuva AN.

Lapsen uni

Tuli enkeli taivaasta, makkara kädessä,/ ja antoi sen minulle -/
voi kuinka se maistui!/ Ja enkeli sanoi: tule taivaaseen!/
Ja me mentiin. Ja siellä istui jumala./ Tikkukaramelli suussa. Ja antoi sen minulle./
Ja se vasta maistui!/ Ja jumala sanoi: lihaa aina vaan/
köyhille lapsille,/ ja leivoksia päälle,/ ja jäätelöä!/ Ja kaikki söi./
Ja kaikkien vatsat/ inisivät tyytymyksestä./
Ja jumala sanoi:/ kuka siellä niin kauniisti laulaa?


-Elmer Diktonius -

kokoomateoksessa Runon maa, toimittanut Satu Koskimies (1994).


Ja jälleen kerran vuosi vaihtui, toivottavasti entistä parempaan! Sitä ainakin on syytä toivoa sen eilisen sarjamurhan perästä, joka oli Espoossa. Ikävä loppu mille tahansa vuodelle, saatikka vuosikymmenelle. Ei ihminen koskaan tiedä kotoaan lähtiessään tuleeko elävänä takaisin. Todella murheellinen uusi vuosi uhrien omaisilla ja ystävillä, eikä hauskaa meillä sivullisillakaan. Kyllä Suomi-kuva taas kirkastui maailmalla siihen murheellisempaan suuntaan, ei voi muuta kuin valittaa tapahtunutta, ja esittää surunvalittelut omaisille.

Pikkuinen opettelee jo puhumaan, ikää vasta 14 kuukautta. Isä tulee ihan selvästi, on vielä muitakin sanoja, oma nimi on Paupau. Kiva nimi lapsella, oikein persoonallinen. Kummastelin miten niin pieni lapsi osaa sanoa jo ässän, mutta osasi isoin tyttökin jo pienenä, mutta sitten unohti sen pitkäksi aikaa. Eipä näytä kieli jääneen jalan alle, kuten ennen vanhat sanoivat. Uskottiin, että kun lapsi oppii kävelemään, hän unohtaa puhumaan oppimisen pitkäksi aikaa, kun on niin paljon uutta ja mielenkiintoista katseltavaa. Saa nähdä tuleeko Paupausta yhtä kiivas taiteilija kuin muistakin sisaristaan. Rääkkylän ukin lahjat siirtyvät lapsenlapsille, onneksi. Olen tästä oikein hyvilläni.

Olen itsekin pitänyt taiteesta kovasti, mutta valitettavasti piirtäminen ja maalaaminen ei minulta onnistu. Olen primitiivitasolla. Pidän kuitenkin paljon kuvataiteista, ja minulla on melkoinen kokoelma taidekirjoja, joita katselen aina joskus. Tuntuu että ihan lähellä otsaluun takana on se salainen kammio, jossa taide piileskelee. Mutta se pysyy siellä eikä tule ulos minun käsieni ja silmieni kautta. Yksi äidin sisarista oli naivistinen kuvantekijä, joten uskon, että jossakin niitä geenejä täytyy piillä.

Näitä ITE-taiteilijoita etsi mm. Maaseudun Sivistysliitto myös täältä Pohjois-Karjalasta. Muistaakseni ainakin yksi taidekirjakin on jo aiheesta tehty, ja lisää varmaan tulee. Teoksia voi etsiskellä Maahengeltä ja Iliakselta. Myös Erkki Jormanaiselta on ilmestynyt kirja Iliaksen kustantamana, novelleja muistaakseni. Paljon onnitteluja Erkki!

Kun entisaikaan vuosi vaihtui, esitettiin kuvassa miten vanha ukko köpötteli keppi kädessä hautaan ja sijalle syntyi pieni vauva, joka jatkoi vanhan vuoden työtä nuorella tarmolla. Tällaisia ei enää esitetä, mutta se vanha kuva oli kuitenkin aika osuva. Lapsiin ja nuoriin meidän pakko luottaa, he jatkavat siitä, mihin me vanhat jäämme. Tulevaisuus on heidän sekä tietysti myös heidän vanhempiensa.

Oikein hyvää alkavaa vuotta kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

2 kommenttia:

  1. Hymyilevä eläkeläinen1. tammikuuta 2010 klo 9.33

    Hyvää vuoden jatkoa!

    Sinulla on hyvä suhde taiteisiin: osaat nauttia niistä ja sitä paitsi osaat myös luoda taidetta. Harvalla on tuollainen avoin mieli lähes kaikelle. Ihmisen onnikin kuulemma on riippuvainen paljolti kulttuurista nauttimisen taidosta.

    Se leipominen on mielstäni myös jollain lailla taidetta, ikivanhaa käsityötä, jossa tehdään kuvanveistäjän tavoin kaikki itse alusta lähtien eli taikina tekemisestä (ja vieläkin kauempaa eli pellolta lähtien). Luomisessa syntyy sitten leipiä, pullia, piirakoita. Prosessi on tärkeä!


    Paupaulle terveisiä myös!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kommentista Hymyilevä!

    Olet siinä ihan oikeassa, että minä olen nauttinut taiteesta sen eri muodoissa. Ilman taidetta ja kulttuuria ei maailmassa paljon olisi; elämässä olen saanut niistä joka päivä suurta iloa. Luovuus on avoimuutta ottaa vastaan signaaleja alitajunnasta ja tiedostamattomuudesta; pitää olla mieli vastaanottavaisena joka hetki.

    Ihan varmasti leipominen - jos mikä - on ehdottomasti luovaa työtä, ja mikä parasta, tuloksen voi syödä. Monien luovuus kohdistuu juuri käsillä tekemiseen.

    Kiitos terveisistä Paupaulle, yritän muistaa kertoa!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥