maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kahdeksan minuuttia aurinkoon

Ukrin kuvapalkki Ukrin sivustolla.

Naura aurinko mailleen 
sillä nauru on annettu 
vain ihmisille.
Eivät vuoret saa nauraa, ei aurinko
eivät enkelit sylje hirveää naurua pitkin taivaankantta
ei edes heinäsirkka naura
Vain meidät on tuomittu iloon, 

meidät on tuomittu ikuiseen toivoon

Käännä selkäsi auringonlaskulle 

ja syöksy pimeään 
aamuun.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kaksi vuotta sitten äiti haudattiin 

ja nyt vasta
tulee uniin, kolisee porstuassa

astuu sisään ja sanoo: Tulin käymään...

Todella käymään; sillä on  

uusi mekko ja kiire, kiire!
kaikkeuden toiselle laidalle
ja taas se reilaa

tähdet kilisten
ja hetkeksi sekoan laskuissani
mitä sen luille haudassa kuuluu,

mikä maatumisaste meneillään
Aamulla haravoin lehtiä

kompostoriin ja ihmettelen
minkä ikäinen mahdan olla.

Pirjo Uimonen Ukrin antologiassa Kahdeksan minuuttia aurinkoon. Toim. Jouko Lehtonen (1991)
Kävin muutaman talvikauden 1990-91 Reijolassa kansalaisopiston kirjoittajapiirissä, jonka ohjaajana toimi Pirjo Uimonen. Lienee yliopistoihmisiä. Tein silloin ensimmäistä runokokoelmaani Elämänpelto. Seuraavana vuotena olin Kiteellä Anneli Tuhkasen opetuksessa. Viimeksi mainitun opetusmetodeja oli kuvista kirjoituttaminen. Myös ääninauhoituksia käytettiin harjoitusten inspiraation lähteinä. Varsinkin nämä ääniefektit olivat mielikuvitukseen vetoavia juttuja. Pahaksi onneksi Annelin opetus jäi kohdaltani lyhytaikaiseksi. Seuraava opettaja oli lääninkirjalija Jouko Lehtonen, josta olen jo aikaisemmin kirjoittanut.

Anneli Tuhkanen on omistautunut ohjaamaan Kesälahden kirjoittajapiiriä, Haavilaisia, asuuhan opettaja Tuhkanen Kesälahdella. Mielestäni hän oli hyvin kiinnostava opettaja, hänellä oli omat opetusmetodinsa, joita en ole muilla ohjaajilla tavannut.

Joskus 1995-96 ostin kirjoittamisen opetusta KVSK:n eli Kansanvalistusseuran Kirjeopistosta, josta sain myös pari todistusta. Kolmas kurssi, jonka tilasin, jäi kesken. En vain jaksanut enää; surutyö poikani kuoleman jälkeen vei kaikki voimat.

***
Taas on uusi viikko aluillaan. Jo ensi sunnuntaina lapset käyvät virpomassa ukkia ja mummoa. Palmusunnuntai on yksi vuoden muistettavimmista pyhistä: suklaamunat on ostettu ja rahaa pitää käydä repimässä pankin seinästä. Ilmakin näyttää jo lämpenevän, joten kevät on varmasti tulossa, ja kevätlinnut niiden mukana.

Oikein hyvää tulevaa työviikkoa kaikille toivoo Aili-mummo

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Lääkäri, joka kokosi kaskuja


Kuva Google.


Tohmajärvellä vaikutti 1950-luvulla kunnanlääkärinä nuori mies, Terho Toivonen. Tiedän että hän nyt on jo siirtynyt tuonpuoleiseen. Viimeksi hän oli Hyvinkäällä sisätautilaääkärinä. Netistä löysin tietoja mm. Wikipediasta.

Syksyllä 1956 sain keuhkokuumeen, jonka johdosta jouduin Kemieen kunnansairaalaan. Se sijaitsi Laatikaisen talossa. Olin potilaana kahdeksan vuorokautta yhteen menoon, kesken kaiken jouduin käymään kerran Joensuussa keuhkoröntgenissä, joka taisi olla tuolloin tuberkuloositoimistossa.

Joka iltainen vieras sairaalassa oli Terho Toivonen, hän kävi päivittäisellä tarkastuksella potilaittensa luona. Muita kunnanlääkäreitä ei tuolloin ollut. Kalle Ruuskasella lienee ollut eri vastaanotto, isäni kävi hänen luonaan, silloin harvoin kun joskus tarvitsi lääkäriä.

Terho Toivosesta tuli lääkärikaskujen kokoaja, ja ainakin seitsemän kirjaa, hän on yhteensä pannut kansien väliin:
Seuraava potilas (1962), Tuleeko tohtori (1963), Katsotaan, sanoi lääkäri (1965), Tosta poikki, sano tohtori (1969), Verenpaine (1977), Välskärin kertomuksia (1978) ja Airilasta Ylppöön (1987). Todennäköisesti kirjoja on enemmänkin kuin mainitut seitsemän teosta.

Yritin etsiä tohmajärveläiskaskuja, mutta löysin vain muutaman Kalle Ruuskasta koskevan jutun.
Alahärmän kunnanlääkäri, sittemmin Tohmajärven piirilääkäri Kalle Ruuskanen oli tulossa sairaskäynniltä jo kello seitsemän aikaan aamulla, kun ensimmäinen potilas oli tulossa vastaanotolle. - Missäs se tohtori on jo näin varhain ollut? - Missäs muualla kuin pappilassa. Kun on vanha mies ja pappi vielä eikä kuolis millään.

Kalle Ruuskanen Tohmajärveltä ajaa alamäkeä. Pyörä osuu pehmeään paikkaan ja Ruuskanen lentää nurin taittaen käsivartensa. Paikalle kerääntyy runsaasti väkeä ja joku joukosta kehottaa kutsumaan lääkärin paikalle. Ruuskanen nousee irvistäen kivusta ja sanoo: - Tässähän mie jo olen, mutta minkäs mie tälle mahan.

Suorasukaisen tunnetun entisen piirilääkärin R:n vastaanotolle tulee vanhuuttaan tutiseva potilas. R. kysäisee heti alkuun: - Joskos tulit kuolintodistustas hakemaan?

Silmälääkäri vietti 50-vuotispäiväänsä ja saman sairaalan gynekologi sattui onnittelukäynnille. Hän toi mukanaan kakun, jonka päälle oli koristeeksi muovailtu suurikokoinen silmän kuva. Lahjan saaja oli huomaavaisuudesta ihastunut, mutta sanoi: - Täytyypä miettiä miten kakkuni koristan sitten kun sinä täytät vuosia.

Hauskoja ovat kaskut. Tulevaisuuden kannalta olisi tosi hyvä, jos meillä keksuudessamme olisi näitä kaskujen kerääjiä. Antavathan ne iloa ja värikkyyttä kotiseudun meinneisyyden kuvaukseen. Ja siitä on hyvä, että kaskuja syntyy koko ajan yhä uusia, ne eivät koskaan lopu.

Oikein hyvää maanantaipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Viirivehkat ja fiikukset


Joensuun Botannian ihmeköynnös kukkii.
Orkideat ovat myös Joensuun Botanniasta.

Vaihdoin tänään huonekasveille kukkamullat. Valitettavasti se tahtoo jäädä aina näin myöhäiseksi, kun mukamas on muita tärkeämpiä menoja ja puuhia. Pilkoin yhden viirivehkan kolmeksi eri kasviksi, näin se mahtuu leviämään taas entistä paremmin.

Fiikukset ovat olleet suosikkikasvejani. Kolme suurehkoa kasvia olen lahjoittanut Tohmajärven kunnan koulujen koristeiksi. Kaksi pienempää meni Tikkalan uudelle koululle 2006, ja yhden - todella laajan - lahjoitin 1997 lukiolle. Sen kävi kesällä hakemassa kuorma-auto. Kasvi itse oli kääritty sitä ennen pakettiin leveällä kelmulla, joka esti lehtiä karisemasta. Huoneesta fiikus piti viedä ulos suuren ikkunan kautta, ovesta se mitenkään olisi mahtunut. Olin kasvattanut sitä noin 30 vuotta, ja kasvilla oli laajuutta 4 neliömetriä. Siinä oli viisitoista haaraa.

Nykyään meillä on niin pieni talo, ettei siihen mahdu niin suuria huonekasveja, koska ne vievät liikaa tilaa. Siihen entiseen kyllä olisi mahtunut, mutta emme ole asuneet enää kantatilalla kesän 1996 jälkeen.

Tupaantuliaisiksi saamani ihmepensas on kasvanut, komistunut ja haarautunut melko suureksi puuksi. Se on aika hidaskasvuinen, onneksi. Vuoden verran se on kukkinut lähes kaiken aikaa, eli se on tullut "sukukypsäksi". Nähtävästi se ei kuitenkaan pysty itse itseään hedelmöittämään. Valitettavasti kukat pölisevät ja karisevat ikävästi, lisäksi sen lehdet ovat myrkyllisiä. Sietää olla tarkkana lasten kanssa tässä asiassa. Pippurilla oli ikävä tapa repiä lehtiä ja imeskellä niitä. Siitä syystä kukka piti viedä makuuhuoneen pöydälle, missä talvehtii muitakin kasveja.

Miniältä sain 6-7 vuotta sitten äitienpäivälahjaksi flamingonkukan, joka vuosia kukoisti ja kukki. Jaoin sen kahtia, ja kasvi rupesi kitumaan, siihen oli tullut tuholaisia. No, ne myrkytettiin, mutta kasvi ei innostunut siitäkään. Viime syksynä olin jo vähällä toisen niistä heittää pellolle, mutta en kuitenkaan raaskinut. Nyt vaihdoin molemmille mullat ja toivon parasta.

Kohtalonköynnöksellä on viime aikoina myös mennyt huonosti, se ei ole kukkinut. Samassa ruukussa asustaa nukkumatti, joka saattaa olla syynä siihen ettei köynnös kuki. Muita kasveja ovat kirjovehka ja peikonlehti. Sekin sietäisi uusia.

Kesälomalle siirrän useimmat kasvit ulkoeteiseen, jossa ne saavat olla silmänilona pitkälle syksyyn asti. Ihmepensasta en uskalla siirtää sisätiloista pois, se ei näet pidä vedosta eikä siirtämisistä paikasta toiseen. Käytössä on olleet vuosia altakasteluruukut.

Oikein hyvää lauantai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo!

torstai 19. maaliskuuta 2009

Perinnealbumi


Aholammin Jussi (Simonen) vaimonsa Iidan (os. Kauppinen) ja lastensa kanssa.

Rintamamiehiä jatkosodassa. Vas. seisomassa Lauri Manninen.

Kimy-Kustannus kokosi aikoinaan 1970-80 lukujen vaihteessa valokuvia ja tietoja Pohjois-Karjalan Perinnealbumia varten. Kuvien, tietojen sekä tilauksien kerääjät kulkivat talosta taloon uutterasti. Kirjatilaukset oli maksettava etukäteen, mikä tilaajan kannalta oli arveluttava juttu. Huonolla onnella maksetut rahat olisi menetetty eikä kirja koskaan ilmestyisi.

Läheltä piti, ettei tämä toteutunut. Kimy-Kustannus teki komean konkurssin. Mutta ihmeitten ihme: työtä jatkoi uusi yritys, Perinnetieto Oy Kuopiosta, ja kirja ilmestyi vuonna 1984. Ensimmäinen osa oli ilmestynyt jo 1982, ja kustantaja oli ollut Kimy-Kustannus Oy. Teoksessa on Tohmajärveltä mustavalkoisia valokuvia yli 50 sivua, joista voi seurata kuntamme elämänmenoa noin 100 vuoden ajalta. Kovin vanhoja kuvia teoksessa ei ole.

Suomalainen Perinnekuvasto (Kimy-Kustannus Oy) ilmestyi 1980, ja sitä myytiin samassa yhteydessä kuin Pohjois-Karjalan Perinnealbumiakin. Teos sisältää vanhempia valokuvia kuin tämä meidän kaksiosainen laitoksemme. Siitä näkyy se, miten surkeita asumuksia 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussakin on ollut maassamme. Kaikki se vanha maalaiselämä vyöryy näkyviimme, joka tuolloin vallitsi. Ehdottomasti tällaisten perinnealbumien julkaiseminen on ollut suuri kulttuuriteko, joka tuo meille monille jälkipolville silmiemme eteen paljon mennyttä historiaa.

Perinnealbumien kuvat on ryhmitelty aihepiirien mukaan. Pohjois-Karjalan PA I sisältää 800 sivua kuvia ja tekstejä, II-osa on 480 sivua. Suomalainen PA sisältää 800 sivua perinnetietoa ja kuvia teksteineen, joten yhteensä sivuja on 1080 sivua koossa A4.

Meilläkin olisi ollut joitakin kuvia liitettäväksi kirjaan, mutta valitettavasti kyseisistä kuvista ei ollut tietoja henkilöistä ja kuvauspaikoista. Kerääjät valittivat sitä, että varsinkin työkuvat olivat kiven alla. Ihmisethän aina pukeutuivat parhaaseen kostyymiinsä ennen kuvaamista.

Olisi aina pantava kuvien tiedot talteen. Tulevat sukupolvet eivät muutoin tiedä, ketä, mitä ja milloin kuvat esittävät.
Jälkeenpäin on kauhean suuritöistä lähteä etsimään henkilöitä, jotka voisivat tunnistaa kuvan. Hyvällä onnella niin saattaa käydä - joskus.

1975-77 ilmestyi kaksiosainen kokoomateos Pohjois-Karjalaa sanoin ja kuvin, jonka kustantajaksi on merkitty Karjalakokoelmat Oy Siilinjärveltä. Tohmajärven kunnan osuuden on teokseen kirjoittanut mv. Teuvo Eronen. Saariosta on kuva karhunpeijaisista vuodelta 1953. Yleensä otettuna valokuvat kirjassa ovat surkeita tässä kuntaosassa, ainoastaan värivalokuvat kirjan lopussa ovat parempaa tasoa. Kirjasta käy ilmi sen aikainen rakennuskanta, ei paljon muuta, ja isäntäväen nimet. Aika yksitoikkoista katseltavaa.

Yleensä otettuna, en kannata näitä kokoomateoksia, mutta makunsa kullakin. Perinnealbumi mielestäni puolustaa paikkaansa mahtavasti.

Oikein hyvää viikonvaihdetta kaikille toivoo Aili-mummo


Ps. Tässä tarinassa olevat kuvat eivät ole Perinnealbumeista, vaan kirjastani Havutar, hyvä emäntä. Joensuu 2004.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Pekka Erosesta ja vähän muistakin

Loitsijan varomussanoja Pekka Eroselta Onkamosta

Nouse nyt luonton lovesta/ vielä haltiin havahe/ kerallan keikkummaan/
kansan kavehtimmaan!/ Tässä tarkka tarvitaan/ mies nopii nouvettaan/
kun Lapin kehno on loihettava/ ihosta imento raukan/ karvasta emon kateen/
emon tuoman ruumiista/ (tahi: Ruavas raukan ruumiista.) Onko se tuulen tuoma/
tuulen tuoma/ veen ajama/ vilun iliman vikooma/ uallon rannalle ajama?/
Mää tuuelen teitä myöten/ ahavan rekratoja/isäntäs iltasella/ emäntäs uamusella/
muun perees murkinalle./ Riehto aitoo repäsek/ viieltä vihasväliltä/
seihtemältä seipäältä/ rautasilta seipäiltä./ Ota kykkä kynnykseltä/
tähe laps lattiilta/ navetasta nahkaruavas/ ori tallista punanen/ kotiin mäntyys./
Isännältäs niskat taita/ emännältäs peä nökäsek/ kotiin mäntyys./
Käsin peälä käytyin/ hengin huokailtuin!/ Jiesuksella kun on väki väkevä/
Herran voima on voimallinen/ tulukoon luokses luomalleen/ tekemään terveyttä/
rauhoo rakentamaan/ käsin peälä käytyin/ hengin huokailtuin.//

Teoksesta Havutar, hyvä emäntä, koonnut Aili Nupponen (2004)

Tutkija Ulla Piela kertoo teoksessa Runon ja rajanteillä (1989) teoksessa tikkalalaisista loitsijoista Pekka Erosesta ja Juho Riikosesta, joilta kummaltakin oli koottu yli 60 loitsua. Molemmat asuivat Tikkalan tilalla, numerolla Onkamo 41 (uusi). Pekka Eronen joka oli toiminut kulkukauppiaana, "purlakkana", oli matkoillaan oppinut loitsuja ainakin 13 eri henkilöltä, joiden nimet hän oli maininnut loitsujen kerääjälle J.H. Hakuliselle. Loitsut on kerätty 1880 ja 1890 lukujen vaihteessa. Juho Riikosen talo oli Tikkalan koulun läheisyydessä (ns. Monosen paikka) ja Erosen talo toisella puolen tietä. Nykyisen Särkilahden tienviitan paikalla luki ennen Tikkalan kylä. "Tikkasen lesken kontu" eli Tikkalan tila on tuonut nimen nykyiselle Tikkalalalle. Koko Tikkasen suku on paikkakunnalta hävinnyt jo kauan sitten.

Pekka Eronen ja Juho Riikonen ovat kummatkin olleet Pohjois-Karjalan suurimmat loitsujen taitajat. Miehet osasivat myös paljon taikoja.

Sain joskus vinkin tohmajärveläiseltä Teuvo Eroselta, joka oli koonnut SKS:n Kansanrunousarkiston Joensuun perinnearkistosta kaikki Pekka Erosen runot ja loitsut. Vuosia myöhemmin innostuin kovasti, kun päässäni alkoi kangastaa ajatus Havuttaren tekemisestä. Tieto lähtee ihmisen ja hänen perinteensä tuntemisesta, mielestäni sitten vasta tulee historia. Tiedän että useimmat teistä voivat olla täysin päinvastaista mieltä. Mutta historia ei anna paljoakaan, jos ei tunne sen aiheuttajaa, ihmistä.

Oikein hyvää päivänjatkoa kaikille toivoo Aili-mummo


maanantai 2. maaliskuuta 2009

'Vänrikki Nappula'





Kirjailija-kolumnisti Aino Suhola, kirjoitti lauanatain 28.2.09 Keskisuomalaisessa napakan ja ivallisen kolumnin Matti Vanhasesta: Yhteinen yksillä harteilla. Nyt maanantaina lauantain 28.2. haastattelu TV1 Ykkösaamussa tuli uusintana. Suomen hallitus on yksin päättänyt nostaa eri ammattialojen vanhuuseläkeikää vähitellen 65 vuoteen. Meillä maanviljelijöillä vanhuuseläkeikäraja on ollut juuri tuo 65v. Harvahko viljelijä kuitenkaan on ammatissaan tuohon ikään asti, vaan eläkkeelle on mahdollista siirtyä muiden luopumiseläkelakien ja sukupolvenvaihdosten kautta huomattavasti nuorempana. Harvoin viljelijöiden ja heidän emäntiensä terveys ja fyysinen kunto on niin hyvä, että he voivat toimia ammatissaan tuohon ikään saakka. Varsinkaan lypsykarjanhoitajien tilanne on heikko, ja ns. jatkajat ovat vastuuseen joutuessaan liian vanhoja siirtymään uuteen ammattiin.

On selvää, että kolmikantaneuvottelut on hallitus ja Vanhanen kokonaan unohtaneet, he siis käyttivät hallituksen saneluvaltaa. Suhola on sitä mieltä, että hallituksen työrauha tulee tästä seikasta johtuen pahasti häiriytymään.
Suhola lataa: "Takki jäi taas napittamatta ja demokratian mutkia tuli oiottua. Välille jäivät kolmikannat ja sosiaalitupot ja vähän eduskuntaakin, koska se kai nyt sentään vielä lait säätää."

Tämän jutun osoite on: http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/yhteinen-yksillä-harteilla/373571
Aino Suhola on entinen Keskustan kansanedustaja, joten hänen sanoillaan on painoarvoa.
Suhola kirjoitti aiemmin myös Keskisuomalaisessa blogeja, mutta muutama kuukausi sitten hän päätti niiden kirjoittamisen. Ainon kirjoitukset ovat aina lukemisen arvoisia.

***

Lukekaa netistä myös Koti-Karjalan sivuilta, osoitteesta http://www.kotikarjala.fi/tohtoriksi.htm

Ainakin sinä tapauksessa ettei teille tule kyseistä lehteä. Erinomainen Riitta Makkosen kirjoittama artikkeli Sari Kaasisen musiikintohtoriksi väittelystä, ja viidestä Sari Kaasisen järjestämästä tilaisuudesta, missä on eri kansanmusiikin osa-alueita käsitelty.

Kaikki keskikarjalaiset voivat olla Sari Kaasisen osaamisesta ylpeitä, erityisesti Rääkkylän väki.

Oikein hyvää päivänjatkoa kaikille toivoo Aili-mummo