tiistai 22. syyskuuta 2009

Matkatunnelmissa


Budapest: Unkarin kuninkaanlinnan pihalta lokakuussa 2007. Kuva AN.

Linoruntu

Pälven piillä linoruntu,

puhmealla pumpulilla,
ulkoisella vantuvalla.
Kateensaari suupisilkiin

väsät kerit aalat kuntaa
tuvisuuli, aavensillä
kantuamme lintaa.

- Ulla Saajos -

antologiassa Liian iso karuselliin. Runoja lapsille ja lapsilta. Lahden Runomaraton ry 2005.

Mainio runo, joka teettää hiukan aivotyötä. Ei kannata ottaa ihan kirjaimellisesti, vaan tekstissä on hiukan oikaistu. Kuvitus on kirjassa hauska ja lapsenmielinen, jota ilokseen aikuinenkin lukee. Kuvitus on taiteilija Martti Ruokosen ja teoksen on toimittanut Ulla Kivekäs. Suosittelen kaikille!


~~~~

Eilen olivat kaksoset ja Paupau mummon katsottavina meillä, myöhemmin tulivat myös loput tytöt äitinsä kanssa. Syötiin ja juotiin porukassa ja sakilta tuhottiin litran paketti jätskiä. Hyvä kun maistui pitkästä aikaa, Angikaan ei ole viime aikoina paljon jäätelöä kysellyt. Nyt lapset eivät kuulemma uskalla ulkoilla omalla pihalla, kun se karhu kävi talon pihassa. Miniä kertoi kahtena iltana kuulleensa karhun "vihellyksen", joten on se ollut pihapiirissä useampana iltana. Perjantai-iltana se oli tehnyt suuren kakan saunan taakse tielle, jota miniä oli valokuvannut. Pitäkääpä lähiseudulla ihmiset silmänne auki, liikkuuko karhuja teidän pihoissanne. Pensaissa olevat punaherukat olivat miniän mielestä se houkutin, joka karhua oli viekoitellut pihaan. Ja onhan Talolla lisäksi toista kymmentä omenapuuta, joissa on runsaasti omenia.

~~~~

Aamulla aikaisin on lähtö Novgodiin. Olen silittänyt ja kerännyt mukaan otettavia matkatavaroita makariin, on ajateltava tarkkaan mitä pakkaa minnekin. Käsilaukkuun panen menomatkalla tarvittavat lääkkeet ja muut välttämättömyydet. Mukaan on otettava lääkereseptit ja lääkkeet alkuperäispakkauksissa, jotka saattavat olla hyvinkin suuria. Muutoin joutuu tuomiolle huumeista! Ihan on naurettavaa, pitemmälle reissulle pitäisi ottaa yksi laukku lääkkeitä varten ja toinen laukku vaatteita ja muita tavaroita varten. Vaikeaa on, kun sen niin tulkitsee.
Auto ajaa Imatralle, ja siitä Nuijamaalle, jotta ei tarvitse ajaa niin pitkää matkaa niitä Venäjän erinomaisia teitä. Ensimmäinen yö on Pietarissa, josta seuraavana päivänä jatkamme matkaa suureen Novgorodiin.

Näin puolikuntoisena flunssapotilaana ei matkustelu ole mitenkään hauskaa. Olen kuitenkin jo toipumaan päin, Paupaulla oli vielä räkätaudin oireita, toiset olivat jo siitä selvinneet. Mies innostui lopulta perunannostoon, pitäisihän nämä syystyöt saada päätökseen kunniallisesti. Säilönnät olenkin saanut tehdyksi, mitä nyt ne talon ikkunat jäävät vielä odottamaan tulevaisuuteen.

Oikein hyvää ja mielenkiintoista uutisviikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

torstai 17. syyskuuta 2009

Ailinpäiväkahvit

Riihiahon Marttoja meillä 5.2.2009, kun yhdistys täytti samana päivänä 50v. Nämä naiset kävivät tänään nimipäiväkahvilla onnittelemassa Aili-mummoa. Kiitos muistamisesta! Kuva AN.

Kun marttayhdistystämme lopeteltiin, päätin että ex-martat kokoontuvat vielä ainakin kerran lopettamisen jälkeen. Ja näin se myös teki, vaikka muuan tohmajärveläinen edustusmartta väitti, että yksikään yhdistys ei ole kokoontunut lakkauttamisen jälkeen. Nyt on siis todistettu, että Riihiahon ex-martat ovat rikkoneet erään (typerän) väitteen. Ja myös yksi Matti oli mukana, mikä kiitollisena mainittakoon. Valitettavasti ukille sattui kiirepäivä lastenlasten kanssa, kun kaksosia piti katsoa ja kuljettaa heitä seurakunnan kerhoon, ehti kuitenkin juttelemaan puolisen tuntia naapurin kanssa. Tarinaa löytyikin ihan kiitettävästi, varsinkin kuulumiset ja terveysuutiset olivat hyvin esillä.
Juteltiin siitä miten hiljaiseksi kylätie on muuttunut. Kävelylenkillä ei monestikaan kulje autoja tai traktoreita, mutta onhan niissä päivissä eroja. Viesimonteillä on vilkas liikenne etenkin kesäaikaan, talvella saattaa olla hiljaisempaa.

Kun ihmisten ikärakenne on se mikä on eli eläkeikäiset ovat tällä sivukylällä enemmistönä, painaa se oman leimansa joka päiväiseen elämään. Seurataan sitä, kävikö kotihoitaja naapurissa vai onko mahdollisesti naapuri yhä sairaalassa. Muutamalla harvalla on sentään näköyhteys tielle, kun tie kulkee talon pihan ohitse tai halki, mutta meillä kaikilla ei niin ole. Ei silti, en minä sitä kaipaakaan, melua tulee ihan riittävästi Viesimontieltäkin, joka on parin kolmen sadan metrin päässä.

Tikkalan pääkylällä asuu nuorempia ihmisiä enemmän, ja he ovat nykyään se valtaväestö, joka johtaa kylän elämää. Me vanhukset seurustelemme keskenämme enimmäkseen, mutta nuorempi polvi asuu naapurissa melkein kivenheiton päässä, ja heitäkin tapamme useita kertoja viikossa, lähes joka päivä.

Muuan mieheni kaukainen sukulainen soittaa jokaisena Ailinpäivänä minulle ja esittää onnittelunsa. Siitä kauniit kiitokset hänelle. Lähetin Yrjö Nupposen kirjoituksen Muistelmia Juho Tuunasesta KeskiKarjalanNeloset nettilehteen. Koska olen seurannut kylämme paikallishistoriaa ja koonnut sen perinnettä, olen halunnut tehdä sitä tunnetuksi. Toivoisin, että myös muiden tämän alueen kylien historiaa kirjoitettaisiin verkkonelosiin. Valitettavasti Kiteen asioita ei nettilehdessä paljon kukaan pidä esillä, nyt meitä tohmajärveläisiä on monta kirjoittajaa/toimittajaa.

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

perjantai 11. syyskuuta 2009

Historia kirjoittaa itseään meissä

Budapest 04.10.2007 usvaisena syyspäivänä. Kuva AN.

Minua on aina kiehtonut historia. Lapsena uppouduin Grimbergin Kansojen historian lumoihin vuodesta 1956 lähtien, jolloin olin 14v. Ostin koko kirjasarjan kangaskansissa muutama kirja kerrallaan Saikkosen kirjakaupasta Joensuusta. Sarjassa on 22 osaa, joihin vuosikymmeniä myöhemmin ilmestyi vielä 3 lisäosaa. Valitettavasti ne ovat vieläkin lukematta, mutta eiväthän ne olekaan enää Carl Grimbergin kirjoittamia. Myös
Jousi-sarjan historialliset romaanit olivat hirveän kiinnostavia, joiden rinnalla muut "hömppäromaanit" jäivät kirkkaasti toiselle tilalle.

Nyt vanhemmalla iällä eniten olen ollut kiinnostunut oman kotiseudun historiasta ja sen ihmisistä. Kotikylällä on mielenkiintoinen menneisyys, toivottavasti myös tulevaisuus on samanveroinen. Tikkalan neljä vuosisataa ilmestyi 1993, ja se oli minun, untuvikon ensimmäinen koettelemus. Olemattomalla kokemuksellani toimitin sen, ja myös kirjoitin siihen noin 50 sivua erilaisia historiikkeja. Työ oli haasteita täynnä, sillä minun oli korjattava itseäni paljon lukeneempien ihmisten tekstit. Ei uskoisi, miten huonoa suomea opettajat kirjoittavat! Työ vietiin kunnialla finaaliin, ja Tikkalan kylätoimikunta sai "sulan hattuunsa".

Tästä kokemuksesta viisastuneena aloitin Havutar, hyvä emäntä (2004, 2006) teoksen ihan yksin. Huomasin näet että suurin osa omista voimistani kului toisten tekijöiden patisteluun ja heille soitteluun ja kirjoitteluun, kun valmista ei tullut. Siitä syystä jouduin kirjoittamaan ison joukon historiikkejä, kun tehtävän saaneet eivät osanneet panna toimeksi. Ainoa ja paras neuvonantajani Havuttaren kokoamisessa oli maisteri Leila Hurmalainen, jonka antamien ohjeiden pohjalta aloitin uudelleen alusta. Leila on ihminen, jonka arvostelukykyyn ja rehellisyyteen luotan täydellisesti. Nykyään hän vaikuttaa Joensuun yliopistossa opettajana. Paljon kiitoksia vielä kerran Leilalle!

Myös parin sukukirjan tekoon olen osallistunut, joten niistäkin on tullut hiukan kokemusta. Sukuhistoriat kertovat paljon meille nykyajan ihmisille omista juuristamme. Ja voisihan tässä mainita Tikkalan koulun muistelukirjankin, joka tosin ei vielä ole ilmestynyt. Kokosin siihen aineiston lähipitäen yksin.
***
Viikko on valunut näissä syyspuuhissa, säilöntää on riittänyt. Kun vielä ehtisi pestä talon kaikki ikkunat lähiaikoina. Eilen ajelin taas Tohmajärvellä omilla ja miehen asioilla. Pian pitänee käydä Kiteelläkin valittamassa kiinteistöveroista, jotka lankeavat maksuun 19. päivä syyskuuta. Outo juttu että entinen kivinavetta jaksaa yhä kummitella veropapereissa. Sen on verottaja nähtävästi päättänyt panna meidän huvilaksemme, vaikka meillä ei ole sille mitään käyttöä. Vero tuosta rakennuksesta on peräti 333 euroa vuodessa!!

Oikein hyvää perjantai-iltapäivää ja viikonvaihdetta kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Tupolevin veljekset



Lappeenrannan museoalueelta elokuussa 2007. Kuva AN.

- Hei, keskitytään olennaiseen!/ Pois vouhotukset rouvat/ tasa-arvonaiset. Ei palkka/
raha onneanne ratkaise/
vaan tärkein annettu on/ miehille ./ Me kaikki/
Tupolevin veljekset olemme/ valmiit tämän todistamaan/

pistimet tanassa/ viimeiseen urhoon saakka./- Se siitä haarukasta./ Terveiset!// 


Aili Nupponen 2.3.1990


Tämän runon innoittajana toimivat Jorma Reini ja Tupolevin veljekset, jotka lähettivät silloin kikkelikortin tasa-arvovaltuutettu Marianne Laxénille. Jorma Reini oli palkkaneuvottelujen valtakunnansovittelija ja veljekset viisi miespuolista työmarkkinajohtajaa. Aikaa on tuosta kulunut jo 19,5 vuotta, ja olettaisin että maailmakin on aika paljon niistä ajoista muuttunut. Sovinismi ei kuitenkaan ole kuollut, eikä koskaan tule kuolemaankaan, minun mielestäni. Meille osoitti sen Audi-jupakka ja herra Kiesi Anna-lehdelle annettuine lausuntoineen. Ei ihmisluonto muutu paljoakaan, vaikka sitä kuinka innokkaasti sivistettäisiin. Ei ole myöskään sodat loppuneet, eivätkä lopu tulevaisuudessa. Huono homma. Aina on ihmisiä, joilla on niiiin surkea itsetunto, että sitä täytyy pönkittää kaikin tavoin, esimerkiksi lähimmäisiä mollaamalla. Ikäänkuin muiden arvon lasku nostaisi pahan puhujan arvoa, vai miten se nyt olikaan?! Paras olla välittämättä moisista lausunnoista ja jättää ne omaan vähäpätöisyyteensä.

***

Netin ansiosta meillä on nykyään ajantasainen yhteys päivän puheenaiheisiin. Kaikki uutiset, hyvät ja huonot, leviävät hetkessä koko maahan ja jopa maailmaan. Voimme ottaa kantaa asioihin, jos niin haluamme tai jättäytyä passiivisiksi ja olla ottamatta. Koska olen aktiivinen luonne, otan mielelläni kantaa päivän kuumiin kysymyksiin. Keskustelupalstoja olen kuitenkin kiertänyt, enimmäkseen, joskin olen lukenut niitä ilman kirjautumista. Niistä palstoista näkyy myös ihmisluonne raadollisimmillaan. Kaikki poljetaan maahan hyvät ja huonot arvot, ei kunnioiteta mitään tai ketään. Poliitikkoja en itsekään paljon kunnioita, koska olen nähnyt että he tuskin paljonkaan sitä ansaitsevat. Vilppiä on niin paljon ja kaikessa, joten totuudellista käsitystä ajankohtaisista asioista on vaikea muodostaa. Sen huomasin jo 1970-luvulla, kun seurasin Suomen sisäpolitiikkaa, ja Kekkosen teot ja sairaus peiteltiin. Puhuttiin silloin demokratiasta niin kuin nytkin, vaikka mitään demokratiaa ei ollut. Politiikka oli jo silloin rämettynyttä eikä se nytkään ole sen kirkasotsaisempaa kuin silloin.

Oikein hyvää sunnuntaipäivää ja viikon alkua kaikille toivoo Aili-mummo

perjantai 4. syyskuuta 2009

Tyttärestä polvi pahenee...

Kostamon Nousiaisen talon kukkaloistoa 12.8.2007. Vasemmalla Marjatta-emäntä. Kuva Mauri Nupponen.

Aika kuluu juoksennellessa paikasta toiseen: eilen olin Tohmajärvellä, tänään taas Joensuussa. Joensuussa kävin mm. Ylipistopainolla hakemassa runokirjojani. Kyllä niitä on mennyt, vaikka markkinointi on ollut niin ja näin. En osaa myydä itseäni. Äidilläni oli kaupantekoon oikea intohimo, mutta tyttärestä on polvi kovasti huonontunut. Näyttää siltä, että Yliopistopaino painaa yliopiston henkilökunnalle kirjat pilkkahinnalla, mutta meiltä ulkopuolisilta se nylkee nahkankin päältä. Satuin nimittäin vahingossa huomaamaan, että YO-paino painaa mm. Tikkalan koulun muistokirjan samalla rahalla, mitä minun vaatimaton, 61 sivuinen runokirjani teki. Muistokirjaan tulee sivuja ehkä kolminkertainen määrä, ja sivukokokin on varmasti suurempi. Minusta se ei ole kohtuullista. Mutta tietenkin kyläyhdistys voi olla tyytyväinen - ainakin painokustannuksiin, ja sitten kun kirja joskus ilmestyy.
Tällä viikolla aika on kulunut säilöntäpuuhissa ja marjankeruussa. Joskus olen piipahtanut lapsiakin katsomassa. Nähtävästi nyt sikainfluenssa saa tosivauhtia purjeisiinsa, Espoossa on sairastuneita päiväkodissa ja varuskunnassa. Pian meillä on menossa epidemia koko maassa. Minusta on outoa, että tautiin kuolleet ovat olleet suurimmaksi osaksi parhaassa iässä olevaa väkeä, "nuoria aikuisia". Ajatusketjua en voi jatkaa, tuntuu pahalta...
Pitää tutkia, mitä tässä ehtii tehdä. "Aika kuluu arvellessa, päivä päätä käännellessä".

Oikein hyvää perjantai-iltaa ja pyhänseutua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Ps. Joensuun Yliopistopaino on myöhemmin lakkautettu.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Ajan hammas ja ihmisen mitta

Budapestiläinen katunäkymä 4.10.2007. Lämmintäkin oli yli kaksikymmentä astetta. Kuva AN.

Olemme virallisesti ottaen jo syksyssä. Kesä vilahti ohitse kuin lyhyt uni. Aika kiitää nopeutettua vauhtia eteenpäin ainakin meillä "vanhuksilla". Toivo Laakso sanoo teoksessaan Kuin ensi kesä: "On viiston auringon aika/ oma varjo tienä/ tultiin tumman veden äärelle/ häntä tapaamaan/ jolla ei ole olemusta mutta ilme/ Taulumaalari puhuu unissaan".//
"Ajan hampaalla/ on sinussa vielä syötävää/ Vainajien päivän jälkeenkin/ oikea tosi/ sinut saa tolaltaan/ mitä se on mitä tämä on"//

Ajalla on terävät hampaat, se nakertaa meitä kaikkia. Kukaan ei pysty vastustamaan ajanhammasta, se pystyy kaikkeen luotuun ja kaikkeen ihmisen tekemään. Yksikään rakennus ei ole ikuinen, mutta se voi olla vanha. Ainakin ihmisen mitassa. "Maalla yksinäisyys/ ei ole niin julmaa/ kuin kaupungissa", vakuutta Toivo Laakso edelleen. Ehkä ei, täällä naapuri tunnetaan, yleensä. Nykyään maallakin odotetaan kutsua kylään, oikeastaan ei ole sopivaa mennä noin vain kylään, paitsi tietenkin jos on asiaa. Maalla ei yleensä päiväsaikaan lukita ovia, vaan sisälle pääsee kuka tulija tahansa. Meillä saa käydä kaikki tavalliset ihmiset paitsi Jehovan todistajat. Heille olen antanut porttikiellon ihan oikeasta syystä. Kun poikani kuoli v.1992, meillä alkoi juosta tuhkatiheään jehovalaisia, jotka yrittivät käännyttää minut väkipakolla uskoonsa. Suutuin tosi pahasti tästä, ja annoin jehovalaisille porttikiellon, jota he muutaman kerran ovat yrittäneet rikkoa. Silloin kun ihminen on henkisesti kaikkein heikoimmillaan, hyökätään hänen kimppuunsa, ja yritetään nujertaa hänet pakkokeinoin. Tämä tuntuu olevan hyvin tehokas tapa käännyttää lahkoon uusia jäseniä. Näin olen kuullut sanottavan.

"Nauru itkettää/ kasvaa halu/ tulla näkymättömäksi/ setä sanoi/ mutta hyvät ihmiset/ älkää minua unohtako/ en minäkään teitä/
sitten se kuoli/ häipyi kuin lentokone pilveen"// jatkaa Toivo Laakso.

Mutta siellä pilvien takana paistaa aina aurinko. Oikein hyvää tiistai-iltapäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!