torstai 30. lokakuuta 2008

Tarinoita Tikkalasta



Antti Mannisen pihapiiri entisaikaan. Kuva Esa Manninen.
Herätellessään aamulla hyvin aikaisin poikiaan työntekoon lauleskeli isä-Antti Manninen alkuviikolla poikakatraalleen: "Nouskoo, pojat, nouskoo, on sitä pyhhee lojjuu" ja loppuviikolla: "Nouskoo, pojat, nouskoo, tulloo pyhhee lojjuu".


Kerran oli Mannisen talosta hävinnyt lehmä, jota oli etsitty useita päiviä. Lopulta Antti läksi etsimään yksin kirves mukanaan ja istuutui kivelle lepäämään. Hän naputteli kirveen kasalla eli hamarapuolella sammalta pois kivestä palaten tyhjin toimin kotiin. Laihalammin Mikki Nupponen oli kertonut kyselijälle, että hän pystyy sen taian purkamaan, jos eläin on metsän peittoon taiottu. Oletetun alueen ympäri kierretään rihma ja rihman päät yhdistetään pujottamalla muurahainen lankaan. Tämän jälkeen etsittiin langan ympäröimä alue ja todettiin, että se sama kivi, jolla Antti istui, oli se kadonnut lehmä. Sen kupeessa oli kirveen tekemät jäljet, joita Antti oli ajatuksissaan naputellut.
Tämän kertoja oli lankoni Arvo Manninen, joka on Antti Mannisen pojan poika.

Kummitusjutun kertoi Kerttu Hartikainen:
Kukkakummun tilalla oli kaivontekijöinä kaksi miestä. Nuoriso päätti lähteä iltamiin sunnuntai-iltana Hammaslahteen. Toinen miehistä lähti mukaan, mutta toinen taas ei, sillä hänellä oli lähtö Joensuuhun seuraavana aamuna. Muitten lähdettyä tansseihin mies näki naisen tulevan valkoisissa vaatteissa. Hän luuli, että tätini Hilja Hartikainen oli tullut pelottelemaan, ja sanonut naiselle: "Minä en sinua pelkää". Yht'äkkiä hän huomasi, että haamun jalat olivat kuin viikatteet. Samassa haamu lähti menemään joelle päin. Naisen päästyä Särkijoen sillalle, haamu katosi. Miehen mentyä nukkumaan kuului talon yläkerrasta musiikkia.
Kun toiset tulivat yöllä tansseista, mies kertoi heille tämän tarinan. Toiset luulivat miehen nähneen unta. Seuraavana aamuna miehen matkustettua Joensuuhun kaksi miestä tappoi hänet.


Teoksesta Aili Nupponen, Havutar, hyvä emäntä. Joensuu 2004


Antti Manninen vanhoilla päivillään. Kuva Esa Manninen
Oikein hyvää päivän jatkoa kaikille toivottaa Aili-mummo

tiistai 21. lokakuuta 2008

Itse Tehty Elämä

Veli Granö: Veijo Rönkkösen todellinen elämä. Maahenki 2007.
Parikkalainen Veijo Rönkkönen on ehdottomasti tämän hetken kuuluisin suomalainen kansantaiteilija. Rönkkösen n. 450 patsaan patsaspuisto sijaitsee Parikkalan Koitsanlahdella kuutostien varrella. Olen vuosia sitten käynyt siellä ohikulkumatkalla.

Rönkkösen taiteeseen tutustuminen ei maksa kävijälle mitään, näyttelyn saa katsoa ilmaiseksi. Kävijöitä riittääkin kuulemma vuodessa n. 30 000. Se on suuri määrä.

Noin vuosi sitten ilmestyi hieno Maahengen kustantama kuvateos nimeltä Veijo Rönkkösen todellinen elämä. Sen on kuvannut ja tekstittänyt toinen taiteilija, valokuvaaja Veli Granö; tekstit on käännetty myös englanniksi. Hieno kirja vaikka lahjaksi, hintakin vain muistakseni 35 euroa tai niillä main. Minä lainasin teoksen kirjastosta.


Veijo Rönkkösen taiteesta löytyy paljonkin netistä. Nykykansantaiteen tutkija Minna Haveri on tehnyt hienot internetsivut, joilla voi tutustua 13 nykykansantaiteilijaan kuvagallerioineen. Veijo Rönkkösen sivut löytyvät osoitteesta: http://80.75.96.68./sptkul/userfiles/kansantaide/tmp/veijo_ronkkonen_18.html

Veijo Rönkkönen sai joku vuosi sitten taiteen Suomi-palkinnon, joka on merkittävä tunnustus taiteilijalle. Myös muita kansantaiteilijoita on nostettu yleisön tietoisuuteen. Maahenki on kustantanut ainakin 10 ITE-taiteijoita esittelevää teosta. Maaseudun Sivistysliitto on ollut ahkerasti hankkeessa mukana. Kesällä 2007 Tohmajärven Potsipäivillä kyseli MSL:n aluetoimiston sihteeri Markku Sivonen tällaisia keskuudessamme olevia taiteilijoita. Minäkin ilmoitin siihen yhden sukulaismiehen, joa asuu Rääkkylässä. En tiedä miten hän on asiaan suhtautunut.

Koulutetut taiteilijat suhtautuvat ehkä väheksyen näihin itseoppineihin ihmisiin, samoin olen huomannut myös monet koulutetut ihmiset suhtautuvat vähätellen itseoppineisiin kirjailijoihin. Eihän meillä ole koulun antamaa todistusta siitä, mitä osaamme. Minullakin vain kirjeopiston todistuksia, jotka eivät paljon merkitse. Mutta niin se on: ei kaikkea missään koulussa tai yliopistossa opita eikä opeteta. Monen oppineen luomistyö päättyy väkisin väännettyyn graduun, jota tuskin kukaan lukee, kaikki eivät saa aikaiseksi sitäkään. Jotenkin mielestäni nämä arvostusjutut ovat poskellaan.

Mutta onneksi meillä on näitä kansantaiteilijoita, jotka asuvat keskuudessamme. Myös meillä Keski-Karjalan alueella, joista toiste lisää...

Oikein hyvää tiistai-iltapäivää kaikille toivoo Aili-mummo!



Ja lisäksi toivotan teille, rakkaat lukijat, oikein hyvää ja antoisaa vuotta 2012!

maanantai 13. lokakuuta 2008

Lemmen loihtu

Mustikoita löytyy kesällä 2011 runsaasti, ja vielä syksylläkin...
Joen alku on seitsemässä lähteessä,
tiedän ne, olen juonut niistä.
Jos kerron sinulle, kuuletko,
tunnetko miten vesi on kylmää ja polttaa,
näetkö vihreyden?
Tule kanssani,
sinne ei ole polkua, ja vielä kauemmaksi,
saat juoda kirkkautta ja maistaa
väinönputken makeaa vihreyttä;
poikasiaan vartioiva piekana kaartaa ylitsemme,
pilvet erottavat meidät taivaan korkeudesta.

- Helinä Siikala -


Leila Hurmalaisen piirros Karjataikoja.
Otak kuppi kuun kylestä/ kauha päivän kainalosta/ jolla vettä kannetaan/ jolla vettä, jolla mettä/ kupilla kuparisella/ maljalla hoppeisella/ josta neitonen pesekse/ kylän kukka kuurohokse/ suluhasten sovittaviksi/ miesten mieliteltäviksi.// Pala tul, pala takla/ tämän neijon nuoren piäle/ tämäl lapsel lanteille/ tämän sikijön silimille.// Heitäp pois herjapaita/ luo pois riisripakko.// Panep piälles parasta/ helleitä helemolles/ kulleita kulumilles/ piältäs pahat pakinat/ pahat suastat sammuttele.// Nouse neiti lähtiistä/ hienohelema hettiistä/ tuop pullo puhasta vettä/ kannu kullan karvallista/ jolla neitonem pesekse/ kylän kukka kuurohokse.//

Lähde: SKS:n Kansanrunousarkisto. Kerääjä J.H. Hakulinen, tiedot antoi Anna Kaisa Vastapuu 1891 Tohmajärven Onkamosta.
Teoksesta Aili Nupponen, Havutar hyvä emäntä. Joensuu 2004.

Meillä Keski-Karjalassa kunnallisvaalien kuumin puheenaihe on Helli-liikelaitos, joka yhdistää alueemme neljä kuntaa, Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven. On sanottu, että Helli vie kuntien tuloista 70 %. Uusille kunnanvaltuustoille jää siis päätettäväksi enää 30 % menoerä, joka kuluu koulu- ja sivistystoimen osalle. Mitä merkitsee kuntamme ns. itsenäisyys tästä eteen päin, sitä voi vain arvailla. Onko kaikki ala-asteet lakkautettava, jos jatkuvasti on leikattava menoja? Onko kunnissa turhia virkoja, joita lakkauttamlla säästäisi rahaa? Johtajan paikkoja on ainakin Hellissä luvattu runsaasti, miten käy työntekijöiden ja meidän, jotka nautimme näistä terveyspalveluista? Sikariporras ainakin pitää huolen omista eduistaan, se on ihan saletti.

Vai pitäisikö palata ajassa yli 100 vuotta taaksepäin, ja mennä apua tarvitessaan loitsijan luokse? Jos ja kun ei ole kuin velkaa jälellä, miten sitten suu pannaan?

Rahakriisi on paha kriisi. Silloin katoaa luottamus johtajiin, pankkeihin ja tulevaisuuteen. Suuret johtajat osaavat aina keittää mahtavan sopan, joka on tavallisen kansalaisen nieltävä. 
Mihin me äänestäjät voimme uskoa ja luottaa? Variksen valoja vannotaan, mutta varis syö aina sanansa.
Oikein toivorikasta viikon alkua kaikille toivoo Aili-mummo

Ps. Nyt vuonna 2011 Helli on päätetty lakkauttaa, mutta sijalle aiotaan kiireesti kyhätä taas uusi sos-terveyslaitos, vaikka hallitus ei ole antanut vielä ohjeita. Vasta vuoden lopussa - ehkä - voi tulla lisää uusia ohjeita.