torstai 29. maaliskuuta 2012

Itselleen nauramisen taito



Kuva: Martti Ruokonen teoksessa Liian iso karuselliin. Gummerus 2005.


Varo itseäsi, erilainen. 
Varo päätäsi,
kun viikate vilahtaa.
Parhaiten menestyvät

ja kauimmin elävät ne, 
joilla on
keskikertaisuus

kiitettävä 
kymmenen.
~~~~

Tärkeää elämässä
on nöyryys
ja intohimo.
Minkä teetkin,
tee takapuoli savuten, 
syöksy siihen
suorin vartaloin 

kahdella kierteellä,
koska vain siten 
lunastat itsekunnioituksesi.
~~~~



Ja jos kaadut, 
nouse ylös,
pane heftaa polveen
ja etene taas. 

Jos kaadut aina vain,
ajattele, että
kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä, 

niin suoraan mahalleen
ja näköalapaikalle. 

Sillä autuaita ovat ne, 
jotka osaavat nauraa itselleen,

koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.

Aino Suhola teoksessaan Rakasta minut vahvaksi.

Aino Suholan kaltaisia sanankäyttäjiä on Suomessa melkoisen vähän. Asiaan käydään suoraan, mutta kirjoittaja löytää totuuden ohella myös asian humoristiset puolet, jotka keventävät muutoin väkevää sanomaa. Runoissahan tällainen suoraan sanominen ei ole ensinkään suositeltava asia. Yhtä paljon kuin runoina Ainon jutut voi lukea aforismeina, sisältyyhän niihin suurta elämänviisautta.

Itselleen nauramisen taito on mielestäni välttämätöntä, niin vaikeaa kuin se onkin. Siitä on se hyvä puoli, ettei pidä itseään ollenkaan erehtymättömänä ja aina oikeassa olevana, vaan on lupa nauraa omille erehdyksilleen ja virheilleen.


Tunnen ihmisiä, jotka pelkäävät sitä, että heille nauretaan. Mielestäni se on suurta pelkuruutta ja lapsellisuutta. Jokaisessa meissä on heikkouksia ja ominaisuuksia, joille voi huumorin keinoin antaa "synninpäästön".

Taas minä saarnaan, anteeksi. Saarnan tarkoitushan lienee opettaa ihmisiä, ehkä itseäänkin saarnanpitäjää. Nämä kirjoitukset selventävät omia ajatuksia, ja sitä mihin pyritään.

Elämässä ei tosiaankaan puutu hupia, jos oppii nauramaan itselleen. Se on tavoittelemisen arvoinen taito.

Oikein hyvää aprillipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

4 kommenttia:

  1. Runot panivat ajattelemaan, kyllä ne sopisivat melkein aforismeiksi, hyviä ja viisaita.

    Juuri tuo itselleen nauraminen on meidän perheessä ollut kovasti tapetilla ja opettelun alla.

    Keskimmäisellä pojalla oli alaluokilla hankaluuksia, kun kaverit kiusasivat ulkonevien korvien takia. Iso poika suuttui jos häntä huuteli pihalta syömään suomenkielellä, tai jos sanoi häntä Ilmariksi, joka oli hänen toinen nimensä ja sen nyt arvaa, että kaikki huutelivat Ilmaria ihan kiusallaan.☺

    Pakko oli ottaa hörökorvat ilonaiheena ja nauraa itselleenkin, eikä sitä ei tarvinnut montaa kertaa tehdä, kun kiusaamien ei enää ollutkaan hauskaa...

    Isopoika takkusi sen nimensä kanssa, ja saarnasi Kalevalan Seppo Ilmarista pihan tenaville aika pitkään, aikuisena oli sitten ylpeä nimestään. Monta hauskaa juttua siitä "Ilmarista" kyllä on.

    Nuorimmalla pojalla ei ole ollut noita vaikeuksia. Hän kasvoi aika nopeasti pituutta ja oli päätä pitempi muita, siksi hän on aina
    ollut vähän pikkuvanhaa, niin kuin pieni ja pippurinen tyttärenikin, joka tyttöjen jalkapallojoukkueen valmentajana on saanut suutahtelevat neitoset nauramaan itselleenkin, eikä vain toisiaan...

    Kiitos, että otit tärkeän asian esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herne-ystävä!

      Tunnen joitakin hyvin tärkeileviä ihmisiä, jotka kyllä osaavat pilkata toisia, mutta eivät osaa nauraa itselleen. SE vaatii henkistä kasvamista ihmisenä, että osaa nauraa omille heikkouksilleen. En tarkoittanut näillä 'heikkouksilla' ruumiillisia ominaisuuksia, enemmänkin henkisiä. Jokaisella meistä on arkoja kohtia, joihin koskeminen saattaa tehdä kipeää.

      Poikasi on ollut älykäs, koska vetosi Kalevalan Seppo Ilmariseen. Saivatpa naurajat nenilleen;DD

      Hienoa että sinulla on sellainen tytär, joka on joukkueensa valmentaja;)) Siellä kyllä särmät hioutuvat isossa joukossa.<33

      Lämmin kiitos itsellesi, Herne, ja mukavaa kevättä sinulle.<33

      Poista
  2. Oi ihana runo.Kas kummaa näin sen tänään,ei vaan näin loppu osan, facebookissa.
    Kopioin tuon ja lisään jonnekin.Että muistaisin nauraa itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Pienenpienipienoinen!

      Onko siellä Facebookissa sellainen tapa, ettei tekstin kirjoittajaa mainita? Minä en ole FB:n jäsen enkä siis käytä sitä...Minusta pitäisi aina mainita kirjoittajan nimi, jos se on tiedossa.

      Oikein hyvä, että osaat / opit nauramaan itsellesi. Se taito on elämässä kullan arvoinen.<33

      Hyvää maaliskuun loppua sinulle PPP.<33

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi ♥