lauantai 31. tammikuuta 2009

Juhlavalmisteluja



Ellu on lähdössä venematkalle (haaveissaan).
Hippa-Heikin laiva läksi
varttia vaille kuus,
onkapannu uus,
tallukoita uunin päällä
kuivumassa kuus:
yks, kaks,kolme,
neljä, viis, kuus.

Suomalainen kansanruno

Even punatulkku, josta mummo sai hiirimaton joululahjaksi.
Punatulkun pullamatka

Poikasensa kanssa meni kaupunkiin
punatulkku pullan ostoon, paakariin.
"Tavallinen pulla vaiko rusina-?
Yksi kappale vai koko tusina?"
No tätä eivät osannetkaan ratkaista.
Piti lyhyeen siis pullamatka katkaista.

Englantilainen kansanruno, suom. Kaarina Helakisa.

Jotkut synttärit mummolassa jonakin vuonna.
Huomenna juhlitaan taas kaksosten, Even ja Pippurin nelivuotissynttäreitä. Eilen kävimme ihan Joensuussa asti ostoksilla, onhan peräti kolmet syntymäpäivät tulossa. Lasten äiti ehdotti että ostaisimme neideille kauneudenhoitoon liittyviä välineitä. Ne ovat kuulemma kova sana tässä iässä.

Tuli ostettua niitäkin ja lisäksi paperitavaraa ja värejä, jotka ovat tarpeen jokapäiväisessä käytössä. Tänään tein ison, kahdeksan munan täytekakun, jonka äiti sitten aamulla kuorruttaa ja koristelee. Tai antaa lasten itsensä koristella, näin lopputulokseen ovat varmasti kaikki tyytyväisiä.

Vieraita ovat tietysti ukit ja mummit, kummit ja muut lähisukulaiset. Tämä piiri kokoontuukin usein, on näet niin usein juhlia.

Kun kahdeksan serkusta ja lisäksi kummien lapset ovat paikalla, on tuvassa tietenkin meteliä ja muuta melskettä ihan riittämiin. Lapsilla on ainakin niin hienot juhlat, että he muistavat vielä vanhanakin nämä tapaamisensa.


Entisaikaan ei monessakaan mökissä vietetty lasten syntymäpäiviä, ei ainakaan Perivaarassa enkä muista Riihiahossakaan näin tapahtuneen. Vain vanhat papat ja tädit viettivät syntymäpäiviään siten, että kutsuivat lähinaapurit iltakahville. Naapuri toi kukkapuketin, joka tietysti oli otettu omasta kukkapenkistä. Siis ne, joilla oli niitä kukkia omassa penkissä. Kaikilla ei niitäkään ollut, kun ei ollut sitä kukkapenkkiäkään. Ei lahjoja edes odotettu tuotavaksi, riitti että ollaan hyvissä väleissä naapurien kanssa. Silloin voi tarpeen tulleen pyytämään myös naapuriapua, ja niitä tarpeita sattui vuoronperään lähes jokaiselle. Varsinkin syksyllä elonkorjuun aikaan pidettiin talkoita, joissa se naapuriapu tuli tarpeeseen. Juvolassa oli 1940-50 luvuilla talkoita joka syksy. Äidin lähdettyä 1956, että sen jälkeen talkoita ei ainakaan kovin monesti ollut. Ja talkoiden jälkeen oli iltamat, jossa soitti joku hanuristi. Meillä muistan käyneen ainakin Jylmän Tauno Juvosen, joka oli isän serkku. Ja on niitä muitakin ollut... Talkooväelle tarjottiin tietenkin ruoka ennen tanssia, eihän sitä muuten olisi jaksanut tanssia nälkäisin vatsoin. Emäntänä talkoissa oli tavallisesti Liipin Elli Simonen muun perheen hääriessä ahkerasti viljapellolla.

Jouduttiin ihan toiseen asiaan. Mutta näin ne ajat ja tavat muuttuvat. Tänään eletään eri aikakautta kuin silloin 50-60 vuotta sitten.
Oikein hyvää tiistai-iltaa kaikille toivottaa Aili-mummo

Ps. Tämä juttu on kirjoitettu 2½ vuotta sitten, ei nyt...



sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Aistien alamainen





Vietetään öistä juhlaa:/ lasketaan yhteen/ suonikohjut, uurteet, rypyt/
Kerrataan unettomat yöt/ ja pahat toistuvat unet/
verrataan kivut selässä/ rinnassa, mahan seutuvilla/
ja kaikki oudot oireet/ Nostetaan maljoja:/ halpa hinta/ näin hyvästä matkasta!/
Levitetään kädet/ kuin lokit siipensä/ vastatuuleen/
Päästellään pieniä/ yhteisiä äännähdyksiä/ tyynyyn ja korvaan/
Mennään,/ kuin vihdoin alamäkeen:/ silmät kiinni, lujaa/

Runoilija Tommy Tabermann teoksessa Aistien alamainen. Jyväskylä (2001)

Niän itekvän petkelleen nousevan/ pystyyn, heiluttavan piätään/
kun pyyttonin./ Mie oun kiärmeenlummooja./
Tippa silimässä myö hypnotisoijjaan/ toinen toistammu./
Toivon ja pelon vallassa kuulostelen/ voisko hiän löytee/
miun toivomuslähteen silimän/ mikä on/ ahas portti taivaaseen./

Aili Nupponen kokoelmassa Ruistähkähumppa (2008).
Tommy Taberman on kuuluisa näistä aistillisista runoistaan, ja myös hyvin myyty. Kokoelmista otetaan monia painoksia, tästäkin oli jo kolmas painos. Ihmiset ovat pitäneet Tommyn runoista hyvin paljon. Ja näitä kokoelmia on syntynyt kymmenittäin, enimmäkseen runoja.

Tommy Taberman tuli ehkä vielä tunnetummaksi televion Uutisvuoto-ohjelmasta, jossa hän oli mukana useita vuosia. Vastaparina Tommylla oli Jari Tervo, hänkin huippuälykäs ja sanavalmis kirjailija. Miehet olivat näissä otteluissa tasaväkisiä. Nykyään Tommy Tabermann vaikuttaa SDP:n kansanedustajana ensimmäistä kauttaan. Saapas nähdä, kiinnostaako Tommya enää jatkokausi siinä tehtävässä.

"Virallisissa piireissä" - mitä ne sitten ovatkaan - Tommya ei kuulemma tunnusteta "oikeaksi runoilijaksi", vaikka hänen runojaan kustantaa Gummerus. En tiedä sitäkään, onko Tommy Kirjailijaliiton jäsen. Mutta mitäs se haittaa. Onhan siellä varmasti sellaisia "hyviä runoilijoita", joita ei myydä kuin muutama sata, jos sitäkään. Pitäkööt eliittikirjailijat liittonsa, voivat nostella nokkaansa sitäkin enemmän!

****
Mies meni hiihtämään, talvikelit ovat parhaimmillaan. Tosin liukkaita on riittänyt, pakkastakin sen verran, ettei lämpimän puolella ole käynyt kuin muutaman kerran. Odottelen pojan perhettä sunnuntaikahville, mukava tavata pieniä monen päivän jälkeen.

Oikein hyvää sunnuntaita kaikille toivoo Aili-mummo

perjantai 23. tammikuuta 2009

Kontkasen suvusta ja sukututkimuksesta



Kontkasten viimein matkakirja Pietariin kesältä 2010.
Lupauduin muutamia vuosia sitten avustamaan Kontkasen suvun sukukirjan kokoamisessa. Olen kirjoittanut useita sukuhaarojen tarinoita, koonnut sukutietoja sekä teettänyt myös muilla suvun jäsenillä tekstejä. Nyt sain niin paljon aikaiseksi, että tekstitin kokoamani valokuvat ja asetin kuvat niihin kirjoituksiin mihin ne kuuluvat. Sitten vain kuvat, kuvatekstit ja raakatekstit rompulle ja postiin Juhani Kontkaselle. Sukutaulut päivityksineen menevät/ ovat menneet Erja Karviselle Joensuuhun.

Aika paljon olen saanutkin tietoja kasaan, kiitos suvun jäsenille niistä. Erityismaininnan ansaitsee serkkuni Aino Rahunen. Myös useat pikkuserkut ovat olleet yhteisellä asialla.

Kun tekee näitä useiden vuosien ajan, välillä tuppaa jo unohtumaan asioita. Olen säilyttänyt tärkeimmät sähköpostit, jotta löydän niistä tärkeimmät asiat. Ja melkein päivittäin onkin tarpeen etsiä tietoja.

Minun piti saada eräiltä serkuiltani kirjoituksia sukukirjaan, mutta minkäs teet, kun he eivät suostu edes vastaamaan kyselyihini. Kirjeitä ja sähköposteja olen lähettänyt kymmenittäin, mutta harvoin niihin on vastattu. Ihmiset ovat niin laiskoja ja välinpitämättömiä kun tietoja kootaan, mutta vasta sitten kun kirja ilmestyy, herätään ja ihmetellään, miksi heistä ei ole mitään kirjoitettu. Näin tapahtui Juvosten sukukirjan kohdalla, ja samanlaista se on myös Kontkasilla. Nykyisin on voimassa niin voimakkaat tietosuojakäytänteet, jotta niihin vedoten ei uskalla kirjoittaa paljon mitään. Tämä asia rajoittaa varmasti tehokkaasti uusien sukukirjojen ilmestymistä.


Sukukirjan tekeminen on työlästä. Tiedonmuruset hankitaan asia kerrallaan, saa etsiä nimiä ja osoitteita väestörekisteristä saakka, joka myös maksaa ja paljon. Joutuu laukkaamaan arkistoissa. Sitten suvun elossa oleville jäsenille on postitettava kootut tiedot ja hankittava lupa niiden julkaisemiseen, ja se myöskin maksaa. Jos kirjalla on menekkiä, saa luultavasti rahat takaisin, mutta saattaa käydä toisinkin. Ja vielä joutuu maksamaan sukututkijoille ja muille asinatuntijoille, joilta halutaan kirjoituksia kirjaan. Näissä ortodoksisuvuissa onkin erityisen hankalaa se, että ammattitutkija tutkii perinpohjin lähdetiedot. Kontkasen suvussa tätä työtä tekee FM Tuula Kiiski. Mutta se asia on erityisesti huomioitava, että lähdetiedoissa (kirkonkirjoissa) on suuria puutteita!

Oman äidinisäni sukuhaaran kohdalta ei tunneta vieläkään sitä, mihin Kontkas-haaraan se liittyy, vaikka asia on ollut vireillä jo useita vuosia. Sukuhaaroja pitäisi pystyä myös yhdistämään. Minusta ei riitä se, että päästään tästä hetkestä taaksepäin vain 1800-luvulle: pitäisi päästä ainakin 1700-luvulle. Ensimmäiset Kontkaset ovat tulleet Liperiin jo 1600-luvulla. Ortodoksiseurakuntien kirkonkirjat ovat hyvin puutteelliset ja huolimattomasti pidettyjä. Lisäksi ne ovat venäjänkielisiä, mikä ei tee työtä ainakaan helpommaksi.

Mutta joka tapauksessa sukututkimus kiinnostaa monia. Havuttaren tiimoilta olen saanut postia monilta sukututkijoilta, samoin Juvosten sukukirjan johdosta. Saa nähdä, miten käy Kontkasen sukukirjan kanssa.
Muuten: Juvosten sukukirja on loppuunmyyty, nyt sillä olisi kysyntää. Lisäpainosta ei tule.

Oikein hyvää perjantai-iltaa ja viikonvaihdetta toivoo Aili-mummo

tiistai 20. tammikuuta 2009

Elämä on...

Nuppolan vanha asuinrakennus kesällä 2011.


Nupposen nuorta perhettä. Vasemmalla poikani, joka kuoli parikymmentä vuota myöhemmin.
Elämä on lyhyt/ on vielä monta asiaa miettimättä/
kirjaa lukematta/ sävellystä kuulematta./
Monta maata käymättä/ kieltä oppimatta/
rataosuutta ajamatta/ ihmistä tutustumatta/
virhettä tekemättä./ Yritän niin paljon kuin ehdin,/
ne jotka tulevat jälkeeni/ jatkavat tästä.//  


- Hannu Niklander -

Elämä on banaani, johon apinat eivät ylety. (Gunnar Björling)

Tee vain mitä itse haluat ja olet narsisti (Markku Envall)

Tee vain mitä toiset haluavat ja olet prostitioitu (Markku Envall)

Elämä oli se hauska juttu, joka sattui kun olin matkalla hautaan (Quentin Crisp)

Elämä, Jumalan matojen ihana ruoka (Uuno Kailas)

Tulevat sanomaan, että olet väärällä tiellä, jos kuljet omaasi (Antonio Porchia)

On vain yksi menestyksen tie: pystyä elämään omilla ehdoillaan (Cristopher Morley)

Ajoit nopeaa ohitustietä. Niin jäi elämä löytämättä (Niilo Rauhala)

Kaikki lainaukset teoksesta Elämän viisauden kirja. Koonnut Hannu Tarmio (1991)

Elämäni vaikeimpina hetkinä olen lukenut yllä mainittua kirjaa, ja löytänyt siitä sielulleni lohdutusta. Vaikeinta oli poikani kuoleman jälkeen keväällä 1992, jolloin kokosin toisten kirjoittamia runoja. Tein niistä muistopuheen pojalleni.
Sellaisina hetkinä ihmisyys punnitaan. Kuolema on vaikea ja lopullinen asia, on jätettävä lopulliset jäähyväiset perheen jäsenelle.

Enkelit, pienet enkelilapset,/ kantakaa rakkaani Tuonenvirran yli./

Hyvät kiltit enkelit,/ lohduttakaa lastani. Minne hän meni/
minä en voi häntä seurata./ Kiltit pienet enkelit,/
viekää lapseni kukkaniitylle/ poimimaan ilonkukkia./
Hänellä oli niitä/ liian vähän elämässä./
Hyvät enkelit, varjelkaa/ katkeruudelta ja itsesääliltä.

Aili Nupponen kokoelmassa Hullun lehmän tanssi (1999)

Kaikilla meillä on rajamme ja rajoitteemme. Suurin rajoite on aika, mutta onhan niitä paljon muitakin. Jokaisella omansa.

Hyvää tiistaipäivää kaikille lukijoille toivoo alakuloinen Aili-mummo

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Riihiahon Martat 50 vuotta


Riihiahon marttoja juhlimassa perinnepihassa toukokuussa 2009.

"Päivä kun paistaa pirttihin pieneen, 
työtäni teen, olen onnellinen.
Kylvän ja kitken peltoni laitaa
Luojalta kasvua toivoellen."
Nämä ovat hyvin tunnetun Marttalaulun sanat, jotka kaikki martat osaavat ulkoa. Ainakin minun ikäluokkani martat. Helmikuun viides päivä 2009 tulee täyteen 50 vuotta, kun Riihiahon Marttayhdistys perustettiin. Se toimi aluksi kerhon nimellä, kunnes vuonna 1967 maaliskuussa päätettiin rekisteröityä omaksi yhdistykseksi.

Alkuaikoina oli suurta apua siitä, että Riihiahon koulun naisopettajat toimivat yhdistyksen sihteereinä. Riitta Lipsanen oli ensimmäinen sihteeri, puheenjohtajana kuusi ensimmäistä vuotta toimi emäntä Veera Kuronen. Sen jälkeen yhdistyksemme vetäjänä on ollut emäntä Eila Simonen, kaikkiaan jo 44 vuotta. Tämä saattaa olla myös ennätys tällä saralla. Vuodesta 1968 tähän saakka on sihteerinämme ollut emäntä Raili Kuronen, siis yli 40 vuotta. Opettaja Mirjam Vuorinen oli yhdistyksen toinen sihteeri vuodesta 1960-66, hän piti myös kerhoa marttatytöille. Kerho päättyi op. Vuorisen siirryttyä pois paikkakunnalta.

Yhdistyksemme toimintaa on sisältynyt suuri määrä erilaisia kursseja. Kuusikymmentäluvulla oltiin hyvin innostuneita kankaankudontaan ja muihin käsitöihin. Marjatta Asikainen Kotiteollisuusyhdistyksen neuvonta-asemalta vieraili ohjaamassa kankureita. Marttaneuvoja Sirkka Juutinen ohjasi kahdet marttapukukurssit, lisäksi oli puutarha- ja ruuanlaittokursseja. Opintokerhotoiminta alkoi 1970, josta alkaen Aili Nupponen ohjasi 17 vuoden aikana kymmeniä erilaisia opintokerhokursseja, viimeisimpänä oli martan taitoavain I kurssi 1987.

Yhdistys on tehnyt erilaisia muonituksia, kymmeniä retkiä ja vierailuja ja vastavierailuja. Yhdistyksen 20v. toimintaa juhlittiin Aili ja Mauri Nupposen uudessa talossa 1979, jota ennen oli taas pidetty marttapukuompelukurssit. Tämän jälkeen yhdistys ei ole juhlinut.

Toiminta on vuosien kuluessa hiipunut vähiin, vetäjät ovat ikääntyneet. Vielä viime kesänä käytiin Joensuun torilla paistamassa marttojen piirakkapajassa karjalanpiirakoita kaksi kertaa, keväällä tehtiin ruokaretki Suhmuraan. Vuosikokoukset on pidetty määräajoin. Koska ei ole tiedosssa uutta puheenjohtajaa, on keskusteltu siitä, että yhdistyksen on aika lopettaa toimintansa. Vielä 5. päivä helmikuuta 2009 klo 12.00 kokoonnumme juomaan lopettajaiskahvit Aili ja Mauri Nupposen taloon. Virallinen vuosi-/ lopettajaiskokous pidetään 24. päivä helmikuuta AK:lla Onkamolla.

Olen ollut marttajäsen koko tuon 50 vuoden ajan. Tähän on hyvä lopettaa kylämme toinen marttayhdistys. Kostamon martat luovuttivat 1992 siirtyen silloin historian lehdille eli meitä 17 vuotta aikaisemmin.
Mutta jäähän kyläämme vielä yksi yhdistys, Tikkalan Martat, jolle toivotan onnea ja menestystä!

Oikein hyvää keskiviikkoiltaa kaikille toivoo Aili-mummo

tiistai 13. tammikuuta 2009

Meitä harrastelijoita ja muita...

Tikkalan koulumuistelmat julkaistiin v. 2009. Takana op. Maija-Liisa Jääskeläinen ja istumassa Aili-mummo.
Kirjan toimitti Sari Tuuva-Hongisto. 


Omat kirjani ja toimittamani teokset.
VAIHDEVUODET

Tässä istumme, limoviikuna ja minä. Silläkin hedelmällisyys
vain nimessään. Eikä se edes hikoa, rontti. Keinutuolista ei
saa aikaa kiinni, katoavat minuutit kellastavat viherkasvin
lehdet. Pitäisikö opetella paistamaan piirakoita vai tilata hautakivi?


~~~~


tulet ovelleni
kuin vartiotornin kauppias
hurskauden naamio
lupaa pelastusta
pyyhkisit edes kumiteräsaappaasi
ennenkuin tulet sisään



~~~~


olen luojan pikku paskakärpänen ja syntynyt haistelemaan
hännänalusia työni on kiertää tunkiolta tunkiolle ja
juoda lietelammikosta älkää tulko sanomaan, etten saisi
surra otsoonikatoa minäkin.

Katri Tirkkonen antologiassa Kahdeksan minuuttia aurinkoon. Toim. Jouko Lehtonen (1991)
~~~~


Simämunat hellinä
siivoan
viimekesän jälkiä
annan uuden kevään
astua eteeni
tuorein lehdin
Mitä kummaa niihin lie
kirjoitettu?

~~~~
Herra Viitasammakko
Sinun pulputuksesi saa
pienen sydämeni
hypähtämään kurkkuun asti
tämän rapakon reunalla
minä istun ja ajattelen
Sinua uskollisesti
Yhteen liimautuneina
pulahdamme nirvanaan
jatkamaan sammakoitten
sukua!


Aili Nupponen samassa antologiassa.

Olkohan vuosi 1988 tai niillä seuduin kun kirjailija Jouko Lehtonen tuli asumaan Pohjois-Karjalaan ja pestautui Pohjois-Karjalan Lääninkirjailijaksi. Niissä merkeissä tulin tuntemaan Lehtosen, ja voin sanoa että hän oli oppi-isäni vuosia. Kävin useilla Lehtosen vetämillä kirjoittajakursseilla Pohjois-Karjalan opistolla Niittylahdessa ja myös yhden talven ajan Kiteellä Tianko-ryhmässä vuosian 1992-93. Keväällä piti lopettaa osallistuminen siksi, että Tikkalan neljä vuosisataa piti saada painoon, ja jouduin tekemään sitä yötä myöten. Karjahommatkin unohtuivat miesväelle, ja lähes kaikki muukin kodinhoito.

Kahdeksan minuuttia aurinkoon on kirjoittajayhdistys Ukrin jäsenten teksteistä koostettu, ja valitettavasti siitä on tullut irtolehtipainos ajan mittaan. Nähtävästi sitä kuitenkin voisi vielä ostaa Ukrilta. Painos oli 500 kpl, jotka on numeroitu.

Vajaa vuosi sitten Jouko Lehtonen karisti Pohjois-Karjalan pölyt jaloistaan siirtyen muualle asumaan. Lehtonen asui alkuaikoina Kiihtelysvaarassa, mutta sitten myöhemmin hän osti Liperistä Ahonkylän lakkautetun kansakoulun, jonka risti Lehtolinnaksi. Siellä hän järjesti kirjoittajakursseja ja retriittejä ihmisille. Viimeisinä vuosinaan Lehtonen toimi Rääkkylän ev.lut. seurakunnassa osa-aikaisena pappina. Lehtonen kertoi olleensa opiskelemassa Helsingin Yliopistossa yhtäaikaa Risto Jääskeläisen eli metropoliitta Ambrosiuksen kanssa.

Eilinen kului taas kaksosten ja Ellun kanssa. Tultiin meille ja keitettiin munia, Ellu taas halusi syödä vattuja ja mansikoita. Sulattelin niitä pakkasesta. Pitää muistaa antaa miniälle marjoja syötäväksi ja mehustettavaksi. Nyt niillä on käyttöä.

Oikein hyvää tiistaita kaikille toivoo Aili-mummo

torstai 8. tammikuuta 2009

Nykyistä värtsiläläistä

Tulipa vihdoin käytyä Kiteen kaupungissa. Pakkasta oli ja tuulista sielläkin; kolme tuntia meni sillä reissulla.
Vein yhden Ruistähkähumpan kirjastoon, ja muutamia runokirjoja kirjakauppaan myytäväksi. Hidasliikkeinen kun olen, tuon kirjani myyntiin vasta joulun jälkeen. Jotenkin en osaa odottaa ihmeitä, netistä tosin sain yhden Havuttaren tilauksen Suomen Sukututkimusseuran kautta.

Nimimerkki Kiteeläinen on tiedustellut kirjojani. Hän on entinen lehtimies, joka teki vuonna 1980 haastattelun ensimmäisestä Tikkalan kylätoimikunnasta kylämme koululla. Puheenjohtajana kylätoimikunnassa toimi tuolloin mv. Uuno Kuronen, joka heti valittiin valtuustoon, ja palkkioksi siitä potkittiin pois kylätoimikunnasta. Näin määräsivät kylätoimikunnan järjestyssäännöt. Tuossa kylätoimikunnassa oli myös mukana kirjalija Ville Kuronen, joka asui ja viljeli maatilaansa Hernevaaralla. Joitakin vuosia myöhemmin, eläkkeelle päästyään, Ville myi tilansa, ja muutti Joensuuhun.

Kiteeläisen blogi löytyy netistä osoitteesta: http://erkkijormanainen.blogspot.com
Kiitos Erkille komeasta jutusta, olihan se lähes Karjalaisen sivun mittainen.

Tohmajärven Kemien kylän ruskaa syksyllä 2010.


Tein hyvissä ajoin ennen uutta vuotta yhden lupauksen: paistan itse ruisleipää. En ole tehnyt sitä vuosikymmeneen, mutta pakasteesta löytyi vielä taikinanjuurta, ja se maistui ihan hyvältä. Taikinakorvon tosin jouduin pesemään ihan kunnolla. Mutta nyt kuuluu iloinen sipinä hellalta, jonne nostin taikinatiinun happanemaan lämpimään.

Toivottavasti vielä löytyy niin paljon virtaa, että jaksan tehdä entistä enemmän kotitöitä ja lapsenkaitsemishommia. Tämän netin äärellä aika kuluu ihan liian nopeasti, ettei paljon malttaisi muuta tehdäkään.

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille toivoo Aili-mummo!




Aili-mummon savusauna.
PS. Nykyisin tuo 'kiteeläinen' Erkki Jormanainen asuu Tohmajärven Värtsilässä, ja toimittaa Värtsi-verkkolehteä, jonka löydätte oikeasta reunasta Mielenkiintoisia linkkejä.

Erkiltä on juuri ilmestynyt toinen novellikokoelma Tanssin taitaja. Kustantajana on joensuulainen Ilias. Ensimmäisen kokoelman nimi on Luomuhumala.


tiistai 6. tammikuuta 2009

Maatilojen tulevaisuudesta



Näkymä Parppeinvaaralta Ilomantsista. Kuva Aili-mummo.
Rannan-Juvosia ajamassa kuivia heiniä latoon. Kuva Aulis Juvonen.
PERIKUNTA

perikunta asuu Vaasan kaupungissa 

siltä saa neuvoja 
antaa kaiken olla niinkuin 
ennenkin

antaa peltojen kasvaa 

antaa olla jyviä laarissa 
perunoita kellarissa
navetassa lehmää ja vasikkaa 

ne on niin IHANIA 
ja PEHMOISIA
antaa olla niinkuin oli 

paapan aikana 
sanoo perikunta
ja sitä oikein itkettää 

antaa olla 
en minä polta siltoja 
kuinka ne palaisivat 
betonirenkaat
aina pääsee yli

ladalla ja mersulla
ja perikunta kysyy 

MITÄ JÄRKEÄ 
on tehdä heinää
en minä tiedä 

lupaan sanoa heti 
kun saan sen selville.


Aune Kivioja antologiassa Runo kasvaa maasta, toim. Liisa Salo. Lahden Runomaraton (1991)

Tällaisia neuvoja antavat siis perikunnat: antaa olla niinkuin ennenkin. Mutta elämä ei mene eteenpäin sillä että antaa kaiken olla, tulevaisuuteen joutuu panostamaan, varsinkin maanviljelijä. Tästä syystä maatilojen jatkajia on enää vähän, sillä pelto ei kasva itsekseen viljaa tai rehua, karja ei menesty hoitamatta.

Hirveän typerää on lopettaa suomalainen ruuantuotanto. Älymystö olettaa, että kyllä Suomessa rahaa riittää ostaa kaikki elintarvikkeet ulkomailta. Tyhjää puhetta. Rahaa ei riitä eikä mistään saada niin puhtaita elintarvikkeita kuin Suomesta.

Maatilat siirtyvät perikuntien omistukseen, enimmäkseen. Niillä tiloilla ei ole tulevaisuutta, on vain menneisyys.
Kuka enää jaksaa ja viitsii tehdä seitsenpäiväistä työviikkoa, jossa työtunteja on kaksinverroin palkkatyöhön verrattuna? Muistoksi jää kuluneet nivelet, kivut ja säryt sekä surkea eläke.
Vielä on muutamia tiloja tässäkin kylässä, jotka yrittävät ansaita leipänsä maanviljelykselllä. Paljon onnea heille ja tulevaisuudenuskoa työhönsä toivoo Aili-mummo!

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Heli Laaksosesta


Kaksi Helin runokirjaa...

Halonhakkaajan puhelin on kii

Prinsessan päiv ei men ninko tahtois menevä.
Kruunu takerttu koko ajan pyykkinaruihi

eikä ripustamisest tul mittä.
Hän soitta kolmannen kerra, vaik tiätä, ete vastat.
Assia ei ol mut see on kiireellist.

Hän sanosis:
Eerikki, arva mitä,
mu ikkunalaural o linnu varppa jälje lumes,
mää olen löytän hianon tiä meil,
ku tarttis hiuka appu taas,
osasin peril, kehu munt,
sain klasist haava, tul puhaltama
lämmitin talo ja puus huus hullu pulu,
kuljin kaisliko läpitte ja ajattelin meit.

On päivi ko mää tahron sunt kokonas
ja päivi ko mää tahron sunt kaikkines päivines
ja muit päivi on kans, ettet peljästy.

Eerikki hei, arva mitä,
ei mittä
ja kaik mitä ossan sanno.

****
Ko aik ei kulu

Katota lehmän kans telkkari.
Hän ikävöitte äitiäs ja mää issätän
mee molemma jotta
ko laittas valkian pessä
kopistelis lumet katolt
hakkais trapuist jää.

Ensteks mee yritetä tehrä pitkästymise mailmanennätys
mut sitte tule oikke ankkia
ja mää pakka lehmä autoho
ja mee mennä
Sparin parkkipaikal tekemä käsijarrukäännöksi.

Ja Oi! kui mä tykkän ko lehm kikatta.

****
Avioehto

Ehto o ehrotoine.
Eräpäivän mennä mettä.
Määl tarkoteta munt ja sääl sunt.
Sopimukse saa purkka jos ossa koota kans.

1. Jos sää lähret, mää saan pittä kaik.
2. Jos mää lähren, otan sunt mukka.

Allekirjotus tähä_____________________________

Tekstit Heli Laaksosen runokokoelmasta Sulavoi. Keuruu 2006
Ihania ja elämänmyönteisiä runoja. Kuin satuja aikuisille...
Säilyisipä Helin valoisuus, optimismi ja huumori koko hänen loppuikänsä: mitään pahoja asioita ei tulisi hänelle elämässä vastaan. Tämä oli jo kolmas runokokoelma, viimeksi häneltä on julkaistu näytelmä. Helin runoja saa myös äänikirjana, sen nimi on Jänis pusses.

Melkoisen vaikeaa on lukea tätä Laitilan murretta, vielä vaikeampi kirjoittaa sitä. Heliä saamme varmasti kiittää siitä, että murteella kirjoitetut runot ja muut jutut ovat päässeet kovaan suosioon. Voihan olla että 100 vuoden perästä Suomessa puhutaan jo muuta kieltä, esimerkiksi englantia. Kieli voi rappeutua ja unohtua, niin kuin on monille pienille kansoille käynyt. Tällä hetkellä suomenkieli voi hyvin ja kirjallisuus kukoistaa. Helin runokirjoista otetaan kymmenien tuhansien painoksia. Toivotan Helille paljon onnea ja menestystä, sen hän ansaitsee.

****
Liikkeellä on enterorokkoa, pojan perheessä sairastetaan sitä parhaillaan. Siitä johtui varmasti se Even viime sunnuntainen väsymys, muulloin en ole nähnyt häntä niin surkeassa kunnossa. Toivottavasti paranevat pian!

Parhaillaan on menossa pakkaskausi, yönseutuna jotakin miinus 17 astetta. Hieno ilma muutenkin, aurinko on näyttänyt parhaita puoliaan koko päivän. Lunta tosin ei ole vielä kovin paljoa, mutta lisää varmaan tulee lähiaikoina.

Oikein mukavaa sunnuntai-iltapäivää kaikille toivoo Aili-mummo

perjantai 2. tammikuuta 2009

Pakkasta pitelöö...






Tuas on piästy siihen kaivattuun uuteen vuoteen, vuan ol' se vuuvenvaihe aika pimmeetä aikoo; sähköt niät katkes kohta ilta kymmen perästä, ja joskus uamuyölä uuvenvuuven päivän uamuna ne sitten tul. Onneks suatiin kuitennii vielä uattoiltana kylypee saunassa, vaikka ves meinas loppuu, yks tekstiviesti Urpole pelasti tilanteen. Jotta puhtaita oltiin ja piästiin makkoomaan ihan saunapuhtaina.

Tiälä päin Itä-Suomee ne ol' aikamoiset jytäkät ja talavimyrskyt, jotta harvemmin semmossii näkköö. Kun se tuo nuapurkunta Pyhäselekä liitty issoon kauniiseen Joinsuuhun, piti olla kommeet ilotulitukset, vuan ei ne kuitenkaan tainneet uskaltoo keskikaupunnilla juhlii niitä pessotoita. Tosin sitä en ollu ihe näkemässä, vuan niin nuo lehissä kirjuttivat. Sen uskon jotta PKS:n linjamiehilä on ollut työtelijäs ja vilihakka yönseutu, ja vielä uuvenvuuven päiväkkii sammoo sorttii.

Niijjotta se Suur-Joinsuu on tässä muutaman kilometrin piässä meistä. Kuka tietää, millon ne leipoo meistäkkii joinsuulaisii. Van ensin ne kuitennii tekköö meistä kitteeläisii, niin mie uskon. Onnee vuan kovasti uusile kaupuntilaisile, mie oun ihan tyytyväinen mualaisena.

****
Ja lissee sitä tohmajärveläistä huumorrii:
Tohmajärvelä järjestettiin vuona 1952 muatallousnäyttely, jossa vierail' myös Urho Kekkonen. Laatikaisen Lyydialla (lue: Lyytillä) ol' tillaisuuvesta muistona valokuva, jossa näky emäntä ihe sekä Kekkonen ja lehmän takapiä. Kuvan taakse Lyyti kirjutti: Kaksi suurta.

Kolomivuotias Siiri ol' muutanu perreineen Joinsuusta Tohmajärvele, jonne perreen ol' tarkotus rakentoo uus talo. Kesän pere asu vanhassa mummonmökissä, joka ol' peritty Martta-tätiltä. Siiri istu tuvan pöyvän iäressä ja hoki: "Tää on meijjän koti, tää eijjoo Martan koti". Sitten tyttö kahto taivaale ja sano: "Martta on nyt Chaalin enkeli".

Kaskut lainattu teoksesta Omilla mailla ja mualiman kuppiloissa. Koonnut ja toimittanut Helena Nieminen. Kitee 2006.

Kaikile lukijoile oikeen hyvvee vuuven jatkoo toivoo Aili-mummo