torstai 30. huhtikuuta 2009

Aurinkoista Vappua!



Valkovuokot Ailinkalliolla.
Ylhäällä kurkien huuto
kuulin äsken.
Tulevat tänne

kesäksi pesimään
lisääntymään.

Vapun aatto

armon vuonna nolla yhdeksän.
Aurinkoista tänään.

Taivaalla raitoina lentojuovia.
Hyvää Vappua toivottavat!


- Aili Nupponen -


Päivät vilistävät nopsasti ohitse. Sen me ikäihmiset huomaamme lähes joka päivä.
Joudumme jättämään hyvästit ystäville, tuttaville ja muille läheisillemme. Tuntuu siltä, että aika kiitää ohitsemme yhä nopeammin ja nopeammin. Se on luonnon sanelema elämän kiertokulku, uudet sukupolvet syntyvät ja vanhat poistuvat takavasemmalle.

***
Maailmanmeno on nykyään niin vauhdikasta, että yhdessä hetkessä uutiset tavoittavat melkein koko maapallon väestön. Tällä hetkellä pelätään sikainfluenssaa lähes joka maassa. Se on rymistänyt ennätysvauhtia ympäri maapallon muutamassa päivässä, eli on pandemia. Saamme nähdä miten se meillä täällä pohjoisessa etenee, vai saako terveydenhuolto tämän globaalin ongelman taltutettua. Sitä sopii meidän ainakin toivoa.
***
On ruisleivänpaistopäivä. Sulatin ja puhdistin kaikki kolme pakastinta kesää varten. Liikoja marjoja lahjoittelin pojan perheelle seitsemän kylmälaukullista. Mehumarjojakin oli monta mehumaijan täyttä. Hyvä saada nekin hyötykäyttöön, mihin ne on tarkoitettukin. Kohta ovat taas uudet marjat syötävinä ja säilöttävinä.

Oikein hyvää ja aurinkoista Vappua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo


sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Sinä olet kaihoa täynnä, kevät!




Kevät Ailinkalliolla. 
Olisipa nyt jo toukokuu kun
kaikki herää uuteen kukoistukseen.
Ilma on laulua täynnä
peipposten ja kottaraisten liverrystä.
Kaikki rakastavat ja tulevat rakastetuiksi.
Sinä olet kaihoa täynnä, kevät.
Vanhan sydän rinnassa
sykähtää lämpimästi keväälle.
Minä muutun nuoreksi koivuksi,
jossa virtaavat väkevät mahlat.

AN kokoelmassa Äiti-Maan hellään syliin (2003)


Viime keskiviikkona 22. huhtikuuta kuulin ensi kerran peipposen laulavan tänä keväänä. Olin menossa autolle terveyskeskuksesta, kun äkkiä korviini kuului ihana liverrys, josta ei voi erehtyä. Kun muuttolinnut keväällä palaavat tänne lämpimistä maista, tuovat he tullessaan lämpimän ajatuksen kesästä, joka pian on taas vieraanamme lyhyen aikaa. Kevät on minusta kaikkein hienoin vuodenaikamme, en haluaisi vaihtaa sitä mihinkään muuhun. Ihanaa nähdä ja tuntea taas uusi kevät!
***

Päiväkahville piipahtivat mummon ja ukin kaikkein mieluisimmat vieraat, lapsenlapset vanhempineen. Lämmitin piirakat uunissa ja keittelin kananmunia heille jo etukäteen. Se on takuuvarma resepti, joka puoltaa aina paikkaansa.Pikku-Paupau kehittyy vinhaa vauhtia, varmaan kohtapuolin jo ryömiikin, kunhan ensin saa voimia pieniin käsivarsiinsa. Ihmeellinen lapsi, jaksaa aina hymyillä ja hurmata meitä vanhuksia.

***
Jälleen on yksi lypsykarjatila lopettanut maidon tuottamisen kylässämme. Jäljellä on enää kuusi tilaa, yhteensä toista sataa lypsylehmää. Emolehmiäkin on muutamalla tilalla, ja yhdellä tilalla kasvatetaan villisikoja. Jokin aika sitten luin Maaseudun Tulevaisuudesta, että kaksi suurta lypsykarjatilaa on ajautunut Suomessa konkurssiin. Silloin loppuu tuottaminen, jos pankit eivät anna enää uutta lainaa. Se on varmasti hyvin ikävä juttu, jos asiat ajautuvat siihen pisteeseen. Tohmajärven tuottajat ovat keränneet sympatiapisteitä sillä, että useat tilat ovat päättäneet tukea kunnan järjestämää kouluruokailua lahjoittamalla lihaa ja muita tuotteita kunnalle. Eihän se kunnan suurimmalle lihatilalle niin hirveän suuri uhraus ole, paljon enemmän rahallisesti saattavat menettää pienimmät tilat, jotka tähän rinkiin liittyvät. Mutta oikein hyvä ja kannatettava ajatus se on silti tuottajilta.


Oikein hienoa sunnuntai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Onnellinen lapsuus?

LAPSEN RUKOUS

Hyvä jumala/ korkean kivitalon katolla!/
Kuule minua/ vaikka minulla onkin hinkuyskä!/
Minä tahtoisin niin kernaasti/ sen leikkihevosen/
sieltä kaupan ikkunasta!/ ja anna meille joskus vielä/
liharuokaa sunnuntaisin!/ Äläkä anna äidin hakata minua/
isän tulessa humalassa kotiin!/ Niin minä en itke/
vaikka en pääse ulos/ kun minulla ei ole kenkiä./
Mutta nyt minua taas yskittää - aamen.//

Elmer Diktonius teoksessa Runon maa. Toim. Satu Koskimies (1994)

AIKUISET JA LAPSET

Aikuisilla on ilkeät silmät,/ ne vaanii ja pelottelee./
Aikuisilla on rumat suut,/ kun ne sylkee ja irvistelee./
Mutta lapsilla on iloiset silmät, iloiset silmät/
ja suussa pikkuiset hampaat,/ ja suussa pikkuiset hampaat.//

Aikuisilla on ankarat kädet,/ ne piiskaa ja hakkaa ja ruoskii./
Aikuisilla on näin isot jalat,/ ja niillä ne tallaa ja potkii./
Mutta lapsilla on pikkuiset kädet, pikkuiset kädet/
ja jalassa valkoiset tossut,/ ja jalassa valkoiset tossut.//

Marja-Leena Mikkola teoksessa Runon maa. Toim. Satu Koskimies (1994)
Tämä Mikkolan runo on myös sävelletty.

Runoilija Kirsi Kunnas, josta olen kirjoitellut ainakin kaksi kertaa, on nyt nimitetty akateemikoksi, ja ihan ansiosta.
Hienoa, että näitä "lapsirunoilijoitakin" joskus nostetaan ihmisten tietoisuuteen. Myös Kemppinen on kirjoittanut Kunnaksesta blogissaan.

Yleensä ottaen luulen, että lasten elämä on paljonkin parantunut niistä ajoista, kun nuo yllä olevat runot on kirjoitettu.
Mutta vielä monilla lapsilla on varmasti paljon hätää ja ahdistusta esimerkiksi juomarivanhempien takia; huostaanotothan ovat lisääntymään päin. Omia lapsia saa hankkia kuka tahansa, adoptiolapsia saavat harvat, ja vanhempien taustat ja elämäntavat tutkitaan tarkkaan.

Lapsena saadut traumat vahingoittavat lasta koko hänen iäkseen. Niiden kanssa on vain opittava elämään ja selviytymään. Kuitenkin sanotaan, että voit hankkia itsellesi onnellisen lapsuuden. Ehkä, jos oppisi niin paljon valehtelemaan itselleen, mutta kun ei onnistu, ei...

Oikein hyvää viikon alkua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo




sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Vähillä sanoilla sanottu


Naapurimme syysruskaa...

Vävy

Oli synkeä salo.
Meni tie.
Tuli talo.

Oli loimuava takka.
Oli tyttö.
Oli akka.

Soma puheitten sävy.
Tuli yö. -
Olin vävy.

Einari Vuorela kokoelmassa Runot (1979).

Viskasit repun selkään,
sipaisit hiihtimet jalkoihin ja
annoit mennä
kuusi kilometriä umpihangessa.

Palatessa sama matka
vastamäkeen
reppu täynnä evästä.

Aili Nupponen kokoelmassa Elämänpelto (1991).
Runoja voi kirjoittaa hyvin vähin sanoin. Usein runoilijat ovatkin tiivistämisen mestareita. Einari Vuorela (1889-1972) oli koulutukseltaan kansakoulunopettaja, hän hankki elantonsa muusta ammatista kuin kirjoittamisesta. Vuorela oli samaa ikäluokkaa kuin isäni, syntyi 1800-luvulla. Elämänsä aikana hän julkaisi 18 runokokoelmaa ja yhden postuumisti. Vuorelaa siteerataan tänään eniten kuolinilmoituksissa ja muistovärssyissä.

Usein ihmettelen
minkä vuoksi kaikki naiset
haluavat suudella minua
vaikka muistutan ulkonäöltäni
pohjoiskarjalaista
pienviljelijän emäntää.

****

Niin kuin syksyiset linnut
tutuksi käyneessä maisemassa
alastomien oksien lomasta
pujahtelevat parvina
kerääntyvät yksiin
lähtevät muualle
tietäen että takaisin tulemista
ei ole.

Juice Leskinen kokoelmassa Ilonkorjuun aika (2002).

Tämä kokoelma ei ole enää "jautaa" kuten monet aikaisemmat runokokoelmat olivat. Se taisi olla viimeinen Juicen eläessä julkaistu kokoelma, mutta postuumisti Juicelta julkaistiin vielä yksi kokoelma. Yksi merkittävä runo tässä kokoelmassa kuitenkin on: Taivaassa haisee. Kun milloin tulee tarvetta taas kirjoittaa Juicen tuotannosta, voin laittaa sen blogiini.
Oikein mukavaa torstaipäivää kaikille toivoo Aili-mummo 


torstai 16. huhtikuuta 2009

Mummot tulloo, ja mummot männöö...



Mummo vuodelta 1850, ei saanut kansaneläkettä...


Mummo tulee kaivolta/ sanko toisessa, keppi toisessa kädessä/ 
katse kohti taivaanrantaa/ joka askel heijaa vettä maahan/
puolimatkassa mummo vaihtaa ämpärikättä/

perillä keppi lentää kaiteen tieltä/ välttämätön paha;/
vettä ja puita hakiessa, likasankoa viedessä/
- ei vielä muten/
yksi kerrallaan mummo nousee rappuset/ niin kuin lapsena/
esiliinan taskussa avain nenäliinassa/ sisällä vasta mummo kurkistaa sankoon/
vain puolet jäljellä/ - no, en olis enempää jaksanutkaan!//
~~~~


Mummo on 85/ Kerran kuussa hän seisoo/ hedelmätiskillä käsilaukku/
kädessä, vihkisormukset/ villalangalla toisissaan/ ja pyytää kauppaäänellä:/
mandoliineja/ myyjä punnitsee mandariinit/

mummo tokaisee: hyvä asia/ tuo kansaneläke ja sosialistitoimisto//

Tuula-Maija Vigman antologiassa Runo kasvaa maasta. Lahden Runomaraton (1991)

Me mummot ja papat, me olemme paha ongelma yhteiskunnalle ja kunnalle. Meidän takiamme kunnilta loppuvat rahat, ja varmaan palvelutkin. Myös lapset ovat samassa tilanteessa, kunnilla ei ole enää varaa ylläpitää kouluja. Tämä on tosi tyhmää ajattelua. Ainakin lapsille ja nuorille tulisi olla kunnon koulutus ja turvallinen tulevaisuus. Nykyään vain lapsuus tahtoo usein venähtää kolmeenkymmeneen ikävuoteen ellei ylikin. Nykyään kaikki on yhteiskunnan vastuulla, lasten kasvatuksesta ja hoidosta vanhusten viimeisiin elinpäiviin asti. Tänään on viranomainen se lähin omainen.

Sitten kun olemme itse jo niin vanhoja ja sairaita, ettemme pääse enää ilman rollaattoria liikkumaan paikasta toiseen, meistä leivotaan omaishoitajia, jos elossa on se toinen puoliso. Jos olemme yksin, saamme asua yksin mahdollisesti vuosikymmeniä. Onko tällainen elämä ihmisarvoista elämää? Meitä piipahtaa joku hoitaja katsomassa kerran pari vuorokaudessa, kun kiireiltään ehtii. Voimme puhella tyhjille seinille tai mollamaijalle niin paljon kuin huvittaa, tai ei huvita. Istua ja odottaa, milloin se kallisarvoinen elinaika päättyykään. Voimme olla kuin vihannekset kasvimaassa ilman virikkeitä.

Kaikilla työelämässä olevilla on kiire, kiire. Turhaa kiirettä riittää, jos sitä haluaa ylläpitää koko ajan. Monille kiire on vain tapa vältellä asioita, ei muka ole aikaa. Totuushan on se, ettei ole halua. Kaikilla ihmisillä on aikaa saman verran, 24 tuntia vuorokaudessa. On vain pantava asiat tärkeysjärjestykseen. Jokaisella on aikaa siihen, mitä pitää itselleen tärkeänä. Se asia ei ole tärkeä, jos aikaa sille ei ole.

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivottaa Aili-mummo

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Onko raha ainoa aate?


Kontkasten sukukirja valmiina. 

Tohmajärven Kontkasia.

Pyhät menivät kokouksessa ja muussa seurustelussa suvun kanssa. Mielenkiintoista silti oli, tuli taas yksi historiikin kirjoittaminen lisää Kontkasten sukukirjaan.

Olen seurannut puolueiden mielipideilmastoa ja poliittista keskustelua melkoisen tarkkaan lehtien ja netin välityksellä. Kun puhutaan meitä ihmisiä koskettavista asioista, tärkein päämäärä ja tavoite on raha, sen hankkiminen, säästäminen, ja siitä puhuminen. - Rahaa, rahaa, rahaa, mitään muuta maailmassa ei enää tarvita. Tunkekaa kuoltuani arkkuni täyteen rahaa, silloin minä varmasti pääsen taivaaseen. Nyt on rahan valta ja rahan mahti. Hyi helvetti!

Siitä puhe mistä puute, sanotaan. Rahalla on tietysti lieveilmiöitä, kuten valta ja sen lisääminen. On oltava paljon omaisuutta ja tuloja, jotta niillä voi röyhästellä. Varsinkin nousukkaille tämä on tärkeää.

Ensin annetaan rikkaille ja suurituloisille verohelpotuksia, sitten kiristetään köyhien elämää, kun valtiolla ei ole muka rahaa. On keksittävä köyhille yhä lisää uusia veroja ja maksuja, jotta rahantulo olisi taattu valtion kassaan. Puolueet pelaavat kaksinaamaista peliä kirkkain otsin. Ollaan muka kansan asialla, vaikka tosiasiassa ollaankin omalla ja rikkaitten asialla. Politiikassa menestyy parhaiten se, joka uskottavimmin osaa valehdella kansalle.

Raha ja valta keskittyvät yhä harvempiin käsiin, kaikenkarvaisille liliuksille muille hyvä veli verkostoille. Heidän etujaan ei saa polkea, sopimuksia on ehdottomasti noudatettava, olivatpa ne kuinka epäoikeudenmukaisia tahansa. Kansaa kurjistetaan koko ajan lisää, mutta liliukset sen kun porskuttavat. Nämä uuden ajan voudit repivät paidankin päältämme, vaikka heillä olisi mammonaa enemmän kuin tarpeeksi. "Ahneen silmä ei täyty muulla kuin mullalla", sanoi entinen opettajani Helly. Ja tämä lause on tosi.

Vallanpitäjät ainakin olisi vaihdettava. Mutta mistä löytyvät rehelliset vallanpitäjät? - Onko sellaista puoluetta edes olemassa?

Oikein hyvää viikon alkua kaikille toivottaa Aili-mummo

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Lapsellisia juttuja





"Tänään minä täytin sataviisi vuotta,/ sata oli liikaa ja viisikin suotta./
Heti aamulla näin yhden takkuisen lampaan/ joka oli jäänyt kiinni naapurin kampaan./

Ja tiellä oli kaksi yrmeää porsasta/ jotka röhkivät runoja lokista ja sorsasta/
ja kolme tipu-tipua niiden perään alkoi hiipiä/ pikkutikkuvarpain ja varkain ilman siipiä./

Ne kaiketi luulivat että saparo on mato/ ja kotkottivat että kato tuota kato.../
Kun illalla saunaan tuli Katku & Kitku/ niin onneksi minulta pääsi karkuun itku,/

ulos karkasi se, ulos pihalle saakka/ ja seurakseni jäi oma naurunaakka/
jota neljän seinän sisällä yön ajan säästän/ ja aamulla vasta naurun ilmoille päästän."

Kirsi Kunnas teoksessa Tapahtui Tiitiäisen maassa. Porvoo (2004). Kuvitus: Christel Rönns.
Kirsi Kunnaksen useista lasten kirjoista on koottu suuri, komea kuvitettu teos, Tapahtui Tiitiäisen maassa. Kaikkiaan runoja ja satuja on valikoitu yhdeksästä teoksesta. Kirjan loistelias monivärikuvitus ja graafinen suunnittelu on Christel Rönnsin käsialaa, josta tekijät voivat olla ylpeitä, niin hieno se on. Yksi koosteen parhaimpia runoja on Meritähti, josta olen jo kertonut aikaisemmassa blogissani.

Monia Kunnaksen runoja on myös sävelletty lastenlauluiksi, joina ne ovat tulleet lasten keskuudessa tunnetuiksi. Eräs näistä on Ville ja Valle:

"Ville ja Valle mökissänsä/ elivät olivat yksinänsä./ Ovi oli lukossa/
ja ikkunat tukossa/ ja piipun päällä oli hattu./

Ville oli Ville, ja Valle oli Valle,/ senhän voin kuuluttaa kaikkialle./
Ville piti rahasta/ ja Valle piti mahasta/ varsinkin kun se oli täysi./"

Herra Pii Poo on myöskin sävelletty. Siitäkin runosta kirjoitin aikaisemmin. Muistattehan, että "Herra Pii Poo oli noita." Hän kuoli kun ajoi vespalla, ja jäi junan alle.
Toivottavasti jonakin päivänä tai vuonna minäkin saan oman "lapsellisen" runokirjani tehdyksi. Ainakin se on jo hyvällä menolla, mutta tänäkään talvena en ole paljon syventynyt teksteihin. Aika tahtoo luiskahtaa tämän netin ja blogin parissa.

Paistoin taas tänään ruisleipää. Ihana tuoksu tulee leivistä tupaan jo niiden uunissa ollessa. Kesäksi pitäisi leipoa pakasteeseen, kesäkuumalla ei oikein kehtaa isoa tuvanuunia lämmittää.

Oikein hyvää perjantai-iltaa ja viikonvaihdetta kaikille lukijolle toivoo Aili-mummo