keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Mitä olen saanut tai menettänyt vuonna 2009



1959-2009 toimi Riihiahon Marttayhdistys ry. Tässä viime keväältä eräs kuva muistojen kirjaan pantavaksi Honkavaaran Perinnepihan pihamaalla. Pj. Eila Simonen ei kerinnyt tähän kuvaan mukaan. Kuva AN.

Joskus täytyy luovuttaa, vaikka ei mielikään tekisi. 50v. marttayhdistyksen jäsenyyttä ja toimintaa on ihmisen mitassa pitkä aika, nuoresta tulee vanha. Oli 17v, kun marttayhdistys perustettiin kylällemme, kun se loppui, olin jo lähes Metusalemin ikäinen - tai ainakin melkein.
Yhdistyksellä ehti olla tänä aikana vain kaksi puheenjohtajaa, josta ensimmäinen oli kuusi vuotta, ja tämä viimeinen "vain" 44 vuotta. Pankaapas paremmaksi!

Tikankolo kerho perustettiin muutamia viikkoja sitten ikäihmisten tapaamistarpeisiin. Me kylän kanta-asukkaat kun tuskin näemme toisiamme paljon missään. Ennen olimme mukana monissa toimivissa yhdistyksissä ja harrastusryhmissä, joista useimmat ovat enää muisto vain. Ikävä on sitä entistä kansalaisopiston Tikkalan näytelmäryhmää, jossa olin mukana vuosikymmenien ajan. Viimeinen tapaaminen tapahtui 13.12.09. Joensuun Areenalla Markku Köntän järjestämässä konsertissa Joulumieltä Jokaiselle 2009. Parikymmentä entistä näytelmäryhmän jäsentä ja perheenjäsentä kuunteli ja katseli konserttia, jossa oli monenlaisia tähtösiä, kirkkaimpana oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano. Hän on laulajatähti isolla Teellä. Minun piti kirjoittaa tästä jo heti konsertin jälkeen, mutta silloin tuli kiireellisempää asiaa, ja kirjoittaminen jäi.

Tikkala valittiin Pohjois-Karjalan vuoden 2009 kyläksi, aikamoinen saavutus 30 vuotisen puurtamisen perästä. Olin itsekin sen toiminnassa alusta asti 12 vuotta yhteen menoon sekä vielä kaksi vuotta tein kylähistoriikkia Tikkalan neljä vuosisataa, joka julkaistiin v. 1993.

Kaksi viikkoa sitten juhli Tikkalan koulu ja kyläyhdistys pyöreitä vuosiaan. Juhlan kunniaksi kyläyhdistys julkaisi kirjan Tikkalan koulumuistelmat 2004 palaneesta opinahjosta. Näin ne vuodet kulkee ja lapset kasvaa; juuri heistä parhaiten huomaa lasten kasvamisen ja ajan kulumisen. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika lentää!

Keväällä 2009 perustettiin myös virtuaalilehti KeskiKarjalanNeloset, jonka sivuilla saan olla mukana eräänä pienenä osana. Pääasiassa kirjoittelen blogeja (2 kpl), mutta olen lähetellyt postia myös Aika Entinen palstalle. Runoblogin perustin vasta marraskuussa, sen nimi on Tanssi Elämänpellossa. Nelosten kiinnostus kohdistuu pääasiassa Hellin toimintaan, mutta myös kulttuuripuoli ja ajankohtaiset asiat ovat näkyvästi mukana. Hellin toimialaa ovat Keski-Karjalan kuntien sosiaali- ja terveysasiat, joista riittää jutun juurta samoin kuin alueen kuntien esityksistä ja päätöksistä.

Siinäpä tämä vuosi lyhyesti kerrottuna omalta osaltani. Mitään suurta ja maata kaatavaa on tuskin syntynyt, mutta mielenkiintoista on ollut.
Niin, ja onhan vielä tietenkin Kontkasten sukukirja, jota olen omalta osaltani yrittänyt viedä eteenpäin.

Ja melkein parasta kaikista: Onhan meillä tämä netti, jonka parissa olen viihtynyt mitä parhaiten.

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2010 kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

lauantai 26. joulukuuta 2009

Meneehän se joulu vaikka perunoita keitellessä...

Johannekse joululaul

Tääl o niin kaunist ja hiljast/ näkisitki, kuulisitki,/
voi ko pääsisit tulema,/ mut et sä tair pääst./
Hajin kuusenki,/ ko ajattelin et jos,/ ja petasin uure lakana.//

Johanneksen kuuses killuva/ punasipula, rautlankal kii,/
ja latvas o fasanisulkki,/ lintulaura alt juur aamul löyrys.//

Mää laitan tääl peruni kiehuma/ keitän koko suvise saro,/
seittemän kaikkias./ Niil o nimiki jokasel/ ja yks niist o rakkamp ko muut.//

Sää varma olet menos jo,/ miähes autta sul takki selkkä./
Seisotte rinnatuste/ kuulustelemas joulurauhajulistust,/
näen teijät telkkaris./ o siinäki pari,/
toine o unhottan karvlakkis päähä Maamme-laulu ajaks/
ja sää et muist sanoi, liikuttelet huulias vaa./
Luven niit tarkka,/ nee sanova:/

Tuan oman perunan tullessan.//

Heli Laaksonen kokoelmassa Sulavoi. Helsinki 2006


tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulurauhan toivotukset omin sanoin

Joulukuvaelma Tikkalan koululla 16.12.2009.

Muuan Jouluyö


Ei aivan tavallinen Maria -
häntä hurskaaksi kutsuttiin.
Hän odotti pienokaista.
Oli sulhasmies ja yhdessä
Betlehemiin matkattiin veronmaksua varten
kirjoihin pantaviksi.

Tuli laskettu aika, ja jouluyönä
Maria - muiden Marioiden tavoin -
poikansa synnytti,
ei kuninkaan linnaan vaan
aasien asuntoihin.


On matala maja ja köyhät sen
asukkaat. Ja ulkona kadulla
räiskyvät taistelun äänet.
On sota syttynyt maailmaan,
taas tankeilla jyräten
katuja ajetaan.

- Missä asut Jouluyön rauha?
Et majaile kansanjohtajain asunnoissa.
- Kuka lapset ja aikuiset
tappaa ja tuhoaa kun
Allahin, Jeesuksen nimiin
pommeja rakennellaan?


On loistava tähti halvan majan yllä.
Se ehkä viisaat valoon johdattaa,
jos he kysellen lasten tavoin
rauhaan, ystävyyteen ja anteeksiantoon
voisivat tiensä suunnistaa.
- Aili Nupponen -

Näillä sanoilla toivotan kaikille Joulurauhaa ja oikein hyvää Uutta Vuotta 2010 ja 2016!

                               Aili-mummo

torstai 10. joulukuuta 2009

Elämästä ja iloitsemisesta

Riihiahon marttoja Honkavaaran tsasounalla keväällä 2009. Kuva AN.

Ellei tiedä, minne on matkalla, päätyy todennäköisesti jonnekin muualle. (Laurence J. Peter)

Ihmisen elämä on sellaista miksi hänen ajatuksensa sen tekevät. (Marcus Aurelius)
Hän ei tiennyt, ettei sitä kukaan pysty tekemään, niinpä hän meni ja teki sen. (Tuntematon ajattelija)
Onni on kuin terveys: se on, kun sitä ei huomaa. (Ivan Turgenev)
Paras elämässä on ilmaista. (Sanonta) - Pulmat ovat työpukuisia mahdollisuuksia. (Henry J. Kaiser)
Hyvin arvattu on puoliksi tiedetty. (Tuntematon ajattelija)
Kirjoittaminen on paras tapa puhua joutumatta keskeytetyksi. (Jules Renard)

Mietelauseet teoksesta Kultaisia sanoja, toim. Anne Seppälä. Hämeenlinna (2008)

Muistin verestämiseksi kirjoitin nuo itsestäänselvyydet, kun äskettäin ostin tämän kirjan. Jotta voisimme arvostaa elämää, meidän on koettava elämässämme kärsimyksiä, sairauksia ja muita koettelemuksia. Kun on nuori ja terve, ei osaa antaa arvoa terveydelleen. Nuorena ei arvaa mitä elämä tuo mukanaan vanhuuden päivinä. En minäkään sitä tiennyt, vaikka elin nuoruuteni kahden vanhan ihmisen taloudessa, joista toinen oli sokea. Vasta kokemus tuo mukanaan elämänviisauden, jota toivottavasti opimme arvostamaan. Kantapään kautta hankittu tieto on aina arvokasta, sillä se on omakohtaista, itse hankittua tietoa, ei mitään paperinmakuista kirjaviisautta.

Erilaiset haasteet elämässä antavat meille tilaisuuden oppia ja ratkoa uusia asioita, ne ovat mahdollisuuksia. Juuri uuden oppiminen elämässä on se mielenkiintoinen juttu, joka pitää (ainakin minut) kiinni elämässä. Ellei mitään uutta enää halua oppia, on jo valmiiksi pystyyn kuollut ihminen, joka näennäisesti elää ja hengittää vaikka ei enää olekaan elossa. Jokainen uusi päivä on haaste, joka pitäisi ottaa ilolla vastaan, vaikka siltä ei tuntuisikaan.

Ilo ei saisi kadota elämästämme, sitä pitää ruokkia ettei se kuole ikävään. Jotkut meistä ovat mestareita tekemään toisetkin iloisiksi ja hyvälle tuulelle. Taisin itsekin ennen kuulua niihin ihmisiin, joilla oli hauskaa, vaikka elämä oli rankkaa. Ilon elämästäni vei poikani kuolema keväällä 1992. Nyt iloni on paljon vaisumpaa, sillä tunnen surun ja menetyksien raskaan painolastin. Jotenkin on vain selviydyttävä "vaikka sydän märkänis".

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo


sunnuntai 29. marraskuuta 2009

"Kun aika siirtää valon arkaa viivaa"

Budapest lokakuussa 2007. Usvaa ilmassa.


Ei suruja monta ihmislapselle suotu:/ Yks sydämen suru, elon huoli toinen/
ja kolmansi korkean, ankaran kuoleman suru.//

Eino Leino teoksessa Sanoista kauneimmat. Juva 2003.

Monta on matkalle lähtenyttä palaamatta enää meidän joukkoomme. Kylä tyhjenee yksi kerrallaan, uudet ihmiset tulevat poisnukkuneiden tilalle. On melkoinen shokki, kun mies parhaassa iässään päälle nelikymppisenä lähtee joukostamme jonnekin, mistä ei ole paluuta. Vasta muutama vuosi sitten saimme sen kokea, ja nyt taas. Jotta ei totuus unohtuisi. Suru koskettaa omaisia, ja etenkin äitiä, joka kokee ehkä elämänsä suurimman menetyksen. Ei puolison menetys ota vielä niin pahasti, kuin oman lapsen menetys. Se on lopullinen eikä sitä korvaa mikään. Me sivulliset voimme vain ottaa osaa, jos se ketään lohduttaa.

Kitsaasti luopuu rajakivistään kuolema/ kun aika siirtää valon arkaa viivaa/
jättää vastaamatta/ kun kysyn/ kenen ovat nämä ääret, kenelle jätän/
kenelle rakennan,/ mitkä kivet leimasin mitkä leimasimme/ ahnaalle elämälle.// 

Kirsi Kunnas.
***
Pitkästä aikaa kävi pojan tytöt kahvilla. Kolme viikkoa on pitkä aika näkemättä pikkuisia, jotka ovat niin ihania. Isompi kaksonen lausahti pois lähtiessään: "Muistahan mummo käyvä meilä ensviikolla". Olipa mukava kuulla tämä toivomus. Ja taidetta syntyi rivakassa tahdissa, jopa useita piirustuksia samalta lapselta. Paukku nukkui eteisessä vaunuissaan "päikkäreitä" eli päiväunia. Jospa se korvatulehdus alkaa helpottaa, hymyili niin kauniisti mummolle. Ukki oli taas Venäjällä asioilla, palasi päiväkahvien aikaan.

Koululainen oli taas ihmeellisen kiinnostunut mummon runokirjoista, jotka olen omistanut lapsille. Yksi on pelkästään nyrkkipajassa tehty, kannessa suloinen kissanpoika. Tyttö otti kirjat mukaan ja alkoi lukea niitä. Sanoin etteivät ne ole lasten runoja, mutta siitäkö tyttö välitti. Sanoi että mummo saisi lausua niitä ääneen, väitin että voi niitä lukea lausumattakin, ihan itsekseen. Eilen oli koululla myyjäiset, joissa tokaluokkalainen oli tietysti mukana, kehui ostaneensa tavaroita melkoisesti. Mummo joutui menemään toiselle suunnalle, eikä siis ehtinyt myyjäisiin, valitettavasti.

Hyvää adventin iltaa ja tulevaa viikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Tanssi Elämänpellossa

Lieksan Vaskiviikon konsertti Mätäsvarassa elokuussa 2008. Mukana oli okralaisia Tohmajärveltä lähes linja-autolastillinen.

Jo elokuusta lähtien olen miettinyt sitä, että tekisin runoblogin, ja nyt eilen sen tein. Asiaa ehdotti eräs ystävä, minusta se oli hyvä ajatus.
Blogin nimi on Tanssi Elämänpellossa.


Olen ajatellut julkaista siinä järjestyksessä kuinka ne ovat pantu kokoelmiin. Vanhinta kokoelmaa ei ole enää saatavissa, sillä sen 500 kappaleen painos on loppunut jo vuosia sitten. Myös toisesta kokoelmasta Hullun lehmän tanssista otin samansuuruisen painoksen, sitä toki on vielä saatavilla. Kolmas kokoelma on nyrkkipainos, itse tehty, vain noin kolmisenkymmentä kappaletta. Ruistähkähumpasta olen ottanut 100 kappaleen painoksen, mutta toki siihen saa lisää, jos tarvetta on.

Netti on nykyaikana ylivoimainen ja halpa julkaisuväline. Kun itse tekee, ei maksa mitään. Ilmaisia hienoja blogipohjia saa monelta eri tekijältä, on useita kotimaisiakin blogeja. Bloggerin heikkous on se, ettei se tulosta pitkiä tekstejä, vain yhden sivun. Bloginhan kuuluisi olla lyhyt, siksi kai näin on säädetty.

Lauantaina on sukukirjatyöryhmän kokous, sitä varten pitää valmistella Huokkola-tarinaa. Valmiiksi en sitä vielä saa, koska palaute on saamatta. Tekstin muokkausta pitää varmasti tehdä lisää, jokainen lause on tarpeen miettiä yksi kerrallaan. Varsinkin kirjoitus, jossa on paljon lukuja ja päivämääriä, on ongelmallinen. Joidenkin mielestä tarkat päivämäärät ovat tarpeellisia, mutta luettavuuden kannalta minusta siihen riittäisivät vuosiluvutkin, tällöin teksti on paljon luettavampaa ja näyttää paperilla paremmalta.

Huomenna on ruisleiväntekopäivä, viime kerrasta on jo kolme viikkoa. Neulonut olen lähes joka päivä jonkin verran, olkapää ei salli paljoa. Sauvakävellä voisi enemmän, mutta siitä ei olkapää myöskään pidä. Joskus tämä raihnaisuus kiukuttaa, mutta siihen on tyydyttävä.

Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!


Ps. Selain on se, joka antaa blogitulosteen. Syytin siis suotta Bloggeria.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Onko kirjailija profeetta omalla maallaan?

Isä ja poika Ukko Kolin kalliolla ehkä vuonna 1972. Tällaiset olivat maisemat, ja ihmiset. Kuva AN.

Kävin Tohmajärven kirjastossa tänään. Minulla on ollut kirjailijana oikeus mennä sisään mihin aikaan vain, kunhan joku henkilökunnasta on paikalla. Nyt näköjään käytäntö on muuttunut, kenties siksi, että meillä on uusi kirjastotoimenjohtaja. Kello oli noin varttia vaille 13, kun rimpautin ovikelloa peräti kolme kertaa. Sitten tuli kaksi miestä ovesta ulos, ja toinen heistä lausahti, ettei kirjasto ole auki ulkopuolisille. Sanoin, että minulla on ollut sellainen lupa, että kirjastoon pääsee, kunhan joku on paikalla. Tiskille istuutui hyvin nuori tyttö, joka sanoi minulle myöskin, ettei minulla ole oikeutta tulla kirjastoon, koska kirjasto ei vielä ole auki. Sanoin, että minulla on oikeus, ainakin ollut sellainen tähän asti. Nainen ei esitellyt itseään, enkä ollut häntä koskaan nähnyt. En myöskään minä esitellyt itseäni, mitä turhia. Nainen otti kirjat vastaan ja näpytteli ne tietokoneelle.

Entisaikaan kirjastoon oli kiva mennä, henkilökunta oli ystävällistä, ja osasi jopa hymyillä. Ikävä tulee entisiä Helenan ja Kaarinan aikoja. Nyt en tunne ketään eikä kukaan tunne minua. Eivät varmaan tunne muitakaan tohmajärveläisiä ns. kirjailijoita. Vai tuntevatko ehkä Maiju Lassilan, sitä en osaa sanoa. Hän ei ainakaan ole tunkemassa itseään kirjastoon. Se on näköjään vain virkailijoita varten.

Mukavaa kun virkailijoilla on lokoisat oltavat siellä kirjojen läheisyydessä. Hymyillään kun tavataan, tai sitten ei...

Hyvää illan jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

torstai 12. marraskuuta 2009

"Torstai on toivoa täynnä"



Siit paikast mää sen tiäsi et nyt ollan koto,
kuulus paari vessa oven takka: "Onks täsä jono?" 
Voik kuvitel mittä sen kaunemppa, 

olkko Salomaa Hiski taik Ahmatova. 

Heli Laaksonen kokoelmassa Pulu uis. Keuruu 2001

Se on talvea nyt ainakin lumimäärästä päätellen. Tällaiset näkymät ovat talomme takaovelta, etualalla on talouskellari. Lunta on puissa paljon, eilen oli sähkökatkojakin, ei tosin pitkäaikaisia. Pian on tulossa se muuan "makkara kakkara kainalossa", kaupat valmistautuvat ostohysteriaa varten. Saattaa olla, että liikkeellä oleva sikaflunssakausi hiljentää jonkin verran markkinatunnelmaa. Rokotuspiikkien ottajia oli terveyskeskus pullollaan, joskaan ei tarvinnut hyvin kauan odotella. Tosin ei sitä sikapiikkiä vaan ihan tavallista kausiflunssapiikkiä. Sikapiikki annetaan työikäisille riskiryhmiin kuuluville sekä pikkulapsille. Toivotaan että kausi jatkuu meillä päin hiljaisena kuten tähänkin asti, mutta pianhan ne tilanteet muuttuu. Pojan perheen lapsista on vasta nuorin rokotettu.

Olen tällä viikolla kävellyt lähes joka päivä ja puurtanut talohistoriikin parissa. Harvinaisen kinkkinen homma, varmaan korjauksia ja täydennyksiä tulee, onhan aihe minulle outo. Oman kylän taloista tiesi jo paljon entuudestaan, mutta kyllä se Simosten historiikki oli myös kinkkinen homma, ajatella sai paljon ja pitkään ja etsiä monia eri lähteitä. Onneksi oli teetetty sukututkimusta Simosista, joten se oli paras apu saada juttu kasaan. Suku- ja henkilötiedot ovat tärkeitä, niitä ei voi sivuuttaa. Ortodokseilla on vieläkin hankalampaa, koska tiedot saattavat olla puutteellisia ja poiketa muiden lähteiden tiedoista. Luterilaisia voi onnitella siitä, että heidän kirkonkirjansa on säntillisesti pidetty. Ne ovat aina luotettavimmat lähteet sukututkimuksessa, muita sen veroisia ei ole.

Pian on taas viikko pulkassa, mutta torstai on toivoa täynnä, sanotaan. Oikein hyvää viikon loppupuolta kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

torstai 5. marraskuuta 2009

"Pakollisia määräyksiä"


Vienankarjalainen kylä kesäkuussa 2000. 

Esitän teille dokumentin eli virallisen asiakirjan vuodelta 1914:
Liperin Nimismiehen lupa Konsta Kontkaselle "oikeutetaan omistamallaan polkupyörällä matkustamaan, minkä Pakollinen määräys 11/24 päivältä Elokuuta 1914 N:o 7 itsekulkevilla ajoneuvoilla matkaamisesta kaupunkiasutusten ulkopuolella säätää kolmen kuukauden ajan tästä päivästä. Valokuva seuraa tätä todistusta.
Liperin piirin Nimismiehen konttorissa 1. päivänä syyskuuta 1914.
N:o 20
Lun. 1:20 p" Nimikirjaimet ilman selvennystä ja sinettileima (alla).

Polkupyörällä ajamisen on siis tarvittu ihan nimismiehen lupa. Tuota en ole tiennytkään; oli oikein säädetty "pakollinen määräys" sitä varten.
Hyvin on osattu kansaa kyykyttää vanhoinakin aikoina. Vai on polkupyörä muka "itsekulkeva ajoneuvo", sitä en ole myöskään tiennyt. Sellaista polkupyörää, joka ajelisi itsekseen, en ole vielä nähnyt. Mutta varmaan sellainen osattaisiin jo nykyaikana rakentaa, joka toimisi kauko-ohjauksella ja jos pyörässä olisi joku moottori.

Pääsin tällä viikolla Huokkolan historiikin kirjoitukseen käsiksi. Aiheeseen sisälle pääsy otti ihan voimille, kun en siitä ennestään mitään tiennyt. Asiakirjoissakin on ristiriitoja kuten ortodokseilla hyvin usein on. Talossa on ollut sellainen tapa, että miesväki on syönyt pöydässä istualtaan, mutta naiset söivät seisten uunin luona. Ihan tosi! Enpä haluaisi olla sellaisen talon emäntä; mutta jos sellaiseen tyytyy, saa emäntä (varmaankin) syyttää itseään...


~~~

Kävin tänään hakemassa kortisonipiikin oikeaan olkapäähän. Se on ollut kipeänä jo useita viikkoja. Kävi kerrankin niin, ettei päivystykseen ollut tungosta - yhtään muuta potilasta ei näkynyt. Naislääkäri jutteli kanssani lukemisesta ja kirjoista. Ensiksi kuitenkin minulta kysyttiin: "Onko sinulla influenssaa?" Joten varpaillaan ollaan, ehkä siinä oli selitys, ettei porukkaa paljon näkynyt. Taitaa Tohmajärvellä rokotukset kulkea jälkijunassa, vasta terveyskeskuksen työntekijät on rokotettu. Totta kai kiteeläiset ovat etusijalla, sitten tulee vasta muut...

~~~

Kesälahden nuori Katja Asikainen on hyvin aloitteellinen nuori poliitikko. Hän on kirjoittanut Keski-Karjalan yhteistyöstä ja asioista paitsi blogissaan myös sanomalehti Karjalaisessa. Oikein hyvä Katju! Jatka samaan malliin; kelpaisi vanhempienkin poliitikkojen ottaa oppia Katjun aloitteellisuudesta ja yhteistyöhaluista. Täällä ei tehdä muuta kuin riidellään ja junnataan paikoillaan. Mutta jos ja kun Kiteen määräyshalun alle jäädään, siellä varmasti pysytään. Toisilla kunnilla ei tule olemaan muuta kuin menetyksiä. En jaksa uskoa yhteistyöhön Kiteen kanssa...

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

maanantai 26. lokakuuta 2009

Juhlatunnelmissa

Karlsbad keväällä 2000, hienoja kylpylärakennuksia, jotka on rakennettu kuumien lähteiden "ympärille". Kuva AN.

Lauantaina osallistuimme Kontkasten sukuseuran kautta Kemal Achourbekovin 15v. juhlakonserttiin Joensuun konservatoriossa.
Taiteilija itse on asunut Suomessa tuon ajan, sanoi olevan kohtalo, joka johdatti hänet Suomeen. Siis nainen? Konsertin juonsi meille tuttu taiteilija Esa A Luukkainen. Huippumuusikoita oli konsertissa mukana pilvin pimein; Kemal itse on pianisti, oikea virtuoosi. Kuulin hänen soittavan ensi kerran viime kesänä Kontkasten sukujuhlassa yliopistolla. Muita maailmantähtiä oli mukana Romaniasta tullut viuluvirtuoosi Vasile Pantir, joka oli Joensuun tunnetuin muusikko vuosikymmenien ajan, mutta on nyt eläkkeelle jäätyään muuttanut takaisin entiseen kotimaahansa. Samoin pianisti Janne Mertanen tunnetaan maailmalla monessa maassa, kolmas pianisti oli Otto Korhonen.
Harmonikkataiteijoita olivat rehtori Pasi Hirvonen, ja Arto Tarkkonen, joka on monille tuttu. Laulua esittivät Raija Puhakka , Antti Soininen ja Grigori Smirnov. Musiikki oli monipuolista ja vaihtelevaa, viimeiseksi konsertissa esitettiin mustalaismusiikkia. Remu Aaltosen esityksen paikkasi Jasmin yhtyeineen, lisänä muut esiintyjät, tärkeimpänä Vasile Pantir. Hortto Kaalo esiintyi viimeisenä. Yllätysnumerona oli kolmen pianistin yhteisesitys nenillä soitettuna. Taiteilijoiden kukituksen jälkeen laulettiin yhdessä, taiteilijat ja yleisö, Kalliolle, kukkulalle, johon myös juontaja Luukkainen osallistui. Konsertti kesti väliaikoineen 3,5 tuntia, mikä oli mahtava yllätys yleisölle. Musiikki ja esiintyjät olivat huippuja; minua kiusasi ainoastaan alussa flyygelin äänen räminä, sillä Kemal soitti niin mahtavasti ja antautuen Sibeliuksen Finlandian, että tuntui siltä kuin vanha soittokone ei enää sitä kestäisi!


Konsertin perästä menimme ravintola Astoriaan syömään, jonne meille oli tilattu 59 henkilölle illallinen. Vasta puolenyön aikoihin alkoi ravintola tyhjentyä illallisvieraista. Kotona olimme noin puoliyhden aikaan yöllä. Eilinen kului vähissä voimissa, vasta päivällä nukutun "ettoneen" perästä virtaa tuntui tulevan lisää, joten kirjoittaminen jäi. Näistä syistä kartan iltavierailuja ja juhlia, kun en enää jaksa valvoa.

Oikein hyvää uutta työviikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Runoutta ja teatteria

Prahan Vanhan kaupungin torilla keväällä 2000. Näyttelijöillä on asiakkaiden kalastus meneillään, kulttuuria oli tarjolla paljon ja monessa muodossa.

Lehm ja koiv

Mää tahro olla lehm koivu al.
Mää en taro olla luav./ Mää en tahro oppi uut taitto-ohjelma./
Mää en tahro selvittä äit-tytär suhret./ Mää en tahro viärä sitä kirjet posti./
Mää en tahro soitta Kelan tätil./ Mää en tahro muista yhtäkän pin-koori./
Antakka mu olla lehm koivu al./ Viäkkä mu väsyne nahk kamarim permanol,/
kakluni ette.//

Heli Laaksonen kokoelmassa Pulu uis. Turku 2001.
Maanantaina teki Tilastokeskuksen haastattelija viidennen haastattelunsa siitä, olenko hakenut ansiotyötä viime aikoina työvoimatoimiston kautta. Minusta on outoa kysellä tällaisia asioita jo kauan eläkkeellä olleelta henkilöltä. En koskaan ole avannut työvoimatoimiston ovea siksi, että olisin tarvinnut työtä, sitä on ollut paljon ja liikaakin. Jo neljätoistavuotiaasta asti, kun jouduin hoitamaan kotitilan karjan ja kotitalouden, joten koulut jäivät, vaikka yritin toki itsekseni opiskella silloin kuten tähänkin asti. 42 vuotta seitsemänpäiväistä työviikkoa tehden tulee minulle työvuosia ainakin 10 lisää, ja jos otetaan lukuun päivien pituus, niin vielä lisää ainakin 10 vuotta. Ei ihme, jos kulumia ja muita vikoja on tullut pilvin pimein...

Pyydettiin Kemieen Eläkeliiton paikallisyhdistyksen opintokerhoon lukemaan runojani. Varmaan olivat monelle tuttuja ennestään. Uusia lapsirunoja en ole esittänyt, koska ne ovat vielä julkaisematta.

Eläkeliiton joululehdessä oli värikuva lehden alussa ja hyvän joulun toivotus neljästä lapsenlapsestani. Kuva on otettu vajaata kaksi vuotta sitten. Pyydettiin minulta lehteen joulurunoakin, ja lähetin sellaisen, mutta rovasti Savola ei ollut sitä kelpuuttanut. Varmaan siksi, että kritisoin kansanjohtajia, jotka sotivat joulunakin. Olisihan minulla ollut vanhoja runoja 80-luvulta, mutta en halunnut sellaisia lähettää. Minusta runo, jolla ei ole sanomaa, on tyhjän väärti.

Tänä iltana esitetään seurantalolla Idiotia-näytelmä, jonka Hanna Kirjavainen on kirjoittanut Dostojevskin Idiootin pohjalta. Mukana on kuuluisuuksia, kuten Taisto Reimaluoto. Varmaan väkeä sinne on menossa tungokseen asti.

Oma kyläteatteri loppui, kun Kemien teatteri alkoi menestyä ja tekijät siirtyivät sinne. Lisäksi me vanhat parrat olimme jo liian vanhoja näin sitoviin harrastuksiin. Olihan se hauskaa niin kauan kuin se oli hauskaa. Viimeiseksi esiinnyin vuonna 2000 Kemien teatterin Pirttipohjalaisissa, joka ei tosiaankaan ollut mikään menestys. Vanha kunnon Tulitikutkin olisi ollut parempi kuin se, ja kiinnostanut katsojia enemmän.

Oikein hyvää keskiviikkoiltapäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Suku ja lapsenlapset

Laulu- ja kansantanssiryhmä Jyskyjärveltä Vienankarjalasta.
Yön silmät

Yöllä on tuhat silmää,/ mutta ihmisillä niitä on miljoona/ ja jokainen niistä poraa/
pieniä, paheksuvia reikiä kaikkialle,/ kivun reikiä,/ syyllisyyttä/ muistatko?/
Yövartijat, lappuliisat,/ portierit ja lakananvaihtajat/ ja partioautoissa poliisit?/
ja se ryppyinen ukko/ yömajan nurkalla/ ja resuinen tyttö aseman kulmalla/
ja se herra, joka salkkua kantoi?/ ja kaikilla niillä ja kaikkialla/
ne miljoonat silmät auki.//

- Maija-Leena Saarikangas antologiassa Kahdeksan minuuttia aurinkoon, toim. Jouko Lehtonen. Ukri 1991
Talolla juhlittiin kahden neidon synttäreitä, vanhimman tyttären (8v.) ja Paukun (1v). Eilen oli koululaisella omat juhlat kavereille hevosharrastuksen merkeissä. Vieraat olivat päässeet harjaamaan shetlannin ponia, Nataa, joka on astutettu. Nata on kuulemma arka peräpäästään eikä anna siitä paljon itseään kosketella. Toivon mukaan se keväällä synnyttää pienen ponivarsan.

Eilen hoidin kotona Paukkua vieraiden ollessa koululaisen luona. Paukku olikin helppo hoidettava, kun sai nukkua tarpeeksi ja syödä itsensä kylläiseksi, hän leikki mummon kanssa tyytyväisenä. Otin joitakin kuvia pikkuisesta uudella kameralla, mutta niinhän se on, etteivät lapset pysy kauan paikoillaan, vaan siirtyvät paikasta toisen. Onnistuneita kuvia tulee varsin vähän. Tänään jatkettiin harjoituksia, ja uudelle kortille kertyi taas katseltavaa. Huomenna taas menen Talolle kolmen nuorimman lapsen luokse, kun muut menevät Joensuuhun.

Torstaina paistoin ruisleipää pitkästä aikaa, ja keskikokoisen perunakukon. Perunakukko mielestäni paras, kun se tehdään ruisleipätaikinasta.
Kaupasta en perunakukkoa osta, lanttukukon joskus.

Perjantai-iltana kävimme miehen kanssa Huokkolassa Viinijärvellä. Isäntä Kalle Korhonen, jonka äiti on Kontkasia, antoi lainaksi pari valokuva-albumia, joten miniälle on tiedossa kuvankäsittelyä. Työ on tehtävä pikavauhtia, sillä jutun pitäisi jo olla toimittajalla, ja sen perästä taittajalla. Ulla Jolkkonen lupasi auttaa minua jutun työstämisessä, joten siitä se sitten varmaan lähtee...

Oikein hyvää viikon alkua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

torstai 15. lokakuuta 2009

Kirjoituksia yksinkertaisille

Jyskyjärven kylää v. 2000 Vienan- Karjalassa. Kuva AN

Elämänpakolaisia rientää matkalla jonnekin/ asunto jäljellä/ koti ryöstetty.//
Metsästäessäni totuutta löysin/ ikioman elämänvalheeni./
Harmaat ja mustat lampaat pistävät silmään/ puhtaan valkoisten joukosta./
Olen autuas - / siis yksinkertainen!//

AN kokoelmassa Elämänpelto (1991)

Eräässä paljon siteeratussa kirjassa sanotaan: "Autuaita ovat yksinkertaiset". Olen ymmärtänyt asian niin, että ihminen jolla ei ole täyttä ymmärrystä, on yksinkertainen. Sanalla voisi olla myös muita synonyymejä kuten tyhmä. Ainoita väriläikkiä puhtaan valkoisten lampaiden joukossa ovat joukosta erottuvat, mustat ja harmaat lampaat. Niistä riittää puhetta iltapäivälehtiä myöten, aina on oltava taivasteltavaa suurella massalla.

Olen alkanut kommentoida US:n eli Uuden Suomen blogeja, koska olen lukenut niitä jo pidemmän aikaa. Jotkut sielläkin haluavat muuttaa mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi, syyllinen löytyy sieltä missä sen ei pitäisi olla. Tarkoitusperiä on niin monta lajia, että äkkiä niistä on vaikeat ottaa selvää, vasta sitten, kun on oppinut tuntemaan kirjoittajan, voi keskustella hänen kanssaan. Älyllistä haastetta riittää aina tuntemattomien ihmisten blogeja lukiessa.

Elämässä pitää olla huumoria, jotta sen jaksaisi elää. Minullakin sitä oli johonkin 50 ikävuoteen asti, mutta poikani kuoltua huumori lähes tulkoon katosi elämästäni. Syynä oli raskas suru ja persoonallisuuden muutos, joka oli selviämisen hintana. Se hinta on ja oli raskas.

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

tiistai 13. lokakuuta 2009

Muistoja Novgorodista...

Novgorodin Kremlissä sijaitsee tämä Tuhatvuotinen Venäjä muistomerkki. Kuvannut AN 2003.


Olhava-joki virtaa Novgorodin kaupungin halki, jolle teimme iltaristeilyn. Se kesti 1 tunnin ja maksoi meille 17 hengelle 25 euroa per nuppi. Hinta herätti keskustelua ja paheksuntaa mukana olleiden keskuudessa, sillä siihen ei sisältynyt mitään muuta kuin matka isolla laivalla. No, varmaan isossa laivassa on isot kustannukset, ajattelimme. Toista on, kun laivaan tulee satoja henkilöitä. Kremlin alueella on museoita, kirkkoja ehkä kymmenittäin, ja alueen kiertävä muuri. Sekä tietenkin melko suuri puisto. Kävelyä tuli useita kilometrejä perjantaina 25 päivä syyskuuta, ensin päivällä ja vielä illallakin. Onneksi jaksoin...
Pyhän Yrjön luostari Novgorodissa 2003. Pistäydyimme siellä, myös kuuluisassa P. Yrjön kirkossa. Kuva AN.


Paikkoja on alettu kunnostaa turisteja varten, mutta onhan niissä kunnostamistakin. Varsinkin kirkot ja luostarit ovat olleet retuperällä suunnitelmatalouden jälkeen. Niitä on pidetty jopa hevostalleina. 2003 kävimme tässä luostarissa syömässä (muistaakseni).


Novgorodin vanhojen rakennusten museoalue syksyllä 2003. Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, emme käyneet siellä. Kuva AN.


Vitoslavlitsyn rakennusperinnemuseoalueella on paljon siirrettyjä vanhoja rakennuksia, edessä puutalo Novgorodin piiristä 1800-luvulta, takana puukirkkoja. Kävimme myös sisällä tässä vanhassa monikerroksisessa talossa. Alueella oli mm. tuohiesineiden myyjiä, jotka pitivät kovaa hintaa tuotteistaan, maksoi jopa enemmän kuin Suomessa. Emme ostaneet...
***
Lauantaina pidimme kokouksen Kontkasten kirjatyöryhmän kanssa, johon oli ehtinyt vain neljä henkilöä. Ryhmän vetäjänä toimii Juhani Kontkanen, joka on joutunut koville tässä ja muissa luottamustehtävissään. Vasta heinäkuun alussa oli sukukokous, ja sukulehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa Juhanin vastuulla, ja sitten kirja. Ei käy kateeksi. Kirja pitäisi olla painossa huhtikuussa 2010, ja kirjoitukset ovat monen osalta pahasti kesken. Vastuu on suuri, mutta yritystä ei ainakaan ole puuttunut.

Tein eilen punajuurilaatikoita pakkaseen, kun mies lämmitti tuvanuunin. Äsken tiskasin, ja vielä pitäisi tehdä sangollinen hapankaalia tulevaa talvea varten. Onneksi ehdin tehdä rästityöt tällä viikolla, loppuviikolla on vielä Huokkolassa käynti ja Ellun ja Paupaun syntymäpäivät. Viime aikoina olen ollut väsynyt, onneksi nyt tuntuu jo paremmalta. Olen neulonut nuorimmalle kahdet sukat, menossa ovat lapaset, ja vasta sitten pitää neuloa myös toisille lapsille.

Oikein hyvää viikonjatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

tiistai 22. syyskuuta 2009

Matkatunnelmissa


Budapest: Unkarin kuninkaanlinnan pihalta lokakuussa 2007. Kuva AN.

Linoruntu

Pälven piillä linoruntu,

puhmealla pumpulilla,
ulkoisella vantuvalla.
Kateensaari suupisilkiin

väsät kerit aalat kuntaa
tuvisuuli, aavensillä
kantuamme lintaa.

- Ulla Saajos -

antologiassa Liian iso karuselliin. Runoja lapsille ja lapsilta. Lahden Runomaraton ry 2005.

Mainio runo, joka teettää hiukan aivotyötä. Ei kannata ottaa ihan kirjaimellisesti, vaan tekstissä on hiukan oikaistu. Kuvitus on kirjassa hauska ja lapsenmielinen, jota ilokseen aikuinenkin lukee. Kuvitus on taiteilija Martti Ruokosen ja teoksen on toimittanut Ulla Kivekäs. Suosittelen kaikille!


~~~~

Eilen olivat kaksoset ja Paupau mummon katsottavina meillä, myöhemmin tulivat myös loput tytöt äitinsä kanssa. Syötiin ja juotiin porukassa ja sakilta tuhottiin litran paketti jätskiä. Hyvä kun maistui pitkästä aikaa, Angikaan ei ole viime aikoina paljon jäätelöä kysellyt. Nyt lapset eivät kuulemma uskalla ulkoilla omalla pihalla, kun se karhu kävi talon pihassa. Miniä kertoi kahtena iltana kuulleensa karhun "vihellyksen", joten on se ollut pihapiirissä useampana iltana. Perjantai-iltana se oli tehnyt suuren kakan saunan taakse tielle, jota miniä oli valokuvannut. Pitäkääpä lähiseudulla ihmiset silmänne auki, liikkuuko karhuja teidän pihoissanne. Pensaissa olevat punaherukat olivat miniän mielestä se houkutin, joka karhua oli viekoitellut pihaan. Ja onhan Talolla lisäksi toista kymmentä omenapuuta, joissa on runsaasti omenia.

~~~~

Aamulla aikaisin on lähtö Novgodiin. Olen silittänyt ja kerännyt mukaan otettavia matkatavaroita makariin, on ajateltava tarkkaan mitä pakkaa minnekin. Käsilaukkuun panen menomatkalla tarvittavat lääkkeet ja muut välttämättömyydet. Mukaan on otettava lääkereseptit ja lääkkeet alkuperäispakkauksissa, jotka saattavat olla hyvinkin suuria. Muutoin joutuu tuomiolle huumeista! Ihan on naurettavaa, pitemmälle reissulle pitäisi ottaa yksi laukku lääkkeitä varten ja toinen laukku vaatteita ja muita tavaroita varten. Vaikeaa on, kun sen niin tulkitsee.
Auto ajaa Imatralle, ja siitä Nuijamaalle, jotta ei tarvitse ajaa niin pitkää matkaa niitä Venäjän erinomaisia teitä. Ensimmäinen yö on Pietarissa, josta seuraavana päivänä jatkamme matkaa suureen Novgorodiin.

Näin puolikuntoisena flunssapotilaana ei matkustelu ole mitenkään hauskaa. Olen kuitenkin jo toipumaan päin, Paupaulla oli vielä räkätaudin oireita, toiset olivat jo siitä selvinneet. Mies innostui lopulta perunannostoon, pitäisihän nämä syystyöt saada päätökseen kunniallisesti. Säilönnät olenkin saanut tehdyksi, mitä nyt ne talon ikkunat jäävät vielä odottamaan tulevaisuuteen.

Oikein hyvää ja mielenkiintoista uutisviikkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

torstai 17. syyskuuta 2009

Ailinpäiväkahvit

Riihiahon Marttoja meillä 5.2.2009, kun yhdistys täytti samana päivänä 50v. Nämä naiset kävivät tänään nimipäiväkahvilla onnittelemassa Aili-mummoa. Kiitos muistamisesta! Kuva AN.

Kun marttayhdistystämme lopeteltiin, päätin että ex-martat kokoontuvat vielä ainakin kerran lopettamisen jälkeen. Ja näin se myös teki, vaikka muuan tohmajärveläinen edustusmartta väitti, että yksikään yhdistys ei ole kokoontunut lakkauttamisen jälkeen. Nyt on siis todistettu, että Riihiahon ex-martat ovat rikkoneet erään (typerän) väitteen. Ja myös yksi Matti oli mukana, mikä kiitollisena mainittakoon. Valitettavasti ukille sattui kiirepäivä lastenlasten kanssa, kun kaksosia piti katsoa ja kuljettaa heitä seurakunnan kerhoon, ehti kuitenkin juttelemaan puolisen tuntia naapurin kanssa. Tarinaa löytyikin ihan kiitettävästi, varsinkin kuulumiset ja terveysuutiset olivat hyvin esillä.
Juteltiin siitä miten hiljaiseksi kylätie on muuttunut. Kävelylenkillä ei monestikaan kulje autoja tai traktoreita, mutta onhan niissä päivissä eroja. Viesimonteillä on vilkas liikenne etenkin kesäaikaan, talvella saattaa olla hiljaisempaa.

Kun ihmisten ikärakenne on se mikä on eli eläkeikäiset ovat tällä sivukylällä enemmistönä, painaa se oman leimansa joka päiväiseen elämään. Seurataan sitä, kävikö kotihoitaja naapurissa vai onko mahdollisesti naapuri yhä sairaalassa. Muutamalla harvalla on sentään näköyhteys tielle, kun tie kulkee talon pihan ohitse tai halki, mutta meillä kaikilla ei niin ole. Ei silti, en minä sitä kaipaakaan, melua tulee ihan riittävästi Viesimontieltäkin, joka on parin kolmen sadan metrin päässä.

Tikkalan pääkylällä asuu nuorempia ihmisiä enemmän, ja he ovat nykyään se valtaväestö, joka johtaa kylän elämää. Me vanhukset seurustelemme keskenämme enimmäkseen, mutta nuorempi polvi asuu naapurissa melkein kivenheiton päässä, ja heitäkin tapamme useita kertoja viikossa, lähes joka päivä.

Muuan mieheni kaukainen sukulainen soittaa jokaisena Ailinpäivänä minulle ja esittää onnittelunsa. Siitä kauniit kiitokset hänelle. Lähetin Yrjö Nupposen kirjoituksen Muistelmia Juho Tuunasesta KeskiKarjalanNeloset nettilehteen. Koska olen seurannut kylämme paikallishistoriaa ja koonnut sen perinnettä, olen halunnut tehdä sitä tunnetuksi. Toivoisin, että myös muiden tämän alueen kylien historiaa kirjoitettaisiin verkkonelosiin. Valitettavasti Kiteen asioita ei nettilehdessä paljon kukaan pidä esillä, nyt meitä tohmajärveläisiä on monta kirjoittajaa/toimittajaa.

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

perjantai 11. syyskuuta 2009

Historia kirjoittaa itseään meissä

Budapest 04.10.2007 usvaisena syyspäivänä. Kuva AN.

Minua on aina kiehtonut historia. Lapsena uppouduin Grimbergin Kansojen historian lumoihin vuodesta 1956 lähtien, jolloin olin 14v. Ostin koko kirjasarjan kangaskansissa muutama kirja kerrallaan Saikkosen kirjakaupasta Joensuusta. Sarjassa on 22 osaa, joihin vuosikymmeniä myöhemmin ilmestyi vielä 3 lisäosaa. Valitettavasti ne ovat vieläkin lukematta, mutta eiväthän ne olekaan enää Carl Grimbergin kirjoittamia. Myös
Jousi-sarjan historialliset romaanit olivat hirveän kiinnostavia, joiden rinnalla muut "hömppäromaanit" jäivät kirkkaasti toiselle tilalle.

Nyt vanhemmalla iällä eniten olen ollut kiinnostunut oman kotiseudun historiasta ja sen ihmisistä. Kotikylällä on mielenkiintoinen menneisyys, toivottavasti myös tulevaisuus on samanveroinen. Tikkalan neljä vuosisataa ilmestyi 1993, ja se oli minun, untuvikon ensimmäinen koettelemus. Olemattomalla kokemuksellani toimitin sen, ja myös kirjoitin siihen noin 50 sivua erilaisia historiikkeja. Työ oli haasteita täynnä, sillä minun oli korjattava itseäni paljon lukeneempien ihmisten tekstit. Ei uskoisi, miten huonoa suomea opettajat kirjoittavat! Työ vietiin kunnialla finaaliin, ja Tikkalan kylätoimikunta sai "sulan hattuunsa".

Tästä kokemuksesta viisastuneena aloitin Havutar, hyvä emäntä (2004, 2006) teoksen ihan yksin. Huomasin näet että suurin osa omista voimistani kului toisten tekijöiden patisteluun ja heille soitteluun ja kirjoitteluun, kun valmista ei tullut. Siitä syystä jouduin kirjoittamaan ison joukon historiikkejä, kun tehtävän saaneet eivät osanneet panna toimeksi. Ainoa ja paras neuvonantajani Havuttaren kokoamisessa oli maisteri Leila Hurmalainen, jonka antamien ohjeiden pohjalta aloitin uudelleen alusta. Leila on ihminen, jonka arvostelukykyyn ja rehellisyyteen luotan täydellisesti. Nykyään hän vaikuttaa Joensuun yliopistossa opettajana. Paljon kiitoksia vielä kerran Leilalle!

Myös parin sukukirjan tekoon olen osallistunut, joten niistäkin on tullut hiukan kokemusta. Sukuhistoriat kertovat paljon meille nykyajan ihmisille omista juuristamme. Ja voisihan tässä mainita Tikkalan koulun muistelukirjankin, joka tosin ei vielä ole ilmestynyt. Kokosin siihen aineiston lähipitäen yksin.
***
Viikko on valunut näissä syyspuuhissa, säilöntää on riittänyt. Kun vielä ehtisi pestä talon kaikki ikkunat lähiaikoina. Eilen ajelin taas Tohmajärvellä omilla ja miehen asioilla. Pian pitänee käydä Kiteelläkin valittamassa kiinteistöveroista, jotka lankeavat maksuun 19. päivä syyskuuta. Outo juttu että entinen kivinavetta jaksaa yhä kummitella veropapereissa. Sen on verottaja nähtävästi päättänyt panna meidän huvilaksemme, vaikka meillä ei ole sille mitään käyttöä. Vero tuosta rakennuksesta on peräti 333 euroa vuodessa!!

Oikein hyvää perjantai-iltapäivää ja viikonvaihdetta kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Tupolevin veljekset



Lappeenrannan museoalueelta elokuussa 2007. Kuva AN.

- Hei, keskitytään olennaiseen!/ Pois vouhotukset rouvat/ tasa-arvonaiset. Ei palkka/
raha onneanne ratkaise/
vaan tärkein annettu on/ miehille ./ Me kaikki/
Tupolevin veljekset olemme/ valmiit tämän todistamaan/

pistimet tanassa/ viimeiseen urhoon saakka./- Se siitä haarukasta./ Terveiset!// 


Aili Nupponen 2.3.1990


Tämän runon innoittajana toimivat Jorma Reini ja Tupolevin veljekset, jotka lähettivät silloin kikkelikortin tasa-arvovaltuutettu Marianne Laxénille. Jorma Reini oli palkkaneuvottelujen valtakunnansovittelija ja veljekset viisi miespuolista työmarkkinajohtajaa. Aikaa on tuosta kulunut jo 19,5 vuotta, ja olettaisin että maailmakin on aika paljon niistä ajoista muuttunut. Sovinismi ei kuitenkaan ole kuollut, eikä koskaan tule kuolemaankaan, minun mielestäni. Meille osoitti sen Audi-jupakka ja herra Kiesi Anna-lehdelle annettuine lausuntoineen. Ei ihmisluonto muutu paljoakaan, vaikka sitä kuinka innokkaasti sivistettäisiin. Ei ole myöskään sodat loppuneet, eivätkä lopu tulevaisuudessa. Huono homma. Aina on ihmisiä, joilla on niiiin surkea itsetunto, että sitä täytyy pönkittää kaikin tavoin, esimerkiksi lähimmäisiä mollaamalla. Ikäänkuin muiden arvon lasku nostaisi pahan puhujan arvoa, vai miten se nyt olikaan?! Paras olla välittämättä moisista lausunnoista ja jättää ne omaan vähäpätöisyyteensä.

***

Netin ansiosta meillä on nykyään ajantasainen yhteys päivän puheenaiheisiin. Kaikki uutiset, hyvät ja huonot, leviävät hetkessä koko maahan ja jopa maailmaan. Voimme ottaa kantaa asioihin, jos niin haluamme tai jättäytyä passiivisiksi ja olla ottamatta. Koska olen aktiivinen luonne, otan mielelläni kantaa päivän kuumiin kysymyksiin. Keskustelupalstoja olen kuitenkin kiertänyt, enimmäkseen, joskin olen lukenut niitä ilman kirjautumista. Niistä palstoista näkyy myös ihmisluonne raadollisimmillaan. Kaikki poljetaan maahan hyvät ja huonot arvot, ei kunnioiteta mitään tai ketään. Poliitikkoja en itsekään paljon kunnioita, koska olen nähnyt että he tuskin paljonkaan sitä ansaitsevat. Vilppiä on niin paljon ja kaikessa, joten totuudellista käsitystä ajankohtaisista asioista on vaikea muodostaa. Sen huomasin jo 1970-luvulla, kun seurasin Suomen sisäpolitiikkaa, ja Kekkosen teot ja sairaus peiteltiin. Puhuttiin silloin demokratiasta niin kuin nytkin, vaikka mitään demokratiaa ei ollut. Politiikka oli jo silloin rämettynyttä eikä se nytkään ole sen kirkasotsaisempaa kuin silloin.

Oikein hyvää sunnuntaipäivää ja viikon alkua kaikille toivoo Aili-mummo

perjantai 4. syyskuuta 2009

Tyttärestä polvi pahenee...

Kostamon Nousiaisen talon kukkaloistoa 12.8.2007. Vasemmalla Marjatta-emäntä. Kuva Mauri Nupponen.

Aika kuluu juoksennellessa paikasta toiseen: eilen olin Tohmajärvellä, tänään taas Joensuussa. Joensuussa kävin mm. Ylipistopainolla hakemassa runokirjojani. Kyllä niitä on mennyt, vaikka markkinointi on ollut niin ja näin. En osaa myydä itseäni. Äidilläni oli kaupantekoon oikea intohimo, mutta tyttärestä on polvi kovasti huonontunut. Näyttää siltä, että Yliopistopaino painaa yliopiston henkilökunnalle kirjat pilkkahinnalla, mutta meiltä ulkopuolisilta se nylkee nahkankin päältä. Satuin nimittäin vahingossa huomaamaan, että YO-paino painaa mm. Tikkalan koulun muistokirjan samalla rahalla, mitä minun vaatimaton, 61 sivuinen runokirjani teki. Muistokirjaan tulee sivuja ehkä kolminkertainen määrä, ja sivukokokin on varmasti suurempi. Minusta se ei ole kohtuullista. Mutta tietenkin kyläyhdistys voi olla tyytyväinen - ainakin painokustannuksiin, ja sitten kun kirja joskus ilmestyy.
Tällä viikolla aika on kulunut säilöntäpuuhissa ja marjankeruussa. Joskus olen piipahtanut lapsiakin katsomassa. Nähtävästi nyt sikainfluenssa saa tosivauhtia purjeisiinsa, Espoossa on sairastuneita päiväkodissa ja varuskunnassa. Pian meillä on menossa epidemia koko maassa. Minusta on outoa, että tautiin kuolleet ovat olleet suurimmaksi osaksi parhaassa iässä olevaa väkeä, "nuoria aikuisia". Ajatusketjua en voi jatkaa, tuntuu pahalta...
Pitää tutkia, mitä tässä ehtii tehdä. "Aika kuluu arvellessa, päivä päätä käännellessä".

Oikein hyvää perjantai-iltaa ja pyhänseutua kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

Ps. Joensuun Yliopistopaino on myöhemmin lakkautettu.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Ajan hammas ja ihmisen mitta

Budapestiläinen katunäkymä 4.10.2007. Lämmintäkin oli yli kaksikymmentä astetta. Kuva AN.

Olemme virallisesti ottaen jo syksyssä. Kesä vilahti ohitse kuin lyhyt uni. Aika kiitää nopeutettua vauhtia eteenpäin ainakin meillä "vanhuksilla". Toivo Laakso sanoo teoksessaan Kuin ensi kesä: "On viiston auringon aika/ oma varjo tienä/ tultiin tumman veden äärelle/ häntä tapaamaan/ jolla ei ole olemusta mutta ilme/ Taulumaalari puhuu unissaan".//
"Ajan hampaalla/ on sinussa vielä syötävää/ Vainajien päivän jälkeenkin/ oikea tosi/ sinut saa tolaltaan/ mitä se on mitä tämä on"//

Ajalla on terävät hampaat, se nakertaa meitä kaikkia. Kukaan ei pysty vastustamaan ajanhammasta, se pystyy kaikkeen luotuun ja kaikkeen ihmisen tekemään. Yksikään rakennus ei ole ikuinen, mutta se voi olla vanha. Ainakin ihmisen mitassa. "Maalla yksinäisyys/ ei ole niin julmaa/ kuin kaupungissa", vakuutta Toivo Laakso edelleen. Ehkä ei, täällä naapuri tunnetaan, yleensä. Nykyään maallakin odotetaan kutsua kylään, oikeastaan ei ole sopivaa mennä noin vain kylään, paitsi tietenkin jos on asiaa. Maalla ei yleensä päiväsaikaan lukita ovia, vaan sisälle pääsee kuka tulija tahansa. Meillä saa käydä kaikki tavalliset ihmiset paitsi Jehovan todistajat. Heille olen antanut porttikiellon ihan oikeasta syystä. Kun poikani kuoli v.1992, meillä alkoi juosta tuhkatiheään jehovalaisia, jotka yrittivät käännyttää minut väkipakolla uskoonsa. Suutuin tosi pahasti tästä, ja annoin jehovalaisille porttikiellon, jota he muutaman kerran ovat yrittäneet rikkoa. Silloin kun ihminen on henkisesti kaikkein heikoimmillaan, hyökätään hänen kimppuunsa, ja yritetään nujertaa hänet pakkokeinoin. Tämä tuntuu olevan hyvin tehokas tapa käännyttää lahkoon uusia jäseniä. Näin olen kuullut sanottavan.

"Nauru itkettää/ kasvaa halu/ tulla näkymättömäksi/ setä sanoi/ mutta hyvät ihmiset/ älkää minua unohtako/ en minäkään teitä/
sitten se kuoli/ häipyi kuin lentokone pilveen"// jatkaa Toivo Laakso.

Mutta siellä pilvien takana paistaa aina aurinko. Oikein hyvää tiistai-iltapäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Sukulaiset ja sukuhistoriat

Aili-mummo Budapestissä Tonavan varrella 7.10.2007. Aurinko häikäisi silmiä. Joki oli mutainen...

Kävi miehen sukulaisia Tampereelta, autolla kahdestaan, vaikka ikää miehellä on jo 83v. ja risat. Lääkkeitä tuskin nimeksikään. Tervaskantojen sukua, isoisä oli elänyt lähes yhdeksänkymppiseksi. Rouvalla oli jotakin juttuja, mm. polvinivel oli vaihdettu, joten nyt kävely sujuu kuin tanssi. Päivitimme sukutietojamme, joskin olemme olleet miehen kanssa jatkuvasti sähköpostiyhteydessä. Mies teki Nupposista sukukirjan syksyllä 2007, joten ajatteluelimet ovat erinomaisessa kunnossa. Kelpaa meille nuoremmille esimerkiksi joka suhteessa.
Tarjosin vieraille ruoaksi lammaskaalia, joka on ollut syksyinen perinneruoka Nuppolassa, etenkin vanhoina aikoina. Kun Maurin ukki ja mummo vielä elivät, heillä kävi paljonkin sukulaisia kyläilemässä. Syksyllä vietiin kaupunkiin perunoita, voita, lihaa ja mitä nyt talossa sattui olemaan. Varsinkin sota-aikana ja sen jälkeen, kaupunkilaisserkut kävivät ahkeraan kylässä sukulaistaloissa. Minun kotonani kävi muuan joensuulainen rautatieläinen töissä, jotta sai perheelleen särvintä ruokapöytään. Varsinkin sianliha oli kovasti haluttua, samoin voi. Nyt tuntuu siltä, ettei meitä maalaisia enää tarvita, ainakaan nuoremman väen mielestä. Maalaiset ovat muuttuneet rasitteeksi.

Meidän talomme historiasta on tehty sukukirja. Siihen on pantu kaikki faktatiedot, jotka arkistoista ovat löytyneet. Varsinkin kaikki käräjäkirjat on tutkittu tarkkaan. Nupposet ovatkin joutuneet käräjöimään paljon, jotta talo on pysynyt suvun omistuksessa. Ja hilkulla sen menetys joskus on ollut. Mikko Heikinpoika Nupponen (1804-1862) lahjakirjalla luovutti veljelleen Pekka Nupposelle puolet omistamastaan Nuppolan tilasta vuonna 1849, joka pelasti tilan joutumisen kokonaan vieraiden haltuun. Mikko nimittäin myi oman osuutensa Olli Haloselle, joka nähtävästi tuolloin asui naapurimme Heikki Simosen maalla (1780-1854), tilan nimi on Ahola. Onneksi myöhemmin Pekka Nupponen (1819-1898) osti tilaosuuden Halosilta takaisin Nupposille. Näin Nuppola on säilynyt vuodesta 1767 meidän suvullamme, joskin kantatilan nimi on aikojen saatossa muuttunut Riihiahoksi. Ennen isojakoa tila on sijainnut Särkijärven rannalla Nuppolan niemessä, mistä se siirrettiin tänne karuun ja kiviseen Riihiahoon.

Sukujutuissa historia tiivistyy, kun se koskettaa läheltä meitä jokaista. Moni salattu asia selviää jälkipolville sukuasioita tutkimalla. On mukavia ja vähemmän mieluisia juttuja. Ennen ikävät asiat vaiettiin kuoliaaksi, niitä ei kerrottu lapsille. Mutta arkistot ovat lahjomattomia, niistä löytyy tosiasiat. Myös meidän jälkipolvemme ovat hyvillään jonakin päivänä, kun he kiinnostuvat menneisyydestään ja esivanhemmistaan. Tiedetään ainakin se, mistä juuret ovat lähtöisin. Ja se on aika paljon se.

Oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

torstai 13. elokuuta 2009

Onko fobia vai ei?

Kuopion kaupungintalo 8.8.2009.


Viime päivinä on puhuttu sukupuolivähemmistöjen aiheuttamasta fobiasta. Muitakin fobioita (pelkoja) ihmisillä tietysti on, mutta erityisen ajankohtaista näyttää olevan homofobioista kertominen. Jopa evankelisluterilainen kirkkokin on nyt muutaman vuoden aikana yrittänyt ottaa kantaa tähän polttavaan asiaan. Näihin asti kun on luultu, että Jumala on luonut ainoastaan yhteen muottiin eli heteroihin kuuluvia ihmisiä. Näin ollen kai pitäisi olla niin, että kaikki muutkin ihmisen ominaisuudet, paitsi tietysti ne raamatun sallimat, olisivat ihmisiltä kiellettyjä. Ei onneksi näin tämä meidän Jumalamme niin yksisilmäinen ole, että se loisi kaikki ihmiset samanlaisiksi. Kaikilla meillä on omat ominaisuutemme ja omituisuutemme, ainakin naapureiden mielestä. Pienillä paikkakunnilla pelätään leimautumista, ja sitä, että kaikki tuntevat ja tietävät kaikkien intiimeimmätkin salaisuudet. Siksi poikkeavien pitäisi muuttaa Helsinkiin, siellä voi erilainenkin ihminen hengittää vapaasti. Ainakin helsinkiläisten mielestä. On siis yksi ainoa paikkakunta suloisessa Suomenmaassa, jossa ollaan niiiiin hirmuisen edistyksellisiä!

Oma ajatteluni lähtee siitä, että meille jokaiselle on annettu jo syntymässä erilaisia ominaisuuksia, ne eivät siis ole hankittuja, vaan synnyinlahjoja. Tarpeetonta puhua siitä, että jotkin ominaisuudet olisivat sallittuja ja toiset kiellettyjä. Niin ahdas ja typerä ajattelu ei mahdu minun vanhaan päähäni. Eräät uskovat ihmiset ovat niin ahdasmielisiä, että panevat toiset ominaisuudet kiellettyjen listalle, kunhan vain omat ominaisuudet ja lahjat ovat niitä sallittuja: tämä on eriarvoistavaa evankeliumia. En usko, että tällaisella jumalalla on mitään annettavaa nykyajan maailmassa.

Älkäämme siis luokitelko lähimmäisiämme heidän ominaislaatunsa mukaan, vaan katsokaamme tekoja, joita he tekevät. Tekevätkö he tekonsa hyvästä vai pahasta sydämestä, ovatko he vilpittömiä vai vilpillisiä ihmisiä; mikä on ihmisen tekojen motiivi ja päämäärä? Siinä joitakin kysymyksiä, joihin haluaisin vastauksen. Jokaisella meistä lienee oikeus olla onnellinen, olipa hän homo tai hetero tai jotakin siltä väliltä.

Oikein hyvää torstai-iltaa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

tiistai 11. elokuuta 2009

"Kallavesj, Kallavesj, suarines ja salamines..."

Kaunista Kallavettä M/S Osmon kannelta nähtynä 8.8.09. Kuva AN.

Okra ja Tohmajärven Posliiniyhdistys tekivät yhdessä perinteisen kesäretken kalakukkojen kaupunkiin, Kuopioon. Ensimmäinen käyntikohde oli Ortodoksinen kirkkomuseo, jota katselimme kokonaisen tunnin ajan. Tälle kohteelle olisi aikaa voinut varata reilumminkin. Tämän perästä jotkut menivät Kiinalaisen nykytaiteen näyttelyyn, ja me laiskemmat ihmiset suunnistimme torille Mualiman Nappaan nauttimaan tarjolla olevaa roskaruokaa lounaaksi. Muuta ei näet ollut saatavilla. Mukavaa jutustelua kuskin ja matkatoverien seurassa vierähti pari tuntia, jonka jälkeen siirryimme satamaan ja nousimme M/S Osmo-laivaan, jolla risteilimme Kallavedellä puolitoista tuntia. Saimme nähdä "mereltä" käsin uuden asuntomessualueen, jonne nousee 15 000 ihmisen kaupunginosa. Ensi kesään mennessä messualue on valmis. Sitä ei rakenneta köyhille eikä raajarikoille, vaan hyvin toimeentuleville ihmisille...
***
Tämä kesänloppu on sellaista hoppua ja säheltämistä, ettei kerkiä oikein mitään. Pääasiassa aika on kulunut marjastuksessa, muuta ei sitten ehdikään. Päätin että tämä viikko saa riittää vadelmapuskissa kuukkimiseen, on niitä kerättykin melkoinen määrä. Kun ensin on viisi tuntia metsässä, ja sitten vielä siivoaa marjat, on niin kypsä ja poikki, ettei jaksa enää yhtään mitään. Hyvä puoli on, että se tekee hyvää verensokerille ja onpahan sitten vuoden mittaan mitä panna suuhun. Mustikoita ja puolukoita en enää kerää, koska selkä ja polvet ovat huonossa kunnossa.

Oikein hyvää tiistaipäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

tiistai 4. elokuuta 2009

Pitäjäntuvalla sunnuntaina

Maija Kukkonen (vas) palvelee Pirkko Löppöstä.
Olin taas kulttuuriyhdistys Okran puolesta sunnuntaina myymässä kahvia Kirkkoniemessä. Suurimman työn teki tietysti lähetystyön puolesta emäntä Maija Kukkonen, ja minä avustin häntä parhaani mukaan. Saadut tuotot Okran viikolta käytetään Radio Dein lähetystyöhön. Kahvilla kävijöitä olikin ihan riittävästi, noin 35 henkeä, joten jumalanpalveluksen jälkeen meillä riitti vipinää, kun piti kantaa pötyä pöytään ja välillä taas tiskata.

Pitäjäntupa on saatu hyvin viihtyisäksi, ja sen yhteydessä oleva kamari on myös kunnostettu. Ikkunoissa ovat ihanat mansikkaikkunaverhot vanhaan malliin, eli kappa ja salusiinit. Lähetysasia on Kukkosen Maijan sydämenasia, jolle hän on täysin omistautunut. Talvet Maija kutoo, ompelee ja askartelee uutta myytävää seuraavaa kesää varten.


Kirkkoniemi on päässyt ihmisten tietoisuuteen paljolti juuri Pitäjäntuvan ansiosta. Monet jotka menivät katselemaan tai hoitamaan hautausmaata, pistäytyivät nauttimassa kahvikupposen ja juuri leivottuja leivonnaisia, niin myös kuvassa oleva Pirkko Löppönen. Sirpa Pitkänen oli valmistanut myytävät vatruskat ja vadelmamarenkileivokset, joita vieraat kovasti kiittelivät. Päivän kaukaisimmat vieraat olivat Saksasta asti. Kauppakin kävi ihan kohtuullisesti, joskin myytävänä olevat kirjat olivat lähes lopussa. Myös pika-arpoja myytiin lähetystyön hyväksi. Itse ostin kaksi kangasväreillä painettua tyynyliinaa. Monenlaista tavaraa on tarjolla, käykäähän katsomassa. Pitäjäntupa on vielä auki tämän ja ensi viikon eli 16.8. asti.
Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Timantteja Myllyteatterissa

Timanttien kimallusta Kyläparin Myllyteatterissa sunnuntaina 26.07.2009. Kuva AN.

Oli polttavan kuuma ja hikinen pyhäpäivä Kiteellä Myllyteatterissa. Iho paloi ja käry kävi, hyvä kun ei tullut pyörtyminen, lähellä se ainakin minulla oli. Onneksi tauolla pääsi vähäksi aikaa varjoon, ja voi hieman vilvoitella itseään. Huono juttu, että sadekatos puuttuu, se suojaisi myös auringolta.

Katsojia oli paikalla runsaasti, ei ihan täyttä katsomoa, mutta kovinkaan monta henkeä lisää ei olisi mahtunut. Kesäteatterit ovat nykyään haluttuja viihdykkeitä, kovin vakavahenkistä katsottavaa ei yleisö nähtävästi halua. Timantin kimallus on Leena Kotilaisen kirjoittama ja Tarja Jäniksen ohjaama veijarikomedia, jonka kiteeläiset esittävät ihan kivasti, melua ja meteliä on riittämiin. Lavasteiden teossa on mielestäni osoitettu kekseliäisyyttä, kun pieneen tilaan on kyetty saamaan varsin monta esityspaikkaa. Kulissit on Petra Luukkais
en opinnäytetyö. Petralla on aika suuri rooli myös itse näytelmässä, jonka hän vetää tarmokkaasti. Naiset ovatkin tämän näytelmän tarmonpesiä, kuten myös talon vanha isäntä, Kaarlo Holopainen, joka "kuolee" näytelmässä, mutta myöhemmin herää udelleen eloon. Hauska rooli oli myös Esko Juvosella, joka esitti naapurin emäntää. Ihan hyvin se meni, oli hieman erilainen emäntä kuin yleensä, pitkä ja rotevatekoinen ihminen. Eskoa taisi pelottaa, että tissit tipahtavat tielle, kun hän aina piteli käsiään rinnan alla käsilaukun ohella. Hermanni Nieminen Viljona, toisena vätysveljeksenä, erottuu aina joukosta positiivisesti. Myös kesälahden Katja Asikaisella oli pienehkö rooli Jaanana, Matin ja Kaisan tyttärenä. Arja Havukainen, Matin vaimona, oli uskottavin maalaisemäntä koko seurueesta. Anni Malinen Bellana, oli toinen Matin ja Kaisan tyttäristä. Hänellä oli melko suuri ja sympaattinen osasuoritus.

***
Tällä viikolla aika on mennyt tyttöjen kanssa mansikkaretkillä, myös metsävadelmat alkavat olla kypsiä. Ja sieniäkin löytyy, etenkin tatteja. Tällä viikolla on satanut joka päivä, mutta lämmintä on ollut. Vähempikin sade riittäisi, pian iskee perunoihin rutto. Huomisiltana
on runomatinea Tikkalassa Kassan Baarilla klo 19.00, mm. Anna-Liisa Alanko esiintyy.

Oikein hyvää keskiviikkoiltapäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

torstai 23. heinäkuuta 2009

Huikea Kätkäläinen Tohmajärvellä

Herrasväki Hurskaisen kahvipöydässä Pietari ja Iitamaria keskustelevat. Takana seisoo Aimo Hurskainen. Kuva AN


Päähenkilöt kiittävät yleisöä esityksen lopussa. Ohjaaja väitti, sillä heillä oli "kaikkien aikojen mahtavin yleisö", mutta taisi olla niin, että yleisö sai nähdä kaikkien aikojen mahtavimman esityksen! Kuva AN.

Tiistai-iltana kävimme, mieheni ja minä, katsomassa Tohmajärven kesäteatterin esityksen Kätkäläisen jättipotti. Esitys oli niin hauska, suorastaan riemukas, että on ihan pakko kehua sitä. Pietari Aholaisen roolissa toimi Raimo Bergman, ja hänen suorasukaisena vaimonaan Iitamariana Raili Björn. Päähenkilö Pietari alias Raimo oli niiiin mahtava ikiliikkujan ja elohopean nopea mies, joka nauratti yleisöä lähes joka repliikillään. Vaikka pääosan esittäjä onkin jo ikämies, ei hänen veroistaan löydy monesta nuorestakaan ihmisestä, puhumattakaan jo 70 lähestyvästä henkilöstä.

Monilla sivuosien esittäjällä oli kolmekin eri roolia, eräs heistä on Mikko Sairanen, joka on kuulemma aikaisempina vuosina pyrkinyt teatterikorkeakouluun. Mikolla onkin hyvät esittäjänlahjat, etenkin laiskana ja tupakoivana tarjoilijana hän jäi hyvin mieleen. Mervi Venäläisellä, Veijo Hämäläisellä, Kirsi Kaikolla sekä Pentti Lindsbergillä oli myös monta pientä roolia, joissa he pääsivät hyvin esille. Rikkaina talollisina Hurskaisen pariskuntana näytelmässä oli isot roolit Markku Hämäläisellä ja Eeva Mannisella, joskin he ovat esitysvuorossa vuorottain Teemu Jaatisen ja Seija Pirhosen kanssa. Minusta Eeva ja Markku olivat oikein onnistunut pari, jonka varakkuus tuli esille mm. kahvittelukohtauksessa, kun emäntä kattoi pöydän Myrna-astioilla.

Näytelmän on ohjannut Jouko Tyyni, jolla on jo vuosikymmenien kokemus alalta. Varmaa ja hyvää työtä Jokelta ja Tohmajärven näyttelijäporukalta. Kiitokset heille vielä kerran hienosta esityksestä!

***

Eilen oli taas Joensuun vuoro, kävin ravintoasiantuntijan puheilla. Olisi tarkoitus karistaa kiloja enemmänkin, saa nähdä mihin sisu ja kyvyt riittävät. Alku on kuulemma ollut lupaava. Kun on diabetes ja huonot polvet, on paljon painavia perusteita painon pudotukseen. Loppui välipalojen mussuttaminen, jotka ovat olleet minun heikkouteni. Tähän asti olen saanut ravitsemusneuvontaa kunnan diabeteshoitajilta, jotka ovat ansiokkaasti osanneet motivoida minua elämänmuutoksessa. Nyt on enää kaksi vastaanottoa vuosittain, joten seuranta on jäänyt vähemmälle. Oikein hyvä, että lääkäri antoi minulle tämän lähetteen, uskon ja toivon siitä olevan paljon hyötyä.

Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Kylässä Karvisen Kissanpäivillä Roukalahdessa

Pyhäselkä siintelee selän takana. Rannasta näkee Joensuuhun saakka, ja kalaa nousee järvestä runsaasti. Kuvassa Martti Karvinen vaimonsa Päivi Kurosen kanssa.

Päivi Kurosen ja Martti Karvisen matkailutila Karvisen Kissanpäivät ovat Liperin Roukalahdessa, osoite Roukalahdentie 33. Kuva talon pihasta.

Tikkalan tyttö, Päivi Kuronen päätyi emännäksi Liperiin Martti Karviselle. He kävivät yhdessä aikoinaan Ilomantsin maatalousoppilaitosta n. vuoden 1980 tienoilla, jossa he tapasivat toisensa. Siitä lähtien pari on tehnyt töitä yhdessä Martin omistamalla maatilalla, jonka pellot on nyt vuokrattu naapurille. Nykyään tila on erikoistunut maatilamatkailuun. Molemmat ovat käteviä käsistänsä, ja se näkyy kaikesta. Päärakennus on kunnostettu ja laajennettu matkailukäyttöön, sen lisäksi talossa on kaksi vuokrattavaa "mökkiä", joista suurempi olikohan 80 neliömetriä kooltaan, saanut viiden tähden Malo-luokituksen. Kotieläimiä tilalla on monta lajia, on erirotuisia kanoja ja kukkoja parikymmentä kappaletta, omina ryhminään ja omissa "bokseissaan". On vuohia ja lampaita, joista viimeksi mainitut olivat läheisessä saaressa kesälomalla. Kanit asuvat pihassa omassa kopissaan, myös possuja sanotaan löytyvän. Niin - ja tärkeimmät lemmikit olivat tietysti kissat, joita on elävinä noin kolme aikuista ja kaksi pentua, ja niiden lisäksi vielä 600 kappaletta kissapatsaita, kaikki erinäköisiä ja kokoisia: "kovia ja pehmeitä, isoja ja pieniä, mustia, valkeita ja kaikenkirjavia".

Vanhasta navetasta kunnostetaan nyt kahvi- ja kokoustiloja vieraiden käyttöön. Toisella puolen navettaa asuvat lampaat ja vuohet omissa karsinoissaan, niitä voi seurata kokoustilan ikkunasta. Siihen on hankittu myös vuolukivitakka, johon voi panna tulen loimuamaan ja antamaan huoneeseen tunnelmaa. Navettaan tulee Päivin kissakokoelmalle oma tila, jossa vieraat voivat niitä käydessään ihastella.

Talossa on hyvin ystävällinen ja lämmin tunnelma, ei ihme että matkailijat viihtyvät ja tuntevat itsensä tervetulleiksi. Isännällä on aikaa vieviä harrastuksia kylän toiminnoissa. Roukalahden teatterissa hän näyttelee Tankki täyteen- näytelmässä useita pieniä rooleja, on myymässä lippuja ja vähän joka paikassa. Hän on myös Roukalahden kylätoimikunnan puheenjohtaja, joten kylän menestys ja yhteinen hyvä on hänelle sydämenasia.

Kissanpäivien pääpalvelu on majoitustoiminta, mutta tilauksesta saadaan myös ulkopuolisen toimittamana ruokailupalveluja. Ohjelmaa voi lukea netistä sivuilta http://www.karvisenkissanpäivat.com/
Sieltä löytää myös muut tarvittavat tiedot. Joten ei kun menoksi...

Oikein hyvää tiistaipäivää kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo