lauantai 28. helmikuuta 2009

Valekalanpäivän kunniaksi


Misu oli meidän viimeinen kissamme, komea kollipoika.

Keväthuuma humallutti/ lemmentuska leiskahutti/ lemmikkini levottoman:/
kurnutteli, mouruskeli/ tippojansa tiputteli./ Tuoksu vahva ja väkevä/
iski nenään imelästi/ viepi voiton voimallisen/ parfyymeistä paremmista.//

Ikävät on illat pitkät,/ aamulla elo apea,/ yöllä ylen yksinäinen/
poikamiehenä poloisen,/ vaimottoman vapaudessa.//

Oli katsottu, katala,/ mielitietty tirkistelty/ vaimoksensa valituksi./
Eipä tahtonut Ilona/ äidiks' tulla äpärille.//

Pillerit on pikkuruiset/ kissatytön kielen alle/ sunnuntaisin suuhun pantu./
Ei halunnut, ei himoinnut/ eikä huolinut hetale!//

Kerroin huolen harmillisen/ lähimmälle lääkärille,/ tohtorille tuttavalle.//

Hänpä vastasi vakaisen/ ajatuksen armottoman:/ viedään miehuus mirriltäsi,/
Shemeikalta seksileikit!/ Pissan haju haihtunevi/ nurkista nuhajamasta,/
huonehista haisemasta.//

Niinpä kävi kissalleni,/ kullalleni katalasti./ Eipä tullut dynastiaa/
eikä suku suurentunut./ "Poikamiesnä" poloisena/ säilyy kaunis kattiparka.//

- AILI NUPPONEN -


Kokoelmassa Elämänpelto. Kitee 1991.

Kiteeläinen Erkki Jormanainen rustaillut blogissaan hauskoja runoja kalevalamitalla meidän lukijoiden iloksi. Tällekin päivälle (28.02.2009) hän oli sepittänyt hienon kissarunon, jonka ikään kuin jatkoksi panin tämän runon rakkaasta lemmikistäni Shemeikasta, joka poistui kodistamme kissojen taivaaseen lokakuussa 2001. Ikävä ja suru sen johdosta oli suuri. Keväällä 2008 kirjoittelin kissoistani blogissani. Enää meillä ei ole yhtään kissaa, nyt ovat lapsenlapset "lemmikkejämme". Koirista en taas ole koskaan välittänyt.

Oikein hyvää Kalevalanpäiväniltaa kaikille toivottaa Aili-mummo!

maanantai 16. helmikuuta 2009

Sukututkimuksen salaisuudet


Juvosten asiakirjat on siirretty Joensuun Maakunta-arkistoon.


Viime aikoina olen syventynyt - pitkästä aikaa - sukututkimuksen kiemuroihin. Aika kuluu kuin siivillä tehdessä sukutauluja muinoin eläneistä ja nykyaikana elävistä henkilöistä. Mielenkiinto saattaa kohdistua johonkin esi-isään tai -äitiin, jonka suvusta haluaisi saada lisäselvitystä. Joskus sitä saattaa saada ihan yllättävältäkin taholta, kuten minä olen saanut.

Havuttaren tiimoilta tutustuin erääseen eteläsuomalaiseen persoonaan, jonka kanssa olemme vaihtaneet sähköposteja aika usein. Hän on kertonut omista tutkimuksistaan, ja minä olen vastannut siihen oman kantani, tai sen mitä olen saanut selville. Kysymys on tietenkin paikallisesta Simosen suvusta, joka on vaeltanut Onkamossa noin 300 vuotta. Isäni Oskari Juvosen molemmat isoäidit olivat Simosia, nyt sain vihdoin selville tämän uuden tuttavuuden avulla, tämän toisen salaperäisen isoisoäitini syntyperän. Paljon kiitoksia tästä ystävällisestä avusta hänelle!

Valitettavasti virheitäkin on tullut tehtyä, mutta pidän itsestään selvänä sitä, että tekevälle sattuu, ja varsinkin niitä.
Olen aika sähäkkä ja kärsimätön ihminen, joten en jaksa tarkistaa kaikkia tietoja monista eri lähteistä. Ja myös asiakirjoissa on virheitä, ihan pappien kirjoittamissakin kirkonkirjoissa. Kirjoituksia on myös sutattu ja raavittu niin ettei nimistä ja päivämääristä saa aina selvää. Vanhat käsialatkin vaikeuttavat lukemista, ja myös se, että ennen kirkonkirjat kirjoitettiin vanhalla ruotsinkielellä. Kaikenlaisia lyhennyksiä ja muita koukeroita on pilvin pimein. Maakunta-arkistolla on sikäli hyvä tutkia sukua, koska tarvitessaan voi aina pyytää apua kokeneemmilta henkilöiltä. Siellä on mm. arkiston palkkaamina sukututkimukseen erikoistuneita ihmisiä, jotka ihan mielellään antavat tietotaitonsa käyttöönsä.

Nykyään sukututkimusta vaikeuttaa uusi henkilötietosuojalaki ja uudet sopimukset sukututkimuksen käytännesäännöistä. Salassapitoaika (suoja-aika) arkistoilla on yli 100 vuotta. Siispä ei sovi kirjoitella ihan mitä sattuu, vaikka juttu olisi tottakin. Eikä varsinkaan julkaista kaikkia tietojaan. Jokaisen elossaolevan ihmisen mainetta on varjeltava, ja jokaiselta elossa olevalta henkilöltä pitää saada lupa kyseisten tietojen julkaisemiseen. Se on aika paljon se, ja maksaakin melkoisesti. Omaan käyttöönsä saa tietoja toki koota, jos ei niitä julkaise. Rekistereitä ei myöskään saa jakaa kenelle hyvänsä, mutta sukututkijalle luovuttaminen hyväksytään. Suomessa tietosuojalaki on paljon tiukempi kuin Ruotsissa, missä sukututkimus on rajattu tietosuojalain ulkopuolelle.

Sukututkimus on antanut minulle paljon tietoa ennen Onkamossa ja Tikkalassa eläneistä ihmisistä ja heidän suvuistaan. Myös tilojen ja sukujen kohtalot ovat tulleet itselleni osaltaan selvitettyä, mutta onhan vielä paljon sukuja, joiden tutkimiseen en ole panostanut. Toivon, että minun jälkeeni tulevat ihmiset olisivat yhtä uteliaita kuin minä, ja panisivat sukututkimusmyssyn päähänsä. Jälkipolvet saanevat nauttia ehkä heidän työstään. Toivottavasti.

Tarvitsee paneutua isännän veroilmoitukseen. Nyt on se aika.

Oikein hyvää päivänjatkoa kaikille toivoo Aili-mummo

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Herra Pii Poo ja Kirsi Kunnas


Runot on tästä teoksesta...

MERITÄHTI

Eli merenpohjassa Meritähti/ tuhat tonnia vettä yllä./
-Minä kestän kyllä,/ sanoi Meritähti./
-On terävät sakarat,/ ja litteät pakarat/
ja paineen kestävät kakarat!/

****

HERRA PII POO


Herra Pii Poo/ oli taikuri./ Hän huusi: hii hoo!/ ja maata polkaisi/ ja taikoi:/
rusinoita/ mansikoita/ omenoita/ perunoita/ porkkanoita/ 

prinsessoita/ makkaroita,/
siis herra Pii/ Poo/ oli noita./

Kerran/ herra Pii Poo/ kulki Espalla./ Hän huusi: hii hoo!/ 

ja maata polkaisi/ ja sitten vespalla/ hän ajeli./
Se oli herra Pii Poon/ suuri erehdys./ Näes noidan mahti/ 
ei pysty koneisiin/ ei moottoriin/ ei mutteriin/
ei polkimiin/ ei vaihteisiin/ ei kytkimiin/ kerta kaikkiaan:/ 
koneella on koneen tahti./

No niin,/ herra Pii Poo/ ajoi asemalle./ Hän huusi: hii hoo!/ 

ja vespan polkaisi/ ja jäi junan alle./
Kuolen,/ huusi Pii Poo,/ liian aikaisin!/ 

Hän huusi: hii hoo!/ ja kuoli myöhemmin.//

Kirsi Kunnas teoksessa Tapahtui Tiitiäisen maassa. Porvoo 2004.
Nämä edellä olevat runot ovat mielestäni Kirsi Kunnaksen huikeimpia luomuksia. Luovuus kukkii niissä parhaimmillaan. Muistaakseni Herra Pii Poo on myös sävelletty.

Kirsi Kunnas tunnetaan erityisesti lastenrunoilijana, mutta on häneltä ilmestynyt myös muutama aikuisille suunnattu runokirja. Minusta näitäkin lastenrunoja voivat lukea oikein hyvin myös aikuiset, ja juuri aikuisethan lukevatkin (ainakin pienille lapsille) runoja ja satuja. Näihin lastenrunoihin kuuluu myös hyvä kuvitus, joka antaa mielikuvitukselle siivet selkään.

Olemme onnekkaita, kun meillä on tällaisia runoilijoita, jotka saavat pienet ihmisenalut kiinnostumaan runoista ja saduista, lapset voivat vetäytyä sadun maailmaan, missä voi olla turvallisin mielin.

Oikein hyvää sunnuntaita kaikille toivoo Aili-mummo!