keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Mitä olen saanut tai menettänyt vuonna 2009



1959-2009 toimi Riihiahon Marttayhdistys ry. Tässä viime keväältä eräs kuva muistojen kirjaan pantavaksi Honkavaaran Perinnepihan pihamaalla. Pj. Eila Simonen ei kerinnyt tähän kuvaan mukaan. Kuva AN.

Joskus täytyy luovuttaa, vaikka ei mielikään tekisi. 50v. marttayhdistyksen jäsenyyttä ja toimintaa on ihmisen mitassa pitkä aika, nuoresta tulee vanha. Oli 17v, kun marttayhdistys perustettiin kylällemme, kun se loppui, olin jo lähes Metusalemin ikäinen - tai ainakin melkein.
Yhdistyksellä ehti olla tänä aikana vain kaksi puheenjohtajaa, josta ensimmäinen oli kuusi vuotta, ja tämä viimeinen "vain" 44 vuotta. Pankaapas paremmaksi!

Tikankolo kerho perustettiin muutamia viikkoja sitten ikäihmisten tapaamistarpeisiin. Me kylän kanta-asukkaat kun tuskin näemme toisiamme paljon missään. Ennen olimme mukana monissa toimivissa yhdistyksissä ja harrastusryhmissä, joista useimmat ovat enää muisto vain. Ikävä on sitä entistä kansalaisopiston Tikkalan näytelmäryhmää, jossa olin mukana vuosikymmenien ajan. Viimeinen tapaaminen tapahtui 13.12.09. Joensuun Areenalla Markku Köntän järjestämässä konsertissa Joulumieltä Jokaiselle 2009. Parikymmentä entistä näytelmäryhmän jäsentä ja perheenjäsentä kuunteli ja katseli konserttia, jossa oli monenlaisia tähtösiä, kirkkaimpana oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano. Hän on laulajatähti isolla Teellä. Minun piti kirjoittaa tästä jo heti konsertin jälkeen, mutta silloin tuli kiireellisempää asiaa, ja kirjoittaminen jäi.

Tikkala valittiin Pohjois-Karjalan vuoden 2009 kyläksi, aikamoinen saavutus 30 vuotisen puurtamisen perästä. Olin itsekin sen toiminnassa alusta asti 12 vuotta yhteen menoon sekä vielä kaksi vuotta tein kylähistoriikkia Tikkalan neljä vuosisataa, joka julkaistiin v. 1993.

Kaksi viikkoa sitten juhli Tikkalan koulu ja kyläyhdistys pyöreitä vuosiaan. Juhlan kunniaksi kyläyhdistys julkaisi kirjan Tikkalan koulumuistelmat 2004 palaneesta opinahjosta. Näin ne vuodet kulkee ja lapset kasvaa; juuri heistä parhaiten huomaa lasten kasvamisen ja ajan kulumisen. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika lentää!

Keväällä 2009 perustettiin myös virtuaalilehti KeskiKarjalanNeloset, jonka sivuilla saan olla mukana eräänä pienenä osana. Pääasiassa kirjoittelen blogeja (2 kpl), mutta olen lähetellyt postia myös Aika Entinen palstalle. Runoblogin perustin vasta marraskuussa, sen nimi on Tanssi Elämänpellossa. Nelosten kiinnostus kohdistuu pääasiassa Hellin toimintaan, mutta myös kulttuuripuoli ja ajankohtaiset asiat ovat näkyvästi mukana. Hellin toimialaa ovat Keski-Karjalan kuntien sosiaali- ja terveysasiat, joista riittää jutun juurta samoin kuin alueen kuntien esityksistä ja päätöksistä.

Siinäpä tämä vuosi lyhyesti kerrottuna omalta osaltani. Mitään suurta ja maata kaatavaa on tuskin syntynyt, mutta mielenkiintoista on ollut.
Niin, ja onhan vielä tietenkin Kontkasten sukukirja, jota olen omalta osaltani yrittänyt viedä eteenpäin.

Ja melkein parasta kaikista: Onhan meillä tämä netti, jonka parissa olen viihtynyt mitä parhaiten.

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2010 kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

lauantai 26. joulukuuta 2009

Meneehän se joulu vaikka perunoita keitellessä...

Johannekse joululaul

Tääl o niin kaunist ja hiljast/ näkisitki, kuulisitki,/
voi ko pääsisit tulema,/ mut et sä tair pääst./
Hajin kuusenki,/ ko ajattelin et jos,/ ja petasin uure lakana.//

Johanneksen kuuses killuva/ punasipula, rautlankal kii,/
ja latvas o fasanisulkki,/ lintulaura alt juur aamul löyrys.//

Mää laitan tääl peruni kiehuma/ keitän koko suvise saro,/
seittemän kaikkias./ Niil o nimiki jokasel/ ja yks niist o rakkamp ko muut.//

Sää varma olet menos jo,/ miähes autta sul takki selkkä./
Seisotte rinnatuste/ kuulustelemas joulurauhajulistust,/
näen teijät telkkaris./ o siinäki pari,/
toine o unhottan karvlakkis päähä Maamme-laulu ajaks/
ja sää et muist sanoi, liikuttelet huulias vaa./
Luven niit tarkka,/ nee sanova:/

Tuan oman perunan tullessan.//

Heli Laaksonen kokoelmassa Sulavoi. Helsinki 2006


tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulurauhan toivotukset omin sanoin

Joulukuvaelma Tikkalan koululla 16.12.2009.

Muuan Jouluyö


Ei aivan tavallinen Maria -
häntä hurskaaksi kutsuttiin.
Hän odotti pienokaista.
Oli sulhasmies ja yhdessä
Betlehemiin matkattiin veronmaksua varten
kirjoihin pantaviksi.

Tuli laskettu aika, ja jouluyönä
Maria - muiden Marioiden tavoin -
poikansa synnytti,
ei kuninkaan linnaan vaan
aasien asuntoihin.


On matala maja ja köyhät sen
asukkaat. Ja ulkona kadulla
räiskyvät taistelun äänet.
On sota syttynyt maailmaan,
taas tankeilla jyräten
katuja ajetaan.

- Missä asut Jouluyön rauha?
Et majaile kansanjohtajain asunnoissa.
- Kuka lapset ja aikuiset
tappaa ja tuhoaa kun
Allahin, Jeesuksen nimiin
pommeja rakennellaan?


On loistava tähti halvan majan yllä.
Se ehkä viisaat valoon johdattaa,
jos he kysellen lasten tavoin
rauhaan, ystävyyteen ja anteeksiantoon
voisivat tiensä suunnistaa.
- Aili Nupponen -

Näillä sanoilla toivotan kaikille Joulurauhaa ja oikein hyvää Uutta Vuotta 2010 ja 2016!

                               Aili-mummo

torstai 10. joulukuuta 2009

Elämästä ja iloitsemisesta

Riihiahon marttoja Honkavaaran tsasounalla keväällä 2009. Kuva AN.

Ellei tiedä, minne on matkalla, päätyy todennäköisesti jonnekin muualle. (Laurence J. Peter)

Ihmisen elämä on sellaista miksi hänen ajatuksensa sen tekevät. (Marcus Aurelius)
Hän ei tiennyt, ettei sitä kukaan pysty tekemään, niinpä hän meni ja teki sen. (Tuntematon ajattelija)
Onni on kuin terveys: se on, kun sitä ei huomaa. (Ivan Turgenev)
Paras elämässä on ilmaista. (Sanonta) - Pulmat ovat työpukuisia mahdollisuuksia. (Henry J. Kaiser)
Hyvin arvattu on puoliksi tiedetty. (Tuntematon ajattelija)
Kirjoittaminen on paras tapa puhua joutumatta keskeytetyksi. (Jules Renard)

Mietelauseet teoksesta Kultaisia sanoja, toim. Anne Seppälä. Hämeenlinna (2008)

Muistin verestämiseksi kirjoitin nuo itsestäänselvyydet, kun äskettäin ostin tämän kirjan. Jotta voisimme arvostaa elämää, meidän on koettava elämässämme kärsimyksiä, sairauksia ja muita koettelemuksia. Kun on nuori ja terve, ei osaa antaa arvoa terveydelleen. Nuorena ei arvaa mitä elämä tuo mukanaan vanhuuden päivinä. En minäkään sitä tiennyt, vaikka elin nuoruuteni kahden vanhan ihmisen taloudessa, joista toinen oli sokea. Vasta kokemus tuo mukanaan elämänviisauden, jota toivottavasti opimme arvostamaan. Kantapään kautta hankittu tieto on aina arvokasta, sillä se on omakohtaista, itse hankittua tietoa, ei mitään paperinmakuista kirjaviisautta.

Erilaiset haasteet elämässä antavat meille tilaisuuden oppia ja ratkoa uusia asioita, ne ovat mahdollisuuksia. Juuri uuden oppiminen elämässä on se mielenkiintoinen juttu, joka pitää (ainakin minut) kiinni elämässä. Ellei mitään uutta enää halua oppia, on jo valmiiksi pystyyn kuollut ihminen, joka näennäisesti elää ja hengittää vaikka ei enää olekaan elossa. Jokainen uusi päivä on haaste, joka pitäisi ottaa ilolla vastaan, vaikka siltä ei tuntuisikaan.

Ilo ei saisi kadota elämästämme, sitä pitää ruokkia ettei se kuole ikävään. Jotkut meistä ovat mestareita tekemään toisetkin iloisiksi ja hyvälle tuulelle. Taisin itsekin ennen kuulua niihin ihmisiin, joilla oli hauskaa, vaikka elämä oli rankkaa. Ilon elämästäni vei poikani kuolema keväällä 1992. Nyt iloni on paljon vaisumpaa, sillä tunnen surun ja menetyksien raskaan painolastin. Jotenkin on vain selviydyttävä "vaikka sydän märkänis".

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo